If there is no future, there must be no past

[Stephen Hunter King]

”Hyvää päivää vaan, Tenor,” Jacob sanoi pienen sydämellisen hymyn kera koiran tassua kätellen, toinen kätensä yhä tyttärensä olalla. Freya naurahti hilpeänä söpölle tempulle, ja isänsä kanssa katseen vaihdon myötä tulkitsi luvan silittää koiraa. Tyttö siirtyi hieman lähemmäs, mutta pysyi hiekkalaatikossa, ja rapsutteli Tenorin kaulaa, leperrellen sille kehuja.

”Hei! Epistä!” Hunter hihkaisi kiipeilykumppaneilleen havaittuaan perheensä puuhat ja Tenorin tervehdysmpun, ja ennen kuin kaverit ehtivät tajuta mistä tämä valitti poika oli jo kiirehtinyt alemmas ja loikannut alas, hyvää vauhtia ja innoissaan rientämässä myös paikalle. Hänhän se oli joka kaikkein eniten koiraa tahtoi, hän ei missään nimessä aikonut jäädä paitsi minkään koiran ihailusta!

”Hunter, muista säännöt!” Jacob komensi, huomatessaan pojan ryntäilevän lähestymisen.
Poika hiljensi vauhtinsa hölkäksi ja lopulta kävelyksi, ja koiran luo ehdittyään tarjosi rauhallisesti kättään sen nuuhkittavaksi. Kun hauva nuolaisi hänen sormiaan ja heilautti häntää, poika kurottautui silittelemään sen kaulaa ja rapsuttelemaan sen jykevää rintakehää. Karvakuono vaikutti syvän tyytyväiseltä kahden vekaran hellästä huomiosta, mikä sai Jacobinkin hieman luottavaisemmaksi, joskaan ei täysin varauksettomaksi sentään. Siinä koiraa katsellessaan hän huomioi sen vaikuttavan jo hyvin iäkkäältä, mikä vastasi tytön kertomusta ja arvioitua ikää, ja vähensi riehaantumisen riskiä.
”Hän on niiiin söpö!” Freya hehkutti, ja mielensä teki halata luppakorvaa mutta ei millään saanut itseään psyykattua siihen, niin ihanalta kuin tämä vaikuttikin.
”Ihan mahtava kaveri!” Hunter kehaisi. ”Sattuisiko sillä olemaan nuoria pentuja joita voisimme ostaa?” poika uteli innoissaan ja toiveikkaana teinityttöön katsoen, jonka oletti koiran emännäksi. Hän ei kiinnittänyt lainkaan huomiota nelijalkaisen iäkkääseen olemukseen, moiset seikat olivat viimeisenä mielessä koiran seurassa.