Joulu sodan jälkeen

[Xander Ozias James]

Filipin lähestymistapa oli varsin nokkela, Belinda totesi mielessään, pieni hymy kohoten kasvoilleen kun Xanderin ilmee ja olemus muuttui hämmentyneeksi ja syvästi pohtivaksi pojan tuijottaessa miestä. Sanomatta mitään Belinda muisti tuosta tärkeän seikan joka myös vahvistaisi herra Loganin kekseliästä ideaa, laski banaanin palasen pöydälle ja kurottautui vapautuneella kädellään jälleen laukkuunsa. Käsi osui lähes heti siihen mitä hän etsikin, ja tutun nallen pää tupsahti esiin laukusta.

"Pooh-karhu!" Xander hihkaisi ja ojensi käsivartensa nallea kohti, sulkien sen tiukkaan syleilyyn Belindan nostettua sen lähemmäs. Nalle oli melkein viisikymmentä senttiä korkea ja siten peitti puolet Xanderin pituudesta pojan seistessä, ja nyt sylissä istuessa se oli yhtä pitkä kuin vekara mikä teki kunnon rutistuksesta oikein antoisan oloista. Se oli vanhan tyylinen, '60-luvulla valmistettu, ja pojan kertoman mukaan lahja äidiltä. Lapunkin mukaan se oli Disneylandistä aikoinaan hankittu.
Kaikki murhe oli hetkeksi kaikonnut lapsen olemuksesta, mitä rouva Fairchild oli arvellutkin. Tuo nalle oli yksi harvoja fyysisiä asioita jotka yhä muistuttivat poikaa vanhemmistaan ja näin toivat jonkin verran turvan tunnetta.

"Mennään!" Xander lopulta vastasi, ensimmäis kertaa iloisena, katsahtaen Filipiä yhä nallea tiukasti syleillen. Joskin Belinda oli varma ettei poika vieläkään ollut valmis jäämään tänne. Mutta edistystä oli halu pieneen seikkailuun. Rouva Fairchild nousi ylös, lapsi sylissään sillä ei luottanut siihen että tenava pysyisi mukana. "Christopher Robin" ja "Pooh" saattaisivat hyvinkin harhailla omille poluilleen kun seurassa oli vain aikuisia.