Joulun aikaa Tylyahossa

[NIBS]

Hahmogaalassa 2018 aloitettu pelitapahtuma.
Siirretty sitemmin pelin normaaliin aikajanaan.

(Avoin pelitapahtuma.)

* * * * *

PE, 24.12.1982

Tylyaho, 12:00 etp.

[Phoenix Levon Scamander]

4-vuotias pieni poika juoksi intoa puhkuen pitkin Tylyahon lumista kauppakatua, mutta edes herkulliset joululeivonnaisten tuoksut ja lukuisat taikalelut näyteikkunoissa eivät tenavaa pysäyttäneet. Hän jahtasi haiskunpoikasta joka oli karannut omistajaltaan. Se viiletti taatusti kiiltävien esineiden toivossa sillä se vilkuili jatkuvasti vasemmalle ja oikealle kauppojen ikkunoihin. Phoenix Scamander kuvitteli saavansa pitää otuksen jos vain saisi sen kiinni. Hänen isä ja äiti olivat tänään erityisen hyvällä tuulella ja isosetä Newt oli luvannut auttaa ja opastaa jos he hänelle jonkinlaisen taikaolennon hankkisivat--sellaisen ollen pojan joululahjalistan kärjessä.

"Phoenix, pysy lähellä!" Theod huudahti komentavaan sävyyn poikansa perään joka uhkasi kadota väkijoukkoon vaikka oli vasta seitsemisen metriä edellä. Theodore oli hyvin pitkä ja todella lihaksikas mies eikä hän epäillyt etteikö saisi helposti tehtyä tietä ruuhkankin läpi jos tarve vaatisi mutta mieluummin hän piti pikkuisensa lähellä.
"Hän jahtaa varmaan tuota haiskua," Saphira totesi aviomiehelleen nähdessään vilaukselta pienen pörröisen myyrän ja vesinokkaeläimen risteytykseltä vaikuttavan eläimen puikkelehtivan ihmisten jaloissa. Äiti olisi varoittanut ihmisiin törmäilystä, mutta poika vaikutti lähes yhtä taitavalta puikkelehtimaan kuin pikku haiskukin. Theodore huokaisi. Haisku oli kyllä viimeinen otus jonka hän noin pienelle muksulle hankkisi. Saphiralla oli kädet täynnä pojan itsensä kanssa ja hän ei ehtisi päivittäin yhtään nykyistä enempää tukemaan, aurorin työt veivät hyvin paljon aikaa. Sen mitä hän ehti perheensä parissa olla hän mieluiten omisti vaimolle ja pojalle, korkeahoitoinen lemmikki saisi odottaa myöhempiä vuosia.

[Ismelda Leah]

Nuori puolijätti oli isovanhempiensa kanssa päätynyt tuoksi jouluksi, erään isovanhempien ystävien luokse, Ismelda ei ollut kovin usein käynyt Tylyahossa ja jokainen kerta siellä oli aina yhtä jännittävä.
Tämä joulu oli siinä mielessä vielä kivampi, kun oltiin muualla kuin kotona. Ismelda oli saanut pari viikkoa sitten isovahemmiltaan lemmikiksi haiskunpoikasen, joka sai nimeksi Tune. Tyttö oli kylässä kävelyllä isoisänsä kanssa, kun Tune pääsi luikkimaan pois hänen sylistään. He olivat nimittäin juuri menossa katsomaan liikkeestä sille sopivia valjaita. 

Tyttö lähti haiskunsa perään, isoisän ollessa valmiudessa käyttää sauvaansa, mutta ainakin tyttö sai purettua energiaansa. Seuratessaan haiskuaan, Ismelda huomasi itseään paljon pienemmän lapsen, joka selvästi juoksi hänen haiskunsa perässä. Tune oli selkeästi hämmentynyt tilanteesta. Ismelda seurasi haiskuaan pitkin harppauksin ja kutsui: "Tune, tule tänne." Onneksi haisku päätti totella kutsuaan ja lähti emäntäänsä kohti, kunnes tunsi väärät kädet ympärillään. Se alkoi vikistä ja pyristellä vastaan pikkuihmistä. "Hei kiva kun sait Tunen kiinni, kiitti kovasti", Ismelda sanoi leveästi hymyillen ja ojensi käsiään poikaa kohden, saadakseen lemmikkinsä, joka koitti päästä oman emäntänsä käsiin.

[Phoenix Levon Scamander]

"Oh", Phoenix henkäisi hämmästyneenä ja pettyneenä, tuijottaessaan silmät suurina ylös. Tuo oli selvästi lapsi, mutta silti aikuisen kokoinen. Ei läheskään yhtä isokokoinen kuin isi oli, mutta melkein yhtä pitkä kuin äiti. Hämmennyksessään poika päästi irti haiskusta jota oli aikonut pitää tiukasti sylissään. Lapasetkin oli jäänyt tien varrelle koska paljain käsin sai paremmin asioita ja eläimiä kiinni. Haisku putosi maahan ja kipitii kiireesti turaan huoltajansa syliin.
"Mitä sinulle on tapahtunut?" poika kysyi uteliaasti, haiskun hetkeksi unohtaneena ja miettimättä lainkaan kysymyksen henkilökohtaisuutta ja epäkohteliaisuutta.

"Phoenix-- Hyvä, sen omistaja taisi löytyä," Theo ilmestyi väkijoukosta pojan kysymyksen aikaan, Saphira perässään. Eipähän tarvitsisi riidellä ainakaan tästä otuksesta. Mies nyökkäsi tytölle tervehdykseksi, ystävällisenä mutta epätavallisen vakavana nähden vuodenaikaan ja vieraan ikään.
Vanhemmat olivat toki tietoisia puolijättien olemassaolosta, mutta eivät ennen tavanneet yhtäkään joten Ensimmäisen Velhosodan vahvistamat ennakkoluulot eivät hellittäneet edes lapsen kohdalla. Jättiläiset olivat tunnetusti äärimmäisen raakaa ja epäinhimillistä lajia, tappoivat raa'asti lukemattomia ihmisiä sodan aikana--Voldemort oli houkutellut ne puolelleen ja tuonut takaisin Britanniaan, eikä kenestäkään voinut tietää kumman vanhemman geenejä peri eniten. Sen enempää ajattelematta, vaistomaisesti mies veti taaperonsa lähelleen.
"Mennäänpä eteenpäin, poika. Listallasihan oli paljon myös leluja," mies kehotti, ohjaten tenavaa eteenpäin.
"Mutta--mutta kun haluan leikkiä haiskun kanssa! Ja miksi hän on noin iso?" poika pisti vastaan ja kieltäytyi kävelemästä kunnolla, katse yhä niin kovin kiehtovassa kaksikossa.
"Phoenix, älä ole epäkohtelias," Saphira torui, nostaen lapsen syliinsä, kuin myös turvaaminen mielessään. "Anteeksi," nainen sanoi tyttöä katsoen, "Hän on vasta 4-vuotias."

[Ismelda Leah]

Kun Tune oli taas oman emäntänsä turvallisessa sylissä, pojan kysymys pulpahti suusta. “Minä… minä…” Ismelda änkytti hieman ja käänsi katseensa isoisän suuntaan, joka tuli koko ajan lähemmäs, nojaten kävelykeppiin.
Ismelda oli hieman hämmentynyt siihen, että lapsi oli niinkin utelias, toisaalta taas hän tajusi, että tuon pojan vanhemmat pelkäsivät häntä.
“Kyllä Tune kanssa voi vähän leikkiä, mutta rauhallisesti”, reilun kokoinen tyttö sanoi ja hymyili ystävällisesti. “Ja minä olen siksi näin iso, koska olen muistanut olla ruoka-aikoihin kotona ja syönyt aamuisin kiltisti isoäidin valmistavat puurot”, Ismelda lisäsi hymyillen. Hänen katseestaan ja hymystään saattoi jo huomata, että hän ei ollut paha.

Hänen isoisänsäkin sattui tulemaan paikalle ja hymyili ystävällisesti, vieraille ja kysyi tytöltä: “Saitko sen lemmikkisi käsiin?” “Sain minä”, tyttö vastasi hymyillen. Kaksikon pituusero ei ollut suuri, mutta muutaman sentin, hieman kumarassa kulkeva isoisä, oli vielä tyttöä pitempi. “Olen Andrew Leah, tässä on pojantyttäreni Ismelda. Hän on se mitä luulettekin, mutta ei sellainen kuin oletetaan. Käytöstavat ovat kuin pahaisella pojanviikarilla, mutta hän on silti, hyväsydäminen”, Andrew sanoi hymyillen, saaden Ismeldan huulilla olevan hymyn leveämmäksi ja silmiin iloisen tuikkeen.

[Phoenix Levon Scamander]

Phoenixin ilme kirkastui, mutta samassa hän tajusi ettei hänellä ollut minkään sortin leluja joilla haiskua houkutella leikkiin.
"Onko sinulla leluja hänelle?" poika kysyi, toiveikas katse Ismeldassa jonka kokoon hän ehti jo tottua tai sitten se ei vain vaikuttanut niin hurjalta siinä itsekin korkealla, äidin sylistä tarkasteltuna. Hän ei ihan uskonut tytön väitettä, näytti kuitenkin epäröivän pohtivalta, mikä sai Theodoren ja Saphiran joka tapauksessa hymyilemään huvittuneena. Tottahan tytön sanat olivat, jos hän oli miltä vaikutti mutta normaalille ihmispojalle merkitya oli hieman eri. Tyttö vaikutti ķyllä lempeältä ja isoisän astuttua kuvaan aikuisillakin oli vähemmän kiire. Saphira piti kuitenkin lastaan yhä sylissään, ja Phoenix ojensi oikeaa kättään haiskua kohti toiveissa silittää sitä. "Hei, Tune, olet söpö " poika puheli sille innokkaasti ja lämpimästi.

Hetken harkittuaan Theodore päätti sallia tämän, olisihan tässä tilaisuus samalla tutustua uusiin ihmisiin eikä hän nauttinut ennakkoluuloista saati halunnut turhaan pitää niistä kiinni. Heillä oli sentään lapsi kasvatettavana. Lisäksi mies halusi hetkeksi pois kaduilta ja tupaten täynnä olevista puodeista. Sesonkiaikaan oli stressaavaa shoppailla, etenkin kun oli hyvin tunnettu aurori, yksi ministeriön parhaimpia. Tällaisiin massoihin mahtui liian monia jotka eivät ajatelleet kahdesti ennen kuin häiritsivät häntä kyselyillään Taikaministeriön tilanteesta yhä vapaana kulkevien kuolonsyöjien suhteen, vaikka näkivät hänen liikkuvan perheensä kanssa jouluisissa merkkeissä. Sota oli vasta vuoden takana päin ja hän oli kaiken päälle yksi tiimistä joka oli ottanut kiinni Alice ja Frank Longbottomin kiduttajat.

Jotkut kiihkeimmät ja pelokkaimmat eivät jättäneet heti siltikään vaikka hän huomautti ettei aikonut keskustella näistä asioista pikku poikansa läsnäollessa. Theodore kyllä ymmärsi kansan halun puhua, etenkin ministeriön lainvalvonta-osaston työntekijän kanssa ja etenkin sodan eturiveissä taistelleen, koska Päivän Profeetta tunnetusti usein liioitteli asioita. Mutta sama paha tapa oli millä tahansa uutislehdellä. Niin mautonta kuin se olikin, ikään kuin tietyt rikokset eivät olisi tarpeeksi hirvittäviä ilmankin.

"Hyvää päivää, sir," Theodore tervehti Andrewta. "Minä olen Theodore Scamander, ja tässä vaimoni Saphira ja poikamme Phoenix," hän esittäytyi, vain muodon vuoksi sillä kuka tahansa joka vähänkin luki lehtiä tunnistaisi kyllä hänet. Saphira ja Phoenix olivat lehtien sivuilla lähinnä nimien muodossa joissain häntä koskevissa artikkeleissa. Yksi tai kaksi salakuvaa oli joku toimittaja onnistunut ottamaan koko perheestä Voldemortin kukistumisen jälkeisinä ilon juhlan vikkkoina kunnes Longbottomien tapaus romahdutti turvallisuuden tunteen.
"Olisiko teillä aikaa yhteen juomaan Kolmessa Luudanvarressa? Minä tarjoan, kiitokseksi," hän ehdotti nyökäten päällään pojan ja haiskun suuntaan. Sisätiloissa karvapallokaan ei pääsisi karkaamaan kovin kauas uudestaan.

[Ismelda Leah]

“On minulla lelu, tai no oikeasti se ei ole lelu, mutta koska lemmikkini on haisku, se on lelu, koska sillä me leikitään”, Ismelda vastasi kysymykseen. Isoisän tullessa paikalle, tilanne hieman laukesi, kun tämä vakuutti, ettei Ismelda ollut paha. Tune kuikuili emäntänsä käsien suojasta pikku poikaa, rohkaistuen lopulta nuuskimaan Phoenixin ojennettua kättä.
Andrew ymmärsi täysin kaiken ennakkoluulon, mitä jätteihin liittyi ja hän oli vaimoineen kovin pahoillaan, siitä, että viime vuosien tapahtumat eivät olleet lainkaan Ismeldaa kohtaan suotuisat. Isoäiti nyt oli aina ollut epäilevä, mutta hän kuitenkin oli oppinut rakastamaan pojantytärtään ja tahtoi tälle pelkästään hyvää ja mahdollisimman suopeaa elämää, aivan kuin miehensäkin, joka oli asioiden suhteen paljon avarakatseisempi.

Andrew tunnisti miehen heti, vaikka tämä esittäytyikin, muodon vuoksi. Scamanderin nimi ja kasvot olivat usein päivänprofeetassa, jo tämän ammatin vuoksi. “Te olettekin ollut monissa lehdissä”, Andrew mainitsi ja kun Theodore ehdotti Kolmeen Luudanvarteen juomaan jotain, Andrew nyökkäsi suostuvaisesti ja kääntyikin sitten kohti kyseistä liikettä, vilkaisten, että Ismelda olisi tulossa mukaan.
Onneksi Kolme Luudanvartta ei ollut kaukana ja kun he pääsivät sinne, Ismelda otti vaatekerroksensa alta kauniin riipuksen ja kun haiskun aistit huomasivat sen, se alkoi seurata kädessä olevaa riipusta. "Tämä ei saa joutua hukkaan, mutta koska Tune on haisku, tämä aktivoi sitä hurjasti", Ismelda selitti Phoenixille, hän katsoi isoisäänsä ja tämä nyökkäsi hyväksyvästi, joten tyttö antoi korun Phoenixin käteen, mikä taas sai haiskun hyppäämään pöydälle ja tulevan pojan luokse innoissaan.

[Phoenix Levon Scamander]

Majatalo odotti vain parinkymmenen metrin päässä, mutta silti Phoenix ehti matkan aikana kolmeen otteeseen kerjätä haiskua joululahjaksi. (Koska kumpikaan vanhemmista ei ollut kuulevinaan kahta ensimmäistä.)
"Ei ainakaan tänä jouluna," Theodore lopulta vastasi väittelyn alkuunsa lopettavaan sävyyn vaikkakin lempeästi, kun he astuivat sisään. Haisku oli aivan eri juttu kuin kissa, mitä poika tuskin tajusi vaikka olikin isosetänsä haiskujen kanssa leikkinyt. Yksikään nuori lapsi ei voinut omata tarpeeksi kokemusta ja pätevyyttä haiskun kunnolliseen koulutukseen.

Jos he joskus pojalle haiskun hankkisivatkin se kýllä adoptoitaisiin Newtin laumasta tai annettaisiin ensin muutamaksi kuukaudeksi sen jatkoksi, koulutettavaksi kunnes se olisi lapselle ja taloon soveltuva. Toki Newtin veljenpoikana kasvaneena ja setäänsä paljon myös näin aikuisena auttaneena hän itsekin voisi sen tehdä, mutta kun aika ei riittäisi. Nykyään sitä ei ollut yhtä ylityöllistetty kuin sodan aikana, mutta sen jälkiaallot jylläsivät yhä joten normaaliin ei vielä päässyt palaamaan eikä tässä ammatissa rauhan aikoinakaan lyhyitä päiviä saati pitkiä ja varmoja vapaita päässyt nautmaan. Saphira oli toki myös hyvin kokenut taikaolentojen hoidossa ja käsittelyssä, mutta hän oli pienen lapsen kotiäiti ja yksityisyrittäjä. Siinä riitti ihan tarpeeksi hommaa ja kärsivällisyyden venytystä.

Saphira laski pojan istumaan kuuden hengen pöydän ääreen joka juuri vapautui lähes täydessä pubissa, kun joukkio tajusi ettei tällaisena päivänä voinut omia pubipöytää tuntikausiksi.
"Maistuisiko voikalja, rakas?" Saphira tiedusteli ottaessaan pojalta päästä valkoisen kypäräpipon jossa oli karhun korvat.
"Joo!" Phoenix hihkaisi innoissaan, kyseinen juoma oli herkullista ja toi mahtavan lämpöisen olon...mutta ennen kaikkea koska hän luuli sen olevan aikuisten juoma. Tosiasiassa siinä ei ollut hitustakaan alkoholia vaan se oli kaikenikäisten suosiossa juurikin muiden ominaisuuksiensa vuoksi.
"Missäs lapasesi ovat?" kysyi Theodore huomatessaan pienten käsien tilanteen riisuessaan omia mokkahansikkaitaan.
"Umm...En tiedä," poika vastasi välinpitämättömästi, katsahtaen käsisän ylös isäämnsä.
"Minä haen ne," Saphira sanoi huokaisten kevyesti.
"Mitkä juomat teille saisi olla?" Theodore kysyi katsoen vuoroin kumpaakin seuralaistaan Ismelda juuri ojentaessa jalokiviriipusta.

"Accio Phoenixin lapaset," Saphira loitsui kauempana ulko-ovella suuntaan josta he olivat tulleet, keskittyen kyseisten lapasten ulkonäköön ja haluunsa saada ne. Seuraavassa hetkessä kaksi pientä tummansinistä villalapasta joiden kämmenselkää koristi lohikäärme, viiletti häntä kohti ihmisten välistä kiemurrellen, juuri sopivalla korkeudella tupsahtamaan hänen vapaalle kädelleen. Hän palasi pöydän luo jonka ympäri Phoenix parhaillaan juoksenteli yrittäen pitää riipusta juuri ja juuri Tunen ulottumattomissa, ensin houkuteltuaan sen lattialle. Poika oli tottunut sääntöön etgä lemmikit eivät kuulu ruokapöydille. Vikkelä jysijä sai aarteen kiinmi vain yhden kierroksen jälkeen ja roikkui nyt korussa ahnaasti kiinni. Phoenix ravisteli riipusta nauraen huvityuneena, mutta karvakuono ei hellittänyt otettaan. Nyt kun tenava oli hetken aloillaan Saphira kiinnitti lapaset pojan takin hihoihin tyhjästä loihtimillaan hakaneuloilla ja muistutti itseään ostamaan oikeita kotiin.

"Asutteko te täällä Tylyahossa?" hän tiedusteli, katsahtaen kaksikkoa puuhansa ohella ja pohtien mahtoiko puolijätin elo olla sen helpompaa jästipainotteisella alueellakaan. Jos hänellä olisi moinen ongelma, nainen mietti, hän varmaan valitsisi asua täällä missä ainakin sai olla vapaasti taikavoimainen.

[Ismelda Leah]

“Haisku ei ole paras lemmikki, mutta minulla on kotona yrttien - ja puutarhahoidon lisäksi aikaa, kasvattaa tuota vekkulia otusta. Minulla on aikaisemminkin ollut haisku, joten ajattelin, että se on hyvä Ismeldalle, kun vastuu jää kuitenkin minulle ja haisku on veikeä otus”, Andrew sanoi oman mielipiteensä haiskusta. “Minäkin voisin ottaa voikaljan, se on suosikkijuomani”, Ismelda vastasi kysymykseen, joka tavoitti lopulta pienen lapaskeskustelun jälkeen myös Ismeldankin. “Minä otan myös voikaljan”, hän sanoi, kun tyttö jo heilutti jalokiviriipustaan haiskun ja pojan edessä.
Ismelda piti silmänsä tarkasti Tunessa ja riipuksessa, jota Tune jahtasi ja jonka otus saikin pian kiinni ja jäi roikkumaan, pojan heiluttamaan riipukseen, hyvinkin ahnaasti.

“Me asumme Marleyn nummella, sieltä on hieman alle 40 mailia Lontooseen. Toki Ismeldan kanssa olisi helpompaa asua Tylyahossa, missä hänenlaisiaan ymmärrettäisiin paremmin, mutta vaimoni suku on asunut monta sataa vuotta Marleyn nummella, joten siellä mekin asumme ja ihan hyvin Ismeldan kanssa pärjäämme sielläkin, onneksi”, Andrew vastasi kysymykseen rauhallisesti ja esitti vastakysymyksen: "Missä päin te asutte?" Pieni haju miehellä oli noiden asuinpaikasta, mutta ei ollut kuitenkaan täysin varma, niin tarkkaan hän ei tätä miestä kuitenkaan ollut seurannut.

[Phoenix Levon Scamander]

"Suur-Lontoossa, Surreyssa," Saphira vastasi sen tarkemmin kaupunkia nimeämättä, ja istui alas Theon lähtiessä tilaamaan juomat tiskiltä. Poika oli saanut haiskun irrottamaan korusta kutittamalla sen vatsaa. Jokasekunti hän rakastui haiskuihin enemmän ja emmän. Toki näin oli käynyt ennenkin, mutta aiemmat leikkikerrat olivat jo viikkojen uudempien muistojen alle hämärtyneitä. Hän lähti uudestaan karkuun riipuksen kanssa, poispäin pöydästä.
"Phoenix, pysy lähellä ja älä juokse," äiti komensi kun tenava melkein kaatoi naitarjoilijan joka kantoi suurella tarjottimella lasillisia kohti joukkoa keski-ikäisiä miehiä pubin nurkassa. Kiireinen tarjoilija vain loi paheksuvan katseen pikkupoikaan ja jatkoi matkaansa, Phoenix puolestaan ei kiinnittänyt tähän mitään huomiota. Vekaralla oli silmät vain leikkitoverilleen. Myös innokkaasti pomppiva haisku hankaloitti ihmisten elämää sillä poika onnistui pitämään korua juuri ja juuri sen ulottumattomissa.
"Joskus kyllä mietin olisiko parempi kasvattaa lapsi jossain pikkukylässä," Saphira jatkoi, pitäen katseensa pojassa joka oli pysähtynyt ja hakeutunut seinän viereen tyhjän pöydän ääreen kahden pöydän pääsä heistä ja houkutteli haiskua pujottelemaan tuolien alla.

"Mutta bisnekseni on Lontoossa ja lopulta koen paremmaksi että kaikki mahdolliset palvelut ovat lähellä," hän totesi. "Me emme matkusta ilmiintymällä ellei ole aivan pakko. Olemme tosin harkinneet loma-asunnon ostamista täältä jos joku joskus sopivan mökin myy."
Kun poika vaikutti asettuneen, Saphira käänsi huomionsa takaisin seuralaisiin.
"Eikös Marleyn nummella kuitenkin asu aika paljon jästejä?" hän tiedusteli, sen nyt käyden ohimennen mielessä vaihtoehtona. Tosin vain muutaman sekunin sillä lähes välittömästi hän muisti Newtin kertoneen kylän koostuvan enimmäkseen vampyyreistä ja ihmissusista. Hänellä ei niitä kohtaan kovin vahvoja ennakkoluuloja ollu mutta ei hän ehdointahdoin moisen joukon keskelle asumaan hakeutuisi. Kaikkiin joukkoihin mahtui pahaa ja vahinkojakin saattoi sattua.

[Ismelda Leah]

Ismelda seurasi tarkasti poikaa ja omaa haiskuaan, hän ei halunnut haiskunsa katoavan minnekään. Hän polvistui lattialle, jotta näkisi tenavan ja lemmikkinsä paremmin. Andrew puolestaan kuunteli vastausta perheen asuinpaikasta ja naisen bisneksen maininnasta. "Niin, tehän omistatte sen Ihmeiden eläintarhan?" Andrew sanoi kysyvästi ja katsoi naista ja lisäsi: "Olen lukenut siitä paikasta päivän profeetasta."
Kun esitettiin kysymys heidän asuinpaikastaan, Andrew vilkaisi pojantytärtään ja vastasi sitten: "Toki siellä on heitäkin, mutta siellä on enemmän vampyyreja ja ihmissusia. Kylämme kuitenkin koittaa elää mahdollisimman inhimillisesti, jotta jästien turvallisuus olisi mahdollisimman hyvä. Itse asiassa, kylässämme olevan baarin omistaja, hankkii tekee yhteistyötä veripankkien kanssa ja tekee kylänjokaiselle ihmissudelle sudenmyrkkyjuoman."
"Mummi on täysverinen vampyyri", Ismelda sanoi melko ylpeänä. "Niin, hänen perheessään on vampirismi on ollut 600-700 vuotta, noituus taas tuli heidän perheeseensä n. 400 vuotta sitten. Minun suvussani velhous on tuli esille pari sukupolvea sitten", Andrew selitti. Hän käänsi taas katseensa pojantyttäreensä ja lisäsi: "Jästeille olemme kertoneet, pojantyttärellämme olevan gigantismia ja he ovat sen hyväksyneet. Jästilääkärit ovat sen jopa diagnosoineet hänelle, pienen hämäytyksen avulla."

[Phoenix Levon Scamander]

Saphira vain nyökkäsi vahvistukseksi bisneksensä suhteen, oma mielensä kiinni Marleyn nummissa. Häntä hymyilytti toisten sukutaustat ja kotikylä. Ei varmaan ainakaan arki ehtinyt muuttua puuduttavaksi kun perheessä ja ympärillä oli niin paljon erityistä haastetta.
"Koskiko sota miten teidän kotikylää? Tiedät-kuka kuitenkin yritti saada kaiklaisia olentoja joukkoihinsa," hän tiedusteli mieheltä.

Theo joka sai juuri tilauksen hoidettua ehti kiinnittää enemmän huomiota poikaan joskin eniten hänen sitä veti yksi vanhempi mies juuri palvellun porukan joukossa jonka hän oli huomioinut vilkuilevan tyhjään pöytään usein ja pitkään. Joko lasta tai korua, eikä kumpikaan vaihtoehto saanut edetä yhtään pidemälke. Isä asteli rauhallisesti mutta nopeasti pojan luo.
"Tulehan, poika, juomatkin tuodaan ihan kohta," Theo sanoi nostaessaan haisķuun keskittyneen lapsen syliinsä ja loi mieheeen merkitsevän katseen saaden tämän kääntämään huomionsa porukkaansa ikään kuin ei olisi muuta tehnytkään.
"Ei, isi, haluan vielä leikkiä!" Phoenix vastusti pyrkien takaisin alas, mutta Theo piti vaistomaisesti tiukasti kiinni. Korun killuessa paikallaan haisku loikkasi sen kimppuun ja roikkui nyt paljon korkeammalla.
"Leikit meidän pöydän vierellä," Theo totesi ja siirtyi sen suuntaan.
"Mutta--"
"Täällä on liikaa ihmisiä, et voi juosta ympäriinsä tai viedä pöytää maksavilta asiakkailta," hän keskeytti tiukempaan sävyyn mitä oli aikonut, mutta hellensi otettaan. Päästyään oikean pöydän luo mies laski lapsen latialle ja poika koetti uudestaan kutitella haiskun irti korusta. Tällä kertaa se ei luopunut siitä niin helposti.

[Ismelda Leah]

"Valitettavasti kotikylästä katosi muutama vampyyri ja ihmissusi kokonaan, mutta suurin osa kuitenkin pystyi pysymään erillä sodasta ja eivät saaneet Voldemortin kontakteja, koska suojasimme kyläämme loitsuilla", Andrew vastasi.
Ismelda seurasi pojan ja haiskunsa leikkimistä, kun hän huomasi Theon nostavan katseensa johonkin ja tajusi jonkun vanhemman miehen katsovan poikaa ja haiskua. Onneksi lapsen isä otti poikansa syliin ja Tune roikkui pojan kädessä olevassa korussa tiukasti. Tyttö siirtyi lähemmäs poikaa ja haiskuaan, ajatellen sen olevan vähän parempi. Hän kaivoi taskustaan lemmikkinsä namipaloja ja kun pojan kutitus ei saanut tuota irroittamaan otetta, hän ehdotti tämän kokeilevan namipalaa ja ojensi sen Phoenixille. "Tune on hulluna näihin, melkein yhtä hulluna kuin tuohon leluun", Ismelda kertoi hymyillen.

[Phoenix Levon Scamander]

Saphiran ilme muuttui kireämmäksi ja hän liikahti levottomasti, vaistomaisesti koskettaen poikansa päätä kuin varmistaakseen että lapsi on yhä siinä. Kauan sitten hänen reaktionsa oli ollut paljon dramaattisempi, mutta vuosien varrella hän oli tottunut kuulemaan tuon nimen kun Theo ja isänsä Theseus sitä niin usein käyttivät Aurorin töidensä tiimoilla. mutta tuntui melkein luonnottomalta kuulla se jonkun täysin ventovieraan suvusta, niin harvinaista se oli. Ei sitä yleensä lausuneet muut kuin tätä aktiivisesti vastaan taistelelleet.
“Onko teillä muita maagisia lemmikkejä kuin tämä pikku kaveri?” Theo tiedusteli haluten ohjata keskustelun miellyttävämpään aiheeseen jossa kyseinen nimi ei niin helposti nousisi esiin “Eikö siellä asuvat jästit kuitenkin tiedä taikuudesta tai jopa ole purtuja niin ettei siitä ainakaan haittaa olisi?” hän lisäsi, istuessaan vaimonsa viereen.
Tune mutusti herkkuaan tuolilla silmät silti naulittuna koruun jonka Phoenix oli jättänyt pöydälle sillä voikaljat tarjoiltiin juuri pöytään ja hänelle ojennettiin pienin muki.
"Istuhan sinäkin alas ja anna haiskun levätä," Saphira kehotti poikaa joka meinasi tarttua taas koruun ja juoksuttaa haiskua lisää samalla kun joi, pidellen mukiaan epävakaasti kahvasta ja osa juomasta läikähti lattialle.

[Ismelda Leah]

Voldemortista puhuminen ei ollut Andrewstakaan yhtään kivaa, olihan tämä kuitenkin pahinta, mitä hän tiesi ja hän ei tahtoisi koskaan törmätä tuohon itse, saatikka että toivoi kenenkään rakkaansa joutuvan vastatusten tuon kanssa. "Puistattaa tuo paholainen kokonaan", Andrew myönsi ja keskustelun siirtyessä lemmikkeihin, hän vastasi rauhallisena: "Pöllö, mutta muita lemmikkejä meillä ei ole. Ne kaksi riittävät hyvin."
Voikaljojen saapuessa, otti Ismelda oman tuoppinsa ja vetikorun lähemmäs, saaden Tunenkin sen myötä siirtyvän emäntänsä kupin viereen mutustamaan namipalojaan. Ismelda ryysti omaan tapaan juomaansa äänekkäästi, vaikka isoisä koitti tytön ryystämistä hieman, taas kerran, toppuuttamaan, ilman toivottua tulosta. Ehkä ryystäminen hieman hiljeni, mutta ei tyystin loppunut.
"Marleyn nummella asuvat jästit, ovat suvaitsevaisia, he tietävät taikayhteiskunnasta vain sen mikä heidän kannaltaan on pakko, sillä me taikavoimaiset suojaamme kyläämme tulleita ihmissusia ja vampyyreja, jotka ovat jästisyntyisiä. Meidän kylässämme on yksi yhteinen sääntö, inhimillisesti eläminen. Meidän kylässämme ei suvaita, ihmisveren juontia suoraan ihmisestä ja sudenmyrkkyjuomat on juotava säännöllisesti. Haluamme kuitenkin pystyä olemaan luotettavaa kaikkien silmissä, tiesi sitten taikayhteiskunnasta tai ei, niin missään nimessä kyläläisten huono huomio, ei ole sallittua", Andrew selitti ja katsoi Scamandereja silmiin. Hän pahoitteli tuohon väliin pojantyttärensä käytöstapoja. "Suokaa hänelle anteeksi, nämä ovat niitä toisen puolen piirteitä, joista hän ei pääse eroon, luultavasti ikinä, mutta onneksi nämä ovat ne kaikista pahimmat, eikä tämän pahempia jättipiirteitä ole ilmennyt", Andrew sanoi.