Thaleira oli monen monta kertaa yrittänyt livahtaa metsään, jopa sen jälkeen, kun isä-Bolvangar oli hänen kanssaan sinne lopulta lähtenyt. Aina oli kuitenkin joku lauman vartijoista huomannut hänet viime tipalla ja estänyt itkevän lapsen pääsyn metsään. Usein vartijat olivat vain vetäneet epätoivoisen lapsen tiukkaan halaukseen ja rauhoitelleet sekavamielistä varsaa ja palauttaneet tämän sitten Bolvangarin tai Helenin huomaan. Tyttöparka olisi vain niin kovasti halunnut vieläkin nähdä vanhempansa ja päästä näiden mukaan, missä nämä sitten ikinä kulkivatkaan, sillä oli epäreilua, kun kaikilla muilla lauman varsoilla oli ihka omat isit ja äidit. Hänellä oli vain lainavanhemmat, Helen ja Bolvangar, joita hän kyllä myös rakasti, mutta kaipuu ihka omiin vanhempiin oli toisinaan ylitsepääsemättömän voimakasta ja se teki hänessä niin pahaa sisäisesti.

Kun huhtikuinen täysikuu alkoi kohota taivaalle, pääsi Thaeleira vihdoinkin pujahtamaan metsään, niin ettei kukaan huomannut sitä. Toki Thaeleiraa oli varoitettu, ettei täydenkuun aikaan saisi metsään lähteä, sillä silloin useimmat pahuuden pedot olivat liikkeellä ja näihin lukeutui ihmissudet. Tyttö kuitenkin lähti harhailemaan sinne suuntaan, jossa oli vanhempansa kohdannut, Bolvangarin ollessa mukana. Hän vilkuili tähdistä suuntaa ja osasikin melko hyvin suunnistamaan niiden avulla. Heidän laumassaan nimittäin oli vanhin nimeltä Homysios, joka aika ajoittain tähtiöinä, kokosi lauman varsoja kalliolle ja opetti heille, kuinka tähtien avulla löytäisi perille ja joinain öinä Homysios vei varsoja metsään ja varsat saivat käytännössä etsiä Homysioksen vihjeiden avulla perille.
Thaeleira pysähtyi suurella aukealla katsomaan tarkemmin tähtiä ja lähti sitten suuntaan, jossa vanhemmat olivat näkyneet. 
Metsä synkkeni ja pian tähtiä näkyi vain välillä, puiden latvojen takaa. 

Ei mennyt kovinkaan kauaa, kun Thaeleiran vaistot nousivat voimakkaasti esiin ja käskivät tytön pysähtyä ja pian hän huomasikin tuijottavansa ihmissutta silmiin. Hän kohottautui takajaloilleen ja huitoi etujalkojaan kovasti saaden hukan perääntymään. Tyttö lähti perääntymään, kun takaa kuului murinaa ja hän käännähti vain huomatakseen kaksi ihmissutta estämässä kulkua. "Häipykää!" tyttö kivahti ja hänen äänensä hieman värähti. Pieninkin ihmissusi näytti vahvemmalta kuin mitä hän. "Kuuleko kukaan?!" hän huusi yöhön ja parahti kovaan ääneen: "Auttakaa minua!"