Joulu sodan jälkeen

[Xander Ozias James]

"Epäilen ettei hän enää edes kerro," Belinda sanoi pojan kääntäessä kasvojaan poispäin banaanista, osittain mielenosoituksellisesti mutta osittain myös koska rouva Fairchild oli oikeassa. "Hänen ruokahalunsa on lähes olematon jopa silloin kun hänellä täytyy olla nälkä. Luulisin sen johtuvan enimmäkseen jo pitkään jatkuneesta tunnestressistä ja ahdistuksesta," nainen jatkoi ottaessaan hedelmän vastaan lapsen puolesta.
"Joten suosittelen vain normaalisti säännöllisiä ruokailuja, ja ehkä jos keksitte millä tehdä syömisestä hauskaa ilman että se menee sirkukseksi. Tosin, me emme ole sallineet leluja ja pelejä ruokapöydässä...koska mielestäni ateriat pitäisi olla yhteistä aikaa mutta ennen kaikkea meidän lapsiluvulla moisesta syntyisi hirveä kaaos," hän puhui yrittäessään tarjota banaanin palasta vastahakoiselle pojalle.
"Mutta toki toimitte miten itse parhaaksi katsotte."
Xander oli niin keskittynyt vastustamaan kaikkea ettei juuri kuunnellut aikuisten puheita, mikä saattoi säästää kaikkien osapuolten sydämiä kun poika ei hoksannut että hänestä puhuttiin ja vieläpä kuin hän olisi jäämässä tänne.
"Eeei...!" poika valitti surkeana kun banaanin pala--niin hyvää kuin hän tiesikin sen olevan--ei kadonnut mihinkään.
Belinda hymähti itsekseen, muistellessaan menneitä aterioita. Hän jatkoi yhä vakavana mutta vähemmän niin, sillä seuraava ongelma oli ehkä kaikkein pienin.
"Ja kun hän jopa syö, hänen pöytätapansa ovat melko kamalat...En tiedä onko ne vain tunteidenpurkua ja mielenosoitusta vai eikö hänelle vain opetettu niitä alunperinkään. Niin että onnea vain senkin kanssa."
Belinda huokaisi ja luovutti hedelmän suhteen, hän piti sen yhä kädessään muttei enää Xanderin kaavojen edessä.
"Jos otettaisiin kierros talossa tähän väliin?" Belinda ehdotti, nostaen katseensa Loganeihin.