What doesn't kill you makes you stronger

[Stephen Hunter King]

Lontoon elokuu oli ollut poikkeuksellisen aurinkoinen ja kuiva. Ja lämpötilakin roikkunut keskivertoa korkeammalla, kahdenkymmenen asteen tienoilla, nytkin aurinko helotti kirkkaana ja lämpömittari oli näyttänyt reilusti yli kahtakymmentä. Hunterin kesäloma oli muutenkin ollut superkiva. Vaikka paras olisi vielä edessä - isä pitäisi osan vuosilomastaan huomisesta eteenpäin ja koko porukka, äiti, kummivanhemmat ja näiden vauva mukaan lukien, lähtisi Amerikkaan asti melkein kahdeksi viikoksi!
Tänään isällä ja äidillä oli kummallakin töitä, mutta heidän ei tarvinnut kuunnella lapsenvahtia koko päivää sillä nyt lounaan jälkeen Freya oli lähtenyt kaverinsa luo, ja hän itse oli luvannut viettää iltapäivän kaverinsa kanssa.
Hän oli kiskaissut ylleen vaaleansiniset leveät farkut, mustavalkoiset tennarit ja mustan sporttityylisen hihattoman t-paidan.
Nyt poika siis sotki pyörällään keskustan halki kohti kaverinsa kotia, niin kovaa kuin uskalsi, jottei törmäisi ihmisiin. Hän ei edes vaivautunut istumaan satulassa, ja joutui vähän väliä pyytelemään anteeksi säikähteleviltä ihmisiltä. Lopulta hän päätti oikaista Manor Parkin kautta jossa vauhdikas pyöräily keskellä päivää saattaisi olla vähän helpompaa kuin Lontoon kapeilla kaduilla.
Mutta, kuten olisi pitänyt arvata, poikkeuksellisen hyvä kesäkuukausi oli saanut ihmiset liikkeelle enemmän myös puistoihin.
Poika huokaisi, jarrutti ja lopulta hypähti maahan, alkaen taluttaa fillariaan.
Voisihan tässä samalla käydä ostamassa jätskin tai jotain.