Viileää viimaa, lämpimässä hengessä

[Stephen Hunter King]

Stephen huokaisi raskaasti, vähän ärtyneenä. Hän ei ollut tottunut siihen että viattomiin kysymyksiin ei vastattu. Eihän tuo nyt niin henkilökohtainen ollut? Nainen vaikutti kuitenkin muuttuneen yhtäkkiä tosi surulliseksi ja omituiseksi. Muutoin hän olisi kysynyt miksi tämä oli surullinen, ihan vain myötätunnosta, mutta hänestä tuntui ettei saisi vastausta siihenkään. Joten hän päätti antaa toisen olla rauhassa.
Poika jäi miettimään sitä, ja suunnittelemaan tarantellapilan seuraavaa tasoa ja vähän pohtimaan sitäkin mitä leikkiä ehdottaisi seuraavaksi, mussuttaen samalla suurella ruokahalulla suklaakonvehteja. Välillä hän silmäili silmäkulmastaan Dumoa, arvioiden oliko tämä jo selvinnyt tarantellasta. Hän halusi toisen rentoutuvan täysin sen suhteen, ennen kuin iskisi.

Noin minuutin kuluttua ovelta kuului taas, nyt hieman iloisempi, ääni.
”Kiitosh shuklaashta!” Freya hihkaisi, kuumemittari suussaan ja varovasti molemmin pienin käsin pidelleen isoa lasillista lämmintä maitoa, ja lähti sitten varovasti nousemaan portaita ylös.
Hetken kuluttua Jacob ilmestyi takaisin olohuoneeseen pienen lautasen kera ja kasasi sille muutamia konvehteja ja suklaakeksejä.
”Onko kaikki hyvin?” hän kysyi hieman huolestuneena katsahtaen kaikkia vuorollaan, sillä huoneen tunnelma oli melkolailla muuttunut tällä välin. Dena vaikutti surulliselta, Dumo hermostuneelta ja Stephenistä ei oikein ottanut selvää. Samalla hän kaatoi limsaa lasiin Freyalle, ja sitten Stephenille joka lykkäsi innokkasti lasin tämän eteen, pidellen siitä kiinni.
"Kaikki hyvin," poika totesi välittömän iloisesti ja hymyili ylös isälleen kun Jacob oli hetken ehtinyt häntä tarrkkailla.