19-03-2016, 04:44 AM
”Suosittelen,” mies totesi, ”Minä ainakaan en tiedä mitään parempaa kuin katsoa lasteni kasvavan, viettää aikaa niiden kanssa ja opettaa elämää,” hän jatkoi täydestä sydämestään. ”En tosin aikonut hankkia muksuja vielä moneen vuoteen, vaan tarkoitukseni oli tehdä etsivän hommia niin kauan että olisin pätevöitynyt kylmien tapausten etsiväksi ja päässyt henkilökohtaisesti kiinni veljeni tapaukseen. Mutta noin neljän vuoden päästä Stephen päätti tulla maailmaan joten hain takaisin tavallisen konstaapelin virkaan ja vuoden sisään paikka aukesikin. Ei sekään tietenkään kovin riskitön työnkuva ole, mutta paljon vähemmän kuin kidnappauksia tutkivassa tiimissä työskentely. Luulen että Ben ymmärtäisi, ja saan kuitenkin autettua vielä jonkin verran. Lähtiessäni CID
tä, minut luvattiin pyytää apuun yksityisen avustajan muodossa, jos koskaan nousee tapauksia jotka saattaisivat linkittyä hänen katoamiseensa,” hän puhui, ja siitä tuli mieleen Stephen joka oli persoonaltaan hyvin samankaltainen setänsä kanssa. ”Niin ja ei, et loukannut – Stephen on melkoinen tapaus, niin että joskus tuntuu kuin olisi talo täynnä lapsia vaikka heitä on vain kaksi. Mutta hienoa, jos hän näytti paremmankin puolen teillekin...”
Hän jäi kuuntelemaan yläkertaa, josta ei kuulunut mitään. Toisaalta oli hyvä että siellä leikittiin hiljaa, mutta toisaalta liian pitkä hiljaisuus ei välttämättä aina tarkoittanut hyvää. Sen tosin sai melko varmaksi testattua vain huudahtamalla 'Mitä sinä teet?' ja jos sieltä tuli vastaus 'En mitään!', tilanne kannatti mennä tarkistamaan. Se oli melkeinpä lasten peruspsykologiaa. Harvoin oli kyse siitä että joku ei oikeasti tehnyt mitään, ja useasti että sitä teki jotain luvatonta tai oli muuten pulassa jota ei halunnut myöntää.
Ja tietysti jos mitään vastausta ei kuuluisi, olisi erityisen kiire tarkistamaan ettei olisi tapahtunut mitään terveydelle vaarallista. Hän oli teroittanut erityisen selväksi kummallekin vekaralle, että isälle ja äidille oli ehdottomasti vastattava ainakin jotain heti kun kutsu kävi.

Hän jäi kuuntelemaan yläkertaa, josta ei kuulunut mitään. Toisaalta oli hyvä että siellä leikittiin hiljaa, mutta toisaalta liian pitkä hiljaisuus ei välttämättä aina tarkoittanut hyvää. Sen tosin sai melko varmaksi testattua vain huudahtamalla 'Mitä sinä teet?' ja jos sieltä tuli vastaus 'En mitään!', tilanne kannatti mennä tarkistamaan. Se oli melkeinpä lasten peruspsykologiaa. Harvoin oli kyse siitä että joku ei oikeasti tehnyt mitään, ja useasti että sitä teki jotain luvatonta tai oli muuten pulassa jota ei halunnut myöntää.
Ja tietysti jos mitään vastausta ei kuuluisi, olisi erityisen kiire tarkistamaan ettei olisi tapahtunut mitään terveydelle vaarallista. Hän oli teroittanut erityisen selväksi kummallekin vekaralle, että isälle ja äidille oli ehdottomasti vastattava ainakin jotain heti kun kutsu kävi.