Viileää viimaa, lämpimässä hengessä

[Stephen Hunter King]

Stephenin ilme venähti ja kirkastui yllätyksestä, ihastuksesta ja jännityksestä.
”JOO! Isi-isi-isi, meidän on pakko mennä! Mennä nyt heti! Nyt-nyt-nyt!” poika puhkesi hihkumaan, hyppi tasajalkaa ja roikkui Jacobin käsivarressa kuin pieni apina ja tuijotti silmät suurina ylös mieheen. Hän oli täysin unohtanut että pikkusisko oli edes olemassa. Mielen täytti vain tuo uusi, jännittävä käärme.
”Hyvä on, hyvä on!” Jacob sanoi katse pojassa, rauhoittelevaan sävyyn, tottuneena pojan välillä äkillisiin innostuspurkauksiin, ja nosti vekaran syliinsä. ”Mennään kyllä, mutta ei tänään,” mies lisäsi päättäväiseen sävyyn sillä ei halunnut vastaväitteitä.
”Katsotaan sitäkin vaikka sitten kun soittelen joulun jälkeen,” Jacob totesi, hymyillen Denalle, yhä jännittynyt mutta nätisti paikallaan pysyvä poika sylissään.
”Dumo, tulethan sinäkin sinne?” Stephen pyysi, kääntäen kirkkaat silmänsä uuden tuttavansa suuntaan joka oli ollut tosi hauska leikkikaveri vaikka olikin paljon vanhempi ja vähän huijasi piilosilla.