19-03-2016, 04:30 AM
Hetkeksi Stephen hämmentyi syvästi moisesta kontaktista, sillä aina kun äiti teki jotain vastaavaa siitä puuttui jotain, tämän silmissä oli aina jokin vivahde ihan kuin tämä työntäisi häntä pois. Ainoa nainen jonka opetuksia hän oli tähän mennessä aktiivisesti kuunnellut oli hänen kummitätinsä. Mutta tämä ei ollut kummitäti. Vaan ihan vieras nainen. Joka taisi kuvitella hänen olevan ihan vauva. Pohjimmiltaaan hän ei oikein tiennyt mitä pitäisi ajatella.
”Kyllä minä nyt sen tiedän,” poika vastasi ärtyneenä, vetäen kätensä pois ja siirtyen sohvalla kauemmas. Olihan isäkin hänelle opettanut tuon eikä hän ollut tyhmä.
”Mutta kun sinä et sanonut että joku on satuttanut häntä. Sanoit että hänen aivonsa ovat erilaiset,” vekara sanoi, äänensävynsä korostuvan puolusteleva ja terävä katseensa Denan silmissä.
Sen sanottuaan hän siirsi katseensa Dunmoreen, olemuksensa ja ilmeensä pehmentyen nähdessään kyyneleet vanhemman pojan silmissä.
”Anteeksi,” Stephen pyysi vilpittömästi, ja korjasi asentoaan, istuen taas polviensa päällä.
Hänestä alkoi tuntua oikeasti pahalta sillä ei hän halunnut kenenkään olevan surullinen, etenkään jouluna.
”Hei,” hän jatkoi saman tien, kieli poskella tutkien farkkujensa monia sivutaskuja.
"Tässä. Joululahja," vekara sanoi, katsoen kirkkain silmin vanhempaa poikaa ja ojensi Dumolle muutaman sentin mittaista, metallista Matchbox-pikkuautoa. Se oli punainen Ferrari josta aukesi ovet sekä takaluukku josta löytyi kaikenlaista mukaan kuuluvaa sälää. Se oli komea vaikka vain hyllyllä koristeena, jos toinen olisi liian vanha leikkimään sillä.
Hänellä itsellään oli tuota mallia kertynyt vahingossa kaksi kappaletta, ja hän oli aikonut vaihtaa toisen niistä kaverinsa kanssa malliin jota hänellä ei ollut. Mutta nyt tuntui paremmalta antaa se Dumolle.
”Kyllä minä nyt sen tiedän,” poika vastasi ärtyneenä, vetäen kätensä pois ja siirtyen sohvalla kauemmas. Olihan isäkin hänelle opettanut tuon eikä hän ollut tyhmä.
”Mutta kun sinä et sanonut että joku on satuttanut häntä. Sanoit että hänen aivonsa ovat erilaiset,” vekara sanoi, äänensävynsä korostuvan puolusteleva ja terävä katseensa Denan silmissä.
Sen sanottuaan hän siirsi katseensa Dunmoreen, olemuksensa ja ilmeensä pehmentyen nähdessään kyyneleet vanhemman pojan silmissä.
”Anteeksi,” Stephen pyysi vilpittömästi, ja korjasi asentoaan, istuen taas polviensa päällä.
Hänestä alkoi tuntua oikeasti pahalta sillä ei hän halunnut kenenkään olevan surullinen, etenkään jouluna.
”Hei,” hän jatkoi saman tien, kieli poskella tutkien farkkujensa monia sivutaskuja.
"Tässä. Joululahja," vekara sanoi, katsoen kirkkain silmin vanhempaa poikaa ja ojensi Dumolle muutaman sentin mittaista, metallista Matchbox-pikkuautoa. Se oli punainen Ferrari josta aukesi ovet sekä takaluukku josta löytyi kaikenlaista mukaan kuuluvaa sälää. Se oli komea vaikka vain hyllyllä koristeena, jos toinen olisi liian vanha leikkimään sillä.
Hänellä itsellään oli tuota mallia kertynyt vahingossa kaksi kappaletta, ja hän oli aikonut vaihtaa toisen niistä kaverinsa kanssa malliin jota hänellä ei ollut. Mutta nyt tuntui paremmalta antaa se Dumolle.