19-03-2016, 04:29 AM
Jacob oli oli melko vakuuttunut ettei mitään vakavampaa ollut tapahtunut kenellekään, varsinkaan Stephenille, mutta ei ehtinyt edes aloittaa vastata Denan kysymykseen, kun Stephen julisti itsepintaisesti limsalasinsa takaa että kyllä heillä oli sellainen lemmikki, todennäköisesti Dumon hämähäkkikammosta puhumisen yllyttämänä.
Mies olisi ilman Denan kuiskaamaakin kumonnut poikansa väitteen sillä oli sitä mieltä että Dunmore oli käynyt läpi enemmän kuin tarpeeksi kauhuja jopa kokonaiselle eliniälle. Ei siinä tarvinnut enää fobioita lietsoa. Mutta historian yksityiskohdat saivat hänet toki ottamaan asian vieläkin vakavammin.
Stephen oli keskittynyt Dumon tarkkailuun, mutta käänsi huomionsa naiseen kun Dena puhui taas hänelle. Poika liikahti levottomasti paikallaan, käänsi katseensa Denan silmistä pois ja nakkasi kasan rypistettyjä konvehtipapereita pöydän suuntaan joskin osa niistä putoili lattialle. Hänellä alkoi olla tosi epämukava olo, sillä hän olisi niin kovasti halunnut kokeilla lelutarantellansa vaikutusta, mutta tuo nainen nosti veljensä peloista kauhean ison numeron. Ja kuitenkin, niin paljon kuin hän erilaisuutta suvaitsikin, hänestä poikien ei pitäisi olla noin pelokkaita ötököiden suhteen. Ei varsinkaan noin isojen poikien. Vekaran ilme oli happaman harkitseva, kun hän tuijotti konvehtikulhoa, vastaamatta Denalle yhtään mitään.
”Hän käyttäytyy kunnolla,” Jacob totesi sävyyn joka oli rauhallinen mutta ei jättänyt vaihtoehtoja, nostaessaan Freyan herkut pöydältä, vilkaisten poikaa ja kääntyi sitten siirtymään kohti eteistä.
Stephen pysyi yhä vaiti, happamin ilmein, ja vilkaisi arvioiden isänsä perään.
”Niin, ja meillä ei ole tällä hetkellä minkäänlaista lemmikkiä,” mies lisäsi.
”Käyn vain katsomassa että tytöllä on kaikki hyvin. Tulen ihan kohta takaisin,” Jacob sanoi astuessaan portaisiin ja katosi kohti yläkertaa.
”Oletko sinä salaa tyttö?” Stephen kysyi pienen ilkikurisen virnistyksen kera, katse Dumossa.
Hän ei voinut vastustaa pientä piikittelyä, kun ei kerta saanut pelotella, ja joku poika kammosi jotain niin harmitonta kuin lemmikkihämähäkit. Pelkäsiköhän tuo huonehämähäkkejäkin?
Mies olisi ilman Denan kuiskaamaakin kumonnut poikansa väitteen sillä oli sitä mieltä että Dunmore oli käynyt läpi enemmän kuin tarpeeksi kauhuja jopa kokonaiselle eliniälle. Ei siinä tarvinnut enää fobioita lietsoa. Mutta historian yksityiskohdat saivat hänet toki ottamaan asian vieläkin vakavammin.
Stephen oli keskittynyt Dumon tarkkailuun, mutta käänsi huomionsa naiseen kun Dena puhui taas hänelle. Poika liikahti levottomasti paikallaan, käänsi katseensa Denan silmistä pois ja nakkasi kasan rypistettyjä konvehtipapereita pöydän suuntaan joskin osa niistä putoili lattialle. Hänellä alkoi olla tosi epämukava olo, sillä hän olisi niin kovasti halunnut kokeilla lelutarantellansa vaikutusta, mutta tuo nainen nosti veljensä peloista kauhean ison numeron. Ja kuitenkin, niin paljon kuin hän erilaisuutta suvaitsikin, hänestä poikien ei pitäisi olla noin pelokkaita ötököiden suhteen. Ei varsinkaan noin isojen poikien. Vekaran ilme oli happaman harkitseva, kun hän tuijotti konvehtikulhoa, vastaamatta Denalle yhtään mitään.
”Hän käyttäytyy kunnolla,” Jacob totesi sävyyn joka oli rauhallinen mutta ei jättänyt vaihtoehtoja, nostaessaan Freyan herkut pöydältä, vilkaisten poikaa ja kääntyi sitten siirtymään kohti eteistä.
Stephen pysyi yhä vaiti, happamin ilmein, ja vilkaisi arvioiden isänsä perään.
”Niin, ja meillä ei ole tällä hetkellä minkäänlaista lemmikkiä,” mies lisäsi.
”Käyn vain katsomassa että tytöllä on kaikki hyvin. Tulen ihan kohta takaisin,” Jacob sanoi astuessaan portaisiin ja katosi kohti yläkertaa.
”Oletko sinä salaa tyttö?” Stephen kysyi pienen ilkikurisen virnistyksen kera, katse Dumossa.
Hän ei voinut vastustaa pientä piikittelyä, kun ei kerta saanut pelotella, ja joku poika kammosi jotain niin harmitonta kuin lemmikkihämähäkit. Pelkäsiköhän tuo huonehämähäkkejäkin?
![[Image: b6b22a52ceaaf8c98d80cd9606afaeb6.png]](https://i.pinimg.com/originals/b6/b2/2a/b6b22a52ceaaf8c98d80cd9606afaeb6.png)