20-03-2016, 08:15 AM
Kun Harry oli syöttänyt korppunsa lammessa uiskenteleville ankoille, päätti poika nousta ylös. Sää oli hyvin kuuma, joten Harry päätti etsiä itselleen jotain virvoketta. Hetken talsittuaan, kädet housujen taskuissa ja ainokaista seteliään rapisteltuaan, hän törmäsi jäätelökioskiin.
Kaikkien odotuksen vastaisesta kioskissa ei ollut tällä hetkellä jonoa, joten Harry asteli verkaisesti myyjän eteen.
"Yksi vanilijatuutti", Harry sanoi ja myyjä ryhtyi töihin. Saatuaan jäätelön, hän ojensi seteliään. Myyjä otti sen ja katsoi ensiksi seteliä ja sitten poikaa hetken aikaa tyrmistyen.
"Oletko tosissasi?", myyjä kysyi, kohottaen epäuskoisesti kulmiaan.
"Anteeksi?", Harry ei aluksi ymmärtänyt mistä kiikastaa.
"Tämähän on kymmen dollarin seteli", myyjän kasvoille levisi jo huvittunut, epä uskoinen hymy ja tämä työnsi setelin takaisin Harrylle. Pojan nähtyä setelin todella olevan dollareita, olisi tämän tehnyt mieli lyödä itseään ja erityisesti Vernonia.
"A-anteeksi, olen kovin pahoillani", Harry sopersi ja ojensi jäätelön takaisin myyjälle allapäin. Myyjä pudisteli päätään ja Harry palautui takaisin lammelle ja istuutui takaisin entiselle paikalleen, nojaten kyynärpäihinsä. Hän oli täysin varma, että Dursleyt olivat tehneet tämän tahallaan ja nyt parasta aikaa naureskelisivat hänelle ruokapöydän ääressä. Asia ärsytti ja huomaamattaan poika puristikin seteliä, heittäen sen lopulta kiukuspäissään lampeen.
Uskomatonta tai ei, mutta samaan aikaan kun rutistettu seteli kosketti järven pintaa, yksi ankoista lehahti paniikin omaisesti lentoon. Hetken päästä lentoon lähti toinenkin ja lopulta koko parvi. Ennenkuin Harry kerkesi reagoimaan nousi järvestä suurensuuri aalto, pyyhkäisten ympäriltään kaiken märäksi. Ihmiset järven ympärillä olivat ymmällään, osa jopa shokissa.
"Mitä täällä tapahtuu?", kuului jostain Harryn kaukaa kumea miehen ääni. Harry säpsähti ja kääntyi nopeasti äänen suuntaan. Hänen takanaan seisoi paikallispoliisi, kädet puuskassa.
"Sinäkö tuon teit?", mies kurtisti kulmiaan ja katsoi Harrya pistävästi. Harry tiesi että hänen ympärillään tapasi sattua usein hassuja juttuja, mutta tällä kertaa hän ei osannut vastata poliisin kysymykseen mitään. Jähmettyneenä hän vain tuijotti.
"Näin sinun heittävän jotain järveen. Oliko se joku papatti tai jopa pieni, omatekoinen pommi?", poliisi jatkoi tivaamistaan. Harryn kurkkua kuivasi, mutta lopulta hän sai sanotuksi jotain.
"En se minä ollut", poika puolustautui nopeasti, "se vain... tapahtui. Vannon sen!"
"Vai "vain tapahtui", poliisi hörähti jo selkeästi voitonriemuisena, "Tarvitseeko asiaa selvitellä laitoksessa? ketkä ovat vanhempasi?", mies jatkoi ristikuulusteluuaan ja Harry tiesi olevansa pulassa.
Kaikkien odotuksen vastaisesta kioskissa ei ollut tällä hetkellä jonoa, joten Harry asteli verkaisesti myyjän eteen.
"Yksi vanilijatuutti", Harry sanoi ja myyjä ryhtyi töihin. Saatuaan jäätelön, hän ojensi seteliään. Myyjä otti sen ja katsoi ensiksi seteliä ja sitten poikaa hetken aikaa tyrmistyen.
"Oletko tosissasi?", myyjä kysyi, kohottaen epäuskoisesti kulmiaan.
"Anteeksi?", Harry ei aluksi ymmärtänyt mistä kiikastaa.
"Tämähän on kymmen dollarin seteli", myyjän kasvoille levisi jo huvittunut, epä uskoinen hymy ja tämä työnsi setelin takaisin Harrylle. Pojan nähtyä setelin todella olevan dollareita, olisi tämän tehnyt mieli lyödä itseään ja erityisesti Vernonia.
"A-anteeksi, olen kovin pahoillani", Harry sopersi ja ojensi jäätelön takaisin myyjälle allapäin. Myyjä pudisteli päätään ja Harry palautui takaisin lammelle ja istuutui takaisin entiselle paikalleen, nojaten kyynärpäihinsä. Hän oli täysin varma, että Dursleyt olivat tehneet tämän tahallaan ja nyt parasta aikaa naureskelisivat hänelle ruokapöydän ääressä. Asia ärsytti ja huomaamattaan poika puristikin seteliä, heittäen sen lopulta kiukuspäissään lampeen.
Uskomatonta tai ei, mutta samaan aikaan kun rutistettu seteli kosketti järven pintaa, yksi ankoista lehahti paniikin omaisesti lentoon. Hetken päästä lentoon lähti toinenkin ja lopulta koko parvi. Ennenkuin Harry kerkesi reagoimaan nousi järvestä suurensuuri aalto, pyyhkäisten ympäriltään kaiken märäksi. Ihmiset järven ympärillä olivat ymmällään, osa jopa shokissa.
"Mitä täällä tapahtuu?", kuului jostain Harryn kaukaa kumea miehen ääni. Harry säpsähti ja kääntyi nopeasti äänen suuntaan. Hänen takanaan seisoi paikallispoliisi, kädet puuskassa.
"Sinäkö tuon teit?", mies kurtisti kulmiaan ja katsoi Harrya pistävästi. Harry tiesi että hänen ympärillään tapasi sattua usein hassuja juttuja, mutta tällä kertaa hän ei osannut vastata poliisin kysymykseen mitään. Jähmettyneenä hän vain tuijotti.
"Näin sinun heittävän jotain järveen. Oliko se joku papatti tai jopa pieni, omatekoinen pommi?", poliisi jatkoi tivaamistaan. Harryn kurkkua kuivasi, mutta lopulta hän sai sanotuksi jotain.
"En se minä ollut", poika puolustautui nopeasti, "se vain... tapahtui. Vannon sen!"
"Vai "vain tapahtui", poliisi hörähti jo selkeästi voitonriemuisena, "Tarvitseeko asiaa selvitellä laitoksessa? ketkä ovat vanhempasi?", mies jatkoi ristikuulusteluuaan ja Harry tiesi olevansa pulassa.