Etsintöjä täydessä kuussa

[Navaho]

Caernunnos nosti katseensa pois kahdesta ärhäkästä ihmissudesta, joita hän oli parhaansa mukaan pitänyt ahkerana ja poissa Thaeleiran luota. Hän oli yrittänyt olla tappamatta tai satuttamatta niitä kovinkaan pahasti; ties keitä otukset olisivat kun ne muuntuisivat takaisin ihmisiksi. Toisin kuin Nava, jonka Caern oli nähnyt havoittavan kolmatta sutta pahemmin kuin olisi tarvinnut. Toisaalta, nyt kun Navaho ja Thaeleira molemmat huusivat että metsässä oli niitä lisää, ei Caernunnoskaan nähnyt muuta keinoa kuin tapattaa nämäkin. Ihan vain siitä syystä, että kolmikko voisi joutua saarroksiin ja ylivoiman uhkaamaksi mikäli ihmissusia olisi enemmänkin. Molemmat kentaurit olivat kuulostaneet lievästi huolestuneilta, joten otusten tappaminen olisi varmasti parempi. Caern suuntasi keskittymisensä taas susien pariin ja iski miekallaan molempia kaulaan vuoronperään, vältellen samalla niiden raivoisia vastaiskuja, kunnes ne lyyhistyivät maahan verisinä möykkyinä hämärässä. Kentauri tunki miekkansa takaisin huotraansa ja hölkkäsi pian sisarustensa luo, kiristäen tahtia juoksuun Navahon perässä, kun tuo lähti jo kohti kylää. Metsä vilisti heidän ohitseen porukan ravatessa jälkiänsä myöten takaisin päin. Matka kestäisi jonkin aikaa, mutta sudet eivät olleet kuulostaneet liian lähellä olevilta, joten heillä oli tuskin sen suurempaa ongelmaa kavioissaan.

Vähän ajan päästä, heidän juostessaan, Caernunnoksen toinen etujalka alkoi kivistelemään ja ori huomasi saaneensa syvähkön viillon polven ja kavion välille. Haava vuosi verta, muttei hengenvaarallisesti. Mistä haava oli tullut ei Caernunnos tiennyt tarkkaan, mutta oli mahdollista että hän olisi taistellessaan saanut sudelta syvemmän viillon kuin oletti tai sitten hän oli viiltänyt sen johonkin juostessaan risukkoisessa metsässä. "Nava! Onko sulla sattumalta jotain sitomistarpeita mukana? Jalasta tulee verta ja jos sudet haistaa sen, koko kylä on vaarassa; ei me niitä mukanamme voida tuoda." Navaho kääntyi Caernunnoksen suuntaan ja hidasti tahtiaan pyshtyäkseen ja niin teki myös Caernunnos. Pysyhtyessään Navaho laski Thaeleiran alas ja askelsi katsomaan Caernunnoksen haavaa tarkemmin niukassa valossa. Veri näytti mustalta. "Ei tietenkään ole. Ei parantaminen ole minun hommaani." Navaho mutisi. "Mutta haistaa ne sen ilmastakin! Et sitten keksinyt parempaa hetkeä saada naarmua vastustajalta! Yleensä sinä ylpeilet aina sillä ettet naarmuunnu ikinä!" Turhautuneena Navaho töytäisi Caernunnosta koko painollaan takajalkojen varassa ärtymyksestään, joka oli nyt puoliksi paniikin aikaansaannosta. "Navaho!" Caernunnos murahti vastaan ja oli miltei aikeissa töytäistä takaisin, mutta tiesi sen olevan hyödytöntä. Heillä ei ollut kauaa aikaa ennenkuin sudet saisivat heidät kiinni. Jos ne olisivat edes lähteneet heitä jahtaamaan, mikä kyllä vaikuttaisi todennäköisemmältä, etenkin nyt kun ne haistaisivat verenkin. Ja jos he nyt keskenään alkaisivat tappelemaan se vain viivyttäisi kentaurien pakoa. "Entä sinä?" Navaho kääntyi nyt hieman turhautuneena Thaeleiran puoleen. "Tuleeko sinustakin verta?" Navaho kysyi ja kääntyi kuin lähteäkseen jo takaisin matkaan. Sidetarpeita ei ollut ja pysähtyminen oli ollut hetken mielijohde, jota Navaho nyt katui nähdessään verivanan valuvan maahan Caernunnosin kaviota myöten. Sudet todellakin haistaisivat sen ja jos emme pidä kiirettä ne saavat meidät kiinni.