Etsintöjä täydessä kuussa

[Thaeleira]

//hitto ku olin alottanut toissapäivänä vastauksen, mutta sit sähköt katkes ja vitutti, kun en saanut sit mitään tästä ja nyt vituttaa, kun en muista mitä olin vastannut XD//

Thaeleira oli jostain syystä vielä hivenen pirteä ja katsoi sitten joukosta erillään olevia kentaureja, jotka olivat vielä laumattomia. Vasatyttönen osoitti sitten noita ja kysyi äidiltään: "Tuleeko noi meidän laumaan." Tyttö tiesi, että osoittelu ei ollut hyvä tapa, mutta hän nyt oli lapsi ja käyttäytyi lapsen tavoin. Hän katsoi muita lauman taistelukyvyttömiä, siinä oli mukana muuan sokea ja arpinen kentauripoika, joka kulki eteenpäin tunnustellen käsillään kasveja ja asioita ja ilmeisesti tämä käytti kuuloakin liikkumisen apuna. Tuo poika ei ollut samanlainen kuin muut kentaurit vaan ennemminkin rauhallinen ja tämä jopa soitti usein kauniinnäköistä huilua, josta lähti todella kaunis ja melodisia säveliä.
Tyttö painautui sitten kuitenkin äitiään vasten ja kysyi: "Miksi ihmissudet on niin pahoja? Onko ne ihmisinä pahoja?" Thaeleira ei saanut unta, taistelun tuoksinnasta lähtevien äänien vuoksi. Teherain pystyi nukkumaan melkein missä vain tai ainakin siltä vasasta tuntui. "En saa unta", Thaeleira sanoi hiljaa ja kiehnäsi äitiään vasten.

[Navaho]

//oho oli kyl aika tuurissaan taas toi :'D

Ihmissudet olivat alkaneet vähetä aukiolta, eikä metsän puolella näyttänyt käyvän enää liikettäkään. Susia oli jäljellä enää muutama kymmenen ja kentaureja oli kaksitoista. Heitä oli ollut kaksikymmentä ja ne sudet jotka olivat noilta kahdeksalta riistäneet hengen olivat vielä pystyssä. Yksi niistä taisteli Caernunnoksen ja Bolvangarin kanssa. Isällä näytti olevan vakavempiakin vammoja, mutta Bolvangar oli sitkeämpikin tapaus, joten tuo varmastikin selviäisi. Navahokin oli saanut joitakin naarmuja ja suurin osa oli niistä saatu aina keskittymisen herpaannuttua. Ayáttara oli siirtynyt kauemmas Navahon viereltä ja oli nyt taistelemassa Jinnungan luona. Miekkojensa kanssa taisteleva Jinnunga oli kaunista katseltavaa, mutta Navaho ei kauan sitä kerennyt ihastelemaan, kun isompikokoinen susi hyökkäsi kentauriorin selkään upottaen samalla kyntensä Navahon lihaan. Tuo oli erittäinkin kivuliasta ja Nava tunsi miten veri alkoi virrata selkää pitkin. Kentauri yritti rimpuilla irti ihmissuden kivuliaasta otteesta, siinä kuitenkaan onnistumatta. Navaho oli juuri iskemässä sutta miekallaan, kun Caernunnos iski oman miekkansa suden selästä läpi niin, että terän pää näkyi pedon vatsasta. Peto oksensi verta Navahon selkään ja mätkähti maahan shokista uikuttaen. Siinä se ei kerennyt kovin kauaa uikuttaa, kun se jo vetäisi viimeiset henkäyksensä ja kuoli siihen paikkaan. Navaho nosti ärtyneen katseensa sudesta kaksoisveljeensä. "Olisin minä päässyt siitä eroon itsekin." Navaho tuhahti ja Caernunnos päätti sillä sekunnilla selvittää mikä tuota taas kiristi. "Mikä sinua taas vaivaa, Nava? Olet ollut tuollainen...mistä asti?" Kysyi vanhempi kaksonen nyt itsekin hieman tuohtuneena. Navaho mutristi kulmansa. "Siitä asti kun näin sinut ja Jinnungan yöllä metsässä. Kahdestaan. Viisi päivää SEN riidan jälkeen! Mitä te oikein teitte siellä?" Tuo kysyi katkerana. 

Helen katsoi varsan osoittamaan suuntaan ja siellä oli kuin olikin tuo hohtava silmäinen kentauri joukkioineen. Helen ei tiennyt tulokkaiden ja Magorianin suunnitelmista, eihän hän ollut koskaan aiemmin edes nähnyt noita. Ei ennen Magorianin luolaan tuloa. "En ole varma. Saattavat viipyä täällä vain tämän yön tai pidempää. Magorian varmasti tiedottaa aamulla enemmän." Helen vastasi varsalle, joka oli vielä kumman eloisan oloinen näin myöhäisenä ajankohtana. Huomatessaan häntä tuijotettavan, tulokas hymyili heille takaisin. "Eivät kaikki ihmissudet ole pahoja. Ne vain unohtavat kaiken ihmisyytensä ollessaan täysikuun vallassa." Helen vastasi varsalle. Kun aukiolla käytävän taistelun äänet alkoivat koveta, kiehnäsi Thaeleira vielä enemmän Helenin kylkeen ja ilmoitti, että ei tulisi saamaan äänien takia unta. Helen oli aikeissa rauhoitella tätä, kun hohtosilmä saapui heidän luokseen. Lähempää Helen huomasi kentaurin olevan jotenkin pienikokoinen, Thaeleiraa ehkä päätä pidempi ja muutenkin aika ruipelon näköinen. "Olitko sinä niiden kahden isomman kentaurin mukana aiemmin?" Pieni kentauri kysyi varsalta uteliaana.

[Thaeleira]

Varsa katsoi hehkusilmäistä vierasta, kun tämä lähestyi häntä ja Helen-äitiä. Tyttö vilkaisi äitiään ja sitten vierasta. "Joo, ne on minun isoveljiä. Ja tämä on meidän kaikkien äiti", Thaeleira sanoi ja katsoi muita. "Minä olen kuitenkin ihan vähän vähemmän äidin ja isin, koska minut synnyttänyt äiti kuoli ihan vähän sen jälkeen kun minä synnyin. Se oli kuulemma tosi väsynyt jo ennen mun syntymää. Mutta onneksi minä sain uuden äitin ja isin. Vaikka se isi joka johti laumaa, oli myös minun isinä. Mutta sitten kun mä olin sen kanssa metsässä retkellä, niin sitten meidän kimppuun hyökättiin. Ja sitä mä en muista paljon. Se joka hyökkäs oli kummallinen olento ja isi suojeli minua ja kun se suojeli minua se paha tappoi sen. Enkä minä löytänyt enää tämän äidin ja isin luokse, mutta sitten se Hagrid kuuli minun itkevän ja se tuli ja toi minut takaisin kotiin", Thaeleira höpötti melkein koko elämäntarinansa, vain koska oli hermostunut vallitsevasta tilanteesta ja ehkä hieman tavallista virkumpi tilanteen takia, koska oli valvonut jo liikaa, eikä kyennyt metelin takia nukkumaan. "Toivottavasti ne voi hyvin tuolla tappelussa", hän sano ja kiehnäsi levottomana äitiään vasten.

[Navaho]

//Teen sitä Pliophiliuksen lomaketta sit jossai vaihees ku saan inspistä sen luonteeseen ja tarpeeks lisää tekstiä et sais siit sit päähahmon ni se varmaa tulee täl viikol valmiiks
(ja lisäideoita siihe hahmoo saa antaa)

Tiny nyökkäsi varsan selvennykselle. Nuo olivat siis sisaruksia ja tämä tamma oli heidän äitinsä. Tai siis tämä varsa oli adoptoitu ja tuon oikeat vanhemmat olivat kuolleet? "Otan osaa..." Tiny sanoi varsalle. Tiny itse ei pystyisi edes kuvittelemaan elävänsä ilman omia perheenjäseniään. "Minulla on pikkusisko." Tiny kertoi puolestaan. "Ja vanhemmat. Ne kaikki kylläkin on...muualla." Tiny päätti hieman epävarmasti lauseen loppua kohden, ehkä myös hieman hermostuneena. Hän oli kertonut omasta mielestään jo vähän liikaakin, mutta ehkä niin oli parempi; olihan varsakin miltei kertonut oman elämäntarinansa. Silti, Tiny tiesi tasan tarkkaan missä kukin hänen perheenjäsenensä oli, mutta sen hän aikoi pitää omana tietonaan ja muut saisivat luvan vain arvailla. "Mikä paha?" Pieni kentauri kysyi turhankin uteliaana, kun varsa kertoi lisää. Hänen ei tietenkään ollut tarkoitus tuoda mieleen mitään ikäviä muistoja ja toivoi, ettei tuo reagoisi huonosti. "Ja Hagrid? Eikö se ole se Tylypahkalainen?"

[Thaeleira]

//ookei. Mietin, että hän voisi olla jossain määrin tulinen ja impulsiivinen, äkkipikainen ja herkästi suuttuva. Voisi soittaa huilua eri tunnetilojen tasaamiseen ja olisi siinä taitava. Ei koskaan väkivaltainen vaan rakastava ja lempeä Thaeta kohtaan //

Thaeleira katsoi nuorukaista silmiin ja kuunteli mitä tuo vastasi. Kun Tiny kysyi mikä paha isin oli tappanut. Vasa katsoi epävarmasti äitiään. "E-en minä tiedä. Mi-nä en tiedä mikä se oli. En ole koskaan ennen ja jälkeen nähnyt sellaista. Mi-nä en osaa kertoa edes miltä se näytti. Se näytti olevan elävä ja se näytti olevan kuollut. Se näytti kaikelta ja silti ei miltään", Thae vastasi epävarmasti ja ympäripyöreästi, mutta hän kuvaili vain sen mitä hän muisti siitä oudosta pahasta. Thae katsoi Tinyt silmiin kulmiensa alta ja sanoi: "Joo, Hagrid on Tylypahkasta ja tosi kiva. Se käy joskus täällä." Thae ei pitänyt ihmisistä, mutta Hagrid oli puolijätti ja hänessä oli paljon ominaisuuksia, joista Thaeleira piti. "Missä sinun perheesi on? Miksei ne ole sinun kanssa?" Thaeleira kysyi Tinylta ja katsoi tätä silmiin. Nuorukaisessa oli jotain mystistä, ja silmät tuntuivat elävän mystistä elämää. "Mikä sinun silmissäsi on vikana?" tyttö uteli ja veti kädet suulleen, hän tiesi möläyttäneensä vähän tyhmästi ja äidistäkin sen huomasi. "Anteeksi setä", tyttö sanoi heti.

[Navaho]

//Lisäsin siihen lomakkeesee jotai viel eli oisko se sun mielest nyt tarpeeks hyvä? Nimen varmaa viel muutan koska se ei oo ehk ihan paras :')

Navaho tunsi miten ihmissuden viiltojäljet tuon selässä alkoivat vuotamaan enemmänkin verta, mutta Nava oli vielä sen verran adrenaliinin alaisena, ettei kipu tuntunut ollenkaan. Myös tuon kiivastuneella mielialalla saattoi olla osuutta asiaan. Suden verinen oksennus oli alkanut tietyistä kohdista kuivumaan Navahon ihoon. "Me puhuttiin varsoista..." Myönsi Caernunnos katsomatta kaksosveljensä silmiin. Vanhempi kaksonen tiesi, ettei Nava pitänyt vastauksesta ja yritti jo ennalta rauhoitella kaksostaan. "En minä tunne häntä kohtaan mitään romanttisia tunteita! Hän on minulle kuin sisko!" Vanhempi lisäsi ja nosti katseensa takaisin veljeensä. Hän pystyi miltei tuntemaan, miten Navahon sisällä kihisi ja pian tuo huusikin veljelleen. "No Jinnungalla selvästi on!" Caernunnos huokaisi ja tarttui vihaista veljeään verisistä olkapäistä. "En sitten anna Jinnungalle mitään aihetta ajatella minua puolisona. Ja me," Caern taukosi osoittaen sormellaan heitä molempia. "Unohdamme tämän koko jutun. Sovittu?" Caernunnos katsoi veljeään kysyvästi. Navaho huokaisi ja nyökkäsi myöntävästi. Pian he palasivat takaisin taisteluun ja kun viimeinenkin susi oli surmattu Magorianin toimesta, kuului monen kentaurin voiton huudot ja yksi vartijakentaureista puhalsi torveensa voiton merkiksi. Taistelu oli vihdoin ohitse. Navaho sai mielikuvan siitä miten Helen varmasti kohta hyysäisi hätäisenä Navahon veren peitäämää selkää.

Kun varsa alkoi kertoa kirotusta pahasta, joka hänen ja biologisen isänsä kimppuun oli kauan sitten hyökännyt oli Tiny jonkin verran hämillään. "Kuulostaa todellakin aika oudolta otukselta..." Ja kuulemansa perusteella ei Tiny tuollaista ollut koskaan nähnyt. Asia herätti Tinyssä jonkin verran mielenkiintoa ja uteliaisuutta. Tuon vanhemmat olivat aina olleet varmoja, että Tinyn uteliaisuus koituisi tuon kohtaloksi. Tiny ei voinut väitää vastaan ja näki itsensä todella joutuvan joskus sen takia ongelmiin. Kun varsa varmisti pelastaja-Hagridin olevan juuri se sama Hagrid, joka asui Tylypahkan ja Kielletyn metsän rajalla, ei Tiny oikeastaan ollut yllättynyt. "Vai niin..." Tiny sanoi mietteliäänä. "Olen nähnyt sen puolijätin itsekin kai muutaman kerran." Kentauri sanoi tarkemmin muistellen ja varmuuden vuoksi lisäsi vielä: "Oman lauman kanssa." Niin, kun hänellä vielä oli 'lauma'. Sitten nuori varsa kysyi vielä Tinyn perheestä ja mikseivät he olleet pienen kentaurin seurassa. "Niillä on muuta tekemistä." Tiny vastasi. "Ne tulee minun luo, sitten kun ne pääsee ja löytää mut." Nuorukainen tarkensi vielä ja oli hieman hämmentynyt, kun varsa huudahti yhtäkkiä tuon silmistä tavalla, jonka varsa luki varmaankin hieman epäkohteliaaksi, sillä tuo pyysi miltei heti anteeksi. "Vikana? Ei niissä minun mielestä mitään vikaa ole." Pikku kentauri aloitti hieman hätäisesti. "Kyllä niillä näkee ihan hyvin." Tuo sanoi. Silloin Helen lausahti noiden keskustelun hieman hiljennyttyä: "Kuunnelkaa, luulen, että taistelu on pian ohitse ja että kentaurit voittavat! Eikä sinun Thaeleira tarvitse olla huolissaan, tunnen sydämmessäni, että kaikki rakkaimpamme selviävät kyllä." Tuo hymysi innoissaan ja halattuaan Thaeleiraa nousi ylös varovasti, jottei olisi herättänyt toisiksi nuorintaan. Tamma oli aikeissa taistelun varmasti loputtua lähteä hakemaan miehensä ja loput varsakatraastaan, toivottavasti mahdollisimman haavoittumattomina. Tiny vilkaisi vielä tammavarsaa kohti. "Mikä sinun nimesi olikaan?" Pieni kentauri kysyi silmät hohtaen nuotion valaisemassa luolassa. Varsa oli mukava, joskin hieman suorasukainen, mutta niin oli varmasti Tinykin kysymyksineen, jotka olivat joskus turhankin tungettelevia.

[Thaeleira]

//vaikuttaa täydelliseltä.. Olisko Plio ja Thaeleira aviossa 1983 kesästä etp?//

Thaeleiran olo oli hieman parempi, kun sai purkaa tunteitaan ja oloaan juttelemalla. Hän jutteli toisinaan paljon biologisista vanhemmistaan, mutta hänen sydämessään oli sellainen tunne, että ne puheet jäisivät tämän illan ja yön kokemusten vuoksi vähemmälle.
"Oletko sinä karannut kotoa? Ei pitäisi, perhe huolestuu", tyttö sanoi vakavana ja kun hänen äitinsä kehotti jonkin ajan päästä kuuntelemaan, Thaeleira ponnahti takajaloilleen innoissaan. "Voitontorvi", hän supatti innostuneena ja halasi äitiään takaisin ja taputti käsiään. Äiti lähti pois pian ja tyttö siirtyi isoveljensä vierelle ja laskeutui siihen, katsoen Tinya silmiin. "Minä olen Thaeleira ja tämä on minun isoveljeni Teherain", tyttö kertoi ja katsoi sitten luolansuulle, josta alettiin haavoittuneita auttamaan luolaan. Yksi auttajista oli Bolvangar-isi ja tyttö hypähti jaloilleen ja juoksi halaamaan isiään tiukasti. "Olethan sinä isi ihan kunnossa?" tyttö kysyi kun tämä oli auttanut yhden sotureista levolle. Pikku vasa kiehnäsi isiään vasten ja hieroi kasvojaan tämän kylkeä vasten. Se oli Thaeleiran tapa osoittaa syvää luottamusta ja kiintymystä, hän teki niin niille kentaureille, joihin hän luotti eniten eikä kukaan estellyt häntä silloin, koska he tiesivät sen olevan suuri ele tytöltä heitä kohtaan. Yleensä silloin vaan silitettiin ystävällisesti tämän päälakea ja pitkää pähkinänruskeaa tukkaansa.

[Navaho]

Tiny huokaisi varsan kysymykselle kotoa karkaamisesta. "Niin kai voisi sanoa...?" Vastaus oli enemmänkin kysymys, eikä Tiny ollut itsekään oikein varma mitä tuolle olisi pitänyt vastata. Kuitenkin Tinyn mielestä olisi parempi vain antaa noiden luulla mitä halusivat, totuutta ei Tiny tulisi kertomaan, ei ennenkuin pakon edessä ja hengen uhalla. Sitten varsan äiti ja varsa itse ponnahtivat pystyyn ja Tiny saattoi kuulla torven äänet. Kun varsa oli selventänyt torven äänen voiton merkiksi ja tuon äiti oli lähtenyt luolan etuosaan, oli Tiny lievästi sanottuna helpottunut. Toivottavasti kukaan ei ollut kuollut taistelussa. Varsa kertoi omansa ja heidän seurassaan olevan orivarsan nimet. Thaeleira ja Teherain. "Minä olen Tiny. Vaikka sen taisin jo kertoakin aiemmin?" Tiny ei muistanut aivan tarkkaan oliko Thaeleira ollut vielä silloin paikalla, kun tuon veli oli kuulustellut Tinyä. Pieni kentauri oli myös jokseenkin kiinostunut kuulemaan niiden kahden isomman kentaurin nimet, muttei kerennyt sitä kysymään sillä Thaeleira oli jo ponnahtanut pystyyn ja lähti äitinsä perään.

Luolan suuaukolle alkoi tulvia turvassa olleiden perheenjäseniä ja haavoittuneita. Navaho ja Caernunnos näkivät isänsä, Ayáttaran, Jinnungan ja muutaman vähemmän haavoittuneen kentaurin auttavan muita haavoittuneita luolaan hoidettavaksi. Joukossa oli useampia enemmän tai vähemmän verentahrimia kentaureja, joko oman tai toisen veren peitossa. Tarkemmin katsottuna Bolvangarkin näytti aika taistelussa kärsineeltä auki revityn kyynärvartensa kanssa. Tosin kyynärvarsi oli sidottu kiinni tuon miekantupen vyöllä ja miekantuppi oli luultavasti vielä jossain taistelukentällä. Nyt kun Navaho oli rauhoittunut taistelusta ja adrenaliiniryöppy alkoi hiipua, tunsi tuo miten kentauriorin omat selän haavat alkoivat olemaan kivuliaita. Nava lähtikin hiljalleen luolan suuntaan veljensä varmistaessa sivusta, että Nava pääsisi määränpäähänsä, eikä lyyhistyisi maahan haavoineen. Lähemmäs luolaa tullessaan, Nava näki miten jotkut saivat tietoonsa jonkun perheenjäsenensä kuolleen taistossa. Nuo näyttivät murheen murtamilta ja vaikka taistelu oli kestänyt hädin tuskin tuntia, oli se silti mullistanut joidenkin kentaurien elämän siinä lyhyessä ajassa. Kaksoset myös näkivät miten heidän äitinsä kiiruhti heidän isänsä luo huomatessaan tuon käden. Helen-äiti oli hieman shokissa olevan näköinen ja kun tamma alkoi kuumeisesti etsimään kentaurien joukosta loppuja perheenjäseniään, Nava hivuttautui automaattisesti kaksosensa selän taakse, jotta äiti ei näkisi koko Navahon kuntoa heti kättelyssä.

[Thaeleira]

Thaeleiran keskittyminen oli nyt täysin paikalle tulleissa kentaureissa. Hän oli isässään hyvin kiinni, kun tämä tuli taistelusta. Tyttö huomasi tämän käden ja kun äitikin tuli lähelle ja oli huolissaa, alkoi Thaeleira sitten tarkemmin katsoa isänsä kättä ja tarttui sitten tästä kädestä, vähän väkisin, sillä hän halusi kovasti parantaa isin käden. "Isi minä autan", Thaeleira sanoi ja puristi hellästi kätensä tämän haavan ympärille. Vanha Polope tuli sitten vanhempien lähelle ja katsoi näitä. "Luottakaa tyttäreenne. Hän kehittyy koko ajan", Polope sanoi ja nyökkäsi näille. "Minä opetan häntä salaa hallitsemaan voimiaan, mutta sitä ei kannata levittää, koska kehitysvaihe on haastavaa", Polope sanoi rauhallisena ja sipaisi Thaeleiran tukkaa ja siirtyi parantamaan pahemmin haavottuneita laumalaisia. Thaeleira huomasi, että hänen käsistään lähti kipinöiden ja salamoiden kaltaisia säikeitä, jotka veivät parantavaa voimaa Bolvangarin käteen ja se alkoi selvästi parantua. Thaeleira ilahtui kovasti kun huomasi että käsi selvästi alkoi parantua.

[Navaho]

Bolvangar antoi miekkansa ohi kulkevalle kentaurille auttaessaan taistelutoveriaan Magorianin luolaan. Ohi kulkevalla kentaurilla näytti olevan muitakin verentahrimia miekkoja kannettavanaan. Toisaalta tuo oli yksi seppäkentaureista ja niinpä Bolvangar uskoi miekkansa tuon hoitoon. Bolvangar nosti katseensa pois annetusta miekastaan ja auttoi haavoittuneen kentaurin luolaan. Luolan suulla Bolvangar antoi haavoittuneen kentaurin parantajan hoiviin ja siinä vaiheessa Bolvangar näki Helenin, jonka huomasi olevan matkalla häntä kohti. Tamma hymyili kohdatessaan miehensä katseen. Bolvangar ei pystynyt sanoin kuvaamaan, miten onnekkaalta tuosta tuntui päästessään vielä Heleninsä luo. Mutta ilman sanojakin oli Bolvangar varma, että Helen tiesi tasan tarkkaan mitä miehensä tunsi juuri siinä tilanteessa. Helen katsoi nimittäin itsekin puolisoaan tuolla samalla huojentuneella katseella. Katse kuitenkin muutui, kun Helen huomasi Bolvangarin verisen käsivarren. Ennenkuin tamma ehti Bolvangarin luo katsomaan kättä tarkemmin, oli Thaeleira jo juossut äitinsä ohitse ja muutaman laukka-askeleen jälkeen oli varsa Bolvangarin halauksessa. Varsan huomatessa isänsä auki revityn käden, oli tuo jo kiinni kyseisessä raajassa ennenkuin Bolvangar ehti kättään piilottaa. Haava oli nimittäin Bolvangarin mielestä turhan raaka kahdeksan vanhan varsan silmille. Thaeleiran kuitenkin tartuttua käteen, ei Bolvangar halunnut sitä paljon liikutella, sillä varsan ote oli sen verran äkkinäinen, että se kivisti ikävästi syvää haavaa. Helen asteli myös lähemmäs huolestunut ilme kasvoillaan. Bolvangar oli hieman hämmentynyt, kun Thaeleira sanoi haluavansa auttaa isänsä haavan hoitamisessa. Thaesta näki miten varsa oli tosissaan, kuin olisi ollut varma, että juuri hän pystyisi auttamaan isäänsä kaikkein parhaiten. Kun parantajavanhin Polope sattumalta vielä vakuutti näille, että Thaeleira tiesi mitä teki, olivat molemmat vanhemmat hieman yllättyneitä varsan todellakin osaavan parantaa isänsä. "No jo on..." Mutisi Bolvangar kuin itselleen testaten kätensä liikkuvuutta Thaeleiran vapautettua sen otteestaan. Bolvangar katsoi kysyvästi Thaeleiraa varmistuttuaan, että käsi oli kuin olikin kuin uusi. Vanhempi kentauri tulisi kaikkien rauhoituttua kysymään varsalta tuon voimista enemmän. "Herran Jumala! Navaho!" Helen huudahti yhtäkkiä ja Bolvangar hätkähti katsoen ensin Heleniin ja sitten suuntaan johon tamma näytti katsovan järkyttyneenä. Ja siellä oli kuin olikin Navaho ja Caernunnos tulossa luolalle. Caernunnos näytti olevan kunnossa, mutta Nava oli yltäpäältä veren peitossa. Bolvangar kurtisti kulmiaan ja yritti muistaa missä vaiheessa ori oli saanut noin pahaa jälkeä aikaan.

[Thaeleira]

Thaeleira katsoi jämäkästi isäänsä silmiin, hän uskoi voimiinsa vahvasti. Polope oli kertonut, että voimakas tahto tekee osansa taiasta ja tyttö olisi jo pitkään halunnut kertoa siitä isille ja äidille, mutta Polope oli kehoittanut odottamaan kunnes tulisi sellainen tilanne, joka ohjaisi kykyä ja Thaeleira uskoi tämän olevan se tilanne. Tyttöparka painautui sitten isinsä syliin, mutta säikähti sitten, kun äiti huusi, ehkä hieman järkyttyneenä Navahosta. Thaeleira säpsähti voimakkaasti, mutta varovasti siirtyi sitten äitinsä vierelle ja katsoi isoveljensä selkää. Niin paljon verta ei ollut kivaa nähdä, mutta onneksi tyttö ei ollut pyörtyvää sorttia. Vasa alkoi sivellä sormillaan, varovasti Navan kylkiä, hänen sormenpäistään tuli jälleen kipinöiden ja salamoiden säikeitä sitomaan haavan päitä yhteen parantavasti ja käsi siirtyi haavanpintaa pitkin iski niistä parantavaa voimaa sulkien tasaisesti haavoja kiinni. Tyttö uskoi omaan voimiinsa ja välillä sulki silmänsä ja huokaisi syvään, jatkaen sinnikkäästi parantamista. "Minä pystyn", tyttö sanoi hiljaa ja kun hän vilkaisi äitiään ja sitten siirsi katseensa takaisin haavaan, jota hänen vielä vasan kehittyvät voimat paransivat, tasaisesti.
Kun veljen haavat olivat sulkeutunee, huokaisi Thaeleira syvään. Ja hänen käsistään tuntui voimat loppuneen. Polope huomasi tämän ja sanoi: "Teit ison työn, levolla saat voimasi palautumaan. Mitä vanhemmaksi vartut, parantava voimasi kasvaa."

[Navaho]

Navaho kuuli äitinsä ennen tuon näkemistä ja tamma kuulosti kuin kuulostikin hyvinkin järkyttyneeltä Navahon sen hetkisestä olemuksesta. Hetken ajan Navaho oli kiitollinen, ettei Jinnunga ollut paikalla, sillä mitä tahansa tuo tamma olisi tilanteessa tehnytkään olisi se saanut Navahon tuntemaan itsensä epämielyttävältä. Jokatapauksessa, nuorempi kaksonen yritti piiloutua vielä enemmän veljensä taakse, kokonaan pois äitinsä näköpiiristä. Tosin nyt hän oli enemmän isänsä näkyvillä, mutta ennenkuin kukaan ehti sen kummemmin tehdä mitään oli Thaeleira nopeampi liikkeissään ja luikahti vanhempiensa ja vanhan Polopen luota parantamaan Navan haavat. Ensin Navaho kurtisti kulmiaan ja oli hyvin hämmentynyt koko tilanteesta, mutta nähdessään varsan parantavan epäilyttävän äkkiä tuon haavat, oli Navaho yllättynyt. Kun vanha Polope oli sanonut Thaeleiralle olevansa varma, että varsan voimat kasvaisivat vielä, Navahon ihmetys kasvoi entistäkin enemmän. Tuo ei ollut koskaan uskonut Thaeleiran omaavan minkäänlaisia poikkeavampia voimia ja nyt varsa osoitti olevansa selvästi ikäistään parempi ja voimallisempi parantaja. Navaho tajusi olleensa väärässä ja muisti tunteja aiemmin metsässä susia paetessaan Caernin saaneen isommankin haavan jalkaansa. Silloin ei Nava huomionut asiaa sen tarkemmin, mutta nyt tuokin mysteeri oli ratkaisunsa saanut. Thaeleiran oli täytynyt parantaa Caern silloin. Navaho kiitti varsaa ehkä hieman tylystikin (sillä nyt jälleen yksi Navan sisaruksista oli erityinen jossakin -eikä koskaan Nava, ja kyllä; Navaho tiesi olevansa hyvä miekkailussa ja taistelussa, mutta niin oli Caernkin ja se oli muutenkin eri asia; taistelutaito ei ollut mitään erityistä, kuten olivat ennustaminen tai parannus) ja katsahti vanhempiinsa Caernin takaa. Caern hymyili Thaeleiralle, kuin noilla olisi ollut joku sisäpiirin salaisuus liittyen Thaen taitoihin. Ja tuon salaisuuden mahdollisuuteen Nava kyllä uskoi täysin. Vanhemmat näyttivät molemmat huolestuneilta, Helen tietenkin enemmän, mutta Bolvangar näytti tietävän tilanteen olevan jo ohi. Isällä itsellään näytti olevan enemmänkin verta kädessä, jonka Navaho oli jo kaukaa nähnyt olevan haavoittunut. Nyt tuo käsivarsi oli kuitenkin parantunut eikä haavasta ollut mitään muita merkkejä kuin kuivumassa oleva veri. Varmaankin Thaeleira. Ajatteli Navaho, hän ei näet ollut nähnyt noiden tekemisistä paljoa piilouduttuaan Caernin taakse ja Nava oli muutenkin sen jälkeen etsinyt Jinnungaa muiden kentaurien joukosta. Nyt äitiinsä katsahdettuaan, Navaho askelsi tuon vieläkin huolestuneen näköisen kentaurin luokse. Orin päästyä äitinsä luo, Helen katsoi varsaansa ja nosti kätensä puuskaan. "On tuokin yksi tapa aiheuttaa minulle hermoromahdus." Tamma mutisi loukkaantuneena. Navaho hymähti, eikä tuo paljon muuta vaatinut, kun Helen-äiti oli jo ottanut toisiksi vanhimman varsansa halaukseensa.

[Thaeleira]

Thaeleira säpsähti taaemmas, kun Navaho kiitti niin tylyllä äänellä. Tyttö parka ei voinut mitään, että hän koki sillä hetkellä itsensä syrjätyksi taas Navahon silmissä, hän suorastaan painautui Bolvangarin taakse ja kysyi tippa silmäkulmassaan: "Miksi Navaho ei yhtään tykkää minusta? Olenko minä oikeasti niin tyhmä ja ärsyttävä, ettei minusta voi tykätä?" Tyttö katsoi sitten Bolvangaria silmiin surkeana. Bane veti tytön syliinsä ja supatti tämän korvaan käheästi: "Minä ainakin tykkään sinusta." Thaeleira säikähti tästä niin kovasti, kun yhtäkkiä oli sen pelottavimman kentaurin käsissä, että hän kirkaisi kauhuissaan: "Eieieiei!" Kun hän pääsi Banen otteesta irti hän syöksyi takaisin isinsä kylkeen ja tyttö suorastaan tärisi kovasti. "Isi isi, minä en halua tuota Banea", Thaeleira sanoi itkien jo lohduttomasti.
Hänen paniikkinsa oli käsin kosketeltavaa, eikä häntä saisi ihan helposti nyt rauhoittumaan.

//sori, kun tuli vähän lyhyttä//

[Navaho]

Kuullessaan Thaeleiran huudon Helen lopetti poikansa halaamisen ja kääntyi nuoremman varsansa puoleen. Helen näki Thaeleiran paniikin, kun tuo syöksähti Bolvangarin suojiin ja etsiessään mikä oli paniikin aiheuttanut Helen huomasi Banen, joka oli oletettavasti syypää koko tilanteeseen. Tuo nuori kentauriori katsoi Thaeleiraa sillä tietyllä tavalla, jolla hän oli aina katsonut tuota pientä varsaa. Jotenkin kuitenkin katseeseen oli tullut viime vuosina, jotain mitä Helen ei voinut sietää. "Bane. Jätä tyttö rauhaan. Osaat kyllä odottaa; olet jo kuitenkin sen verran vanha." Tamma hörähti tuolle ja Bane kurtisti kulmiaan ärtyneen oloisesti. Thaeleira oli jo aiemmin osoittanut vastahakoisuutensa Banen puolisoksi joutumisesta, joten Helen ei itsekään oikein tahtonut lämmetä asialle, vaikka se oli jo sovittukin varsan biologisen isän johdosta. Bane oli aikeissa ottaa muutaman askeleen kohti Heleniä, kunnes Bolvangar liikahti aikeenaan suojata tammaa miltä ikinä Bane aikoikaan tuolle tehdä. Bane nosti katseensa ensin Bolvangariin ja sitten tammaan. "Saa nähdä!" Tuo tuhahti uhmakkaasti Helenille ja kääntyi pois. Tilanne oli ohi, mutta jokin tuosta jäi kalvamaan kummankin vanhemman mieltä. He katsahtivat toisiinsa ja Bolvangar yritti rauhoittaa yhä itkevää Thaeleiraa. Navaho ja Caernunnos olivat myös jokseenkin hämmentyneitä tilanteesta, mutta päättivät olla sekaantumatta koko asiaan. Tai ainakin Navaho päätti, sillä ei oikein ollut nähnyt tilannetta. Caernunnos puolestaan näki ja olisi ollut jo 'opettamassa' itseään vain kuusi vuotta nuorempaa Banea ellei Nava olisi kerennyt tulla heidän väliinsä. Kukaan ei voisi nimittäin kohdella Caernin äitiä niinkuin Bane oli juuri aikonut.
Ennenkuin mitään muuta kerkesi tapahtua, kuuli Nava uuden kysyvän äänen jostain heidän läheltään. "Hei? Oliko tämä vielä teidän? Yritin odottaa, mutta tämä heräsi ja vaati vanhempiaan...?" Navaho huomasi kysyjän olevan se pienikokoinen, hohtosilmäinen kentauri. Ja jos Navaho muisti oikein, oli tuo nimeltään Tiny. Pieni kentauri talutti vielä unista Teherainia vierellään ja tajutessaan olevansa vanhempiensa luona, varsa virkistyi silminnähden. Tuo lopetti Tinyn lapaan tukeutumisen ja ryntäsi kiinni äitiinsä. Helen hymyili Tinylle ja kiitti tuota. Tiny nyökkäsi tamman kiitokselle ja kysyi: "Oletteko nähneet Magoriania? Minulla olisi sille kiireistä asiaa?" Navaho katsoi Caernunnokseen, joka päätti vastata. "Se taitaa olla tuolla taistelukentällä, siivoamassa susien ruumiita. Kohta nousee aurinkokin ja nähdään paremmin keitä ne ihmissudet oikein oli. Huonompi homma, jos ne oli Tylypahkalaisia." Tuon sanottuaan Caern näki Tinyn katsovan häntä hieman huolestuneena. "Onko ne kaikki kuolleita? Ei edes yhtä kuulusteltavaa jäänyt henkiin?" Caern vilkaisi nyt vielä enemmän hämmentyneenä veljeensä. "Ei kai?" Pieni kentauri nyökkäsi hitaasti ja suuntasi hieman mietteliään kohmeasti suuntaan, missä kaksoset sanoivat nähneensä Magorianin viimeksi. "Outo tapaus..." Kuiskasi Navaho veljelleen, kun molemmat seurasivat tuon menoa. Caern nyökkäsi hymähtäen, ollen samaa mieltä nuoremman kaksosensa kanssa.

[Thaeleira]

Thaeleiran pelko oli suunnatonta, onneksi isi ja äiti ymmärsivät häntä ja suojelivat häntä. Thaeleira oli ihan varma, ettei vanhemmat päästäisi tätä hänen lähelleen, tämän jälkeen kovinkaan helposti. Vasa painoi kasvonsa isin kylkeä vasten, siinä oli se kaikista turvallisin paikka, Thaen mielestä. Isin rauhoittelut auttoivat ja tyttö kuuli pian sen vieraan kentaurin puhuvan vielä yhdestä ja Thaeleira näkikin isoveljensä Teherainin tuon kyljessä. Heti kun Teherain syöksyi äidin kylkeen, myös Thaeleira piristyi ja riensi sitten veljensä kylkeen ja halasi tätä hymyillen, jääden veljensä ja äitinsä vierelle.
"Muuttuuko ne sudet vielä kuolleinakin?" Kysyi Thaeleira kuunneltuaan muiden puheita. "Voitko sä tajuta, että sudet muuttuu vielä kuolleinakin tai siis ihmissudet? Mitä sitten jos ne on sieltä koulusta, saadaanko me syyte?" Thae jatkoi utelua vanhemmiltaan ja katsoi sitten äitiään silmiin. "Mikä tuolla Tinylla oikein on? Se pakenee perhettään ja haluaa kuulustella pahoja susia?" Thaeleira oli hyvin hämillään ja katsoi muita perheensä aikuisia. "Miksi kukaan haluaisi puhua petojen kanssa?" Thaeleira pulpatti ajatuksiaan ilmaan. Hän katseli ympärilleen ja huomasi Plion kauempana, hän mietti kovasti että menisikö sinne, mutta juuri nyt Bane oli aivan liian lähellä kulkureittiä Plion luo, että Thaeleira päätti jäädä perheensä vierelle.