Etsintöjä täydessä kuussa

[Thaeleira]

Thaeleira katsoi jämäkästi isäänsä silmiin, hän uskoi voimiinsa vahvasti. Polope oli kertonut, että voimakas tahto tekee osansa taiasta ja tyttö olisi jo pitkään halunnut kertoa siitä isille ja äidille, mutta Polope oli kehoittanut odottamaan kunnes tulisi sellainen tilanne, joka ohjaisi kykyä ja Thaeleira uskoi tämän olevan se tilanne. Tyttöparka painautui sitten isinsä syliin, mutta säikähti sitten, kun äiti huusi, ehkä hieman järkyttyneenä Navahosta. Thaeleira säpsähti voimakkaasti, mutta varovasti siirtyi sitten äitinsä vierelle ja katsoi isoveljensä selkää. Niin paljon verta ei ollut kivaa nähdä, mutta onneksi tyttö ei ollut pyörtyvää sorttia. Vasa alkoi sivellä sormillaan, varovasti Navan kylkiä, hänen sormenpäistään tuli jälleen kipinöiden ja salamoiden säikeitä sitomaan haavan päitä yhteen parantavasti ja käsi siirtyi haavanpintaa pitkin iski niistä parantavaa voimaa sulkien tasaisesti haavoja kiinni. Tyttö uskoi omaan voimiinsa ja välillä sulki silmänsä ja huokaisi syvään, jatkaen sinnikkäästi parantamista. "Minä pystyn", tyttö sanoi hiljaa ja kun hän vilkaisi äitiään ja sitten siirsi katseensa takaisin haavaan, jota hänen vielä vasan kehittyvät voimat paransivat, tasaisesti.
Kun veljen haavat olivat sulkeutunee, huokaisi Thaeleira syvään. Ja hänen käsistään tuntui voimat loppuneen. Polope huomasi tämän ja sanoi: "Teit ison työn, levolla saat voimasi palautumaan. Mitä vanhemmaksi vartut, parantava voimasi kasvaa."