Etsintöjä täydessä kuussa

[Navaho]

//Lisäsin siihen lomakkeesee jotai viel eli oisko se sun mielest nyt tarpeeks hyvä? Nimen varmaa viel muutan koska se ei oo ehk ihan paras :')

Navaho tunsi miten ihmissuden viiltojäljet tuon selässä alkoivat vuotamaan enemmänkin verta, mutta Nava oli vielä sen verran adrenaliinin alaisena, ettei kipu tuntunut ollenkaan. Myös tuon kiivastuneella mielialalla saattoi olla osuutta asiaan. Suden verinen oksennus oli alkanut tietyistä kohdista kuivumaan Navahon ihoon. "Me puhuttiin varsoista..." Myönsi Caernunnos katsomatta kaksosveljensä silmiin. Vanhempi kaksonen tiesi, ettei Nava pitänyt vastauksesta ja yritti jo ennalta rauhoitella kaksostaan. "En minä tunne häntä kohtaan mitään romanttisia tunteita! Hän on minulle kuin sisko!" Vanhempi lisäsi ja nosti katseensa takaisin veljeensä. Hän pystyi miltei tuntemaan, miten Navahon sisällä kihisi ja pian tuo huusikin veljelleen. "No Jinnungalla selvästi on!" Caernunnos huokaisi ja tarttui vihaista veljeään verisistä olkapäistä. "En sitten anna Jinnungalle mitään aihetta ajatella minua puolisona. Ja me," Caern taukosi osoittaen sormellaan heitä molempia. "Unohdamme tämän koko jutun. Sovittu?" Caernunnos katsoi veljeään kysyvästi. Navaho huokaisi ja nyökkäsi myöntävästi. Pian he palasivat takaisin taisteluun ja kun viimeinenkin susi oli surmattu Magorianin toimesta, kuului monen kentaurin voiton huudot ja yksi vartijakentaureista puhalsi torveensa voiton merkiksi. Taistelu oli vihdoin ohitse. Navaho sai mielikuvan siitä miten Helen varmasti kohta hyysäisi hätäisenä Navahon veren peitäämää selkää.

Kun varsa alkoi kertoa kirotusta pahasta, joka hänen ja biologisen isänsä kimppuun oli kauan sitten hyökännyt oli Tiny jonkin verran hämillään. "Kuulostaa todellakin aika oudolta otukselta..." Ja kuulemansa perusteella ei Tiny tuollaista ollut koskaan nähnyt. Asia herätti Tinyssä jonkin verran mielenkiintoa ja uteliaisuutta. Tuon vanhemmat olivat aina olleet varmoja, että Tinyn uteliaisuus koituisi tuon kohtaloksi. Tiny ei voinut väitää vastaan ja näki itsensä todella joutuvan joskus sen takia ongelmiin. Kun varsa varmisti pelastaja-Hagridin olevan juuri se sama Hagrid, joka asui Tylypahkan ja Kielletyn metsän rajalla, ei Tiny oikeastaan ollut yllättynyt. "Vai niin..." Tiny sanoi mietteliäänä. "Olen nähnyt sen puolijätin itsekin kai muutaman kerran." Kentauri sanoi tarkemmin muistellen ja varmuuden vuoksi lisäsi vielä: "Oman lauman kanssa." Niin, kun hänellä vielä oli 'lauma'. Sitten nuori varsa kysyi vielä Tinyn perheestä ja mikseivät he olleet pienen kentaurin seurassa. "Niillä on muuta tekemistä." Tiny vastasi. "Ne tulee minun luo, sitten kun ne pääsee ja löytää mut." Nuorukainen tarkensi vielä ja oli hieman hämmentynyt, kun varsa huudahti yhtäkkiä tuon silmistä tavalla, jonka varsa luki varmaankin hieman epäkohteliaaksi, sillä tuo pyysi miltei heti anteeksi. "Vikana? Ei niissä minun mielestä mitään vikaa ole." Pikku kentauri aloitti hieman hätäisesti. "Kyllä niillä näkee ihan hyvin." Tuo sanoi. Silloin Helen lausahti noiden keskustelun hieman hiljennyttyä: "Kuunnelkaa, luulen, että taistelu on pian ohitse ja että kentaurit voittavat! Eikä sinun Thaeleira tarvitse olla huolissaan, tunnen sydämmessäni, että kaikki rakkaimpamme selviävät kyllä." Tuo hymysi innoissaan ja halattuaan Thaeleiraa nousi ylös varovasti, jottei olisi herättänyt toisiksi nuorintaan. Tamma oli aikeissa taistelun varmasti loputtua lähteä hakemaan miehensä ja loput varsakatraastaan, toivottavasti mahdollisimman haavoittumattomina. Tiny vilkaisi vielä tammavarsaa kohti. "Mikä sinun nimesi olikaan?" Pieni kentauri kysyi silmät hohtaen nuotion valaisemassa luolassa. Varsa oli mukava, joskin hieman suorasukainen, mutta niin oli varmasti Tinykin kysymyksineen, jotka olivat joskus turhankin tungettelevia.