What doesn't kill you makes you stronger

[Stephen Hunter King]

Toiseen taikavoimaiseen törmääminen Lontoossa tai ylipäätään missään mikä ei ollut taikavoimaisille pyhitetty alue, oli todellakin äärimmäisen epätodennäköistä, Hunterkin pohti tässä kutkuttavassa tilanteessa. Isä oli joskus sanonut jotain että taikavoimaisia oli koko Britannian kattaen vain puolisen miljoonaa! Kymmenien miljoonien jästien keskellä! Mutta toisaalta, viime vuosina oli ollut hieman helpompaa törmätä kaltaisiinsa Lontoossa, kun Tylypahka oli toiminut päiväkouluna täällä. Ja hänen ja siskonsa suureksi iloksi tarkemmin ottaen vieläpä täällä Surreyssä ja naapurikaupungissa!
Mutta koulu oli parhaillaan muuttamassa takaisin Skotlantiin ja pelkästään sisäoppilaitokseksi...Joka tapauksessa, suurin osa hänen taikavoimaisista kavereistaan oli löytynyt Tylyaho-reissuilta tai Viistokujalta ja muista vastaavista, ei tällä tavalla sattumalta. Ja kaikki heistä asui niin kaukana, suurin osa Lontoon ulkopuolella, ettei heitä päässyt näkemään kovin usein - niin että aina kun mahdollista, Hunter oli erityisen innolla hengaamassa taikovan ikätoverin kanssa.

”Yhden kaverini isoveli, Jesse, on ollut siellä jo monta vuotta,” poika aloitti innoissaan. ”Sen mailla on kuulema iso järvi jossa asuu vesi-ihmisiä ja laidalla on metsä jossa lurkkii kaikenlaisia jänniä taikaolentoja ja kuulema jopa ihmissusia!” Viimeksi mainitusta hän aikoi itse ottaa selvää jahka pääsisi koululle, vaikka tuo metsä olikin oppilailta kiellettyä aluetta.
”Siellä on kuulema kivoja opettajia,” hän jatkoi, ”– paitsi yksi, taikajuomien professori on kuulema tosi ilkeä. Mikä on harmi, koska muuten taikajuomat saattaisivat olla lempiaineeni. Siellä voi aina tilata lempiruokaansa kotitontuilta,” vekara selitti joskaan ei ollut viimeisimmän todenmukaisuudesta täysin varma, ”ja saattaa eksyä helposti koska...koska portaikot liikkuvat itsestään ja jotkut seinät vain teeskentelevät olevansa ovia ja sitten taas jotkut ovet aukeavat vain jos niitä kutittaa oikeasta kohtaa!” Pojan oli pakko vetää henkeä välillä, ja hänellä olisi ollut tuhat ja yksi jännää tarinaa ja tietoa Tylypahkasta joiden todenperäisyyden hän pian pääsisi varmistamaan ja varmaan löytämään lukemattomia uusia ihmeitä.
”Oletko sinä jästisyntyinen? Onko sinulla jo taikasauva?” tenava uteli, kirkas ja intensiivinen katse Harryssä sillä tämän puheista sai tunnun ettei taikayhteiskunta ollut tälle kovin tuttu. Ja jos pojalla olisi jo oma taikasauva mukana ja aikaa hengata, tästä voisi tulla varsin hauska iltapäivä!