Etsintöjä täydessä kuussa

[Navaho]

Helen pyyhki Thaeleiran kyyneleet ja koetti itsekin olla itkemättä, sillä varsan pahaa oloa oli kamala katsella. "Hei, Thae-kulta, ei kukaan ajattele tätä sinun syyksi, joten ehkä sinunkaan ei pitäisi." Helen huokaisi ja rutisti tuota vielä kerran. "Meille ei käy kuinkaan." Sillä välin Caernunnos oli jo lähtenyt Ayáttaran luo, mutta Bolvangar oli vielä paikalla. Tuokin katsoi suruissaan pienen varsan itkemistä. "Menkää Magorianin luolaan, kaikki muutkin taisteluun kykenemättömät menevät sinne." Bolvangar sanoi hiljaa ja kyyristyi painaakseen otsikkonsa Heleniä vasten hyvästiksi. Thaeleiraa hän silitti päästä muutaman kerran. "Herätä Teherain ja lähde niin pian kuin mahdollista." Bolvangar sanoi ja Helenin nyökätessä Bolvangar antoi vielä viimeisen lähtösuudelman molempien päälaelle.
Bolvangarin lähdettyä, nousi Helen kiireesti ylös nuotion äärestä ja kopisteli Teherainin luo luolan perälle ja herätti tuon. "Teherain, meidän pitää lähteä." Uninen varsa oli hetken aikaa aivan poissa tolaltaan jouduttuaan heräämään kesken uniensa. "M-minne?" Kysyi varsa hämmentyneenä. Helen hymyili huvittuneena varsalleen ja nosti tuon pystyyn. "Magorianin luolalle. Saat kyllä kohta selville miksi, mutta nyt on kiire." Helen sanoi vakavoituen ja tyrkki varsansa luolan etuosaan. "Tulkaa, lähdetään." Helen sanoi nyt kummallekin varsalle ja suuntasi nuo ulos luolasta. Vielä sammutettuaan luolassa palavan nuotion, Helen astui itsekin ulos luolasta ja pimeään yöilmaan.

Jinnunga asteli uudemman kerran ulos luolastaan, tällä kertaa miekkojensa kanssa. Ilman sen suurempia fanfaareja Navaho ja Jinnunga laskeutuivat alas vuorelta ja liittyivät muiden taistelijakentaurien joukkoon suuren kokon lähellä. Myös Caernunnos, Ayáttara ja Bolvangar olivat jo paikalla aseineen. Caernin huomatessa kaksosensa ja Jinnungan, tuo askelsi heidän luokseen. "Susista ei vielä ole kuulunut, mutta Magorian ja muut ovat jo valmiina." Vanhempi kaksonen ilmoitti ja Navaho nyökkäsi sen enempiä puhumatta vastauksensa. Tuo vilkuili ympärilleen etsien äitiään ja näkikin tuon matkalla Magorianin luolaan kahden varsansa kanssa. Navaho päätti laukata äitinsä luo ja osuttuaan kohdalle, hän halasi äitiään. "Navaho!" Äiti naurahti iloisen yllättyneenä. Erotessaan halauksesta Helen tutki hetken aikaa Navahoa. "Ei naarmun naarmua! Ihmeiden aika ei ole ohi!" Kikatti Helen hyväluonteisesti pojalleen, joka pyöritti silmiään tuon kuullessaan.