Joulu sodan jälkeen

[Xander Ozias James]

Noin tunnin kuluttua Xander oli saatu vuoteeseen ja nukahtamaan. Belinda oli hoitanut pojan vielä viimeisen kerran, joskin pitäen Loganit osittain mukana iltahommissa jotta siirtymä olisi luontevampi pojalle. Ennen lähtöä Belinda varmisti että jätti pariskunnalle kaiken tarpeellisen, muun muassa vaippoja sillä poika ei ollut yökuiva minkä hän tosin arveli johtuvan viime viikkojen traumoista ja ongelman loppuvan kun elämä rauhoittuisi ja lapsi alkaisi tuntea olonsa turvalliseksi, yöpuvun ja aamutossut, sekä ison pullon marketin vahvinta aurinkorasvaa ja muistutti Loganeita että sitä täytyi laittaa joka senttiin jota vaatteet eivät peittäneet ja myös täysin pilvisinä päivinä. Normaaliin tapaan vähintään viisitoista minuuttia ennen ulos lähtöä jotta se ehtisi imeytyä kunnolla. Viimeisenä hän vielä kiitti pariskuntaa, rohkaisi soittamaan mihin vuorokauden aikaan tahansa jos tuli mitään tarvetta, ja kertoi tulevansa seuraavan päivän iltana käymään ihan jo vain Xanderinkin tueksi jottei kaikki tutut kasvot taas katoaisi pitkäksi aikaa.

Perjantai, 25.12.1981

Kello oli vasta viisi aamulla kun Xander heräsi, nukuttuaan kolme tuntia vähemmän kuin mitä hänen pieni kehonsa olisi unta tarvinnut. Painajaiset olivat vaivanneet koko yön ja olo oli muutenkin kamala. Märkä vaippa, kova nälkä ja outo ympäristö, väsymyksen lisäksi. Hetken poika kääntyili peiton alla tiukasti halaten äidiltä saamaansa Pooh-pehmolelua ja yritti päättää mitä uskaltaisi tehdä. Viimeksi tällaisessa talossa aikuinen oli huutanut hänelle ja komentanut takaisin nukkumaan kun hän oli herättänyt tämän liian aikaisin, ja toisaalta kun hän oli jäänyt kiinni talossa seikkailusta aamulla tai yöllä oli huoltaja huudon lisäksi lyönyt kasvoille eikä antanut mitään ruokaa koko päivänä. Orpokodissa totuttu rutiini aamusuihkusta ja pukemaan auttamisestakin oli niinä päivinä täysin sivutettu. Siis mikään vaihtoehto ei houkutellut, mutta kun vatsa alkoi murista kovempaa ja päätäkin hieman särkeä hän päätti yrittää edes jotain.

Eilen hän oli pyrkinyt minimoimaan kontaktin aikuisiin, pysytellen huoneessaan suurimman osan päivästä eikä juuri puhunut tai katsonut ketään silmiin. Silti, pakolliset kontaktit kuten pukeminen, wc-avustus ja ruokailut olivat antaneet pojalle alitajuisen tunteen että nämä kaksi olivat turvallisempia ja oikeasti mukavia aikuisia. Kumpikaan ei ollut edes ääntä korottanut saatika lyönyt, tai muutenkaan vaikuttanut erityisen uhkaavalta. Mies tosin oli yksi pisimpiä mitä hän oli koskaan tavannut ja hyväntuulisenakin jotenkin ankaran näköinen, verrattain hänen omaan hädintuskin metrin pituuteensa ja kolme-kesäiseen kehoonsa joten alitajuinenkin luottamuksen kipinä oli vielä heikko. Poikaa ympäröi vahva surun ja pelon aura, ja hän yhä odotti hetkeä kun äiti tai isä saapuisi hakemaan hänet kotiin. 

Xander kömpi ylös vuoteesta tummansinisessä kaksiosaisessa pyjamassa jonka paidan edessä ja housujen lahkeissa oli söpö kuva pentu-Tikrusta joka oli loikannut pentu-kanin päälle ja kaksikon nenät koskettivat. Hän sujautti paljaat jalkansa paksuihin, pehmoisiin tossuihin joilla oli kolmiulotteisesti Winnie the Poohin kasvot ja korvat. Tossujen ansiosta täysin äänettömästi, unikaveri kainalossaan, vekara hiipi pimeän aulan läpi Hettyn ja Filipin makuuhuoneeseen. Hetken hän seisoi aivan hiljaa ja hengittämättä Hettyn puolella sänkyä ja koetti kerätä rohkeutta. Koska edellisen sijaiskodin aikuinen oli nainen hän hiipi vuoteen toiselle puolelle. Poika katseli Filipiä hetken aivan yhtä epäröiden ja kuiskasi Pooh-karhun korvaan pyynnön että tämä herättäisi miehen hänen puolestaan.

Varovasti Xander tökki pehmonallensa tassulla Filipin kasvoja kymmenisen kertaa, ja perääntyi välittömästi usean käsivarren mitan päähän vuoteen päätyyn kun mies näytti vähänkään heräämisen merkkejä. Poika tuijotti miestä, karhunsa osittain kasvojensa suojana, ja odotti pahinta valmiina juoksemaan takaisin huoneeseensa ja sängyn alle piiloon.