If there is no future, there must be no past

[Jacob King]

Freya ja luokkatoverinsa, Kat, valmistelivat linnaan viimeistä tornia, vain vilkaisten lähestyvää koiraa ja tyttöä. He katsahtivat hämmentyneinä kaksikkoon ja toisiinsa, näiden asetuttua lähelle ja aloitettua keskustelua. Kumpikaan heistä kun ei tunnistanut tyttöä. Lopulta he vastasivat yksiäänisesti.
”Joo.”
”Joka viikko, jos on hyvät säät,” Freya lisäsi. Hän tarkkaili koiraa hieman hermostuneena, vaikka se makoilikin paikallaan täysin tyynenä. Hän ei nykyään enää pitänyt isoista koirista yhtä paljon kuin ennen, joskin suoranaista kammoa aiheuttivat lähinnä sutta muistuttavat rodut kuten saksanpaimenkoira tai siperianhuskyt.
”Katherine! Mennään jäätelölle!” nuori nainen huudahti läheisen puun juurelta jos tämä oli lukenut kirjaa. ”Freya, tuletko sinäkin?”
Freya katsoi hetken toverinsa äitiä. Mielellään hän olisi lähtenyt, mutta hän ja Hunter olivat jo saaneet jäätelöä puoli tuntia sitten eikä isä enää toiselle päästäisi ennen lounasta.
”Ei, kiitos. Söin jo yhden,” tyttö vastasi, väläyttäen lämpöisen hymyn Katherinen kömpiessä ylös ja rientäessä äitinsä luo.
Freya katsahti teinityttöön ja oletettavasti tämän koiraan, haluten poistua ison koiran läheltä mutta toisaalta häntä halutti silittää sitä, eläinrakas kun oli. Joten hän jatkoi jutustelua, muttei tehnyt elettäkään hauvan suuntaan, pitäen katseensakin uudessa tytössä silloin kun ei keskittänyt sitä hiekkalinnaan jonka yksityiskohtia viimeisteli.
”Oletko sinä juuri muuttanut tänne? En ole nähnyt sinua täällä aiemmin,” hän uteli. Vaikka hänestä oli yhä hieman hämmentävää, että teini-ikäinen vieras tuli rupattelemaan hänen ikäiselleen, tämä tyttö vaikutti ulos päin mukavalta ja Disney-fanilta, ja hän halusi auttaa jos tämä oli ihan uusi naapurustossa. Tiesihän hän itsekin millaista oli olla uusi, vaikkei hän omasta muutostaan paljonkaan muistanut sillä oli täyttänyt vasta kolme vuotta parin kuukauden päästä siitä. Ensimmäiset muistot olivat silti ensimmäisen vuoden ajalta.