Tämä P.J. Hoganin ohjaama sovitus on alkuperäiskirjalle tähän mennessä kaikkein uskollisin. Suorastaan kunnioitettavan uskollinen, ottaen huomioon miten nämä jutut yleensä menevät. Selkein ero alkuperäistarinaan tässä on se, että tämä osoittelee paljon enemmän Peterin ja Wendyn väliseen romanttiseen rakkauteen, ja on muuttanut sen molemminpuoliseksi, samalla kun piilottaa äiti-poika-elementin sen alle. Tämä tapahtui luultavasti vasta näyttelijävalintojen jälkeen, sillä aiempi käsikirjoitus on ainakin kymmenen kertaa lähempänä kirjan materiaalia, kuin valmis elokuva. Jeremyn ja Rachelin liioittematta täydellinen kemia hyvin todennäköisesti sai tuotannon haluamaan romantisoida koko juttu. Harmi sinänsä, sillä tuo täydellinen kemia olisi voinut tuottaa mitä ikimuistoisimman ja uniikeimman elokuvaversion, jos tuotanto olisi pysytellyt enemmän Barrien alkuperäisteemoissa.
Romantisointi verotti paljon alkuperäistarinan elementtejä; ensinnäkin, tämä elokuva sivuttaa Peterin äiti-trauman ja sen vaikutuksen hänen ja Wendyn suhteeseen, mutta vihjaa siihen vahvasti ns. rivien välissä. Toisekseen, alkuperäistarinan Neverland on synkempip tunnelmaltaan, ja seikkailut sekä Peter itse huomattavasti väkivaltaisempia, kuin tässä elokuvassa.
Jos joku tekisi alkuperäistarinan synkkyydelle ja teemoille täysin uskollisen elokuvan, se ei todellakaan voisi olla K-7 vaan olisi enemmänkin teini-ikäisille tai aikuisille sopiva.
Ei tuo romantisointi kuitenkaan tätä versiona pilannut – alkuperäistarina ja sen psykologisten puolten uniikkius ja niiden mukana pitäminen kun pitää huolen, että tuo romanssi on varsin kiehtova. Romantiikan lisäksi tämä on muitakin aikuisia tunteita sisältävä ja paljon synkempi, kuin muut elokuvaversiot joten tästä versiosta saa vakavemmatkin aikuiset paljon irti.
Elokuvan DVD-julkaisujen bonusmateriaaleissa on raakaversio loppukohtauksesta joka on kirjan viimeinen luku, 'Kun Wendy kasvoi aikuiseksi'. Tai no, taas hieman romantisoitu versio siitä, mutta silti. Elokuvantekijät kuitenkin päättivät, että se olisi ihan liian surullinen lopetus tässä romanttisessa versiossa, joten jättivät sen pois itse elokuvasta. En kyllä ymmärrä miten ne kuvittelevat elokuvaan asettamansa lopun olevan yhtään sen onnellisempi.
Tämän sivun lopussa löytyy vuonna 2008 itse tekemäni Peter Pan (2003) fanitraileri! Aivan liian pitkä elokuvatraileriksi, mutta saamani palautteen mukaan, kuulema paljon tämän leffan virallisia trailereita parempi.
Kuulin joskus jonkun sanoneen, että tämä elokuva on pilattu liiallisella romantiikalla. No, tikulla silmään sitä pässiä joka niin väitti. Tämä elokuva on mitä sopivimmassa suhteessa täynnä seikkailua, huumoria, jännitystä ja romantiikkaa, unohtamatta melkoista draamaa. Jos verrataan kirjan sävyyn, romantiikkaa tosiaan on rutkasti enemmän ja se verottaa alkuperäisteemoja - mutta ei sitä tarvitse pilaavana elementtinä ottaa, vaan omalla tavallaan syventävänä ja rikastuttavana.
Jeremy Sumpter on aivan täydellinen Peter Pan, jos kuvausaikaan liian korkeaa ikää ei oteta huomioon. Jotenkin siinä pojassa vaan on se henki; kyky eläytyä täysin uskottavasti poikaan joka on toivottoman rakastunut, mutta yrittää pitää kiinni lapsuudestaan ja periaatteistaan, ja jolla on taustalla jotain todella traumaattista. Sen lisäksi Jeremyllä on juuri se oikea, suloinen hymy, kauniit ja ilmeikkäät, siniset silmät ja luonnonkiharat hiukset. Eli ulkoinen olemuskin tuo charmikkaan luonnonlapsen tunnelman. Minulle, kuten varmasti monelle muullekin, Jeremy Sumpter on yhtä kuin ainoa oikea Peter Pan - jos hahmon ikä sivutetaan. Yhtä hyviä, muttei missään tapauksessa parempia, näyttelijöitä ko. hahmolle saattaa olla, mutta en usko, että kellään on sitä Peter Panin hahmon charmia yhtä lailla kuin Jeremyllä.
Jason Isaacs puolestaan vähintäänkin loistaa Kapteeni Koukkuna. Kuten moni on varmasti Harry Potter-elokuvien myötä todennut, mies on mitä loistavin tunnekylmän, muttei läpeensä pahan pahiksen roolissa. Mutta toisin kuin Lusse (no okei, Lucius Malfoy), James Koukku tuo Isaacsin taidot paljon paremmin esille. Tämä elokuva tekee Koukusta monipuolisemman, syvemmän hahmon, kuin mikään muu elokuvaversio. Elokuva korostaa sitä, miten yksinäinen tämä oikeasti on ja rakkauden puute syö häntä pahemman kerran. Samalla tämä elokuva antaa Koukusta oikeasti pelottavan, psykoottisen tunnun kuten ko. hahmosta pitäisikin saada. Isaacs näyttelee elokuvassa kaksoisroolia, eli hän on myös Darlingin lasten isä, George Darling. Mikä korostaa miehen näyttelijätaitojen monipuolisuutta entistäkin enemmän.
Kuten jo mainitsin, elokuvaan mahtuu draamaakin, joista huomattavin tapaus on Helinän kuolema. Tarinan mukaanhan Koukku yritti myrkyttää Peterin, mutta Helinä joi myrkyn pojan puolesta. Kirjassa Helinä ei aivan ehdi kuolla, mutta tässä elokuvasovituksessa ehtii. "I do believe in fairies"-kohtaus on aivan loistavasti kuvattu.
Minun mielestäni tämä elokuvasovitus on se mitä aikuiset Peter Pan-fanit olivat odottaneet sen 100 vuotta, (1903-2003.)
Kannattaa myös ostaa oikein erikseen tämän elokuvan soundtrack. Se on yksi hyvin harvoja, joita kuunnellessa pääsee elokuvan tunnelmaan ilman varsinaista elokuvaakin. Tämän leffan musiikki on jotain todella kaunista.
Elokuvan ainoa täysin leikkaamaton julkaisu taitaa olla USA:n (Region 1) DVD-julkaisu. Tosin, eroa ei ole kuin muutama sekunti Mustan Linnan taistelussa Koukun ja Peterin väliltä.
Alkuperäistarinassa Neverland on paikka jonne lapset menevät nukkuessaan, mutta tekee samalla hyvin selväksi, että Peter Pan ja Neverland ovat myös todellisia ja siten mahdollisia tavata ja kokea valveilla ollessa – ja että Wendy veljineen olivat ensimmäiset joilla oli etuoikeus siihen. Ja sen jälkeen Wendyn tyttärellä ja tämän tyttärellä ja niin edelleen. Alkuperäistarina tekee myös selväksi, että Neverland on itsenäinen kokonaisuus joka pystyy ”ajattelemaan” ja vaikuttamaan.
Tämän elokuvasovituksen ohjaaja halusi laittaa katsojan miettimään tapahtuiko tarina tässä versiossa oikeasti vai ei. Ehkä se olikin vain Wendyn fantasia viimeisenä iltanaan lastenhuoneessa, isänsä pakottaessa hänet muuttamaan omaan huoneeseen ja astumaan nuoren naisen elämään? Tai ehkä kaikki tapahtui sittenkin oikeasti? Se on täysin tulkinnanvaraista. Joskin se, että Wendy kertoo tarinoita Kapteeni Koukusta ja muista merirosvoista, muttai silti tiedä mitään Peter Panista ennen isänsä ikävää päätöstä, tukee tuota Wendyn-fantasia-näkökulmaa. Kuin myös se, ettei Neverlandillä vaikuta olevan sidokia unimaailmaan. On kuitenkin ainakin yksi näkökulma jolla tämän kaiken voi selittää tapahtui-oikeasti-näkökulmassa.
Minä katson tätä elokuvaa mieluummin siltä kannalta, koska tämä on kunnioitettavan uskollinen alkuperäistarinalle ja siksi ärsyttää ajatus, että se olisi kuitenkin perustavanlaatuisesti viety kauas siitä visioimalla se vain Wendyn fantasiaksi. Ehei, ei käy! Eli, seuraavaksi oma näkemykseni tämän elokuvan tarinasta niin, että se pysyy alkuperäistarinan tavoin oikeasti tapahtuvana:
Mitä jos, tässä elokuvassa, Neverland on paikka joka on alitajuisesti yhteydessä jokaisen ihmisen sisäiseen lapseen. Vaan ei kuitenkaan unimaailman kautta. Tuo selittäisi sen miksi yhdessä kohtauksessa myös aikuiset valveilla ollessaan, alkoivat tahattomasti hokea uskovansa keijuihin.
Ja Neverland yhteydessä ihmisten sisäiseen lapseen, se otti erityisesti yhteyttä 12-vuotiaaseen Wendyyn joka lähestyi vaarallisesti teini-ikää, muttei vielä halunnut sitä. Joten Neverland ”kutsui” Wendyä, ruokkimalla tämän sisäistä lasta yksityiskohdilla Koukusta ja muista merirosvoista jotka tyttö sitten toi esiin tarinoissaan, tietämättä varmaksi mistä ne hahmot tulivat. Tuo ja se, että Wendy oli lapsuuden ja teini-iän välillä, on syy miksei hän yllättynyt tavatessaan lentävän pojan jonka varjo oli irti – mutta toisaalta Wendy ei silti uskonut keijuihin. Neverland oli koskettanut Wendyä joillain yksityiskohdilla merirosvoistaan, muttei niiden koko tarinoilla. Koska Peterin ja keijujen kaltaisilla hahmoilla ei ollut sijaa Wendyn tarinoissa joissa seikkailivat rohkeat sankarittaert, kuten hänen versionsa Tuhkimosta.
Neverlandissä Johnin bongatessa Wendyn tarinoissa esiintyvät merirosvot, etenkin Koukun, Wendyn reaktion voi tulkita monella tavalla; muun muassa, että hän alkoi ajatella sitä uskomatonta paljastusta, että hahmot hänen tarinassaan tulevat todellisesta paikasta. Se tosiseikka, ettei Wendy tiennyt Neverlansissä olevan merenneitoja, puhuu sen puolesta, ettei Wendyn mieliasiat vaikuta Neverlandin asukkaisiin vaan Neverland tuo jotkut niistä Wendyn sisäiselle lapselle. Myös, "Thus Wendy first laid her eyes on the dark figure who haunted her stories, she saw the piercing eyes...and was not afraid, but entranced." - voidaan tulkita hänet katsomassa, ei omaa luomustaan vaan hahmoa josta hän oli alitajuisesti ”kuullut” ja pitänyt jännittävänä, ja nyt sai kohdata oikeasti.
Tämä näkökulma ei tosin selitä kuinka merirosvot voivat olla olemassa paikassa joka ei ole tällä planeetalla eikä mielikuvituksen luoma. Mutta toisaalta, jos merirosvot olivat kykeneviä lähtemään Neverlandistä ("A moment of silence for our fallen enemy, Peter Pan. ...We sail at dawn!")...täytyy olla jokin keino niille olla aikoinaan myös saapunut sinne omasta vapaasta tahdostaan.
Mielestäni tämä Neverland-kutsui-Wendyn-sisäistä-lasta sulautuu myös tähän rakkaustarinaan. Wendyn oli tarkoitettu löytää Peter Pan ja Neverland oppiakseen miten tärkeää on kasvaa aikuiseksi ja Peteriin rakastumalla hänen onnistui pitää kiinni sisäisestä lapsestaan ja muistoistaan tässä maailmassa joka muuttaa parhaimmankin meistä liian aikuiseksi. Ja Peterin oli tarkoitettu löytää Wendy jotta Wendy saisi kokea tuon kaiken ja jotta pojan oma tuska vähenisi ja tämä oppisi mietn ”eläminen on kauhean suuri seikkailu”.
Se, että kertojana toimii aikuinen Wendy joka tiesi tapahtumia joissa hän ei tarinassa ollut läsnä, myös tukee fantasia-visiota, mutta on samalla selitettävissä oikeasti tapahtuneena. Wendy kun ei kerro Peterin yrittäneen sulkea hänen ikkunansa – me katsojat vain näemme niin tapahtuvan. Wendy tuntuu tietäneen vain sen, että Peter kävi hänen ikkunallaan ja näki rouva Darlingin sen äärellä – ja sen Peter oli hyvin voinut kertoa, kun joukko oli matkalla takaisin Lontooseen. Wendy kertoi myös miten ja millä Koukku yritti myrkyttää Peterin, vaikkei ollut läsnä saati tiennyt Koukun kyynelistä. Mutta Helinä vaikutti tietävän ja oli hyvinkin läsnä. Ehkä Helinä kertoi Wendylle? Jos ei muuten niin Peteristä kilpailun nimessä, lesotakseen siitä kuinka hän kuoli Peterin puolesta.
Vieläkin todennäköisempää on, että Koukku itse puhui myrkytysyrityksestään ja pullon sisällöstä, siellä laivallaan odottaessa Peterin kuolemaa.
Eli on täysin mahdollista, että tämän elokuvan tarina tapahtui oikeasti ja juuri niin kuin aikuinen Wendy sen muistaa, mutta tarinan voi myös tulkita vain Wendyn fantasiana. Itse tuen oikeasti-tapahtui -näkemystä, koska niin se on alkuperäistarinassa, ja myös itsenäisenä tarinana tämä on traagisempi sillä näkökulmalla. Uskon, että myös romantisoinnin jälkeen tuotanto aikoi niin, koska vaivautuivat kuvaamaan kirjan viimeisen luvun jossa kumpikin, Wendy ja tämän tytär Jane, tapaavat Peterin yhtäaikaa eli se ei todellakaan voinut olla vain Wendyn mielikuvitusta. Itse elokuvaan he vain vaihtoivat erilaisen lopun, jättäen katsojalle tulkinnavaraa.
PS.
Faktoja ja mielipiteitäni AIEMMASTA KÄSÄIKIRJOITUKSESTA täällä!
COPYRIGHT DISCLAIMER:
I don't own the images I use in the graphics, but they belong to all their rightful onwers. I don't own The Walt Disney Company's visions but they belong to The Walt Disney Company. This is a non-profit fan site for entertainment and educational purposes only. No copyright infringement intended.
Copyright Disclaimer Under Section 107 of the Copyright Act 1976, allowance is made for "fair use". Fair use is a use permitted by copyright statute that might otherwise be infringing. Non-profit, educational or personal use tips the balance in favor of fair use.
