If there is no future, there must be no past

[Jacob King]

Jacob pyöräytti silmiään pojan pentuintoilulle, ja lopulta nyökkäsi itsekseen hyväksyvästi tytön fiksulle vastaukselle.
”Isi, hankitaan mekin tämmöinen, sinä voit olla sen johtaja! Eikös poliisi käytä saksanpaimenkoirien lisäksi näitäkin? Ja sinähän olet työskennellyt koirienne koulutusyksikössäkin!” Hunter kerjäsi noin sadannen kerran kesän aikana, tai ainakin siltä se miehestä tuntui.
”Hunter…” hän aloitti rauhallisesti, muttei saanut asiaansa loppuun.
”Mutta tämä olisi mainio vahtikoira!” poika keskeytti inttäen, vaikkei hänellä ollut aavistustakaan rodusta. Tenor vain näytti vahdilta.
”Kyllä, kyllä,” Jacob totesi painokkaasti jotta saisi suunvuoron. "Mutta se ei ole pointti. Tiedät hyvin, että emme ota minkäänlaista koiraa nyt, koska arkisin kotona ei ole moneen tuntiin ketään ulkoiluttamassa sitä, ja te olette aivan liian pieniä ulkoiluttamaan vähänkin isompaa koiraa yksin,” hän muistutti noin sadannen kerran. ”Ja puhe oli, että jos joskus otamme hauvan, se on jonkinlainen noutaja. Rotu joka soveltuu seurakoiraksi ja on suhteellisen helppo hallittava koko perheelle. Minä en muuta mieltäni, poika,” mies lisäsi, kun Hunter vaikutti yhä itsepäisesti aikovan väittää vastaan. Viikari kuitenkin vaikeni isänsä merkitsevän kyllästyneen katseen myötä ja käänsi harmistuneen huomionsa takaisin Tenoriin.

”Saammeko heittää hänelle keppiä? Vai onko se jo liian vanha?” Freya kysyi, katsoen vuoroin tyttöön ja isäänsä, molempien lupaa hakien. Veljensä ja isänsä läsnäollessa hän uskaltaisi vaikka mitä isonkin koiran kanssa.