Viileää viimaa, lämpimässä hengessä

[Jacob King]

”Voin jo nyt sanoa olevan hyvin epätodennäköistä että minä tulen kanssasi,” Jacob totesi myötätuntoiseen sävyyn jottei toinen suotta jäisi suuriin toiveisiin odottamaan. Pahoillaan hän ei osannut olla, sillä oma puoliso ja etenkin lapsensa olivat kirkkaasti kaikkea muuta tärkeämpiä maailmassa.
”Mutta joka tapauksessa olen varma, että saat pian monia hyviä ystäviä. Olet sentään fiksu ja hyväsydäminen nuori nainen,” hän jatkoi vilpittömään sävyyn, katse Denassa.
”Palatakseni puheisiisi veljesi kostotoimesta...Olen kanssasi samaa mieltä. ”Mutta ikävä kyllä ihmisen mieli on synkkä ja monimutkainen paikka, ja useimmat kostonhimon ja tuskan vallassa sokeutuvat kohtuudelle,” hän totesi. ”Siksi pienimuotoisenakin alkava koston kierre voi olla äärimmäisen vaarallinen.”
Mies huokaisi maailman hulluuden vuoksi.
”Oikeusjärjestelmä osaa kyllä joskus pettää ja siinä olisi hurjasti korjaamisen varaa,” hän jatkoi, ”mutta siitä huolimatta on paras antaa sen hoitaa rikolliset ja yrittää itse löytää uusi tapa elää. Kaksi väärää kun ei tee oikeaa, ja lopulta sitä voi päätyä vain katumaan että tahrasi rakkaan ihmisen muiston tekemällä itse jotain kauheaa.”
Hän hörppäisi välillä kahvia, ajatukset vilisten. Hänestä oli ylipäätään ihanaa olla kotona lastensa kanssa, jakaa kaikki ne kallisarvoiset hetket, mutta myös tuntui ihan hyvältä olla muutama vuosi poissa poliisin ammatista. Pitää vähän lomaa eturintamalta.