Etsintöjä täydessä kuussa

[Navaho]

Navaho johti sisaruksiaan kovaa vauhtia lauman suuntaan ja kun tuo kerran katsoi taakseen varmistaessaan, että loput sisaruksista olivat vielä matkassa, kuuli Nava juoksuaskelia vastakkaisesta suunasta. Heti vaihtaessaan katseensa eteenpäin, oli suoraan edessä pienikokoinen kentauri sähkönsiniset, oudosti hohtavat silmät ammollaan. Navaho ehti juuri ja juuri hypätä tuon yli mutta takajalat löivät pienemmän kumoon. Nava kääntyi ja Caernunnos oli miltei pienen kentaurin kohdalla Thaeleira selässään. Navaho viittoi Caernin nostamaan tuon ylös maasta ja ottamaan tuon mukaansa. Caern nosti tuonkin äkkiä selkäänsä, Thaeleiran taakse. Caern varoitti samalla varsaa toisesta matkustajasta. "Varo, Thae." Tulokas oli painavampi kuin Thaeleira eikä Caern oikein ilahtunut lisäpainosta. Navahon kohdalla vanhempi kaksonen laittoi Navahon ottamaan toisen omaan kantoonsa. Nyt Caern edessä he viilettivät edelleen kohti laumaa pysähtymättä.

Hetken kuluttua he tulivat lauman aukiolle, jossa kokko paloi vielä pienellä liekillä ja suurin osa näytti menneen nukkumaan. Navaho laski pienen kentaurin ruippanan alas selästään ja katsoi tuota kysyvänä. "Et ole meidän laumasta?" Pienempi huokaisi ja vilkuili ympärilleen. "En. Olen Tiny. Me oltiin kävelemässä ohitse ja kuultiin susien huutoja. Me ei olla tarpeeksi vahvoja niitä vastaan ja tultiin etsimään, jos täällä olisi vahvempi lauma josta saataisiin suojaa." Tuo osoitti taakseen. "Meitä oli neljä. Muut on jossain tuolla." Navaho nyökkäsi ja katsahti metsän reunaan, jossa näkyikin muutama kentauri odottamassa. "No, Tiny..." Nava aloitti, hieman hilpeänä siitä, että tuon nuorukaisen nimi sopi tuolle kuin nakutettu. Myös Caernunnos näytti hymynsä perusteella hilpeältä asiasta. "Magorian, meidän johtaja, on tuolla luolassa. Sen edessä on pieni puro. Saatte sieltä ainakin täksi yöksi nukkumapaikan."

[Thaeleira]

Thaeleira säikähtä pienikokoista, mutta itseään isompaa kentauria ja koitti tehdä tuolle Caernin selässä tilaa. Onneksi Nava otti tuon kuitenkin selkäänsä loppumatkaksi. Kun he tulivat lauman aukiolle, Thae laskeutui Caernunnoksen selästä ja piti edelleen tämän kädestä kiinni, kun Nava kuulusteli Tiny-nimistä kentauria. Tytön katse oli samalla utelias ja epävarma, mutta isoveljen kyljessä oli turvallista. Sitten hän kääntyi katsomaan kaksosten kanssa metsänreunaan ja siellä oli kentaureja lisää, jotka lähtivät heitä kohti, kun Nava lupasi näille suojapaikan seuraavaksi yöksi. Varsan jalat vielä tärisivät, vaikka hän tiesikin jo olevansa jo täysin turvassa. Hän nykäisi Caernunnoksen kädestä ja katsoi tätä silmiin ja sanoi: "Minun pitää varmaan mennä takaisin äidille ja isälle." Vaikka hän halusikin ihkaoikeiden vanhempiensa luokse, piti hän Heleniä ja Bolvangaria myös vanhempinaan ja nyt ehkä paljon paljon enemmän. Hän ymmärsi nyt, että nämä olivat ihan lailla ihkaoikeita hänelle, olihan kaksoset lähetetty häntä etsimään. "Mutta minun jalat tärisee vieläkin vaikka tiedän että ollaan jo turvassa", varsa sanoi.

[Navaho]

Caernunnos katsoi kun muut tulokkaat liittyivät pienen, mustaturkkisen ja ruskeaharjaksisen kentaurin mukaan ja suunnistivat Magorianin luolaan. Hän havahtui Thaeleiran nykimisestä ja katsoi alas tuohon. Thae ilmoitti haluavansa kotiin ja miten hän tärisi vieläkin vähäsen. Caernunnos hymyili tytölle ja puristi tuon kättä rohkaisevasti. "Mennään siis kotiin. Pääset sinäkin nukkumaan hurjan seikkailusi jälkeen." Tuo sanoi leikillään ja töytäisi hellästi Thaeleiraa kylkeen. He lähtivät liikkeelle ja Navaho tuli heidän perässään. Yhtäkkiä Caernunnos seisahtui paikalleen ja katsoi Navahoon. He kuulivat tuon samaisen hyytävän äänen kuin aiemminkin. Ihmissudet. Ne olivat nyt aivan lähimaastossa. Nyt koko lauma oli vaarassa ja muita oli varoitettava mitä pikimmiten. Vielä muutama vartija oli yövahdissa, joten ne ilmoittaisivat Magorianille. "Mene sinä äidin ja isän luo varoittamaan ja vie Thae mukanasi, minä menen Jinnungan luo! Jos löydät Ayáttaran varoita sitäkin!" Huusi Navaho, kun vartijat jo liikkuivat Magorianin suunalle. Pieni kentauriryhmä oli onnekas, sillä hetkeä myöhemmin ne varmasti olisivat päätyneet ruoaksi. Nava otti ja lähti laukkaamaan Jinnungan luolalle ja Caern ravasi kotiluolalle varoittamaan vanhempia ja muita sisaruksia.

[Thaeleira]

Thaeleira hymyili jo hieman enemmän Caernunnokselle, onneksi tämä oli hänen isoveljenä. Hän tönäisi tuota hymyillen vähän takaisin ja oli juuri lähdössä tämän kanssa kohti kotipesää, kun se veretseisauttava ulvonta kuului uudestaan ja hänen jalkansa löivät lukkoon siltä seisomalta. "Ne... ne tulee", tyttö sanoi kauhistuneella äänellä, mutta ennen kuin hän ehti edes tajuta Navahon käskyä, hän huomasi jo juoksevansa kohti kotia Caernunnoksen kanssa. "Caern. Anna minulle anteeksi, se on minun syytä", tyttö sanoi itkuisella äänellä ja kun he tulivat kotiluolalle, tyttö laukkasi täyttä vauhtia sisään. "Isi, äiti, antakaa minulle anteeksi. Ja nyt ne sudet hyökkää, minun takia", Thaeleira itki, syöksähtäessään kasvattiäitinsä syliin turvaan. "Minä en tarkoittanut. Minä lupaan etten enää yritä etsiä niitä. Te olette minun ihkaoikeat isi ja äiti", Thaeleira sanoi itkuisesti ja katsoi sitten vanhempiaan silmiin, kyyneleet valuivat hänen poskilleen noroina.

[Navaho]

Kotiluolalle juostessa itkuisen Thaeleiran perässä, Caernunnos yritti lohduttaa varsaa. Kun tyttö oli juossut äidin syliin Caernunnos vastasi heitä odottaneiden vanhempien huolestuneisiin katseisiin. "Ihmissusia. Tulevat varmaan kohta kylään. Magorianille on jo ilmoitettu." Tuon sanottuaan vanhemmat katsoivat toisiaan nyt entistä huolestuneempina. Helen katsoi sylissään makaavaan varsaan ja yritti rauhoitella tuota. "Ei se varmasti ollut sinun syysi." Tamma sanoi ja silitti Thaeleiraa rauhoittavasti. Helen katsahti Bolvangariin, joka nousi nuotion äärestä ylös. "Tuliko Nava mukananne?" Kysyi Bolvangar astellessaan nuotion ympäri Caernin luo, varmistaen toisiksi vanhimman varsansa olevan vielä elossa. "Joo, se lähti jo Jinnungan luolalle." Bolvangar nyökkäsi helpottuneena. "Lähdetään varoittamaan Ayáttaraa ja muita."

Kun Caernunnos lähti kotiluolalle, Nava kääntyi Jinnungan luolan suuntaan. Luola oli vähän ylempänä kalliossa kuin monen muun kentaurin luola ja tarjosi paljon enemmän näkyvyyttä tähtitaivaalle. Luolan suulle päästyään Navaho kutsui puolisoaan. "Jinnunga! Nyt ylös, ihmissudet pääsi kylään!" Syvemmältä luolasta kuului Jinnungan kopisevat askeleet ja hetkisen päästä tamma tuli ulos luolasta. "Kuulinko oikein? Susia?" Navaho nyökkäili kiireisesti. "Kyllä. Onko sinulla vielä miekkasi täällä." Navaho kysyi. "On, kiitos että tulit edes varoittamaan." Tamma sanoi huokaisten, katse maassa. He olivat olleet riidoissa viimeisen viikon ja syynä oli tietysti varsojen hankkiminen. Jinnunga oli saanut kuulla mitä Navaho ajatteli koko hommasta, eikä pitänyt orin mielipiteestä lainkaan. Navaho oli aikeissa halata Jinnungaa, mutta laski kuitenkin kätensä takaisin sivuilleen. "Jinn. Minä en halua, että sinulle käy mitään, luulisi sinun ymmärtävän." Nava sanoi nopeasti katsoen Jinnungaa, joka pyyhkäisi äkkiä kostuneita silmiään. "Navaho, ei se ole niin hengenvaarallista kuin luulet." Jinnungan vastaus sai Navahon hermostumaan, kun tuo tajusi tamman edellisen vastauksen, liittyen varoittamiseen, olleen kaksimerkityksinen ja siis viittasi heidän riitaansa. Navaho pyöritti nyt silmiään. "Ehkä on parempi olla puhumatta tästä juuri nyt, kun koko lauma on vaarassa." Hän tuhahti kädet puuskassa, Jinnungan kääntyessä takaisin luolaansa noutamaan miekkojaan.

[Thaeleira]

Thaeleira painautui itkuisesti vielä paremmin äidin syliin. "Mutta ne löysi minut ihan ensin", Thae sanoi surkealla äänellä. Hän katsoi isäänsäkin, joka oli noussut seisomaan ja kysyi: "Pitääkö meidän lähteä kotoa?" hän ei muistanut aiempia tilanteita, missä olisi ihmissudet hyökänneet heidän laumansa kylään. "Syökö ne meidät?" tyttövarsa kysyi ja katsoi vanhempiaan ja Caernia. "Se on minun syyni", hän sanoi uudestaan ja kyyneleet vain valuivat hänen silmistään poskille. Hänen omatuntonsa kolkutti siitä, että hän oli karannut etsimään aavevanhempiaan ja sen takia ihmissudet olivat nyt koko kylän uhkana.
"Ayân pitää tietää kanssa susista", Thaeleira sanoi ja katsoi vanhempiaan, hän olisi tahtonut vain käpertyä äidin viereen kotiluolan nurkkaan, mutta hän oli hyvin epävarma siitä, mitä piti tehdä, kun ihmissudet olivat hyökkäämässä. Oliko kotiluola turvallinen varsoille, kun ihmissudet tulivat.

[Navaho]

Helen pyyhki Thaeleiran kyyneleet ja koetti itsekin olla itkemättä, sillä varsan pahaa oloa oli kamala katsella. "Hei, Thae-kulta, ei kukaan ajattele tätä sinun syyksi, joten ehkä sinunkaan ei pitäisi." Helen huokaisi ja rutisti tuota vielä kerran. "Meille ei käy kuinkaan." Sillä välin Caernunnos oli jo lähtenyt Ayáttaran luo, mutta Bolvangar oli vielä paikalla. Tuokin katsoi suruissaan pienen varsan itkemistä. "Menkää Magorianin luolaan, kaikki muutkin taisteluun kykenemättömät menevät sinne." Bolvangar sanoi hiljaa ja kyyristyi painaakseen otsikkonsa Heleniä vasten hyvästiksi. Thaeleiraa hän silitti päästä muutaman kerran. "Herätä Teherain ja lähde niin pian kuin mahdollista." Bolvangar sanoi ja Helenin nyökätessä Bolvangar antoi vielä viimeisen lähtösuudelman molempien päälaelle.
Bolvangarin lähdettyä, nousi Helen kiireesti ylös nuotion äärestä ja kopisteli Teherainin luo luolan perälle ja herätti tuon. "Teherain, meidän pitää lähteä." Uninen varsa oli hetken aikaa aivan poissa tolaltaan jouduttuaan heräämään kesken uniensa. "M-minne?" Kysyi varsa hämmentyneenä. Helen hymyili huvittuneena varsalleen ja nosti tuon pystyyn. "Magorianin luolalle. Saat kyllä kohta selville miksi, mutta nyt on kiire." Helen sanoi vakavoituen ja tyrkki varsansa luolan etuosaan. "Tulkaa, lähdetään." Helen sanoi nyt kummallekin varsalle ja suuntasi nuo ulos luolasta. Vielä sammutettuaan luolassa palavan nuotion, Helen astui itsekin ulos luolasta ja pimeään yöilmaan.

Jinnunga asteli uudemman kerran ulos luolastaan, tällä kertaa miekkojensa kanssa. Ilman sen suurempia fanfaareja Navaho ja Jinnunga laskeutuivat alas vuorelta ja liittyivät muiden taistelijakentaurien joukkoon suuren kokon lähellä. Myös Caernunnos, Ayáttara ja Bolvangar olivat jo paikalla aseineen. Caernin huomatessa kaksosensa ja Jinnungan, tuo askelsi heidän luokseen. "Susista ei vielä ole kuulunut, mutta Magorian ja muut ovat jo valmiina." Vanhempi kaksonen ilmoitti ja Navaho nyökkäsi sen enempiä puhumatta vastauksensa. Tuo vilkuili ympärilleen etsien äitiään ja näkikin tuon matkalla Magorianin luolaan kahden varsansa kanssa. Navaho päätti laukata äitinsä luo ja osuttuaan kohdalle, hän halasi äitiään. "Navaho!" Äiti naurahti iloisen yllättyneenä. Erotessaan halauksesta Helen tutki hetken aikaa Navahoa. "Ei naarmun naarmua! Ihmeiden aika ei ole ohi!" Kikatti Helen hyväluonteisesti pojalleen, joka pyöritti silmiään tuon kuullessaan.

[Thaeleira]

Thaeleira lopetti nyyhkimisensä ja katsoi vanhempiaan silmiin. Hän muisti, että äidillä oli muutenkin murheita, ilman hänen itsesyytöksiään. Tyttö halasi isää, kun tämä painoi suukon hänen päälaelleen. Tyttö seurasi isäänsä luolansuulle, mutta palasi äitinsä luo, joka herätteli Teherainta. Kun sitten he lähtivät yhdessä kohti Magorianin luolaa, tyttö piti äidin kädestä kiinni, sillä hänen jalkansa vieläkin löivät lukkoa, pelosta. Kun Navaho tuli heidän luokseen ja halasi äitiä, varsa saattoi tirskahtaa kun tämä sanoi, ettei Navassa ollut naarmuakaan, mutta sitten hän sanoi vakavasti: "Navaho tuli ja otti minut selkäänsä ja kantoi turvaan." Ja katsoi rakastavasti hymyillen Navahoa. Hän vielä kysyisi tältä tähdistä, kunhan vain susivaara olisi ohi ja tilanne normalisoituisi. Hän lähti sitten vetämään äitiään kädestä Magorianin luolaa kohti. Taistelijat kuitenkin olivat valmiusasemissa. Tyttö päättikin irrottautui äitinsä kädestä ja laukkasi isänsä ja Caernin luo, halaten näitä: "Muistakaa selvitä elossa." Sitten hän katsoi Navahon kumppania silmiin ja halasi sitten tätäkin: "Sinä kanssa. Pysy elossa."

[Navaho]

Hieman vaivautuneena varsan...kehuista -Vai oliko se vain tapahtumien kertomista ilman sen kummempia taka-ajatuksia? Siinä tapauksessa Thaeleira ei ehkä olisi näyttänyt niin ihailevalta?- Navaho hymähti tuolle ja vaivautui vielä enemmän nähdessään myös äitinsä hymyävän Navaholle ylpeänä pojastaan. "Kiirehtikää! Sudet eivät voi enää olla kaukana." Navaho kehotti, kun Thae alkoi vetämään äitiä Magorianin luolaan. Navaho huomasi myös pikkuveljensä äidin vieressä ja tuo oli melkein nuupahtaa pystyyn väsymyksestä. Helen naurahti ja suoristi varsan äkkiä, jottei tuo kaatuisi. "Pääset kohta takaisin nukkumaan." Helen sanoi hellästi ja samassa Thaeleira oli luikahtanut vastakkaiseen suuntaan. "Hei!" Navaho huudahti varsan perään, miettien että mihin tuo nyt oli karkaamassa. Helpotuksekseen Nava ja myös Helen huomasivat varsan menneen vain Bolvangarin ja muiden luo. Navaho kääntyi äidin ja veljen puoleen. "Menkää te jo. Tuon Thaenkin kohta perässä." Helen nyökkäsi ja jatkoi varsansa kanssa matkaa Magorianin luolalle, johon moni muukin syyn jos toisenkin takia taistelukyvytön oli suuntaamassa. Nava kääntyi kohti Thaeleiraa ja muita, jotta voisi hakea varsan takaisin Helenin luokse. Kävellessään noiden suuntaan Navaho huomasi Caernunnosin seisovan lähellä Jinnungaa. Normaalisti, ei näkymä olisi Navaa hetkauttanut, mutta nyt se toi kentaurin mieleen vain epäilyksen. Paria yötä aiemmin Navaho oli nimittäin nähnyt nuo kaksi makoilemassa lähekkäin kauempana lauman aukiolta, metsässä puhumassa ties mistä ja nyt kun Nava ja Jinnunga olivat vältelleet toisiaan viikon päivät, noiden kahden läheisyys sai Navahon tuntemaan jotain, mitä hän itsekään ei halunnut myöntää tuntevansa.

Caernunnos halasi Thaeleiraa takaisin, kun tuo oli juossut heidän luokseen halaamaan hyvästit. Ayáttara oli kerennyt lähtemään ennenkuin varsa oli kerennyt tuota halaamaan, mutta Jinnunga oli Bolvangarin kanssa paikalla. Kun Jinnunga oli halauksen jälkeen vakuuttanut Thaeleiralle, että kyllä, he kaikki tulisivat selviämään taistosta ehjin nahoin ja ettei pikkuvarsan tarvitsisi olla ollenkaan huolissaan, Caern huomasi Navahon astelemassa heitä kohti normaalia ärtyneemmän näköisenä. Miksi, sitä ei Caern tarkkaan tiennyt, mutta kun vanhempi kaksosista astui hämillään askeleen kauemmas muista ja samalla Jinnungasta, Navahon katse pehmentyi. Mikäköhän sillä taas on? Caern mutristi kulmiaan Navaholle kysyvästi, kun tämä saapui heidän luokseen, muttei saanut tuolta minkäänlaista vastausta. "Thae, äiti odottaa luolassa ja sinun olisi parempi kiirehtiä." Navaho sanoi varsalle, jättäen kaksosensa täysin huomiotta. Koko päivä ja yö oli Navan mielestä ollut pelkkää harmia ja kentauri alkoi eittämättä Teherainin tavoin olla unen tarpeessa, mikäli tuon ärtyisyys olisi merkkinä mistään. Mutta nukkuminen ei ollut nyt mahdollista, koska ihmissusien uhka ja niiltä puolustautuminen oli heidän kaikkien harteillaan.

[Thaeleira]

Thaeleira tahtoi varmistua, että koko perhe pysyisi elossa, vaikka he joutuivatkin taistelemaan, hänen korvansa vain heilahtivat, kun Nava-veli huusi hänelle. Tyttö halusi kuitenkin halata rakkaitaan, sillä välitti näistä kovasti. Kun Navaho asteli paikalle tyttö katsoi tuon reagointia, joka näytti varsasta aika oudolta. Thaeleira halaisi vielä kerran isiään ja kun Navaho kehoitti kiirehtimään tarttui tyttövarsa tämän käteen, hieman epäröiden ja lähti tuon mukana kohti Magorianin luolaa. Magorian itse oli jo taistelijoiden joukossa.
Kun he kulkivat ohi muutaman taistelijan, Bane-niminen soturi tuntui katsovan varsin pitkään Thaeleiraa silmiin ja tämän katse oli sellainen, kuin tämä olisi tunkeutunut hänen lävitseen. Thaeleira säikähti tätä ja painautui vaistomaisesti Navahon kylkeen ja Banen silmissä tuntui leimahtavan hetken ajan. Kun Thaeleira kulki veljensä vieressä, hän vielä katsoi taakseen, mutta Bane oli jo kääntynyt toiseen suuntaan. "Miksi se tuijotti minua, niinkuin olisi yrittänyt porautua läpi?" Thaeleira kysyi hyvin hämmentyneenä isoveljeltään ja lisäsi: "Sillä oli pelottava leimahdus silmissä."
Thaeleira ei tiennyt vielä tuossa vaiheessa, mitä hänestä oltiin sovittu, mutta sen hän tiesi, ettei pitänyt Banesta, sillä tässä oli vain vahvasti jotain hyvin pelottavaa.

[Navaho]

Thaeleira halasi vielä kerran Bolvangarille hyvästit, jonka jälkeen varsa tarrasi kiinni Navahon käteen ja he lähtivät Magorianin luolaa kohti. Joskus pienempänä Navaho oli aina ihmetellyt miksi juuri Magorianin luola oli aina se turvapaikka, jos kylä oli uhattuna. Bolvangar oli silloin selittänyt, että luolan edessä oleva puro peitti jäljet parhaiten. Luola oli myös tarpeeksi iso sekä sen oviaukko oli helposti naamioitavissa. Heikompien laumalaisten puolustaminen oli myös helpompaa, jos ne olisivat kaikki samassa paikassa.
Nyt Nava ja Thaeleira ohittivat muutaman soturikentaurin ja Nava huomasi sattumalta yhden sotureista tuijottavan Thaeleiraa tutkivasti. Tarkemmin sanottuna, soturi oli Bane ja tämä tieto saattoi hieman selventää tuon tuimaa tuijotusta Thaeleiraan. Olivathan he vielä ainakin Navahon tietojen mukaan sovitut toisilleen. Eikä Navaho haluaisi sekaantua koko soppaan, etenkään kun kyse oli Banestä, josta oikein kukaan Navahon lähipiiristä ei pitänyt. Kun he kulkivat noiden ohitse oli Thaeleira selvästi hämmentynyt ja kysyi syytä aikuisen orin tuijotukseen. "Se on sinulle vähän sama kuin minä olen Jinnungalle. Vähän; minun ja Jinnungan juttu ei ole sovittu." Kertoi Navaho sen mitä asiasta tiesi pienemmälle, joka oli edelleen kiinni tuon kädessä. "Sikäli mikäli muistan, se oli oikean isäsi idea." Navaho lisäsi vielä ja jatkoi matkaa kohti Magorianin luolaa. Sitten kuuluivat ihmissusien ärjynät ja nuo vihonviimeiset otukset rämpivät metsästä kentaurien aukiolle.

[Thaeleira]

Kun Navaho selitti Thaeleiralle, sen mitä Bane olisi hänelle, varsan sydän tuntui pysähtyvän kurkkuun. Jos Navaho ei olisi sanonut, että hänen oikea isänsä oli tehnyt tuon päätöksen, hänen vatsansa muljahti ikävästi. Kun hän huomasi kauempana ihmissusia rämpivän metsikössä tyttö lähti juoksemaan lujaa Margonian luolalle. Kun hän pääsi pujahtamaan luolaan, hän etsi oman perheensä ja kävi sitten äitinsä kylkeen, yrittäen käpertyä äitiä vasten tiiviisti. Kaikki se informaatio, mitä hän oli juuri Navaholta saanut Banesta, tuntui kammottavalta. Tyttö kuuli kaukaa ihmissusien olevan jo aukiolla. "Äiti", tyttö kuiskasi hiljaa. "Se Bane... Se tuijotti minua tosi oudosti, kun Navahon kanssa kuljettiin sen ohi", Thaeleira supisi. "Navaho selitti sen, mutta onko minun pakko? Se on pelottava", tyttö kuiskasi ja painautui äitinsä syliä vasten. Pää oli nyt tavallista sekavampi pienellä kentaurilla. Eikö riittänyt että ihmissudet hyökkäsivät niin nyt päässä myllersi myös Banen pelottava tuijotus.

[Navaho]

Susien hyökättyä lopulta aukiolle, alkoi hirvittävä mekkala kun kaikki soturi- ja vartijakentaurit lähtivät puolustautumaan Magorianin johdolla. Ennenkuin Navaho kerkesi edes katsoa noihin päin, Thaeleira liukeni jälleen paikalta, melkein yhtä vikkelästi kuin Navaho oli varsana tehnyt aina, jos uskoi saavansa satikutia milloin mistäkin kolttosestaan. Ensin oli Navaho lähdössä tuon perään tietämättä mihin varsa oli matkalla, mutta kun kentauri huomasi tytön vain juoksevan turvaan antoi Navaho tuon mennä. Nyt olisi aika keskittyä puolustamaan kylää ja heikompia. Ja toivoa, että suurin osa heistä kestäisi aamuun.

Helen huokaisi syvästi helpotuksesta nähdessään Thaeleiran syöksähtävän luolaan, jonne tamma ja Teherain olivat jo asettuneet makuulle monen muun kentaurin tavoin. Helen oli myös huomannut muutaman uuden, vielä ehkä laumaan kuulumattoman kentaurin luolan nurkassa. Miten he olivat tänne päätyneet, sitä ei tamma tiennyt tarkkaan, mutta epäili ihmissusien liittyvän jotenkin asiaan. Yhdellä niistä oli sähkönsinisenä hohtavat silmät ja ne näkyivät luolassa epätavallisen selvästi, jos tuo katsoi heihin päin. Helen kuuli ihmissusien ulvonnan ja tiesi, että nuo olivat nyt aukiolla. Tamma toivoi syvästi, että näkisi vielä loputkin neljä rakkaintaan hengissä tuon taistelun jäljiltä. Kentauritamma tunsi Thaeleiran pelokkaana kyljessään ja kun tuo avasi suunsa Helenin hyvin tietämästä sopimuksesta oli hän hieman huolissaan tuon kertomuksesta. Bane ei ollut enää sama kuin sillon sopimuksen teon aikaan. Tuosta oli selvästi tullut... Helen ei osannut sanoa mikä, mutta jokin tuossa sai Heleninkin selkäpiin karmimaan. Tamma ymmärsi kyllä hyvin Thaeleiran huolen. "Ei sinun ole, uskoisin. Voisimme huomenna kysyä asiaa lauman vanhimmalta ja Magorianilta. Ehkä sen voisi vielä purkaa..." Helen tuumi ja silitti hellästi Thaeleiran peuraselkää. Teherain liikahti Helenin toisella puolella muutaman kerran ja Helen tiesi, että tuo oli nyt vaipunut sikeään uneen.

//edit 29.8. 21:35 Hupsis korjasin sen ny eli siis peuraselkä

[Thaeleira]

//muistutan, ettei hevosselkä vaan peuraselkä //

Thaeleiralle tuli kova kiire turvaan äidin viereen. Hän oli luonnollisestikin hyvin hämmentynyt ja peloissaan, kun ihmissudet hyökkäsivät.
Kun hän pääsi äitinsä viereen, alkoi hän purkaa äsken tapahtunutta tuijotustilanneta. Kun hänen äitinsä vastasi kärsivällisesti ja omalla lempeällä tavallaan hänelle, saattoi Thaeleira rauhoittua. "Äiti", tyttö kuiskasi vielä ja katsoi Heleniä silmiin. "Anna anteeksi, että minä karkasin. Kyllä minä nyt lopetan karkailun", varsa sanoi ja painautui tätä vasten. "Minä vain. Niin toivoin, että näkisin vielä heidät, mutta eivät he taida enää näyttäytyä?" Thaeleira sanoi viimeisen lauseen kysyvästi. "Mutta ei se minua haittaa, minä tiedän että te olette minun ihkaoikeat vanhemmat", tyttö sanoi itkuisesti ja halasi Heleniä tiukasti. Hän luotti äitiinsä täysin, ehkä eniten maailmassa. Nukkumaan tyttö ei vielä kyennyt, sillä taistelun äänet kuuluivat kauas. Hän katsoi vieraita kentaureja, joista yhden silmät kiinnittivät hänen huomionsa. Ne tuntuivat elävänsä omaa elämäänsä. Mutta niissä ei kuitenkaan ollut mitään, mikä olisi pelottanut Thaeleiraa.

[Navaho]

Navaho katsahti takaisin taistelutantereelle Thaeleiran paon jälkeen ja repäisi miekkansa esiin ihmislantion sivulle sidotusta tupesta. Miekassa oli vielä verisiä jälkiä edellistä Navahon uhrista ja tuo toivoikin, että miekka olisi vielä tarpeeksi terävä kestämään tulevan taistelun sekä tylsyttävän lihan ja luun koetokset. Äkkiä Navaho laukkasi muiden lauman sotureiden luokse. Luisevia ihmissuden ryökäleitä näytti olevan yli kaksikymmentä aukiolla, mutta niitä saattoi olla vielä enemmän metsän peitossa, väijymässä tilaisuutta hyökätä ja saada helppo, herpaantunut uhri. Nava näki miten kaikki muut laumalaiset alkoivat jo sivaltamaan petoja naarmuille ja Navahon perheenjäsenetkin näyttivät pärjäävän ihan hyvin. Nuorempi kaksosista ajautui siskonsa vierelle taistelemaan. "Navaho!" Ayáttara huudahti nähdessään veljensä, muuttaen ääntään puolessa välissä iloisesti yllättyneestä ärtyneeksi, sillä Navaho iski Ayáttaran edestä suden hengiltä. "Tuo oli minun!" Tamma huomautti veljelleen. "En minä siinä sinun nimeäsi nähnyt." Navaho mutisi pyörittäen silmiään. Ayáttara tuhahti ja iski nyt puolestaan suden Navahon puolelta. "Tasapeli!" Ayáttara totesi ja Navaho päätti olla sanomatta vastaan sen enempää tuon kiusoittelulle.

Teherainin uninen nykiminen sai aikaan hilpeyttä Helenissä. Varsalla oli aina ollut poikkeuksellisen hyvät unenlahjat ja nyt kun tuo pystyi näemmä nukkumaan jopa sotimisen yli oli Helen hieman vaikuttunut. Thaeleira oli nyt hieman rauhoittuneempi aiemmasta, tuijotuksen aikaansaamasta shokistaan ja pyysi anteeksi kasvattivanhempiaan huolestuttanutta karkailuaan. Helen hymyili melankolisesti varsan lupaukselle olla tekemättä niin enää uudempaa kertaa. "Saat kyllä anteeksi, mutta luulen, ettei heitä enää tulla näkemään." Vastasi tamma varsan kysymykseen vanhempiensa haamuista. "He kuolivat eikä mikään voi tuoda kuolleita aidosti takaisin, ei vaikka miten toivoisi." Tamma huokaisi surullisena. Helen oli kokenut tuon kivun itsekin, monen monituista kertaa, ensin vanhempiensa ja jälkeenpäin varsojensa takia. Mutta ajan kanssa sekä Bolvangarin ja elossa olevien varsojensa tukemana, Helen jätti menetykset taakseen, heidän muistoaan kuitenkaan kokonaan unohtamatta. Kun Thaeleira myönsi näkevänsä Helenin ja Bolvangarin oikeina vanhempinaan, oli Helen syvästi liikuttunut ja halasi varsaansa yhtä tiukasti takaisin.

Tiny kuuli sen sekunnin kun taistelu ihmissusien kanssa alkoi ja käpertyi lähemmäs tutumpien kentaurien puoleen. Nuo olivat löytäneet Tinyn hortoilemassa itsekseen lähellä Kiellettyä metsää, jonne hänet oli määrätty. Siellä hän oli empinyt muutaman tovin kunnes kolme vanhempaa kentauria oli osunut tuon kohdalle. He olivat ensin tuijottaneet Tinyn hohtavia silmiä epävarmoina, mutta kuitenkin kysyneet oliko pieni kentauri avun tarpeessa. Kun Tiny tajusi, että noiden tavoite oli jokseenkin sama kuin tuolla itsellään, Tiny lyöttäytyi kentauripoppoon matkaan. Noin kaksi päivää he olivat pyörineet Kielletyssä metsässä, etsien alueen kentaureja. Tinylle myös selvisi, ettei kukaan heistä, Tiny mukaanlukien, ollut eläessään edes koskenut miekkaan ja he olivat siis aivan puolustuskyvyttömiä. Kuitenkin porukan onneksi eivät he vielä olleet törmänneet muihin Kielletyn metsän asukkeihin ja kun ihmissusia lopulta alkoi ilmaantua lähimaastoon oli Tiny ohjannut muut pois niiden tieltä. Susia vältellessään he olivat äkkiä, ja onnenkantamoisena, törmänneet alueen kentaureihin. Tai Tiny ainakin törmäsi. Kentaureja oli ollut kaksi isompaa oria ja yksi pienempi varsa. Oliko varsa jommankumman heistä, sitä ei Tiny tietenkään tiennyt, eikä hän kerennyt tarpeeksi kauaa noiden ulkonäköjä vertailemaan. Tosin hän oli huomannut orien näyttävän melko paljon toisiltaan. Ehkä he olivat veljeksiä tai jopa kaksoset? Nyt Magorianin luolassa ollessaan Tiny kuitenkin tunnisti varsan. Tuo oli käpertyneenä hyvinkin sievän tamman viereen, joka varmaankin oli tuon äiti. Tamman hymy toi mieleen toisen isommista kentaurioreista ja Tiny tajusi, että tamma oli luultavasti jotain sukua noille. Ehkä sisko, sillä tamma näytti niin nuorelta.