If there is no future, there must be no past

[Jacob King]

Ehdottomasti Freya tahtoi antaa koirulille namin, mutta epäröi tytön vakuutteluista huolimatta.
”Hei, Tenor,” Freya tervehti, hieman epävarmaan sävyyn ja hyvin rauhallisella eleellä ojensi oikeaa kättään sen suuntaan, namu avoimella kämmenellään. ”Ota siitä, mutta ethän syö kättäni samalla,” tyttö kehotti ja rohkaistui hieman, kun Tenor ahmaisi herkkupalansa ilman että sen hampaat edes hipaisivat hänen pientä kättään. ”Olet tosi komea poika,” tyttö kehaisi, ihaillen hyvin lihaksikasta ja kaunista eläintä, nyt kämmenensä hiekalla edessään. Tämä haukku oli selvästi täysikasvuinen.
”Onko hän jo aikuinen?”

Jacob asteli ripeästi, mutta rauhallisesti kohti hiekkalaatikkoa, katse koirassa. Hän oli hetkeä aiemmin lopettanut jäätelönsä ja huomannut kaksikon hakeutuneen hänen lapsensa luo. Hän oli huomioinut kaksikon, lähinnä suurikokoisen koiran, jo aiemmin, mutta ei nähnyt syytä silmälläpitoon koska eläin oli hihnan päässä ja rauhallinen. Rottwailerilta vaikutti, ja lisäksi rotunsa isommasta päästä. Vaikka se ei vaikuttanut varsinaisesti aggressiiviselta, oli yhä hihnan päässä, eikä rotu ollut erityisen vaaralliseksi luettu, ei niistä koskaan tiennyt. Tuota rotua ei oltu jalostettu seurakoiraksi, vaikka sitä olikin historiassa käytetty myös sokeiden opaskoirina. Kilteinkin koira saattaisi joskus yllättää, surullisia tarinoita oli maailmalla ollut useita, etenkin juuri roduista joita käytettiin muun muassa vahtikoirina.

Jos tämä yksilö sattuisi sellaiseksi, tuo varhaisteiniltä vaikuttava nuori tyttö ei voisi sitä estää. Monille aikuisille miehillekin tuon kokoisen koiran pitely olisi haaste, jos sen päässä naksahtaisi jostain syystä tai se tulkitsisi jonkin uhkana. Ei sillä että hänen suloinen pikku prinsessansa kovinkaan helposti lähettäisi uhkaavia viboja, mutta koirat tulkitsivat uhkaavaksi eleitä joita ihmiset eivät, ja hän oli huomioinut tyttönsä selittämättömästi syntyneen pelon isokokoisia koiria kohtaan mikä tunne saattaisi yhtä lailla laukaista epätoivotun reaktion tietynlaisissa koirissa. Täysin harmitonkin koira saattaisi innostua liikaa ja käydä vahinko. Eikä teini-ikäisen harkintakykyyn näissä asioissa, etenkään oman todennäköisesti rakkaan, lemmikkinsä suhteen pitänyt sokeasti luottaa.

”Hei, onko koirasi kunnolla lapsiin tottunut ja lapsiystävällinen?” Jacob tervehti vierasta parivaljakkoa, ystävälliseen mutta merkitsevän vaativaan sävyyn, tyttöä katsoen samalla kun puoliksi polvistui Freyan viereen, ja asetti kämmenensä suojelevasti tyttärensä päälaelle ja olkapäälle niin että oikea käsivartensa kiertyi tytön olkien edestä. Kaikella todennäköisyydellä eläin oli ainakin jonkin verran, kun se kerta leikkipuistossa liikkui eli puistovahdilla ei ilmeisesti ollut tullut tarvetta poistaa kaksikkoa kentältä. Mutta hän ei ollut huomannut sen olleen varsinaisesti vuorovaikutuksessa lapsen kanssa ennen tätä.