19-03-2016, 04:12 AM
Jacob nyökkäsi vastaukseksi terveisiin samalla kun Stephen hihkaisi innokkaan ”Joo!” energinen katseensa Dunmoressa. Hänestä oli ihanaa tutustua uusiin ihmisiin, vaikka tämä vaikuttikin jo teiniltä tuntui tässä jotenkin hassusti olevan jotain mitä kavereiden isoveljissä- ja siskoissa ei ollut.
”Stephen!” Jacob kutsui kun vekara ehti juosta jo keittiön ovelle, saaden tämän pysähtymään kuin seinään ja kääntymään kysyvän oloisena isänsä suuntaan.
”Otahan iisisti, ja pysykää sisällä,” mies kehotti, sillä ei hän lopultakaan tiennyt Dunmoresta tai tämän nykytilanteesta mitään paitsi sen että tällä oli luultavasti pahoja traumoja lapsuudestaan ja Stephenkin saattoi olla joskus turhankin villillä tuulella. Joten kaksikkoa ei sopinut päästää kovin kauas. Samalla hän otti keittiötasolta hedelmäkulhosta ison banaanin ja ojensi sitä pojalle. Normaalisti hän syöttäisi vain puolikkaan, mutta tänään se taitaisi olla pojan koko aamiainen joten syökööt kokonaisen.
Stephen kipitti nappaamaan banaanin ja sitten takaisin, viittoen Dumoa seuraamaan.
”Leikitäänkö piilosta?” hän ehdotti toiveikkaana suunnatessaan ruokasalin poikki kohti eteistä.
”Istuudu toki alas,” Jacob kehotti purkaessaan Denan tuomaa talvista paperipussia keittiön pöydälle. ”Tahdotko kahvia? Meillä on myös teetä, kaakaota – sitä oikeaa missä ei ole kauheasti maitojauhetta eikä valmiiksi lisättyä sokeria, maitoa, mehua, melkeinpä mitä vain paitsi ei alkoholia,” hän kyseli ottaessaan pussista kahvipaketin esiin. Tai no, oli heillä pieni pullo alkoholia, mutta se oli lähinnä mahdollisiin lääkintätarkoituksiin ja erilaisten tököttien ja liimojen irrotukseen sillä sen enempää hän kuin Carriekään ei käyttänyt alkoholia. Hän ei käyttänyt lainkaan, ja Carrie vain niin vähän ettei kotona ollut tarvetta pitää.
Hän siirtyi kahvipaketin kanssa keittiötason luo kahvinkeittimelle sillä aikoi keittää ainakin itselleen toisen kupillisen, vilkaisten samalla Denan suuntaan.
”Kuinka elämä on jatkunut Dunmoren paluun jälkeen?” hän kysyi ympäripyöreästi, jotta siihen voisi vastata niin paljon tai vähän kuin koki mielekkääksi.
”Stephen!” Jacob kutsui kun vekara ehti juosta jo keittiön ovelle, saaden tämän pysähtymään kuin seinään ja kääntymään kysyvän oloisena isänsä suuntaan.
”Otahan iisisti, ja pysykää sisällä,” mies kehotti, sillä ei hän lopultakaan tiennyt Dunmoresta tai tämän nykytilanteesta mitään paitsi sen että tällä oli luultavasti pahoja traumoja lapsuudestaan ja Stephenkin saattoi olla joskus turhankin villillä tuulella. Joten kaksikkoa ei sopinut päästää kovin kauas. Samalla hän otti keittiötasolta hedelmäkulhosta ison banaanin ja ojensi sitä pojalle. Normaalisti hän syöttäisi vain puolikkaan, mutta tänään se taitaisi olla pojan koko aamiainen joten syökööt kokonaisen.
Stephen kipitti nappaamaan banaanin ja sitten takaisin, viittoen Dumoa seuraamaan.
”Leikitäänkö piilosta?” hän ehdotti toiveikkaana suunnatessaan ruokasalin poikki kohti eteistä.
”Istuudu toki alas,” Jacob kehotti purkaessaan Denan tuomaa talvista paperipussia keittiön pöydälle. ”Tahdotko kahvia? Meillä on myös teetä, kaakaota – sitä oikeaa missä ei ole kauheasti maitojauhetta eikä valmiiksi lisättyä sokeria, maitoa, mehua, melkeinpä mitä vain paitsi ei alkoholia,” hän kyseli ottaessaan pussista kahvipaketin esiin. Tai no, oli heillä pieni pullo alkoholia, mutta se oli lähinnä mahdollisiin lääkintätarkoituksiin ja erilaisten tököttien ja liimojen irrotukseen sillä sen enempää hän kuin Carriekään ei käyttänyt alkoholia. Hän ei käyttänyt lainkaan, ja Carrie vain niin vähän ettei kotona ollut tarvetta pitää.
Hän siirtyi kahvipaketin kanssa keittiötason luo kahvinkeittimelle sillä aikoi keittää ainakin itselleen toisen kupillisen, vilkaisten samalla Denan suuntaan.
”Kuinka elämä on jatkunut Dunmoren paluun jälkeen?” hän kysyi ympäripyöreästi, jotta siihen voisi vastata niin paljon tai vähän kuin koki mielekkääksi.
![[Image: b6b22a52ceaaf8c98d80cd9606afaeb6.png]](https://i.pinimg.com/originals/b6/b2/2a/b6b22a52ceaaf8c98d80cd9606afaeb6.png)