19-03-2016, 04:25 AM
”Olet velho!” Stephen totesi hieman syyttävään sävyyn, osoittaen sohvan alta ryömivää poikaa istuessaan itse risti-istunnassa sohvalla jota Dena parhaillaan leijutti. Olisi joku voinut edes kertoa sen niin hän olisi osannut edes epäillä taikuuden käyttöä.
”Niin kai, kun huijasit!” hän kommentoi toisen leuhkimiseen ja näytti tälle kieltään käsivarret ristissä rinnallaan.
Hän ei ollut vielä oppinut häviämään kiukuttelematta, eikä yhtään auttanut ettei tämä ollut reilu peli.
Jacob laski kahvikuppinsa pöydälle ja seurasi tilannetta arvioiden, toivoen hartaasti että poika muistaisi mikä päivä oli eikä viitsisi nostaa isompaa numeroa.
Pojan huomio kuitenkin kääntyi olohuoneen ovelle ja kohta sieltä kuuluikin väsynyt pieni ääni.
”Isi?” ja olohuoneen poikki taapersi noin metrin mittainen, pari vuotta nuoremman ikänsä vuoksi Stepheniä huomattavasti sirompi, sinisilmäinen pikkutyttö vaaleat kutrinsa pörrössä ja yllään valkoinen pyjama jossa oli erilaisia kaloja, kohti Jacobia joka nojatuolissaan käännyttyään nosti tämän syliinsä.
”Huomenta. Et ole tainnut ihan vielä herätä?” mies kysyi pehmeästi ja halasi tyttöä hellästi. Häntä huvitti jälleen miten vastakohtia nuo kaksi olivat. Freya heräili hitaasti, siinä missä Stephen saattoi viilettää pitkin taloa kuin aropupu minuutin siitä kun asetti jalkansa lattialle.
Tosin, Jacob totesi tarkasteltuaan nuorimmaisensa olemusta, tämä vaikutti vähän enemmän kuin väsyneeltä.
”En voi hyvin,” tyttö mumisi, lojuen isänsä syliin käpertyneenä.
”Näytähän,” mies sanoi ja tyttö avasi suunsa pitkän 'aaaa':n saattelemana ja kohta Jacob kokeili tämän otsaa, todeten sen olevan hieman lämmin, samoin kuin yleensä kirkkaat siniset silmät huomattavan sameat.
Tyttö oli ollut räkäinen ja köhinyt pitkin talvea, muttei vielä sairastanut kunnolla. Kurjaa, jos tämä nyt saisi kuumeen juuri jouluksi.
”Suklaata!” tyttö hihkaisi, ilmeensä kirkastuen kun katseensa osui konvehtikulhoon. Jacob hymyili itsekseen, miettien miten tämän mielestä lääke kaikkiin vaivoihin oli suklaa.
”Jep. Ne ovat tuomisia vierailtamme,” Jacob totesi ja viittasi Cullodenan ja Dunmoren suuntaan, joita tyttö ei selvästi ollut unisena ja uupuneena vielä huomioinut sen enempää kuin veljeäänkään.
”Tuttavani Dena ja hänen veljensä Dumo,” Jacob esitteli, toinen kätensä yhä tytön ympärillä. ”Ja tässä tyttäreni Freya,” hän esitteli kolmikon toisilleen.
”Hei,” Freya tervehti pienen hymyn kera ja heilutti kaksikolle pientä kättään. Tyttö vaikutti alavireisessä kunnossa ujommalta mitä oli, joskaan ei ollut muutenkaan läheskään niin sosiaalinen ja rohkea kuin isoveljensä.
”Hassut nimet...” hänkin totesi sen enempiä ajattelematta ja sai veljensä virnistämään ja miettimään että olisi varmaan niistä pitänyt arvata että nuo olivat taikovia. Monilla velhoilla ja noidilla oli kummallisia nimiä.
”Sinun kannattaa jatkaa unia, niin ei mene koko joulu pedin pohjalla,” Jacob sanoi ja nousi nojatuolistaan, tyttö sylissään, napaten tälle yhden konvehdin kulhosta mukaan.
”Tulen pian takaisin,” hän sanoi Denan ja Dumon suuntaan, vaikka se nyt olikin itsestäänselvää.
”Isi, näin unta että jättiläis-kuumemittari jahtasi minua. Se oli ihan punainen ja kuuma ja sillä oli terävät hampaat!” tyttö kertoi silmät suurina tullessaan kannetuksi eteiseen.
”Ihanko tosi? Kuulostaa hurjalta! Mennäänpä katsomaan mitä meidän mittari sanoo. Se ei ole ihan yhtä pelottava,” mies vastasi kadotessaan kulman taakse ja ruokasaliin.
Stephen katseli perheensä perään ja yritti kovasti päästä yli Dumon huijauksesta, eli käyttäytyä ihmisiksi vaikka mieli teki jotenkin kostaa. Hammasta purren hän lopulta rentoutui, mutta katsoi tämän olevan sopiva hetki kysyä sen mikä oli ihmetyttänyt ja vähän huvittanutkin häntä koko ajan.
”Miksi sinä puhut tuolla tavalla?” hän uteli, kääntäen katseensa vieressään istuvan Dumon kasvoihin. Äänensävy oli aidon utelisa ja hieman ärtynyt sohvan leijutuksen takia, mutta kasvoillaan ja silmissään pojalla oli ystävällinen ilme. Pohjimmiltaan hän saattoi kyllä hieman ajatella että asia voisi olla toiselle arka ja siksi halusi tökätä siihen ihan pikkuisen. Houkutus oli kysyä 'miksi sinä sössötät?' mutta se olisi ollut tosi rumaa, eikä hän ehdoin tahdoin halunnut isänsä kuulevan mitään valituksia kun jossain vaiheessa palaisi.
”Niin kai, kun huijasit!” hän kommentoi toisen leuhkimiseen ja näytti tälle kieltään käsivarret ristissä rinnallaan.
Hän ei ollut vielä oppinut häviämään kiukuttelematta, eikä yhtään auttanut ettei tämä ollut reilu peli.
Jacob laski kahvikuppinsa pöydälle ja seurasi tilannetta arvioiden, toivoen hartaasti että poika muistaisi mikä päivä oli eikä viitsisi nostaa isompaa numeroa.
Pojan huomio kuitenkin kääntyi olohuoneen ovelle ja kohta sieltä kuuluikin väsynyt pieni ääni.
”Isi?” ja olohuoneen poikki taapersi noin metrin mittainen, pari vuotta nuoremman ikänsä vuoksi Stepheniä huomattavasti sirompi, sinisilmäinen pikkutyttö vaaleat kutrinsa pörrössä ja yllään valkoinen pyjama jossa oli erilaisia kaloja, kohti Jacobia joka nojatuolissaan käännyttyään nosti tämän syliinsä.
”Huomenta. Et ole tainnut ihan vielä herätä?” mies kysyi pehmeästi ja halasi tyttöä hellästi. Häntä huvitti jälleen miten vastakohtia nuo kaksi olivat. Freya heräili hitaasti, siinä missä Stephen saattoi viilettää pitkin taloa kuin aropupu minuutin siitä kun asetti jalkansa lattialle.
Tosin, Jacob totesi tarkasteltuaan nuorimmaisensa olemusta, tämä vaikutti vähän enemmän kuin väsyneeltä.
”En voi hyvin,” tyttö mumisi, lojuen isänsä syliin käpertyneenä.
”Näytähän,” mies sanoi ja tyttö avasi suunsa pitkän 'aaaa':n saattelemana ja kohta Jacob kokeili tämän otsaa, todeten sen olevan hieman lämmin, samoin kuin yleensä kirkkaat siniset silmät huomattavan sameat.
Tyttö oli ollut räkäinen ja köhinyt pitkin talvea, muttei vielä sairastanut kunnolla. Kurjaa, jos tämä nyt saisi kuumeen juuri jouluksi.
”Suklaata!” tyttö hihkaisi, ilmeensä kirkastuen kun katseensa osui konvehtikulhoon. Jacob hymyili itsekseen, miettien miten tämän mielestä lääke kaikkiin vaivoihin oli suklaa.
”Jep. Ne ovat tuomisia vierailtamme,” Jacob totesi ja viittasi Cullodenan ja Dunmoren suuntaan, joita tyttö ei selvästi ollut unisena ja uupuneena vielä huomioinut sen enempää kuin veljeäänkään.
”Tuttavani Dena ja hänen veljensä Dumo,” Jacob esitteli, toinen kätensä yhä tytön ympärillä. ”Ja tässä tyttäreni Freya,” hän esitteli kolmikon toisilleen.
”Hei,” Freya tervehti pienen hymyn kera ja heilutti kaksikolle pientä kättään. Tyttö vaikutti alavireisessä kunnossa ujommalta mitä oli, joskaan ei ollut muutenkaan läheskään niin sosiaalinen ja rohkea kuin isoveljensä.
”Hassut nimet...” hänkin totesi sen enempiä ajattelematta ja sai veljensä virnistämään ja miettimään että olisi varmaan niistä pitänyt arvata että nuo olivat taikovia. Monilla velhoilla ja noidilla oli kummallisia nimiä.
”Sinun kannattaa jatkaa unia, niin ei mene koko joulu pedin pohjalla,” Jacob sanoi ja nousi nojatuolistaan, tyttö sylissään, napaten tälle yhden konvehdin kulhosta mukaan.
”Tulen pian takaisin,” hän sanoi Denan ja Dumon suuntaan, vaikka se nyt olikin itsestäänselvää.
”Isi, näin unta että jättiläis-kuumemittari jahtasi minua. Se oli ihan punainen ja kuuma ja sillä oli terävät hampaat!” tyttö kertoi silmät suurina tullessaan kannetuksi eteiseen.
”Ihanko tosi? Kuulostaa hurjalta! Mennäänpä katsomaan mitä meidän mittari sanoo. Se ei ole ihan yhtä pelottava,” mies vastasi kadotessaan kulman taakse ja ruokasaliin.
Stephen katseli perheensä perään ja yritti kovasti päästä yli Dumon huijauksesta, eli käyttäytyä ihmisiksi vaikka mieli teki jotenkin kostaa. Hammasta purren hän lopulta rentoutui, mutta katsoi tämän olevan sopiva hetki kysyä sen mikä oli ihmetyttänyt ja vähän huvittanutkin häntä koko ajan.
”Miksi sinä puhut tuolla tavalla?” hän uteli, kääntäen katseensa vieressään istuvan Dumon kasvoihin. Äänensävy oli aidon utelisa ja hieman ärtynyt sohvan leijutuksen takia, mutta kasvoillaan ja silmissään pojalla oli ystävällinen ilme. Pohjimmiltaan hän saattoi kyllä hieman ajatella että asia voisi olla toiselle arka ja siksi halusi tökätä siihen ihan pikkuisen. Houkutus oli kysyä 'miksi sinä sössötät?' mutta se olisi ollut tosi rumaa, eikä hän ehdoin tahdoin halunnut isänsä kuulevan mitään valituksia kun jossain vaiheessa palaisi.