Joulu sodan jälkeen

[Xander Ozias James]

"Ei," poika vastasi lähes kuiskaten ja vetäytyi pienemmäksi nalleaan halaen. "Anteeksi," hän lisäsi hädissään kömpieen nopeasti pois puun alta ja juoksi keittiön puolelle ja siellä pöydän alle suojaan. Mies oli niin iso että sieltä sitä ehtisi ehkä karkuun, jos nyt sinne asti ehtisi lainkaan. Xander oli melko varma että kohta seuraisi läimäys tai huutoa tai todennäköisimmin molemmat eikä mitään Nalle Puh-videoita. Pöydän alla mahdollisimman kaukana olohuoneen oviaukosta poika käpertyi istumaan mahdollisimman pieneksi ja rutisti äitinsä lahjanallea kyyneleisin silmin. Tähän asti aamu oli toki ollut hyvin erilainen kuin viime aikoina ja tuo mies vain lehmepä, mutta hän ei luottanut siihen.