Joulu sodan jälkeen

[Hetty Logan]

Hetty katsoi Belindaa ja pohti mitenkähän poika reagoisi Filip sanoihin, mutta miehen palatessa hän ymmärsi, pojan vielä olleen torjuva. "No meillä on kummitytär, joka käy meillä kylässä aika usein, joten yritämme aloittaa hänen kanssaan. Hän pitää myös nallepuhista ja eläinaiheisista yleensäkin, joten siinä on yhtymäkohta. Toki se tulee olemaan haasteellista, ottaen huomioon Xanderin menneisyyden, mutta siitä voi olla apua", Hetty sanoi pohdittuaan Belindan kysymystä, hän tajusi toki sen, että Xanderin kokemukset aiemmissa sijaiskodeissa olivat jättäneet paljon arpia, joten siksi täytyi sosialistaminen aloittaa varovasti ja Kalinda, vaikka tyttö olikin kaksi vuotta nuorempi, kuin Xander, tämä oli selkeästi hyvin iloinen ja mukaansa tempaava pikkuneiti, joten tällä saattoi olla vaikutusta Xanderiinkin, tosin se nyt ei voinut olla täysin varmaa, sillä niinkuin sanottu, Kalinda oli vain vuoden ikäinen, joten vastuu kaikessa oli aikuisella. Toki Hetty tunsi muitakin lapsia ammattinsa puolesta, myös raadollisen menneisyyden lapsia, niinkuin Xander, niin sitäkin kautta löytyi. "Toki tunnemme myös muita lapsiperheitä, näistä meidän piireistä, joten Xander on saava ikäseuraa, myös pojista. Kunhan hän ensin alkuun asettuu edes jotenkin. Olen todellakin tarkka ja pohdin vaihtoehtoja, mitkä ovat Xanderille ja näille muille paras vaihtoehto", Hetty lisäsi ja katsoi Belindaa silmiin.

[Xander Ozias James]

"Hienoa," Belinda totesi, koko ajan varmempana että he olivat löytäneet pojalle yhden parhaimmista mahdollisista sijaiskodeista jos talon kiertämisen jälkeen kaikki vaikutti olevan kunnossa ympäristön suhteen. "Onko teille näiden päivien aikana tullut mieleen kysyttävää tai huolenaiheita?" hän tiedusteli.

Samaan aikaan eteisessä Xander yhä rakenteli hädintuskin nallea muistuttavaa kuviota, sen tekeminen oli hieman haastavampaa kun rakennusmateriaali oli kulmikasta mutta visuaalinen mielikuva nallesta pehmeän pyöreä. Sitkeästi ja keskittyneesti hän jatkoi ja samalla pikkuhiljaa kuoriutui ulos kengistään ja haalareistaan kun sisällä alkoi tulla lämmin. Vielä hetken poika konttasi ympäri nallen naamaa pari palikkaa pikku kätösissään, teostaan arvioiden, nyt yllään tummansiniset college-housut, tummanpunainen löysähkö pitkähihainen jonka edessä hännällään pomppi Nalle Puhin kaveri Tikru, ja jaloissaan mustat jarrusukat. Kohta hän jo hajotti teoksen johon ei ollut tyytyväinen ja istui siinä hetken turhautuneena. Palikat jo vähän kyllästyttivätkin kun niitä oli liian vähän muurin rakentamiseen saatika suurin rakennelmiin.

Xander vilkaisi ulko-ovea ja sitten keittiön suuntaan. Ulos tästä ei pääsisi pakenemaan ilman että se huomattaisiin, hän arveli, koska ovi oli tosi lähellä keittiötä. Poika nousi ylös ja asteli ripeästi mutta mahdollisimman äänettömästi kohti oviaukkoa eteisen perällä, toivoen löytävänsä sieltä takaoven. Hän löysi itsensä olohuoneesta jonka oviaukolle hän pysähtyi, ja hyvin pikaisen katsauksen jälkeen kipitti kovaa vauhtia sen perältä löytyvälle ovelle jonka takaa näkyi pyöreä tila ja paljon suuria ikkunoita. Päästyään sen luo poika ilokseen totesi siellä olevan ovi joka johti ulos.

Takaovi!

Poika kurottautui kahvaan ja avasi oven, paljon iloisemmalla mielellä kuin muutamaa hetkeä aiemmin. Innoissaan hän ei huomannut lainkaan että aivan sitä vastapäätä oli toinen oviaukko keittiöön ja vieläpä suoraan sen pöydän ääreen jossa aikuiset jutustelivat. Hän tosin ei edes ajatellut ketään tai mitään muuta nyt kuin sitä ettei tarvitsisi jäädä tänne. Ei edes sitä että ulkona oli kamalan kylmä ja ulkovaatteet jääneet eteiseen.

Belinda joka parhaillaan kuunteli Loganeita, istui sopivasti juuri siinä pöydän päädyssä ja puolella josta näki oikein hyvin olohuoneeen keittiön puoleiseen osaan ja takaovelle. Hän ei odottanut pojan lähtevän seikkailemaan taloon yksinään, mutta liikehdintä ja puna-sini-musta asukokonaisuus tarttui syrjäsilmään ja nainen käänsi katseensa takaovelle. Ensin hän ilahtui että vekara oli kuoriutunut ulkovaatteista--hienoa edistystä! Mutta seuraavassa hetkessä hän tajusi mitä poika aikoi.
"Xander, kulta, siellä on tosi tosi kylmä," nainen sanoi ja nousi ylös, suunnaten pojan luo joka tämän tajuttuaan juoksi terassin poikki takaovelle. Belinda ei kiirehtinyt sillä arveli sen olevan lukossa. Lermpeän tiukasti hän siirsi turhautuneen Xanderin pikku kädet pois lukitun oven kahvalta ja piti kiinni toisesta aikeenaan johdattaa lapsi keittiöön edes trevehtimään pariskuntaa jos ei ruoka kelpaisi. Mutta ennen kuin hän ehti kahta sanaa sanoa tuon suuntaan, takaisin ohjaaminen kävi mahdottomaksi kun poika räjähti.

"HALUAN MENNÄ TAKAISIN! HALUAN MENNÄ TAKAISIN!!" Xander huusi turhautuneisuuden ja vihaisuuden keskellä keuhkojensa pohjasta ja kiskoi poispäin minkä jaksoi. Vaikka Belinda oli ollut orpokodin johtaja jo vuosikymmeniä hän ei koskaan lakannut yllättymästä miten paljon ääntä vihaisesta pikkulapsesta saattoi lähteä. Toki kolmevuotias ääni ei ollut yhtä kova kuin vanhemman lapsen tai aikuisen mutta silti raivokohtaukset repisivät korvia ja hermoja pidemmän päälle. Kun kättä ei saanut irti aikuisen kädestä poika, yhä halustaan huutaen, heittäytyi täysin veltoksi mikä teki hänestä tuplasti painavamman tuntuisen sekä paljon hankalamman käsitellä.
"Kultapieni, emme voi mennä vielä," Belinda sanoi rauhoittavaan sävyyn vaikkei uskonut pojan kuulevan huutonsa läpi, ja samalla nosti velton vekaran syliinsä. Hitusen vaivalloista hänen omissa keskiveo brittinaisen pienessä koossaan, muttei mahdotonta pojankin ollen vielä tosi pieni. Jouduttuaan syliin "vangiksi" Xanderin huudon sävy muuttui hyvin nopeasti epätoivoiseksi ja kyyneleiseksi itkuksi.
"HALUAN MENNÄ TAKAISIN...!" hän itki lohduttomasti, ja Belindan onnistui korjata pojan asento kummallekin mukavammaksi kun velttoilusta oli luovuttu.
"Tiedän, ymmärrän..." hän puhui tyynesti ja myötätuntoisesti, hieroen pojan selkää samalla kun asteli keittiötä kohti.

Ohikiitävän hetken Belinda oli lähellä sanoa 'hyvä on, mennään takaisin', mutta kokemuksen tuoma tahdonvoima ja ammattitaito estivät sen. Nainen toivoi niin kovasti että voisi itse antaa pojalle sijoituskodin jotta tällä olisi edes jonkinverran tuttu huoltaja. Mutta ei, se ei millään onnistuisi hänen ammattivalinnallaan. Lapsi tunsi olonsa varmasti äärimmäisen eksyneeksi ja turvattomaksi. Isän ja äidin menetyksestä hurjan kaoottisessa ja pelottavassa tilanteessa oli kulunut yli kuukausi jotem poika varmasti muisti heidät eikä ymmärtänyt miksi he olivat poissa. Ja kuluneen kuukauden aikana lapsiraukkaa oli heitelty paikasta toiseen tuntemattomien keskellä ja joutunut vieläpä pahoinpitelevään sijoituskotiin. Jokainen uusi päivä ja viikko pyyhkivät vanhemmat kolmevuotiaan muistoista enemmän ja enemmän, mutta alitajuinen muisto tuon illan kauhuista olisi taatusti vahva vielä pitkään, saati sitten viime viikkojen kamaluudet ja yleinen epätasapainoinen arki.

Ensimmäisen sijouskodin nainen ei onneksi vaikuttanut pahoinpidelleen poikaa fyysisesti tai seksuaalisesti, mutta nälkiinnyttäminen ja etenkin henkinen tunteellinen pahoinpitely jätti aina yhtä pahat mutta vaikeammin ja hitaammin paranevat haavat. Yksikin päivä olisi liikaa ja Xander oli kärsinyt siellä kaksi viikkoa!

Nainen huokaisi murheellisena istahtaessaan takaisin keittiön pöydän ääreen parkuva pikkuinen tiukasti sylissään. He olivat kaikki yhä tuntemattomia pojalle, myös hän. Ei hänellä tai kellään orpokodin henkilökunnasta ollut aikaa ja mahdollisuuksia rakentaa suhdetta kehenkään yhteen lapseen.
"Hyvä on, Xander, rakas, en jätä sinua tänne jos et pidä heistä. Otetaan nyt vain hetki kerrallaan," Belinda puhui hiljaa pojan korvaan. "Syödään jotain tosi hyvää ja leikitään jotain tosi kivaa, jooko?"
Lupaus sai pojan parkkumisen hiipumaan hallitsemattomaksi nyyhkimiseksi ja nikotteluksi. Hän oli jo kauan ennen saapumista päättänyt ettei pitänyt heistä joten tässähän oltiin jo melkein lähdössä, eikö? Belinda tietenkin uskoi vahvasti että maltillisella ja oikeanlaisella etenemisellä pojan mielipiteen saisi muuttumaan. Hän harkitsi myös jäädä tänne siihen asti kun lapsi nukahtaisi, hän oli varannut koko illan tälle erityistapauksellre.

Xanderin nyökätessä suostumuksensa nainen pyyhki hellästi pojan kyynelten tahraamat pikku kasvot ja valuvan nenän liinalla.
"Puhalla," hän kehotti asettaessaan sen pojan nenälle.
"Mitä hyvää sinun tekisi mieli?" hän tiedusteli, silitellen pikkuisen poskea, kun nenäkin oli huolehdittu ja liina pudotettu tyhjälle lautaselle.
"Olisiko teillä jotain valmista siltä listalta jonka annoin?" hän nosti katseensa Loganeihin. "Kananmunilla kestää vielä yli kymmenisen minuuttia, vesi kum ei näytä edes aivan kiehuvan vielä ja hän pitää vain kovaksi keitetyistä."
Belinda katsoi syliinsä käprtynyttä Xanderiin joka vaikutti harkitsevalta, mutta liian masentuneelta ja murheelliselta päättämään mikä kelpaisi.

Omien tunteidensa ja äidinvaistojen ohjaamana nainen suukotti hellästi pojan päälakea, vaikkei uskonut sen tuovan liiemmin lohtua. Hän oli vain tuttava, ei kukaan jota Xander rakasti. Hän huokaisi jälleen, toivoen sydämensä pohjasta että pojan eno olisi elossa, pöllö tavoittaisi hänet heti ja että mies haluaisi siskonpoikansa ja että tämä olsi sovelias huoltajaksi--että lapsi saisi rakastavan ja pysyvän kodin sukulaisen luota ja mahdollisimman pian. Juuri nyt he eivät tienneet miehestä yhtään mitään muuta kuin että hän oli pojan eno, jästisyntyinen velho, ja asui Yhdysvalloissa kuusi vuotta sitten, ja tietysti nimen. Koska kirjeitä oli löytynyt vain pari ja ne sisälsivät lähinnä kommentteja siskon uutisiin eikä juurikaan tietoa miehen omasta elämästä. Niistä oli myös syntynyt vaikutelma kuin sisarukset eivät olisi olleet läheisiä, mikä aiheutti pelon ettei eno ehkä välittäisi ottaa poikaa jos edes tiesi lapsen olemassaolosta.

[Filip Logan]

Hetty ja Filip söivät rauhallisesti ruokaa, odottaen josko poika olisi piakkoin valmis tulemaan tutustumaan heihin. "Ei tule nyt mieleen, mutta sanotaan heti jos tulee", Hetty vastasi hymyillen. Isännän korvat olivat tarkkana ja jonkun tovin jälkeen, hän kuulikin kuinka palikkarakennelma kaatui. Filipin korvat myös havaitsivat vaatteiden kahinan.

Hetty havahtui vasta kun Belinda puhui pojalle, joka näemmä oli jo pois lähdössä. Pariskunta tunsi hieman ikävää oloa, pojan tunteiden vuoksi, mutta ottivat asiat kaikinpuolin ja näennäisesti hyvin rauhallisina. 
Kun Belinda kantoi pojan keittiöön, Hetty kyykistyi noiden eteen, kun nämä olivat jo asettuneet tuolille. "Voi sinua. Minä ymmärrän, että tämä tuntuu kamalalta, mutta usko minua, sinä varmasti viihdyt meillä", Hetty sanoi rauhallisena ja silitti pojan jalkaa.

Belindan kysyessä jotain Xanderin mieliruokia, Filip tarkisti listan ja haki sivupöydältä banaanin ja kuori sen pojalle. "Tässä olisi banaani, voit syödä sen", Filip sanoi ja lisäsi vielä: "Voit sitten syödä muutakin, jos maistuu." "Meillä sinun ei tarvitse olla nälkäinen. Voit milloin vain kertoa nälästäsi, niin saat kyllä syötävää", Hetty sanoi lempeästi.

[Xander Ozias James]

"Epäilen ettei hän enää edes kerro," Belinda sanoi pojan kääntäessä kasvojaan poispäin banaanista, osittain mielenosoituksellisesti mutta osittain myös koska rouva Fairchild oli oikeassa. "Hänen ruokahalunsa on lähes olematon jopa silloin kun hänellä täytyy olla nälkä. Luulisin sen johtuvan enimmäkseen jo pitkään jatkuneesta tunnestressistä ja ahdistuksesta," nainen jatkoi ottaessaan hedelmän vastaan lapsen puolesta.
"Joten suosittelen vain normaalisti säännöllisiä ruokailuja, ja ehkä jos keksitte millä tehdä syömisestä hauskaa ilman että se menee sirkukseksi. Tosin, me emme ole sallineet leluja ja pelejä ruokapöydässä...koska mielestäni ateriat pitäisi olla yhteistä aikaa mutta ennen kaikkea meidän lapsiluvulla moisesta syntyisi hirveä kaaos," hän puhui yrittäessään tarjota banaanin palasta vastahakoiselle pojalle.
"Mutta toki toimitte miten itse parhaaksi katsotte."
Xander oli niin keskittynyt vastustamaan kaikkea ettei juuri kuunnellut aikuisten puheita, mikä saattoi säästää kaikkien osapuolten sydämiä kun poika ei hoksannut että hänestä puhuttiin ja vieläpä kuin hän olisi jäämässä tänne.
"Eeei...!" poika valitti surkeana kun banaanin pala--niin hyvää kuin hän tiesikin sen olevan--ei kadonnut mihinkään.
Belinda hymähti itsekseen, muistellessaan menneitä aterioita. Hän jatkoi yhä vakavana mutta vähemmän niin, sillä seuraava ongelma oli ehkä kaikkein pienin.
"Ja kun hän jopa syö, hänen pöytätapansa ovat melko kamalat...En tiedä onko ne vain tunteidenpurkua ja mielenosoitusta vai eikö hänelle vain opetettu niitä alunperinkään. Niin että onnea vain senkin kanssa."
Belinda huokaisi ja luovutti hedelmän suhteen, hän piti sen yhä kädessään muttei enää Xanderin kaavojen edessä.
"Jos otettaisiin kierros talossa tähän väliin?" Belinda ehdotti, nostaen katseensa Loganeihin.

[Filip Logan]

“Se on paljon mahdollista, mutta aika näyttää tietenkin tapahtuuko niin”, Hetty vastasi ja koitti silittää, vastaan taistelevan, pojan kasvoja. “Me keksimme varmasti tavan, jolla hän osallistuu mieluusti ruoka-aikoina kanssamme syömään”, Hetty sanoi ja katsoi Fairchildia hymyillen. Hettyn sydäntä hieman riipaisi, pojan sisäinen tuska, olihan tämä pieni ihmistaimen kokenut pieneen ikäänsä nähden paljon pahuutta. Kun Belinda ehdotti kierrosta talossa, Filip nousi heti pystyyn ja sanoi: “Se on loistava ajatus.” Mies tuli naisen ja pojan luo, kyykistyen noiden viereen ja katsoi hauskalla ilmeellä poikaa. “Mitäs sanot Xandier, lähdetäänkö seikkailemaan? Mennään tutkimaan, mitä kaikkea tässä talossa on?” Filip imitoi äänellään hyvin aidosti Winnie Poohia. “Tuletkos messiin Christopher Robin?” hän kysyi samalla äänellä ja katsoi poikaa silmiin hymyillen hauskalla tavallaan.

[Xander Ozias James]

Filipin lähestymistapa oli varsin nokkela, Belinda totesi mielessään, pieni hymy kohoten kasvoilleen kun Xanderin ilmee ja olemus muuttui hämmentyneeksi ja syvästi pohtivaksi pojan tuijottaessa miestä. Sanomatta mitään Belinda muisti tuosta tärkeän seikan joka myös vahvistaisi herra Loganin kekseliästä ideaa, laski banaanin palasen pöydälle ja kurottautui vapautuneella kädellään jälleen laukkuunsa. Käsi osui lähes heti siihen mitä hän etsikin, ja tutun nallen pää tupsahti esiin laukusta.

"Pooh-karhu!" Xander hihkaisi ja ojensi käsivartensa nallea kohti, sulkien sen tiukkaan syleilyyn Belindan nostettua sen lähemmäs. Nalle oli melkein viisikymmentä senttiä korkea ja siten peitti puolet Xanderin pituudesta pojan seistessä, ja nyt sylissä istuessa se oli yhtä pitkä kuin vekara mikä teki kunnon rutistuksesta oikein antoisan oloista. Se oli vanhan tyylinen, '60-luvulla valmistettu, ja pojan kertoman mukaan lahja äidiltä. Lapunkin mukaan se oli Disneylandistä aikoinaan hankittu.
Kaikki murhe oli hetkeksi kaikonnut lapsen olemuksesta, mitä rouva Fairchild oli arvellutkin. Tuo nalle oli yksi harvoja fyysisiä asioita jotka yhä muistuttivat poikaa vanhemmistaan ja näin toivat jonkin verran turvan tunnetta.

"Mennään!" Xander lopulta vastasi, ensimmäis kertaa iloisena, katsahtaen Filipiä yhä nallea tiukasti syleillen. Joskin Belinda oli varma ettei poika vieläkään ollut valmis jäämään tänne. Mutta edistystä oli halu pieneen seikkailuun. Rouva Fairchild nousi ylös, lapsi sylissään sillä ei luottanut siihen että tenava pysyisi mukana. "Christopher Robin" ja "Pooh" saattaisivat hyvinkin harhailla omille poluilleen kun seurassa oli vain aikuisia.

[Filip Logan]

Pojan elkeet viestivät Hettylle ja Filipille itselleenkin, että Poohimainen ääni, oli oiva keksintö ja kutsu seikkailuun. Kun Belinda kaivoi laukustaan Pooh-pehmolelun, pojan rakkaudellisuus, vaikkakin pehmolelua kohtaan, paljastui suureksi. Nalle oli melkein istuvan pojan kokoinen.
Kun Xander lopulta vastasi myöntävästi seikkailuehdotukseen ja Belindakin nousi poika sylissään. Filip katsoi hymyillen poikaa ja ojensi käsiään kysyen taas normaalimmalla äänellään: "Tohtiikos pikku mies tulla ison miehen syliin?"
Hänen katseensakin oli lempeä ja rauhallinen, sellainen ilme, jota ei tarvinnut laisinkaan pelätä, niinkuin mies itse olikin. lempeä ja nallekarhumainen mies.

[Xander Ozias James]

Poiks pudisti päätään kasvot tummuen ja painautui Belindaa vasten, nallen taakse suojautuen. Oikeastaan hän ei mielellään ollut kenenkään sýlissä joka ei ollut oma isä tai äiti, mutta oli oppinut sietämään orpokodin aikuisten käsittelyä pakon edessä.
"Ei hätää, Xander, voit matkata tässä," rouva Fairchild sanoi taputtaen lapsen selkää.
Poika kurkisti nallen takaa vakavana ja pelokkaana, katsahtaen Filipiä ja Hettyä ja keittiötä ympärillä.
"Mistäs aloittaisimme?" Belinda tiedusteli, vilkaisten hänkin hellaa jolla kananmunat olivat vasta alkaneet kiehua. Noin kymmenen minuutinkuluttua ne olisivat pojalle mieleisiä ja ehkä mielipide uudesta kodista hieman kohenisi.

[Hetty Logan]

Filip katsoi poikaa hymyillen ja nyökkäsi sitten Belindalle, kun poika painautui naisen syliä vasten.
Hetty sanoi lempeästi: "Voimme aloittaa meidän makuuhuoneesta ja kylpyhuoneesta ja sitten lastenhuoneen." Nainen nousi tuoliltaan ja siirtyi oviaukolle lisäten: "Kananmunat voivat jäähtyä sillä aikaa." "Xandier tykästyy huoneeseen varmasti", Filip sanoi hymyillen ja seurasi vaimoaan oviaukolle ja siitä kohti yläkerran portaita. He esittelivät makuuhuoneensa, joka oli tiptop kunnossa, sillä Hetty oli hieman neuroottinen siisteyden suhteen, yhtä hyvässä kunnossa oli myös kylpyhuone ja lastenhuonekin, kun Filip avasi oven, missä oli paljon kivoja leluja, lastensänky ja kirjoja. Winnie the pooh istuskeli huoneessa olevassa keinutuolissa.

[Xander Ozias James]

Kananmunia odotellessa he lukivat lastenhuoneesta Nalle Puh-aiheista kirjaa jonka poika oli valinnut kirjahyllystä. Belinda ehdotti että he lukisivat kirjaa vuorotellen ja Xander piti kovasti kaikkien luennasta, vaikuttaen hetkeksinunohtavan ettei halunnut olla täällä. Kymmenisen minuuttia myöhemmin He olivat palanneet alakertaan, Xander istui keittiössä syömässä kananmunia ja aikuiset olohuoneen puolella hoitamassa virallisia asioita.
"Tähän tarvitaan teidän allekirjoitukset, myös näihin kahteen kopioon josta yksi jää teille," Belinda sanoi ottaessaan sopimuspaperit laukustaan. "Siihen on merkitty myös sovittu viikottainen summa joka teille maksetaan. Maksamme sen puntina koska suurin osa hänen tarpeista kuitenkin hankitaan jästien palveluista. Sitoudutte siis huolehtimaan hänestä omana lapsenanne kunnes löydämme sukulaisen joka haluaa hänet tai pysyä vain sijaisvanhempina. Jos lopulta päädymme siihen ettei soveliasta sukulaista löydy niin voitte adoptoida hänet, jos haluatte. Adoption yhteydessä sijaisvanhemmuus-korvaukset loppuvat. Ja jos jostain syystä jossain vaiheessa sijaisvanhempina ette pysty hänestä enää huolehtimaan tai muutoin koette ylitsepääsemättömiä ongelmia, on teidän välittömästi otettava yhteyttä meihin niin autamme tai otamme hänet takaisin. Joku meiltä, todennäköisimmin minä, käy aluksi pari kertaa kuussa seurantavierailulla, " hän kertasi perusasiat asettaessaan paperit pöydälle ja tarjosi mustekynää.
"Onko teillä mitään kysymyksiä nyt?"

[Filip Logan]

Tarinatuokio sujui hyvin, kun luettiin Belindan ehdottamalla tavalla, poikakin unohti hetkeksi, että oli epämieluisassa paikassa. Kun porukka oli siirtynyt noin kymmenen minuutin päästä alakertaan takaisin, tohdittiin poika jättämään kananmunia popsimaan. AIkuiset siirtyivät olohuoneeseen hoitamaan asioiden virallisen puolen. Filip katsoi paperit hyvin tarkkaan, niinkuin aina ennen kuin allekirjoitti mitään, samoin teki Hettykin, sillä eihän nimeään voinut vain toisen puheiden perusteella laittaa papereihin, vaikka he luottivatkin Belindaan täysin.
He kuuntelivat kaiken mitä tämä sanoi, vaikka asiat olivatkin, Hettyn toimesta jo selvitetty Filipille.
"Toki toivomme, että sukulaisia löytyisi, mutta olemme puhuneet adoptiostakin, jos omaisia ei löydy", Filip sanoi Belindalle.
Seuraavan kysymykseen Filip puisti päätään ja Hetty sanoi: "Kaikki on meille selvää."

[Xander Ozias James]

Noin tunnin kuluttua Xander oli saatu vuoteeseen ja nukahtamaan. Belinda oli hoitanut pojan vielä viimeisen kerran, joskin pitäen Loganit osittain mukana iltahommissa jotta siirtymä olisi luontevampi pojalle. Ennen lähtöä Belinda varmisti että jätti pariskunnalle kaiken tarpeellisen, muun muassa vaippoja sillä poika ei ollut yökuiva minkä hän tosin arveli johtuvan viime viikkojen traumoista ja ongelman loppuvan kun elämä rauhoittuisi ja lapsi alkaisi tuntea olonsa turvalliseksi, yöpuvun ja aamutossut, sekä ison pullon marketin vahvinta aurinkorasvaa ja muistutti Loganeita että sitä täytyi laittaa joka senttiin jota vaatteet eivät peittäneet ja myös täysin pilvisinä päivinä. Normaaliin tapaan vähintään viisitoista minuuttia ennen ulos lähtöä jotta se ehtisi imeytyä kunnolla. Viimeisenä hän vielä kiitti pariskuntaa, rohkaisi soittamaan mihin vuorokauden aikaan tahansa jos tuli mitään tarvetta, ja kertoi tulevansa seuraavan päivän iltana käymään ihan jo vain Xanderinkin tueksi jottei kaikki tutut kasvot taas katoaisi pitkäksi aikaa.

Perjantai, 25.12.1981

Kello oli vasta viisi aamulla kun Xander heräsi, nukuttuaan kolme tuntia vähemmän kuin mitä hänen pieni kehonsa olisi unta tarvinnut. Painajaiset olivat vaivanneet koko yön ja olo oli muutenkin kamala. Märkä vaippa, kova nälkä ja outo ympäristö, väsymyksen lisäksi. Hetken poika kääntyili peiton alla tiukasti halaten äidiltä saamaansa Pooh-pehmolelua ja yritti päättää mitä uskaltaisi tehdä. Viimeksi tällaisessa talossa aikuinen oli huutanut hänelle ja komentanut takaisin nukkumaan kun hän oli herättänyt tämän liian aikaisin, ja toisaalta kun hän oli jäänyt kiinni talossa seikkailusta aamulla tai yöllä oli huoltaja huudon lisäksi lyönyt kasvoille eikä antanut mitään ruokaa koko päivänä. Orpokodissa totuttu rutiini aamusuihkusta ja pukemaan auttamisestakin oli niinä päivinä täysin sivutettu. Siis mikään vaihtoehto ei houkutellut, mutta kun vatsa alkoi murista kovempaa ja päätäkin hieman särkeä hän päätti yrittää edes jotain.

Eilen hän oli pyrkinyt minimoimaan kontaktin aikuisiin, pysytellen huoneessaan suurimman osan päivästä eikä juuri puhunut tai katsonut ketään silmiin. Silti, pakolliset kontaktit kuten pukeminen, wc-avustus ja ruokailut olivat antaneet pojalle alitajuisen tunteen että nämä kaksi olivat turvallisempia ja oikeasti mukavia aikuisia. Kumpikaan ei ollut edes ääntä korottanut saatika lyönyt, tai muutenkaan vaikuttanut erityisen uhkaavalta. Mies tosin oli yksi pisimpiä mitä hän oli koskaan tavannut ja hyväntuulisenakin jotenkin ankaran näköinen, verrattain hänen omaan hädintuskin metrin pituuteensa ja kolme-kesäiseen kehoonsa joten alitajuinenkin luottamuksen kipinä oli vielä heikko. Poikaa ympäröi vahva surun ja pelon aura, ja hän yhä odotti hetkeä kun äiti tai isä saapuisi hakemaan hänet kotiin. 

Xander kömpi ylös vuoteesta tummansinisessä kaksiosaisessa pyjamassa jonka paidan edessä ja housujen lahkeissa oli söpö kuva pentu-Tikrusta joka oli loikannut pentu-kanin päälle ja kaksikon nenät koskettivat. Hän sujautti paljaat jalkansa paksuihin, pehmoisiin tossuihin joilla oli kolmiulotteisesti Winnie the Poohin kasvot ja korvat. Tossujen ansiosta täysin äänettömästi, unikaveri kainalossaan, vekara hiipi pimeän aulan läpi Hettyn ja Filipin makuuhuoneeseen. Hetken hän seisoi aivan hiljaa ja hengittämättä Hettyn puolella sänkyä ja koetti kerätä rohkeutta. Koska edellisen sijaiskodin aikuinen oli nainen hän hiipi vuoteen toiselle puolelle. Poika katseli Filipiä hetken aivan yhtä epäröiden ja kuiskasi Pooh-karhun korvaan pyynnön että tämä herättäisi miehen hänen puolestaan.

Varovasti Xander tökki pehmonallensa tassulla Filipin kasvoja kymmenisen kertaa, ja perääntyi välittömästi usean käsivarren mitan päähän vuoteen päätyyn kun mies näytti vähänkään heräämisen merkkejä. Poika tuijotti miestä, karhunsa osittain kasvojensa suojana, ja odotti pahinta valmiina juoksemaan takaisin huoneeseensa ja sängyn alle piiloon.

[Filip Logan]

Kaikki oli sujunut hyvin ja kun Xander oli vihdoin unten mailla, sovittiin vielä muutaman pienet asiat, kun arki pojan kanssa lähtisi käyntiin.

Pari päivää myöhemmin...

Yöt olivat sujuneet hyvin, ilman herätyksiä. Aamu oli hyvin varhainen ja yöstä oli nukkumatta vielä muutama tunti, sillä ilta oli aikuisten osalta venynyt hieman pitemmälle. Filip näki usein unia, mutta nyt hän ei nähnyt mitään unta, hän tunsi unen läpi kuinka jotain pehmeää tökki hänen kasvojaan, hän alkoi liikahdella hieman levottomasti, kunnes lopulta avasi silmänsä ja huomasi katsovansa, unisilla silmillään, nallen takaa kuikuilevan pikkupojan. "Kas, pikkumies, eikö uni enää tule?" hän kysyi haukotellen. Hän venytteli käsiään sivulle ja kävi istumaan, vetäen tohvelit jalkoihinsa. "Mennäänkö ensin vessaan ja sitten etsitään jääkaapista syötävää?" Filip kysyi ja nousi sängystä, kyykistyen pojan tasolle ja otti tämän syliinsä, lähtien kohti wc:tä. "Näitkö sinä pahaa unta vai eikö uni vain muuten tullut?" Filip jutteli lempeästi ja silitti hellästi pojan tukkaa.

[Xander Ozias James]

"Pahoja unia," poika vastasi hiljaa, lähes kuiskaten, ja halasi karhuaan tiukemmin. Hän ei vielä täysin rentoutunut, suostui syliin vain koska ei muuta voinut ollen liian pieni vastustamaan mitään. Eilisen pelkästään positiiviset kokemukset ja miehen lempeä ja huolehtiva olemus pitivät lapsen kuitenkin suhteellisen rauhallisena. Lienisi kuitenkin turha toivoa että poika olisi missään vaiheessa läheskään yhtä innoissaan ja iloinen kuin useimmat lapset näin joulupäivänä.
"Saanko lisää kananmunia?" Xander uskaltautui kysymään, yhä hyvin hiljaa ja arasti, katsoen miestä silmäkulmastaan.

[Filip Logan]

Mies kantoi pojan sylissään kylpyhuoneeseen ja hentoon kysymykseen hän vastasi: "Totta kai, käydään kylppärissä ja sitten keitetään kananmunia lisää." Mies silitti hellästi pojan niskaa. Kun he olivat kylpyhuoneessa käyneet, kantoi mies tämän keittiöön, jossa sauvan heilautuksella, kattila liisi pöydältä hanan alle ja täyttyi vedellä. Mies laittoi kananmunat ja suolaa joukkoon, sekä kattilan liedelle kypsymään.