Viileää viimaa, lämpimässä hengessä

[Stephen Hunter King]

Jacob hymyili itsekseen. Oli todella mukavaa kuulla, että poika oli myös oppimassa epäitsekkyyttä tuossakin muotoa. Hän kyllä tiesi mihin Stephen oli tahtonut kyseistä autoa käyttää.
”Onko Dumo aloittanut Tylypahkassa? Jos on, kuinka hän on sopeutunut sinne?” mies sitten uteli, ihan vain mielenkiinnosta siihen miten niin traumaattisen lapsuuden kokenut nuori poika on selvinnyt turvaan päästyään, etenkin jos asui ison osan vuodesta kaukana vieraiden keskellä. Hän oli tietenkin kohdannut uransa aikana monenlaista vasraavaa, mutta Dunmore vaikutti yleisesti katsoen iloiselta ja vireältä pojalta mikä oli harvinaista. Poika vaikutti tulleen siskoonsa, henkisen vahvuuden suhteen.

”Osaatko muuttua kokonaan eläimeksi?” yläkerrassa Freya kysyi innoissaan ja pomppi sängyllään istuen, naureskeltuaan ja katseltuaan vieraan pojan esitystä haltioituneena. Vieressään rauhallisemmin istuva Stephen joka katseli Dunmoren näytöstä aivan yhtä ihastuneena, kommentoi heti, ”Ei sitä osaa kuin aikuiset.”
Hän oli kuullut niistä, muttei muistanut mikä niiden nimi oli, vain sen että se oli tosi vaikea taito eikä sitä kovin moni aikuinenkaan osannut. Jokin a:lla alkava se oli.
”Mutta olisi siistiä osata edes tuo!” hän totesi. ”Hei, muutu norsuksi!” hän ehdotti, muistaessaan kuulleensa joskus hauskan sanonnan norsusta huoneessa vaikkei yhtään muistanut missä yhteydessä tai miksi sellaista käytettiin.

[Cullodena Aiken]

Dena katsoi hymyillen Jacobia ja vastasi melkein heti: "On aloittanut. Tosin on pari vuotta alemmalla kuin ikätoverit, vuosikurssiinsa nähden pärjää keskitasoa paremmin." Cullodena oli ylpeä pikkuveljestään,mutta yksi asia häntä huoletti. "Dumoa kiusataan koulussa", hän sanoi lopulta ja lisäsi: "Puhevian takia, mutta onneksi hänellä on ystäviäkin, ettei hänen tarvitse yksin olla."

Dunmore katsoi tyttöä ja poikaa leveästi hymyillen ja totesi Stephenin kommenttiin: "En animaagi, vaatii harjotuza. Mä oon metaformaagi, vain muuntautuu jonkin eläimen muotoon." Kun Stephen ehdotti norsua, Dumo hihkaisi: "Vaikka nozzu." Pian hänelle kasvoi kärsä ja korvat ja alkoi hyppimään ja nauramaan huutaen: "Tööt tööt! Noosu tööttööt!"

[Stephen Hunter King]

Freya nauroi sydämensä pohjasta sillä Dumon puhevika vain lisäsi kohtauksen viihdyttävyyttä. Toisin kuin veljestään, tytöstä tuo puhevika oli pelkästään hupaisa – hyvällä tavalla hupaisa, sillä hän ei vielä osannut yhdistää sitä missään määrin viaksi. Oikeastaan ajatteli sen olevan vain osa esitystä.
”Hei! Pidä tuo!” Stephen hihkaisi innoissaan, hypähti lattialle ja juoksi kylpyhuoneeseen.
Poika nappasi käsienpesualtaan alta vesisangon,kippasi siitä erinäiset puhdistusvälineet lattialle ja kipitti suihkukoppiin avaamaan hanan ja täyttämään sankoa.
Puolen minuutin kuluessa hän tupsahti esiin kylpyhuoneesta, raahaten mukanaan sangasta pidellen täysinäistä muutaman litran vesisankoa. Sanko oli iso ja poika pieni, joten vettä loiskui lahjakkaasti käytävälle vekaran astellessa takaisin siskonsa huonetta kohti.
Kieli poskella Stephen asetti sangon Freyan vuoteen viereen ja käveli talon etupuolelle avautuvalle, pienessä tornisyvennyksessä olevalle ikkunalle.
Pojan kasvoille levisi virnistys ja hän avasi ikkunat selälleen.
”Hei, Dumo, suihkuta tuota!” vekara hihkaisi, osoittaen alas pihaan, jossa muutama talo katua alaspäin asuva sekarotuinen pystykorvakoira tunkeili ja vaikutti etsivän jotain pihan pensaista.

[Cullodena Aiken]

Dumo piti tosissaan Stephenistä ja Freyasta, hän katsoi mitä Stephen oikein suunnitteli ja meni lopulta katsomaan, pojan osoittamaa koiraa. Dumo joutui tuottamaan pienen pettymyksen. Hän osasi muotoua eläimiksi, muttei osannut toimia kuin eläin, kuten tässä tappauksessa kärsällä ottamaan vettä ja suihkuttamaan sitä. "Mutta Zeppen", Dunmore sanoi vältellen ja katsoi poikaa silmiin. "En ole ozaava", Dumo sanoi, lisäten nopeasti: "Jos olizin ozata, niin tekizin, mutta.." Siihen nuorukainen vaikeni. "Antezzi", hän sanoi pahoitellen ja muuntautui itsekseen. Dumo astui askeleen kauemmas ikkunasta ja tietenkin kompastui ämpäriin, saaden itsensä lisäksi, sängystä nousseen tytön läpimärksi. "Eiih! Kymmäää! Kymmää", Dumo parahti, sillä vesi oli jäätävää.

Alakertaan kuului selkeästi räminä ja huuto, se sai Denan pomppaamaan sohvalta ja juoksemaan yläkertaan katsomaan, mitä oli tapahtunut. Hän huomasi kaksi märkää tapausta ja yhden kuivan Stephenin? Dena käänsi katseensa Jacobiin.

[Jacob King]

”Mutta yrittäisit--” Stephen aloitti inttämään, mutta sitten jo tapahtui.
'-edes', poika lopetti lauseen mielessään, katsoessaan Dumon kompuroivan. Hän oli aikonut neuvoa kokeilemaan, imemään vettä niinkuin imisi nenällä juomaa pillin läpi. Ei hän tiennyt miten norsut tallettivat vettä kärsäänsä, mutta tuollainen tuntui hänestä hyvältä idealta kokeilla.
Hän ei oikeastaan ehtinyt edes tajuta mitä silmiensä edessä tapahtui, kun kaksikko jo huusi kylmästä vedestä, kumpikin lahjakkaasti märkinä. Freya oli tainnut juuri väärään aikaan nousta katsomaan mitä hän osoitti ulkona, sillä tyttö oli suunnannut häntä kohti.

Pojasta tuntui kuin isänsä ja Dena olisivat ilmestynyt tyhjästä tietenkin juuri silloin kun ei olisi pitänyt, Jacob ensimmäisenä.
Turhautuneena mies katsoi hetken litimärkää ja kiljuvaa tytärtään. Vesi oli kuulema jäätävää. Ja huoneen ikkuna auki. Ja Freyalla jo muutenkin orastava kuume.
”En se minä ollut!!” Stephen huudahti hätäisesti ja puolustelevasti, heilauttaen dramaattisesti käsivarsiaan sivuillaan, ja pysyi yhä ikkunan luona. ”Vannon sen, otan vaikka valetestin!” hän jatkoi. Tarkoittaen poliisivoimien valheenpaljastustestiä, ei vain muistanut mikä se kummallinen keskimmäinen sana oli.

Jacob huokaisi syvään ja asteli nostamaan yhä ('Kylmääää!') huutavan Freyan syliinsä, kiikuttaen tytön kylpyhuoneeseen, laski lattialle, kietoi naperon isoon paksuun pyyhkeeseen, ja kuivata tämän hiuksia.
”Isi, en se ollut minä! Dumo kompastui sankoon!” Stephen jatkoi huolestuneena joululahjoistaan, pyrähdettyään miehen perään ja roikkui nyt kylpyhuoneen oven karmin luona. Freya oli jo hiljentynyt kun pääsi lämpimän pyyhkeen sisään.
”Mitä te edes olitte tekemässä?” Jacob kysyi, edelleen turhautuneena ja vakavana, mutta ei vihaisena. Vahinkoja sattui, eikä poika ollut niin hölmö että alkaisi valehdella jouluaattona välttääkseen vastuuta. Vekaralla kun oli jo omakohtaista kokemusta siitä miten valheella oli lyhyet jäljet, ja mitä itsekkäistä niin sanotuista 'mustista valheista' seuraisi. Eikä tämä sitä paitsi edes ollut kovin hyvä valehtelemaan, ainakaan hänelle. Taisi kunnioittaa häntä sen verran paljon, toisin kuin äitiään.

[Cullodena Aiken]

Dunmore ei ehtinyt vastaamaan Stephenin alkavalle inttämiselle, ku jo kompuroi ämpäriin ja kiljui lohta Freyan kanssa läpimärkinä kilpaa, jäätävän veden kylmyyttä.
Dumo säpsähti isosiskonsa ilmestymistä ja kompuroi tuon luo, aivastaen pari kertaa. Dena talutti hartiasta Dumonkin kylpyhuoneeseen ja otti toisen jättipyyhkeen pojalle.
Kun Jacob kysyi turhautuneella äänellä tapahtumista, Dumo alkoi selittää: "Minä näytin eläimiä, zit tuli nozzun ja Zeppen toi ämpärin ja nozzu kärzälle vettä, mutta ei ozata. Zitten minä horjaatua ja koppazuu ämpäriin." Dena kuunteli veljensä selityastä, kieltämättä hänen oli hieman vaikea tajuta, mitä veli selitti. Dena kääntyi katsomaan Stepheniä ja kysyi: "Dumo siis otti eläinten muotoja ja norsun kohdalla kiikutit ämpärillisen vettä, yrittäen saada häntä ottamaan kärsälle vettä, mutta Dumo horjahti ämpäriin ja siksi he ovat märkiä?" Dena tahtoi varmistaa asian vielä Stepheniltä, ihan vain siksi, että Dumolle puhuminen oli haasteellista.

[Jacob King]

Jacob riisui Freyan pyjaman paidan ja kietoi pyyhkeen tiukemmin tämän ympärille.
Oli hyvä että Dena varmisti veljensä puheet sillä hän ei saanut senkään vertaa selvää mistä oli kyse, eihän hän ollut tottunut nimenomaisen pojan epäselvään puheeseen. Eivät nämä pienet muksutkaan selkeästi puhuneet tarpeeksi innsotuessaan, mutta eivät siltikään ihan noin...
"Just niin!" Stephen vahvisti nyökkäillen pontevasti Denan sanoille.
Jacob ei voinut olla naurahtamatta huvittuneena selitykselle, siinä kuivaillessaan tyttöä joka oma-aloitteisesti jo riisui pyyhkeen suojissa pyjamansa housuja.
"Anteeksi. Ei toki ole yhtään hauskaa että te kaksi kastuitte," hän totesi vilpittömästi. "Mutta kun tuo selitys ei ole ihan joka päivä kuultu, edes velhoperheissä saati sitten useimpien tuttujemme..." hän jatkoi hymyillen itsekseen, halaten Freyaa ja kuivasi tätä samalla.

"Keittiössä on pyykinkuivaaja. Voitte kuivata Dumon vaatteet siinä," hän sitten totesi vilkaisten naista. Hän nousi ylös, ohjaten jättipyyhkeeseen melkein kokonaan hukkuvan Freyan takaisin tämän omaan huoneeseen.
"Väliaikaiset vaatteet pojalle kannattaa loihtia. Meidän taloudessa on vain minä ja tämä pikkumies," hän lisäsi ja pörrötti Stephenin mustia kutreja kulkiessaan tämän ohi kylpyhuoneen oviaukosta.
Varoen käytävälle läikkynyttä vettä, hän ja Freya siirtyivät takaisin Freyan huoneeseen. Jacob nosti tytön valtavan vesilätäkön yli, vaatekaapin luo. Vettä oli levinnyt aika laajalti, mutta oli sentään vielä kuiviakin kohtia.
"Stephen. Ole kiltti ja hae rättejä ja pyyhkeitä, ja ala kuivata tätä lattiaa," mies kehotti astellessaan sulkemaan avoimen kaksoisikkunan.
Poika juoksi viivyttelemättä kylpyhuoneelta portaiden taakse syvennykseen ja nouti vasemmanpuoleisimmasta kaapista ison kasan erilaisia hyvin imukykyisiä liinoja. Niitä pidettiin aina alimmilla hyllyillä juurikin jotta myös hän ja Freya yltäisivät niihin.
Vekara viiletti takaisin siskonsa huoneelle ja pudotteli rättejä ja pyyhkeitä ympäri lätäkköä ja vilkuili oliko sitä loiskunut vuoteelle, mutta onneksi ei kovin paljoa. Osan pyyhkeistä hän pudotti siihen, Freyan vuoteelle.
"Hyiii, kun on kylmää!" Stephen älähti polvistuessaan siirtelemään nopeasti kastuvia liinoja. "Ensi kerralla lasken lämmintä vettä!"
Jacob hymähti avatessaan tytön vaatekaapin oven ja Freya alkoi valita mieleisiään vaatteita.
"Mitä jos ensi kerralla myös veisit sangon ulos, jos kyse ei ole siivoamisesta tai muusta sellaisesta," Jacob totesi tyynesti, katsoen tytölle villapaitaa jota tämä ei tuntunut edes ajattelevan. Ei muuten, mutta kun omakotitalossa mahdolliset vesivahingot oli korvattava itse. Eikä sangollisten kaataminen ollut ihan sama asia kuin lattian luuttuaminen...
"Selvä!" Stephen kommentoi siirtäessään läpimärkiä rättejä sivuun ja laittaessaan kuivia niiden tilalle.

[Cullodena Aiken]

Denakin naurahti hieman, ei sekään olisi heti tullut hänen mieleensä. Jacobin mainiessa kuivausrummusta Dena kiitti ja ohjasi pikkuveljensä keittiöön.
Taiottuaan tilapäisvaatteet Dunmorelle, hän pisti märät vaatteet kuivumaan.
Tilapäisvaatteet olivat lämpimät ja pojan hammaskalina, joka huomaamatta oli alkanut, loppui pikkuhiljaa. "Joko lämpenee?" Dena kuitenkin varmisti ja sai myöntävän vastauksen.

Dena istutti veljensä tuolille ja odotti, että ohjelma kävisi loppuun. Kun kone äänteli loppumisen merkiksi, Dena otti lämpöiset ja kuivat vaatteet koneesta. Dumo vaihtoi vaatteet ja tilapäisvaatteetkin katosivat juuri sopivasti ja he siirtyivät olohuoneeseen.

[Jacob King]

Noin viisitoista minuuttia Kingien yläkerrassa oli vilkasta, kun Stephen ahersi vesilätäkön parissa ja Jacob yritti saada Freyan pukemaan ylleen paksummin kuin tämä olisi tahtonut. Tyttö heittäytyi epätavallisen hankalaksi, väittäen että oli yhtäkkiä kamalan kuuma ja väsy ja ties mitä. Mikä tietenkin sai Jacobin vain huolestumaan lisää, että kuume olisi alkanut tosissaan nousta.
Lopulta Freyan lattia oli suhteellisen kuiva, kylpyhuoneen lattialla iso kasa märkiä pyyhkeitä ja liinoja, ja Stephen istumassa vähemmän energisenä kylpyhuoneen oven vieressä, selkä seinää vasten, jalat ojennettuna ja ajatuksiinsa vaipuneena. Ja Freya saatu kohtuullisen lämpimästi puettua ja takaisin vällyjen alle.
”Kiitos, Stephen. Teit hienoa työtä!” Jacob kehui kannustavaan sävyyn, huomattuaan pojan saaneen urakan hoidettua.
”Hakisitko vielä siskollesi lisää konvehteja?” hän pyysi, kun Freya ilmoitti että sitten olisi tyytyväinen ja yrittäisi jopa nukkua.
”Okei," poika tokaisi, vaikka alkoikin tuntea olonsa palvelijaksi vaikka toki kiitokset ja kehut häntä ilahduttivat. Mutta toisaalta hän halusi ilahduttaa siskoaan äskeisen kohtauksen jälkeen joka oli osittain hänen syytään.
Pojan kadottua alakertaan, Jacob suukotti tyttärensä otsaa ja käski pysymään vuoteessa. Kehotti jälleen kutsumaan jos tarvitsisi jotain, ja siirtyi sitten itsekin alakertaan.

”Onko kaikki hyvin?” mies tiedusteli vierailta, saapuessaan olohuoneeseen, josta Stephen juuri kipitti takaisin päin iso kasa konvehteja kupissa jonka hän oli muodostanut pienillä käsillään, ja suuntasi puolijuoksua yläkertaan.

[Cullodena Aiken]

Sisarukset istuivat sohvalla, kun Dena huomasi seinäkellon näyttävän jo aika paljon, hänen kun pitäisi käydä työpaikallaan ruokkimassa eläimet.
Kun Jacob lopulta tuli huoneeseen ja kyseli oliko kaikki hyvin, vastasi Dumo myöntävästi.
Cullodena nousi sitten sohvalta. "Huomasin, että kello alkaa olemaan jo sen verran, että meidän on aika lähteä. Pitäisi vielä käydä työpaikalla huolehtimassa eläimet, on minun vuoroni hoitaa se homma", Dena sanoi ja naurahtaen lisäsi: "Ja varmaan tekin haluatte jo hieman rentoutua vieraista."
Dena ojensi kättään kiittääkseen vieraanvaraisuudesta ja kuuntelijasta.

[Jacob King]

"Selvä se," Jacob kommentoi, kätellessään Denaa, ja katsahti sitten kelloa joka näytti muutamaa minuuttia yli yhtätoista.
"Ei teistä mitään vaivaa ole, mutta taita lounasaika lähestyä joten kohta pitää alkaa miettiä mitä noille kahdelle saisi syötettyä," mies totesi pienen hymyn kera. Jos nyt ensin saisi jotenkin Stepheninkn asettumaan jottei tarvitsisi vähän väliä juosta keittiöstä tarkistamaan että kaikki oli kunnossa.
No, ehkä viikarin voisi istuttaa tv:n ääreen katsomaan jotain videota tai pelaamaan Commodore 64-pelejä. Ne tehosivat yleensä melko pitkään rauhoittavasti.

"Saisinko puhelinnumerosi, niin voin soittaa sinulle kun olen keskustellut perheeni kanssa siitä Azkaban-vierailupyynnöstäsi?" mies sitten kysyi astellessaan sisäeteisen puolelle, katse Denassa.
"Soittaisin joulunpyhien jälkeen, välipäivinä."

Samassa Stephen kolisi taas vauhdilla portaita alas.
"Dumo, hei, muuta itsellesi siivet ja kokeile nousta lentoon vaikka meidän katolta!" poika hihkui hypähdellessään eteiseen. Hän oli jo unohtanut ettei Dumo osannut toimia kuin eläin, eikä innoissaan yhtään katsonut keitä muita oli paikalla.
"Ja tuollaiset kokeilut jätät sitten täysin mielestäsi," Jacob kommentoi välittömästi, hyvin ankaraan sävyyn, katsahtaen alas poikaan.
"Uh...Anteeksi," Stephen totesi hieman nolona, vetäen kätensä selkänsä taakse ja katsahti lammasmaisen hymyn kera ylös isäänsä.
"Mutta kun Dumon taito on tosi mahtava!" hän lisäsi kääntäen ihailevaksi muuttuvan katseensa vanhempaan poikaan.
"Ehkä, mutta vieraamme ovat lähdössä nyt," Jacob totesi lempeämmin ja pörrötti vekaran sekaista tukkaa.
"Nyt jo?" poika sanoi pettyneenä ja katsoi Denaa.

[Cullodena Aiken]

Hymyillen tyytyväisenä, Dena otti taskustaan kynän ja paperia, johon kirjoitti nimensä ja puhelinumeronsa. "Odotan soittoasi", Dena sanoi, ojentaessaan lappua miehelle, sormet hieman koskettivat, tuskin huomattavasti.
Kun Stephen riensi portaita alas ideansa kanssa, Dumo vastasi, ettei pysty siihen ja Jacobkin totesi, että sellaiset ideat Stephen saisi unohtaa heti.
Kun Stephen katsoi pettyneenä Denaa tyttö, katsoi poikaa lempeästi silmiin: "Valittettavasti, mun pitää käydäntyöpaikalla ruokkimassa eläimet." Sitten Dena katsoi pohtien poikaa ja vilkaisi tuon isää ja siirsi katseensa takaisin poikaan. "Kuule, tehän voisitte, sitten kun siskosi on parantanut ja jos isällesi sopii, niin tulla joku päivä Ihmeiden eläintarhaan, Viistokujalle", Dena sanoi hymyillen ja lisäsi: "Meillä on siellä minun jalostamani, lemmikkikäärmelaji, joka on siitä erikoinen. Että se ei sihise, vaan haukkuu niinkuin koira. Tietenkin loitsun takia."

[Stephen Hunter King]

Stephenin ilme venähti ja kirkastui yllätyksestä, ihastuksesta ja jännityksestä.
”JOO! Isi-isi-isi, meidän on pakko mennä! Mennä nyt heti! Nyt-nyt-nyt!” poika puhkesi hihkumaan, hyppi tasajalkaa ja roikkui Jacobin käsivarressa kuin pieni apina ja tuijotti silmät suurina ylös mieheen. Hän oli täysin unohtanut että pikkusisko oli edes olemassa. Mielen täytti vain tuo uusi, jännittävä käärme.
”Hyvä on, hyvä on!” Jacob sanoi katse pojassa, rauhoittelevaan sävyyn, tottuneena pojan välillä äkillisiin innostuspurkauksiin, ja nosti vekaran syliinsä. ”Mennään kyllä, mutta ei tänään,” mies lisäsi päättäväiseen sävyyn sillä ei halunnut vastaväitteitä.
”Katsotaan sitäkin vaikka sitten kun soittelen joulun jälkeen,” Jacob totesi, hymyillen Denalle, yhä jännittynyt mutta nätisti paikallaan pysyvä poika sylissään.
”Dumo, tulethan sinäkin sinne?” Stephen pyysi, kääntäen kirkkaat silmänsä uuden tuttavansa suuntaan joka oli ollut tosi hauska leikkikaveri vaikka olikin paljon vanhempi ja vähän huijasi piilosilla.

[Cullodena Aiken]

Dena katsoi hymyillen, kun sai pienen pojan innostumaan. Dumo taisi jopa naurahtaa. "Tehdään niin", Dena vastasi Jacobille hymyillen. Stephenin udellessa Dumolta, tulisiko tämäkin paikalle, leveästi hymyilevä teinipoika muuntautui tahdonvoimallaan sian kaltaisiseksi ja vastasi: "Tietty tuun."
Dena naurahti pikkuveljelleen ja sanoi huvittuneesti muille: "Joo, mutta, me lähdetään tämän possun kanssa pois, ennen kuin päätätte tehdä hänestä joulukinkkua." Dumo katsoi järkyttyneenä isosiskoa ja talonväkeä, miuntautuen itsekseen. Dena katsoi veljeään hymyillen: "Se oli vitsi." Poika rentoutui huomattavasti ja pian he jo pukivat ulkovaatteita päälleen. "Hauskaa joulua ja kuullaan", Dena sanoi hymyillen. Dumokin totesi hymyillen: "Heippa Zeppen." Pian kaksikko astui ovesta ulos ja ilmiintyi, heti kadulle päästyään Denan työpaikan lähelle.

[Jacob King]

Stephen naurahti ja sitten virnisti, yrittäen isänsä sylistä kurottautua vasamalla kädellään tökkäämään etusormen Dumon kärsän sieraimeen, muttei aivan yltänyt.
Jacob ja Stephen keskustelivat Denan vitsin myötä keskenään vähän joulukinkun koosta, pojan mielestä heidän tämänvuotinen kun oli ihan liian pieni mutta Jacobin mielestä se riitti vallan mainiosti kuudelle ihmiselle – mikä ei varmasti auttanut Dumon säikähdystä. He eivät tosin sitä tulleet ajatelleeksi sillä olettivat Denan tietävän mistä sopi vitsailla veljensä suhteen ja mistä ei.
”Heippa, Dumo!” Stephen vastasi ja heilutti kättään vieraille, kun nämä katosivat ulkoeteiseen ja Jacob asteli perässä, poikaa kantaen.
”Hauskaa joulua,” isä ja poika toivottivat yhteen ääneen, Stephenin jatkaessa vilkutusta kunnes kaksikko ehti kadulle ja haihtui ilmaan.
”Isi, koska sinä opetat minutkin tekemään noin?” Stephen uteli, katsoen isäänsä ja osoittaen kohtaan josta vieraat olivat kadonneet sillä ei muistanut miksikä tuota juttua kutsuttiin.
”Voi kuule,” Jacob totesi naurahtaen lämpimästi ja sulki ulko-oven, pidellen poikaa sylissä toisella käsivarrellaan. ”En vielä moneen, moneen vuoteen. Se ei ole turvallisin tapa liikkua.”
”Sitten kun olen seitsemän?” Stephen jatkoi.
”No sanotaanko vaikka seitsemäntoista,” Jacob myöntyi antamaan vastauksen, vaikkei varsinaisesti tehnyt mitään päätöstä. Teini-iässä joka tapauksessa vasta.
Poika oli hetken vaiti, ankarasti miettien ja puristi isänsä olkapäitä.
”...Se on kamalan iso numero. Siihen on ikuisuus!” tämä sitten valitti.
”Se päivä koittaa aivan liian pian,” Jacob vastasi oman mielipiteensä, hellästi suukottaen poikansa ohimoa ja laski tenavan lattialle sisäeteisessä.

Ja mietti miten oli pääasia että se koittaisi ja että hän olisi sen näkemässä. Aikenien vierailu ja Dunmore olivat saaneet tunteet ja muistot erityisen pintaan jo tässä vaiheessa joulunpyhiä.
Hän katseli poikaa joka kipitti energisenä suoraan yläkertaan, sillä kertaa sääntöjenmukaisen rauhallisesti. Omaa poikaansa joka oli nyt saman ikäinen kuin Ben oli kadotessaan.
Mies pyyhkäisi kyyneleen silmästään ja asteli myös ylös, tarkisti tyttärensä tilanteen – tämä tuhisi tyytyväisenä, tiukasti peitteisiin kietoutuneena ja unessa, kuulosti vain vähän nuhaiselta – ja kiersi vielä pojan huoneen ovelta. Stephen oli jo täysin uppoutunut jatkamaan pikkuautojen ja kaupunkimaton parissa keskenjäänyttä leikkiä, huristen ja selostaen äänekkäästi kuinka keskikaupungilla oli mellakka ja poliisia tarvittiin. Mellakoitsijat näyttivät epäilyttävästi minikokoisilta sotilailta. Edes hän ei pitkän uransa aikana ollut nähnyt niin erikoista mellakkaa.
Itsekseen hymyillen, poikaa häiritsemättä, Jacob jätti huoneen oven puoliksi auki ja siirtyi kohti alakertaa.
Talo oli taioilla vahvistettu niin että ulko-ovien lukot sai auki vain oikealla avaimella tai tietyllä hänen kehittämällään loitsulla (ja tietysti potkimalla tai räjäyttämällä oven sisään), ja ikkunoista ei päässyt sisään kuin ne avaamalla sillä ne olivat klassiset ruudulliset ikkunat, monia pieniä ruutuja. Tähän taloon siis ei päässyt kovin helpolla äänettömästi tunkeutumaan.
Lapset olivat turvassa ja tyytyväisiä.
Oli hyvä päivä valmistaa tenavien lempiruokia.