Viileää viimaa, lämpimässä hengessä

[Cullodena Aiken]

Dena katsoi lempeästi hymyillen pikkuveljeään ja havahtui Stephenin kysymykseen. Nuori nainen loi poikaan yhtä ilkikurisen katseen: "Valitettavasti, en voi kertoa sitä sinulle. Se tieto ei tee ketään iloiseksi. Sitä paitsi, kunnioitan isääsi paljon ja tiedän, ettei se tieto sovi sinun herkille korvillesi."
Kyllä Dena osasi olla vastuuntuntoinen aikuinen. Yhtäkkiä Dumo otti osaa keskusteluun: "Ze oli pelotvaa." Poika muisti kaiken elävästi, mutta sen enempää hän ei ollut koskaan ammattilaista lukuunottamatta kertonut tapahtumien kulusta, ei kenellekään, sillä ne olivat liian vaikeita sanottavaksi ääneen. Dumo nosti autoaan ja kysyi: "Zeppen, halutko leikkii autoilla mun kaa?"
Dena totisesti toivoi, että pikkupoika jättäisi utelut ja alkaisi leikkiä Dunmoren kanssa, sillä hän ei mielellään keskutellut liian uteliaan lapsen kanssa, jos oli mahdollista jutella luotettavan aikuisen kanssa.
Cullodena uppoutui ajattelemaan Kermichiä, siellä Azkabanissa, hän niin kovasti tahtoi nähdä hänet, mutta yksin hänestä ei olisi sinne lähtemään.

[Stephen Hunter King]

”Eivät ne ole herkät! Minä rakastan kauhujuttuja!” Stephen intti itsepäisesti ja osoitti vasenta korvaansa vasemmalla kädellään.
”Ja, ja...ja jahtasin kaappimörköjä jo viime vuonna!” hän julisti, tarkoittaen kuvitteellisia sellaisia. Kolmevuotiaana hän oli vielä laittanut isin ajamaan sen pois, mutta noin vuosi sitten hän oli rohkaistunut tekemään sen itse.
Hän ei ihan vielä jaksanut käsittää että oikeiden tapahtumien ja kuvitteellisten tarinoiden välillä oli niin merkittävä ero ettei niiden kuuleminen tuntuisi samalta, ja ettei hän ollut toistaiseksi kuullut mitään kovin hurjia tarinoita. Tai edes samalta kuin vilkkaan mielikuvituksen aiheuttamat pelot, ne kun ennemmin tai myöhemmin sai ajettua pois.
Dumon kysymys keskeytti vastaan väittämisen, jota hän vaikutti haluavan jatkaa. Poika katsahti Dumoa ja sitten taas Denaa, yrittäen päättää kumpi olisi kivempaa. Kauhutarinoiden kalastelu vai autoleikit.

”Hei, kamu, pistähän tämä päällesi,” Jacob kehotti saapuessaan sillä hetkellä olohuoneeseen, ja heitti pojalleen tummansinisen resorittoman pitkähihaisen paidan, jonka edessä oli kuvassa Darth Vader ja Obi-wan Kenobi taistelemassa valomiekoilla. Häneltä ei ollut mennyt ohi pojan aiempi niiskutus tai ylipäätään se että tämä oli pukeutunut melko kesäisesti kylmänä päivänä.
”Yksi sairastava napero riittää yhdelle joululle,” hän totesi, katsoen poikaa joka tottelevaisesti veti paitaa ylleen.
”Tule, Dumo, minulla on iso kasa autoja ja hieno kaupunkimatto!” Stephen sitten hihkaisi, hypähti lattialle ja kipitti olohuoneen poikki kohti portaita. Lähinnä, koska vaihtoehtoja ei enää ollut, mutta kyllä autoleikit paljon houkuttelivatkin. Sitä paitsi pitihän Dumon päästä nauttimaan lahjastaan.
”Leikkikäähän sitten hiljaisesti, jotta siskosi saa nukahtaa,” mies huudahti perään muistutukseksi, muttei saanut Stepheniltä mitään vastausta, poika vain nousi portaita niin nopeasti kuin pystyi juoksematta niissä.
”Täällä on sitten näemmä taas kevyempi tunnelma,” Jacob totesi istahtaessaan takaisin nojatuoliin, kääntäen katseensa Denaan ja tarttui kahvikuppiinsa.

[Cullodena Aiken]

Dena katsoi hymyillen selittävää poikaa, muttei enää vastannut. Hän oli helpottunut, että Dumo vaihtoi aihetta, täytyihän joululahjaa kokeilla. Pian Jacobkin palasi olohuoneeseen, eikä siitä mennyt kuin pari hetkeä, niin Dumo seurasi poikaa yläkertaan.
Cullodena huokaisi helpottuneena: "Huomattavasti. Hän on kyllä vilkas napero ja näköjään kauhufani." Dena katsoi hymyillen miestä ja hörppäsi hänkin kahvia.

"Kuule, sinä sanoit, että samaistuit tilanteeseeni silloin vuosia sitten ja että jöin mieleesi. Saanko udella mikä sai sinut samaiatumaan?" Dena kysyi ja katsoi miestä hieman pohtien silmiin, toki häntä kiinnosti, mitä Jacob oli tarkoittanut sanoillaan. Mies vaikutti muutenkin jotenkin, ehkä mystiseltä, mutta kuitenkin rehdiltä. Tuskin hän muuten olisikaan Denaa auttanut.

[Jacob King]

”Mm-hm,” Jacob hymähti et-tiedä-puoliakaan -sävyyn Denan kommentille pojasta.
Aiheen vaihtuessa hän pysyi hetken vaiti, tyhjentäen kahvikuppiaan mietteliäänä.
Hän oli maininnut asiasta oikeastaan vain koska Dena oli tullut tänne asti, ja oikein erikseen etsinyt hänet kaikkien näiden vuosien jälkeen. Oli tuntunut jotenkin kohtuulliselta osoittaa ettei hänkään ollut unohtanut ja vain jatkanut elämäänsä. Mutta tottakai, kun hän kerran asian mainitsi, hän oli valmis siitä myös enemmän puhumaan.

”Kun olin seitsemän, silloin-5-vuotias veljeni katosi ja samana päivänä se paljastui kaappaukseksi,” hän kertoi kaukaisuuteen siirtynyt katseensa ikkunassa.
”Vähän myöhemmin sen todettiin ainakin liittyvän taikayhteiskuntaan sillä pöllöt eivät häntä löytäneet. Muutamaa viikkoa myöhemmin, vanhempani kuolivat etsiessään häntä pahamaineiselta alueelta jonne jäljet olivat johtaneet. Poliisi oli kyllä kehottanut jättämään etsinnät heidän huolekseen, mutta eivät äiti ja isä voineet vain istua ja odottaa.”
Tavallaanhan se oli ollut itsekästä heiltä, lähteä molemmat hengenvaaraan vaikka heillä oli vielä toinenkin lapsi. Mutta hän muisti jo silloin ymmärtäneensä hyvin, kaipasihan hän veljeään - oikeastaan oli tahtonut itsekin mukaan ja lopulta ollut tyytyväinen ettei kumpikaan hänen vanhemmistaan joutunut sinne yksin vaikkei häntä oltukaan otettu mukaan.
”Minut jätettiin isoisäni luo, joka jäi sen myötä eläkkeelle aurorin hommista ja adoptoi minut,” mies jatkoi, laskien tyhjän kahvikupin pöydälle.
”Kehitin monenlaisia ongelmia, en tosin huumeiden mutta muun muassa alkoholin kanssa, ollessani kahdeksan tai yhdeksän...Mutta selvisin niistä ylös ajoissa, isoisäni ja parhaan ystäväni tuella. He myös muistuttivat minua monista ammattihaaveistani joista yksi oli aina ollut poliisi, ihmisten suojelu ja auttaminen, lain ja järjestyksen ylläpito...mutta erityisesti etsivän työ,” hän jatkoi, nojautuen takaisin tuolillaan, käsivarret tuolin käsinojilla ja siirtäen katseensa Denan kasvoihin.
”Kokeiltuani vuoden Tylypahkaa ja selvittyäni paremmin menetyksistä, tulin lopullisesti tulokseen että se oli vahvin haaveeni. Yrittää osaltani tehdä maailmasta vähän parempi ja turvallisempi paikka.”

[Cullodena Aiken]

Kun Jacob alkoi kertoa menneisyydestään ja pikkuveljestään, Dena tunsi sisällään pistoksen. Hän katsoi miestä, hieman säälivällä ilmeellä. "Kamalaa", Denasta tuntui pahalta miehen takia, sillä jos yänen veljensä löytyi tuurilla, niin Jacobin veli oli ollut jo niin kauan kateissa, että löytymisen mahdollisuus oli paljon pienempi. "Tuota... Tuntuiko susta koskaan siltä, että pikkuveljesi olisi tunkeutunut elämääsi? Tai kun vanhempasi kuolivat etsiessään häntä, että se olisi ollut veljesi syy?" Denan oli pakko kysyä sitä, sillä hän itse oli pitkälle teini-ikään syyttänyt Dunmorea kaikesta tapahtuneesta. Toki hän nyt oli ihan eri mieltä.
Cullodena oli toki varautunut, että kysymys saattaisi suututtaa Jacobin, mutta hän tahtoi tietää, sillä mies nyt kuitenkin tahtoi veljensä takaisin. Se toi jälleen väkisin mieleen Kermichin, Dena niin kovasti tahtoi nähdä hänet, mutta hän koitti nyt ajatella kylässä oloa.

[Jacob King]

Jacob pysyi täysin rauhallisena, sillä olivathan nuo kysymykset aivan odotettavissa ja luonnollisia.
”Varmasti jossain vaiheessa kun hän oli vauva, olin mustasukkainen vanhemmistani kuten useimmat lapset uuden sisaruksen tultua kotiin...Mutta en muutoin. Olimme tosi läheiset, vaikkakin monelta osin hyvin erilaiset,” hän vastasi pohdittuaan hetken.
”En muista syyttäneeni häntä. Syytin poliisivoimia, siitä että antoivat hänen sieppaajan kulkea vapaana ensinkään. Myöhemmin tietenkin ymmärsin ettei poliisilla ole valtaa päättää rikollisten kohtalosta kovin pitkälle vaan sen tekee lainkirjoittajat, juryt, tuomarit ja muut vastaavat. Ja että on täysin mahdollista ettei Benin sieppaajalla ole rikosrekisteriä...”
Puhuessaan hän kaatoi itselleen vielä puolikkaan kupin kahvia. Kaksi ja puoli yhdelle aamulle saisi kyllä riittää.

[Cullodena Aiken]

Dena katsoi miestä ja kuunteli hänen sanojaan. Ainakin hänestä tuntui, että hän ymmärsi mitä Jacob tarkoitti. "Se joka vei Dumon, ei silläkään ollut aiempaa rikosrekisteriä ja oikeus leimasi hänet sekopääksi, eikä häntä olisi laitettu vankilaan", Dena sanoi hieman vaisusti ja lisäsi: "Ehkä Kermichi sen takia kosti pitemmän kaavan kautta." Dena oli Kermichiltä, ennen kuin tuo vietiin pois, kuullut miten isoveli oli monta minuuttia kiduttanut ja hetkeä ennen kuin hänet saatiin kiinni heittänyt avadan tuon päälle. Asia omalla tapaa vaivasi Denaa, ei ehkä koston takia niinkään. Mutta tuntui se silti vähän kamalalta, että isoveli pystyi olemaan niin julma. Vaikka kostoon oli perusteet. "Mutta sehän tappoi äidin kiduttamatta. Ei sen sauvalla oltu taiottu kidutusta, vain kolme avadaa", Dena hieman puolusti sitä, joka sieppasi Dumon. "Eihän Kermichinkään olisi tarvinnut kiduttaa minuutteja", Dena tuntui taas ajattelevan ääneen, hänen ajatustapansa oli parissa vuodessa muuttunut aika tavalla. Yhtäkkiä hän katsoi Jacobia, joka kaatoi itselleen kahvia. Hetken hän mietti, miten ilmaisisi asian, mutta kysyi kuitenkin suoraan: "Voisitko sinä lähteä mun kanssa Azkabaniin?"

[Jacob King]

"Eikö setäsi lähde kanssasi? Tai joku läheinen ystäväsi?" Jacob tiedusteli nostaessaan yllättyneen katseen kahvikupista Denaan ja jatkoi samantien. "En ole niinkään varma olenko oikea ja tarvitsemasi tukihenkilö sille reissulle."
Puhuessaan hän nojautui takaisin nojatuolissaan, ja nosti kahvikuppinsa lähemmäs kasvojaan.
"Keskustelen ensin perheeni kanssa."
Tietenkin kaikki heistä tiesivät että hän oli voimakas ja taitava velho ja kokenut rikollisten parissa, mutta ei se silti mikään pikku sunnuntaireissu olisi. Varsinkaan kun siellä lipui aikamoinen määrä ankeuttajia. Hänestä, kuten varmasti monesta muustakin, oli Ministeriöltä vastuutonta pitää sellaisia olentoja alaisinaan, kuvitella että pahat olennot pysyisivät hyvälle uskollisina.
Tietenkään muksut eivät tienneet Azkabanista paljon mitään - Freya tuskin edes muistaisi mikä se oli - eikä hän alkaisi siitä yksityiskohtaisesti selostamaan mutta kyllä asian olennaisuudet sai näillekin selvitettyä.
He olivat Carrien kanssa vaihtaneet paikkoja siksi ettei tämä saanut otetta äitiydestä. Nämä lapset tarvitsivat isäänsä erityisen paljon.
Hän harkitsi pyyntöä alustavasti, lähinnä luontaisen voimakkaan auttamishalunsa takia joka oli läsnä oli autettava kuka tahansa ja koska oli jo kerran auttanut Denaa suuresti. Samasta syystä sekä pyynnön yllättävyydestä johtuen hän ei myöskään suoralta kädeltä kieltäytynyt - mutta laittaisi aina perheensä ja näiden hyvinvoinnin etusijalle. Ja koska Dena oli vielä käytännössä täysin tuntematon, hädin tuskin tuttava, hän ei kokenut olevansa oikea henkilö noin suureen palvelukseen. Perheen kanssa tulisi joka tapauksessa keskusteltua tästä pyynnöstä, joten vastauksen - vaikka sen jo nyt tiesi kieltävä olevan - voisi jättää tuonnemmaksi. Siihen mennessä hän saattaisi jopa keksiä jonkun lievemmän keinon tukea uutta tuttavaansa tuossa asiassa.

[Cullodena Aiken]

Dena katsoi hieman poissaolevasti miestä, kun hän vastasi tuolle: "Ei mulla juurikaan ystäviä ole. Eikä Nat-setä tahdo lähteä sinne." Dena niin kovasti mielessään toivoi, että Jacob voisi lähteä hänen kanssaan sinne, mutta toki hän ymmärsi. Eihä Azkabaniin tehtäisi mitään huviretkeä, olihan se pahamaineinen ja täynnö pahuutta. "Kyllä mä ymmärrän", nuori nainen vastasi Jacobille. Hänen ystävänsä olivat kaikonneet, kun Dumo tuli elämään mukaan. Pikkuveli tarvitsi alkuaikoina niin paljon Cullodenan aikaa, että ystävät eivät suostuneet jäämään toiselle sijalle. Toki pari ystävää oli jäänyt ja ymmärtänyt, mutta hekään eivät tahtoneet Azkabanissa käydä. Nyt kun Dunmore oli koulussa, niin Dena alkoo lämmittää suhteita ystäviinsä ja bilettää vapaapäivinään ja oli onnistunut tutustumaan uusiin tyyppeihin, mutta ystävyyssuhteiksi niitä ei vielä voinut sanoa.

[Jacob King]

”Voin jo nyt sanoa olevan hyvin epätodennäköistä että minä tulen kanssasi,” Jacob totesi myötätuntoiseen sävyyn jottei toinen suotta jäisi suuriin toiveisiin odottamaan. Pahoillaan hän ei osannut olla, sillä oma puoliso ja etenkin lapsensa olivat kirkkaasti kaikkea muuta tärkeämpiä maailmassa.
”Mutta joka tapauksessa olen varma, että saat pian monia hyviä ystäviä. Olet sentään fiksu ja hyväsydäminen nuori nainen,” hän jatkoi vilpittömään sävyyn, katse Denassa.
”Palatakseni puheisiisi veljesi kostotoimesta...Olen kanssasi samaa mieltä. ”Mutta ikävä kyllä ihmisen mieli on synkkä ja monimutkainen paikka, ja useimmat kostonhimon ja tuskan vallassa sokeutuvat kohtuudelle,” hän totesi. ”Siksi pienimuotoisenakin alkava koston kierre voi olla äärimmäisen vaarallinen.”
Mies huokaisi maailman hulluuden vuoksi.
”Oikeusjärjestelmä osaa kyllä joskus pettää ja siinä olisi hurjasti korjaamisen varaa,” hän jatkoi, ”mutta siitä huolimatta on paras antaa sen hoitaa rikolliset ja yrittää itse löytää uusi tapa elää. Kaksi väärää kun ei tee oikeaa, ja lopulta sitä voi päätyä vain katumaan että tahrasi rakkaan ihmisen muiston tekemällä itse jotain kauheaa.”
Hän hörppäisi välillä kahvia, ajatukset vilisten. Hänestä oli ylipäätään ihanaa olla kotona lastensa kanssa, jakaa kaikki ne kallisarvoiset hetket, mutta myös tuntui ihan hyvältä olla muutama vuosi poissa poliisin ammatista. Pitää vähän lomaa eturintamalta.

[Cullodena Aiken]

"Joo. Kyllä mä ymmärrän. Sä et halua, että sun lapset kärsis siitä", Dena sanoi rauhallisella äänellä. Hän hieman punastui Jacobin kehuille ja kohautti hieman olkiaan. Cullodena oli oikeastaan helpottunut, että kostoasiassa Jacob oli samaa mieltä. Hänkin oli huomannut oikeuden olevan välillä outoa.

Denan olo oli jo paljon parempi, kun sai purkaa sydäntään, henkilölle joka tuntui tajuavan hänen ajatuksensa. Nuori nainen päätti vaihtaa aihetta johonkin mukavampaan. "Kieltämättä, en ole aiemmin törmännyt perheeseen, jossa isä olisi kotiäitinä ja äiti töissä", Dena sanoi ja huomasi mokansa ja korjasi nopeasti: "Siis koti-isänä." Hän yskäisi hermostuneena, toivoen, ettei Jacob loukkaantuisi. "Sori, mä en tarkottanut, se vaan jotenki lipsahti", Dena pahoitteli ja koitti hymyillä hieman.

[Jacob King]

Jacob hymyili vain huvittuneena, ensin pohdittuaan hetken mistä toinen edes tiesi heidän perhekuvionsa, tullen tulokseen että luultavasti joku hänen entinen kollegansa oli maininnut sen ohjatessaan tänne. Hänhän oli kuitenkin jäänyt uratauolle nimenomaan koti-isäksi alkaakseen. Ja hän piti melko tiiviisti yhteyttä joihinkin entisiin työtovereihinsa, vielä nytkin kun he olivat kesällä muuttaneet pois keski-Lontoosta. Pari heistä olivat sentään vähän enemmänkin kavereita kuin vain työtovereita.
”Ei se mitään, kyllähän meitä koti-isiä joskus sanotaan "herra Äidiksi,” hän totesi tyynesti. ”Henkisesti tässä kuitenkin joutuu olemaan molemmat,” hän jatkoi, joskin 'joutua' oli hieman huono sanavalinta sillä hän sai kyllä vedettyä molemman vanhemman roolin ihan luontevasti. Hän kun ei ollut mitenkään sukupuolilatautunut asenteiltaan ja kasvatusnäkemyksiltään. Ja olihan Carrie kuitenkin päivittäin ja yleisesti ottaen mukana lasten elämässä ja kasvatuksessa - hän vain oli nykyään pääasiallinen huoltaja ja kasvattaja.
”Carriestä on paljon apua ja hän on lapsille tärkeä, mutta hän ei ole kovin äidillinen persoona. Eikä sen puoleen kovin tehokas auktoriteettinakaan. Ja Stephen vaikutti kärsivän siitä, mistä syystä vaihdoimme paikkaa Freyan syntymän jälkeen,” hän kertoili mietteissään. Hän ei edes harkinnut lähteä kertomaan tarkemmin Stephenin ja äitinsä keskinäistä ongelmista jotka tuntuivat ulottuvan syvemmälle kuin vain auktoriteettiongelmiin, mikä oli oikeastaan ollut pääsyy vaihdokseen. Se huolestutti häntä, mutta poika oli vielä nuori ja Carrie yritti tosissaan, joten hän piti kiinni toivosta.
Carrie pystyi kuitenkin omalla tavallaan tukemaan häntä ja lapsia, ja katsomaan tenavien perään. Ja kyllähän tämä piti lapsista, ei vain ollut äitimateriaalia.
”Oletko sinä ajatellut hankkia lapsia jossain vaiheessa elämääsi?” hän kyseli, toivoen ettei toinen ainakaan kovin kiirettä pitäisi. Ihmisen olisi hyvä ensin kerätä kunnolla elämänkokemusta ja aikuistua ennen lasten tuomista maailmaan. Vaikka Dena olikin jo nähnyt enemmän kuin useimmat ikäisensä.

[Cullodena Aiken]

Helpotus hyökyi nuoren naisen yli, kun Jacob ei osoittanut loukkaantumista. Hän pohti mitä hän tarkoitti Stephenin ja tuon äidin Carrien tapauksesta. "Jep, huomasin kyllä kuinka poikasi koetti kympillä vedättää minua, sellainen ilkikurinen katse silmissään, udella Dumon menneisyyttä", Dena sanoi naurahtaen ja lisäsi: "Mutta minä katsoin yhtä ilkikurisesti takaisin ja vastasinm etten kerro. Oletan että se oli pientä hänen kohdallaan, sä hänessä tuntuu olevan potentiaalia viiden pojan edestä." Dena alkoi olla melko rento, mutta hän toivoi ettei loukkaisi puheillaan miestä. "Enkä minä halua loukata sanoillani, poikasi on kuitenkin hyvä sydäminen", Dena sanoi, tarkoittaen sanojaan.
Kun Jacob kysyi Cullodenan lapsihaaveista, tyttö pohti hetken ja vastasi: "Dunmore tarvitsee minua nyt. Kuka tietää, ehkä joskus saatan hankkia omiakin." Nuori nainen hymyili leveästi: "En kuitenkaan ihan heti. Ei missään nimessä." Dena piti lapsista, mutta hän ei ollut mielestään tarpeeksi kypsä äidiksi vielä. "En tunne olevani siihen valmis, mutta mistäpä sen tietää, vaikka sekin aihe tulisi ajankohtaiseksi."

[Jacob King]

”Suosittelen,” mies totesi, ”Minä ainakaan en tiedä mitään parempaa kuin katsoa lasteni kasvavan, viettää aikaa niiden kanssa ja opettaa elämää,” hän jatkoi täydestä sydämestään. ”En tosin aikonut hankkia muksuja vielä moneen vuoteen, vaan tarkoitukseni oli tehdä etsivän hommia niin kauan että olisin pätevöitynyt kylmien tapausten etsiväksi ja päässyt henkilökohtaisesti kiinni veljeni tapaukseen. Mutta noin neljän vuoden päästä Stephen päätti tulla maailmaan joten hain takaisin tavallisen konstaapelin virkaan ja vuoden sisään paikka aukesikin. Ei sekään tietenkään kovin riskitön työnkuva ole, mutta paljon vähemmän kuin kidnappauksia tutkivassa tiimissä työskentely. Luulen että Ben ymmärtäisi, ja saan kuitenkin autettua vielä jonkin verran. Lähtiessäni CIDtä, minut luvattiin pyytää apuun yksityisen avustajan muodossa, jos koskaan nousee tapauksia jotka saattaisivat linkittyä hänen katoamiseensa,” hän puhui, ja siitä tuli mieleen Stephen joka oli persoonaltaan hyvin samankaltainen setänsä kanssa. ”Niin ja ei, et loukannut – Stephen on melkoinen tapaus, niin että joskus tuntuu kuin olisi talo täynnä lapsia vaikka heitä on vain kaksi. Mutta hienoa, jos hän näytti paremmankin puolen teillekin...”
Hän jäi kuuntelemaan yläkertaa, josta ei kuulunut mitään. Toisaalta oli hyvä että siellä leikittiin hiljaa, mutta toisaalta liian pitkä hiljaisuus ei välttämättä aina tarkoittanut hyvää. Sen tosin sai melko varmaksi testattua vain huudahtamalla 'Mitä sinä teet?' ja jos sieltä tuli vastaus 'En mitään!', tilanne kannatti mennä tarkistamaan. Se oli melkeinpä lasten peruspsykologiaa. Harvoin oli kyse siitä että joku ei oikeasti tehnyt mitään, ja useasti että sitä teki jotain luvatonta tai oli muuten pulassa jota ei halunnut myöntää.
Ja tietysti jos mitään vastausta ei kuuluisi, olisi erityisen kiire tarkistamaan ettei olisi tapahtunut mitään terveydelle vaarallista. Hän oli teroittanut erityisen selväksi kummallekin vekaralle, että isälle ja äidille oli ehdottomasti vastattava ainakin jotain heti kun kutsu kävi.

[Cullodena Aiken]

Dena hymyili Jacobille: "Ei se ole lainkaan poissuljettu ajatus. Vielä ei vain ole sopiva aika." Dena tahtoi panostaa veljensä hyvinvointiin ja saada tuo saamaan elämästä kiinni. Nuori nainen oli kiinnostunut Jacobin puheista ja sen näki hänen ilmeestäänkin. Cullodena mietti mahtoiko Jacobin veli muistuttaa Jacobia millään tavalla. Kun mies puhui poikansa paremmasta puolesta Dena sanoi hymyillen: "Hän antoi Dumolle joululahjankin. Sellaisen punaisen Matchbox-auton ja sai Dumon tosi iloiseksi."

Yläkerrassa Dunmore oli siirtynyt piristämään sairasta tyttöä. Hän ajatuksen voimalla sai kasvonsa muistuttamaan karhua ja murisi samalla, tai kissaa, maukuen samalla. Muuttaessaa kasvojaan, hän ilveili ja kujeili tytölle. Dumo piti siitä, että sai piristää jotakuta. Synkästä menneisyydestä huolimatta, hän yritti olla iloinen ja piristävä, joka päivä.