What doesn't kill you makes you stronger

[Stephen Hunter King]

”Sattuuko sen sinun koulusi nimi olemaan Tylypahka, tai jotain sellaista?” poika uteli muina miehinä ikään kuin saattaisi muistaa nimen väärin. Jos Harry olisi jästi, tämä ei taatusti paljastaisi mitään tai ainakaan liikoja, ja jos taas velho niin...niin. Häntä ei kiinnostanut tanssia asian ympärillä kuin tolkuttomasti stressaava aikuinen. Muutenkin, miksi taikuutta pitäisi salailla niin kauheasti? Sitähän varten Taikaministeriössä oli unhoituttajat että ne pyyhkivät jästien mielestä turhan suuret paljastukset. Kysyessään tenava katsoi uuteen toveriinsa tyynen uteliaana, lähtien taluttamaan pyöräänsä sen enempiä suuntaa pohtimatta, kohti ydinkeskustaa.

[Harry Potter]

Harryn silmät laajenivat pyöreän muotoisten silmälasien takana ja virheät silmät suunnattiin vastapuoleen, pojan pysähtyessä aloilleen Hunterin kysymyksen myötä. "Sattuupa hyvinkin", poika totesi ja tuijotti hetken Hunteria aivan kuin tuo olisi syntynyt uudelleen. Voisiko toinen todella olla taikavoimainen? Millä todennäköisyydellä sitä törmää Lontoossa toiseen velhoon? Vaikka Harry ei liiemmin ollutkaan perehtynyt taikamaailman saloihin, tuntui pojasta siitä huolimatta siltä, että velhoja ei liiemmin pomppinut Lontoossa hyppien pelastelemassa ongelmiin joutuneita ikätovereitaan. Vai oliko toinen tunnistanut alusta asti Harryn velhoksi? Sekin oli mahdollista.
Kun nyt selvisi, että molemmat olivat siirtymässä Tylypahkaan, tuntui keskustelun jatkaminen hetken aikaa kovin vaikealta. Mistä sitä oikein aloittaisi? Vaikka Harry olikin jo hetken jutustellut Hunterin kanssa, tuntui silmälasipäisestä yhtäkkiä siltä kuin tämä olisi tutustunut täysin uuteen henkilöön. Niinkö paljon tieto taikavoimaisuudesta todella kykeni muuttamaan ihmisten suhtautumista? Keskustelua oli kuitenkin jatkettava ja Harry keräsi ajatuksensa.

"Mitä sinä luulet, minkälainen Tylypahka oikeasti on?", kysyttiin vähän ajan päästä, matkan jälleen jatkuessa rauhalliseen tahtiin. Katse oltiin siiretty jälleen eteenpäin ja hetken nassikan ilme oli jopa hieman unelmoiva; Tylypahka, taikaopisto, suuri linna.... Se jos mikä laittoi 11 vuotiaan lapsen mielikuvituksen liikkeelle!
"Anteeksi, mutta en ole koskaan aikaisemmin tavannut toista.... velhoa Lontoossa. Tapasin tosin yhden, kun täytin 11 vuotta. Hän oli hyvin suuri kokoinen ja taikoi serkulleni siansaparon", jostain syystä Harrysta tuntui siltä, että olisi ehkä tärkeää tarkentaa vastapuolelle ettei hänellä ollut aikaisempaa kokemusta taikamaailmasta. Kaikki, taikuus, velhous, tylypahka - ne olivat hänelle täysin uusia, vieraita mutta silti yhtä ja kaikki kiehtovia asioita. Ja niistä hän halusi oppia vielä kaiken.

[Stephen Hunter King]

Toiseen taikavoimaiseen törmääminen Lontoossa tai ylipäätään missään mikä ei ollut taikavoimaisille pyhitetty alue, oli todellakin äärimmäisen epätodennäköistä, Hunterkin pohti tässä kutkuttavassa tilanteessa. Isä oli joskus sanonut jotain että taikavoimaisia oli koko Britannian kattaen vain puolisen miljoonaa! Kymmenien miljoonien jästien keskellä! Mutta toisaalta, viime vuosina oli ollut hieman helpompaa törmätä kaltaisiinsa Lontoossa, kun Tylypahka oli toiminut päiväkouluna täällä. Ja hänen ja siskonsa suureksi iloksi tarkemmin ottaen vieläpä täällä Surreyssä ja naapurikaupungissa!
Mutta koulu oli parhaillaan muuttamassa takaisin Skotlantiin ja pelkästään sisäoppilaitokseksi...Joka tapauksessa, suurin osa hänen taikavoimaisista kavereistaan oli löytynyt Tylyaho-reissuilta tai Viistokujalta ja muista vastaavista, ei tällä tavalla sattumalta. Ja kaikki heistä asui niin kaukana, suurin osa Lontoon ulkopuolella, ettei heitä päässyt näkemään kovin usein - niin että aina kun mahdollista, Hunter oli erityisen innolla hengaamassa taikovan ikätoverin kanssa.

”Yhden kaverini isoveli, Jesse, on ollut siellä jo monta vuotta,” poika aloitti innoissaan. ”Sen mailla on kuulema iso järvi jossa asuu vesi-ihmisiä ja laidalla on metsä jossa lurkkii kaikenlaisia jänniä taikaolentoja ja kuulema jopa ihmissusia!” Viimeksi mainitusta hän aikoi itse ottaa selvää jahka pääsisi koululle, vaikka tuo metsä olikin oppilailta kiellettyä aluetta.
”Siellä on kuulema kivoja opettajia,” hän jatkoi, ”– paitsi yksi, taikajuomien professori on kuulema tosi ilkeä. Mikä on harmi, koska muuten taikajuomat saattaisivat olla lempiaineeni. Siellä voi aina tilata lempiruokaansa kotitontuilta,” vekara selitti joskaan ei ollut viimeisimmän todenmukaisuudesta täysin varma, ”ja saattaa eksyä helposti koska...koska portaikot liikkuvat itsestään ja jotkut seinät vain teeskentelevät olevansa ovia ja sitten taas jotkut ovet aukeavat vain jos niitä kutittaa oikeasta kohtaa!” Pojan oli pakko vetää henkeä välillä, ja hänellä olisi ollut tuhat ja yksi jännää tarinaa ja tietoa Tylypahkasta joiden todenperäisyyden hän pian pääsisi varmistamaan ja varmaan löytämään lukemattomia uusia ihmeitä.
”Oletko sinä jästisyntyinen? Onko sinulla jo taikasauva?” tenava uteli, kirkas ja intensiivinen katse Harryssä sillä tämän puheista sai tunnun ettei taikayhteiskunta ollut tälle kovin tuttu. Ja jos pojalla olisi jo oma taikasauva mukana ja aikaa hengata, tästä voisi tulla varsin hauska iltapäivä!