I'm just wondering

[Stewart 'Steve' Correyne]

Kehdossa ollut pienokainen tuli suhteellisen tyytyväiseksi, päästyään syliin. Kissanpennut veivät huomion ja halu koskettaa uutta asiaa, oli kova, eikä tädin, jonka sylissä hän oli, sanat saaneet kurottelua loppumaan, sillä suloiset pennut olivat kiehtovia toimissaan.
Tom katsoi sivussa tapahtumia sormi suussa ja meni sitten Charlien viereen, joka taisi odottaa lisää namipaloja. "Anteeksi, että astuin hännällesi, se oli vahinko", poika sanoi, tarkoittaen sanojaan.

Tenavan katse kääntyi Gabrieliin, joka kertoi tahtovansa raamatulliset nimet kissoilleen. "Mooses ja Aaron olivat veljeksiä", pikkumies tiesi kertoa ja muisteli muitakin raamatullisia nimiä. "Kain ja Abelkin oli veljeksiä, mutta Kain oli paha poika. Ja Jakobin lempivaimon pojat oli Josef ja Benjamin, molemmat oli hyviä", Zora kertoi vuorostaan Isä katsoi lapsiaan hymyillen ja nyökkäsi sanoen: "Hienosti muistitte nimiä ja Zora asioita." Steve oli ylpeä lapsistaan. Zora oli vasta hänen luokseen muutettuaan alkanut käydä kirkossa ja kasvatti-isä kertoi joka ilta lapsilleen raamatullisen tarinan.

Samuelin kysyttyä yösijaa, isäntä nyökkäsi ja sanoi: "Tietenkin te voitte jäädä. Kirkko kaupungissa ja pastori Alden on todella mukava. Uskonkantani on täsmälleen sama kuin vuosia sitten, joskin ehkä voimakkaampikin. "Mennään heti katsomaan yläkerrasta teille sija. Voimme yhdistää pari vuodetta siellä yhteen ja pedata." Hän oli todella iloinen, kun nuoruuden ystävät jäisivät heille yöksi. Hän asteli vintin portaille ja oli menossa yläkertaan, kun Tom riensi isänsä luo ja sanoi: "Saako Gabriel nukkua minun huoneessani?" Isä katsoi tenavaa ja sanoi: "Ehkä on parempi, että hän nukkuu vanhempiensa kanssa, koska yöllä on tarkoitus nukkua ja huoneesi ei ole kovin iso."

[Gabriel McKenzie]

Charlie ei enää ollut lainkaan ikävissään, heilutti vain häntäänsä ja nuuhkutti Tominkin käsiä keksien toivossa. Se siirtyi emäntänsä ja vauvan luo nuuskuttamaan toiveikkaana, mutta sai Elizabethilta vain päänsilityksiä ja taapero nyki sen luppakorvan pitkähköistä karvoista mikä ei sekään turria liiemmin haitannut. Se vain heilautti korviaan ja tassutti pikku-isäntänsä luo, vinkaisten merkitsevästi tämän vierelle istahtaessaan. Gabriel halasi sitä jottei se ainakaan tuntisi oloaan sivutetuksi kissanpentujen hellittelyn keskellä. Koira päästi äänekkään huokauksen ja laskeutui makuulle pojan vierelle seuraamaan laatikon ympärillä peuhaavien kissanpentujen telmimistä. Mielessään se olisi tahtonut telmiä niiden kanssa, mutta Samuel oli opettanut sen vain katselemaan pentuikäisten eläinten seurassa. Tyttökissa kuitenkin hipsutti rohkeasti sen luo, koiran etäisesti muistuttaen sitä emosta. Tyttö puski Charlien kylkeä vasten ja yritti sitten kiivetä tämän selkään. Charlie vain katsahti sen suuntaan kunnes kääntyi taas seuraamaan sen veljiä.

Mikään esiin nostetuista nimistä ei tuntunut oikealta, Gabriel pohti mielessään, katsellessaan lemmikkejään. Kumpikaan kisuista ei näyttänyt miltään niistä nimistä. Hän alkoi pohtia Jeesuksen opetuslasten nimiä, ja tietenkin ensimmäinen mielessä oli Judas Iscariot mutta hänen nimeään ei taatusti tällaisille eläimille annettaisi.

”Hienoa, kiitos,” Samuel vastasi siirtyessään jälleen pesemään käsiään, Elizabethin jututtaessa taaperoa sylissään. Mies pohti hetken ja pani samalla merkille Tomin kysymyksen omasta puolestaan.
”Olen samaa mieltä,” hän kommentoi Steven vastausta. ”En usko että malttaisitte keskenänne nukkua, etenkin kun olette vasta tutustumansa.” Gabrielkin oli puolella korvalla kuunnellut yöpymisajatuksen noustessa kysymykseen. Hänkin olisi paljon mieluummin yöpynyt uuden tuttavuutensa huoneessa, mutta isät olivat selvästi jo päättäneet toisin. Poika vilkaisi portaisiin joiden päässä vierashuoneen täytyi olla. Häntä alkoi harmittaa että tämä talo oli niin pieni. Heidät laitettaisiin kuitenkin nukkumaan ennen aikuisia eikä täällä pystyisi hiipimään Tomin huoneeseen salaa ennen kuin kaikki kääntyisivät yöpuulle.
”Kiitos, Steve, mutta vuoteiden yhteen laittaminen ei ole tarpeen. Oikeastaan parempi jos pidetään ne erikseen ja sijaat vain Gabrielille patjan saman huoneen lattialle,” Elizabeth sanoi asian jota tiesi miehensäkin miettineen.
Poika rakasti lattialla patjalla nukkumista vieraissa koska se oli niin erilaista kuin kotioloissa, ja jos yöllä nousisi myrsky poika voisi kömpiä jommankumman heistä viereen ilman epämukavuutta. Toisin kuin jos joutuisi olemaan kahden yksöissängyn muodostaman raon päällä.

Samuel siirtyi lautasensa kanssa ottamaan viimeiset riisit ja lihapullat kattilasta, Gabriel päästi kissansa takaisin lattialle, Charlie makoili rajoitetun rentoutuneena samalla kun tyttöpentu asteli sen päälaella, ja Elizabeth alkoi pohtimaan miten kissoille järjestäisi yön. Walnut Grovessa ei ollut hänen tietääkseen koskaan ollut sanomalehteä joten olisi epätodennäköistä että Correyneilla vanhoja sellaisia olisi, ainakaan kovin montaa. Pikkuisten olisi hyvä olla turvallisessa paikassa, mutta itse talo ei toimisi nyt.
”Nämä olisi varmaan parasta sijoittaa talliin yöksi. Siellä lienee maalattia ja tyhjä pilttuu...jos ei muuta niin synnytyspilttuu...” nainen pohti ääneen, silittäessään luokseen tassutellutta ja syliinsä mönkivää oranssi-valkoista karvapalloa.
”Tosiaan,” Samuel kommentoi.
”Mutta minä haluan niiden nukkuvan meidän kanssa. Miksei ne voisi, Charliekin nukkuu!” Gabriel vastusti ehdotusta välittömästi, puolestaan silitellen Charlien pään päälle käpertynyttä tyttöstä.
”Olen pahoillani, kulta, mutta nämä pienokaiset eivät ole vielä sisäsiistejä,” Samuel perusteli lyhyen ytimekkäästi, siirtyessään pöytään sanomaan äänettömän ja pikaisen ruokarukouksen ja aloittamaan ateriansa.
”Ne ovat kyllä hyvässä turvassa tallissa eikä näin kesällä pitäisi tulla liian kylmäkään,” äiti lisäsi.
Vekara voihkaisi pettyneenä. Mikään ei nyt tuntunut menevän niin kuin hän halusi, mutta toisaalta hän oli yhä taivaissa saatuaan kaksi kissanpentua omakseen eikä siksi viitsinyt alkaa väittelemään enempää.

”Viedään ne sinne vaikka saman tien,” Elizabeth totesi, ja kävi laskemassa Beckyn toistaiseksi takaisin kehtoon sillä kellään ei olisi muutamaan hetkeen mahdollisuutta vahtia tämän liikkeitä. Samuelinkin pitäisi saada syödä ihan rauhassa. Sitten hän nosti pennut yksitellen takaisin puulaatikkoon paitsi tytön jonka Gabriel poimi Charlien pään päältä.
”Lapset, tuokaapa te niille pari kuppia vettä,” nainen pyysi, siirtyessään laittamaan kengät jalkaansa. ”Zora, haluaisitko valmistaa niille ruokaa?” hän ehdotti, kääntäessään katseensa tyttöön samalla kun Gabriel jo kiirehti etsimään pientä astiaa johon kauhaista vettä.
”Jos teillä on jäljellä kananmunia ja vihanneksia, niistä saat helposti aikaan sopivan aterian pikkuisille. Keitä kaksi kananmunaa pehmeäksi, murskaa ne, ja sekoita pienen määrän paloiteltuja vihanneksia kanssa. Lisää vielä kuumaa vettä ja sekoita kunnes koostumus on pataruoan kaltaista,” hän ohjeisti siltä varalta ettei tyttö ollut koskaan valmistanut ruokaa pentueläimille, ja asteli nostamaan puulaatikon syliinsä ennen kuin pesueesta kukaan ehtisi kiipeillä sieltä pois.

[Stewart 'Steve' Correyne]

Nuori naisen alku, oli jokseenkin rauhoittunut, kun koira ei ollut uhkaava, mutta kun isänsä lähti yläkertaan etsimään petivaatteita vieraiden vuoteisiin, Zora vinkaisi: "Isi." Isäntä kääntyi katsomaan lempeästi kasvattiaan ja silitti tuon kättä: "Ei Charlie tee sinulle pahaa, se on kiltti koira. Minä tulen kohta takaisin." Hetken ajan pieni käsi puristi isompaa kättä, mutta ote hellitti ja tenava istui pöydän äärelle ja tuijotti sen puista pintaa, alkaen jonkin tovin päästä pelaamaan korteillaan pasianssia. Välillä tumma vilkaisi koiraa, ikäänkuin varmistaakseen, että tuo ei ollut liian lähellä häntä, vaikka hän oli rauhoittunut, niin silti hän ei tahtonut koiran olevan liian lähellä.


Tom katsoi tyttöpentua ja kyykistyi silittämään koiraa ja pentua samalla, kun tarkkaili tilannetta. Perheen kuopus, joka oli hetken saanut leikkiä koirankorvilla, mutta nyt hän oli keskittynyt jalkoihinsa ja tädin sormiin. "Tapapapapa papajaja", tyttönen jutteli ja käänsi katseensa portaiden yläpäähän, missä hän näki isän kävelevän ohi. "Taatataataataataa!" tyttö huusi ja katsoi kohti yläkertaa, ja huutelu voimistui, kun hänet laskettiin takaisin kehtoon. 
Zora katsoi pikkusisartaan ja ojensi tuolle lattialta tuon helisevän puulelun ja Becky lopetti huudon ja alkoi leikkiä lelulla, samalla kun vanhempi sisarensa alkoi ohjeen mukaan valmistaa kissanpennuille ruokaa. Tom riensi ottamaan kaapista puisen kulhon ja antoi toisen Gabrielille ja otti siihen sitten vettä, lähtien kantamaa kuppia varovasti tallin suuntaan. Becky alkoi taas kehdossa äännellä, kun Stewart tuli alakertaan. Mies otti pienokaisen syliinsä ja sanoi tuolle lempeän vakavasti: "Vai pidät sinä täällä nyt hurjaa komentoa. Minä olen tässä perheessä pomo, mutta älä huoli kultaseni, sinäkin saat huomiota kyllä. Et sinä jää omillesi." Tyttö rauhoittui heti kun pääsi isänsä syliin ja painoikin päänsä tuons rintakehää vasten ja hieroi kasvojaan miehen paitaan, aivastaen sitten kolme kertaa. "Ohhoh, tulipas ne reippaasti", isäntä sanoi hymyillen ja otti taskustaan nenäliinan ja pyyhki taaperon nenää hieman. Heleä kikatus alkoi sitten kuulua pikkuisen suusta, eikä Stewart voinut muuta kuin nauraa tyttärensä kanssa. 
Tallissa Tom näytti synnytyspilttuun, joka ei ihan valmis vielä ollut, mutta lähes kuitenkin, ja sanoi: "Tonne ne varmaan saa laittaa." Hän meni sitten katsomaan vasikkaansa ja silitti vasikan turpaa hellästi.

[Gabriel McKenzie]

Vekaralla oli kova kiire äidin ja kissojen perään, mutta hän joutui odottamaan että talon oma poika haki astia ja näytti missä sangossa oli keitettyä juomavettä. Lopulta hän nousi pienelle jakkaralle jotta ylsi ottamaan kippoonsa vettä pöydällä istuvasta sangosta ja kiipesi varovasti alas. Tom oli jo ehtinyt ulos, mutta Gabriel kipitti lattian poikki, työnsi jalkansa kenkiin nopeasti ja kiirehti perään niin vauhdilla kuin nyt sitomattomien kengännauhojen kanssa kykeni ja uskalsi kun ei halunnut kaatua ja menettää kipponsa sisältöä. Hän ilmestyi talliin muutaman hetken päästä, ja tapasi äitinsä parhaillaan tarkastelemassa synnytyspilttuun aluetta ja ympäristöä, keräten sieltä pois irrallisia nauloja, teräviä puunpaloja ja kaiken muun minkä arveli voivan vahingoittaa uteliaita ja tietämättömiä pikkukissoja. Samalla nainen jututti Tomia tämän vasikasta, sen nimestä, luonteesta ja hoidosta - ei ohjeistaen vaan neutraalisti kysellen pojan kokemuksista.

Gabriel vilkaisi kuin myös tyypillisen söpöä vasikkaa, mutta oli yhä enemmän kiinnostunut kissavauvoista. Hän laahusti laskemaan tuomansa vesikipon pilttuun peränurkkaan asetetun laatikon lähelle ja jäi ihastelemaan erityisesti omia kisujaan. Hän elätteli kuitenkin yhä toivonkipinää että isä ja äiti suostuisivat sittenkin pitämään kaikki viisi. Elizabeth oli kääntänyt puulaatikon kyljelleen niin että se avoin osa osoitti pilttuun sivuseinää kohti aivan sen lähelle, jotta pesue saisi halutessaan piiloutua sen suojiin mutta pääsisivät helposti vesi- ja ruoka-astioille.

Samaan aikaan talon sisällä Samuel aterioi rauhassa, Charlie makoillen tyynesti hänen tuolinsa vieressä katselemassa kehdossaan mielenkiintoisesti rahisevaa esinettä heiluttelevaa taaperoa. Koira olisi mielellään mennyt tutkimaan tilannetta lähemmäs, mutta isäntä oli komentanut siihen ja pysymään paikalla, Steven siirryttyä yläkertaan. Mies arveli Zoran saavan edes hitusen enemmän mielenrauhaa jos koira oleilisi omistajansa lähellä. Ei sillä että tyttö häntäkään tuntisi, mutta tuskin tenavalle hänestä missään määrin ikävää kuvaa oli muodostunut.
Samuel tahtoi toki tutustua vanhan ystävänsä lapsiin enemmän, eihän heidän kontaktinsa ollut edennyt käytännössä vielä mihinkään etenkään kasvattitytön kanssa. Vain kaupalla tapahtunut pieni törmäys ja sen tiimoilla parin sanan vaihto, ja äskettäin koirankeksi-tilanne jonka aikana tyttö ei ollut sanonut sanaakaan hänelle. Joten mies ei edes yrittänyt aloitella keskustelua syödessään ja tytön valmistaessa kissojen ateriaa, hän oli havainnut tyttösen olevan todella arka ja myös käsittänyt miksi. Tutustuminen jääköön vähän tuonnemmaksi, kun Steve olisi saanut vieraspedit valmiiksi.

Samuelin ajatukset harhailivat omassa lapsuudessaan tässä kauniissa kylässä. Hänen vanhempansa olivat tänne aikoinaan asettuneen pienen ryhmän joukossa ja kyläksi tätä oli alettu kutsua myöhemmin kun asukasluku oli vähän kasvanut ja paikalle oli saatu lääkärin ja koulun lisäksi postimuisto eli yhteys ulkomaailmaan. Mitä merkittäviin käytännön asioihin tuli, eihän tämä ollut juurikaan muuttunut - vain yksi sekatavarakauppa noussut.

Walnut Grove oli hänelle rakas synnyinsija lukuisine lämpöisine muistoineen. Ja Burns tulisi varmasti ottamaan saman sijan Gabrielin sydämessä aikanaan. Hyvin pienessä yhteisössä jossa kaikki tunsivat toisensa vähintään nimeltä - hänen lapsuudessaan jopa paremmin, kun asukkaita oli ollut vain muutama kymmen - muodostui helposti läheisiä ystäviä, ja miksei melkoisia vihollisiakin, ja vuosienkin eron kestäviä suhteita. Steve ei varsinaisesti ollut silloin hänen paras ystävänsä, mutta yksi niistä muutamasta joidenn kanssa hän viihtyi erityisen hyvin.

"Mitäs minä missasin etsiessäni koiraamme? Ellie varmaan kertoili jo jotain meidän tilanteesta, mutta mitä sinulle kuuluu nykyään? Paitsi kolme upeaa lasta," hän tiedusteli seuratessaan miehen ja taaperon hellyttävää välikohtausta. Hän tosiaan toivoi että olisi tullut pitäneeksi aktiivista yhteyttä lapsuuden kavereihinsa vuosien varrella. Viimeisimmät isommat uutiset täältä suunnalta olivat lukuisia vuosia sitten, muun muassa kutsu Steven häihin joihin hän ikävä kyllä ei millään ollut päässyt irtautumaan kun välissä oli yli 2000 kilometriä eikä junayhteyksiä lähelle. Lahja ja onnittelukortti oli tietenkin lähetetty, mutta pitkästä aikaa tapaaminen niin onnellisissa merkeissä olisi ollut hienoa.

[Zora Correyne]

Tom silitteli omaa vasikkaansa, sillä hän ei halunnut kissanpentuihin olla kosketuksissa, kun ei kuitenkaan omaa saanut. "Jojo syö vielä sen oman äidin maitoo", tenava jutteli. "Se on ollut ihan terve ja opettelee jo vähän heinälle", hän lisäsi ja kertoi kaikenlaista vasikastaan, mitä nyt häneltä kysyttiin, niin sen mukaan hän vastaili ja tiesi ihan kivasti asioita ja siitä miten vasikkaa piti hoitaa.

Penturuokaa valmistava tyttönen, vilkuili välillä koiraa ja miestä, mutta ei sanonut kuitenkaan mitään, vaan keskityi sekoituksen tekemiseen. Isäntä puolestaan keskittyi lähinnä kuopukseensa, mutta istuutui sitten ystävänsä vastapäätä. "Noo, missasit oikeastaan sen että meillä on kolme lehmää, vasikka, kaksi sonnia, sekä kaksi hevosta ja muutamia kanoja tipuja. Yksi lehmä ja toinen hevosista on kantavana, ja maata on n. 300 eekkeriä. Ja isäni ja vaimoni kuoleman. Becky oli kolmen päivän ikäinen kun vaimoni kuoli, Isäni kuoli pari tuntia Beckyn syntymän jälkeen. Ja kaikki on ollut haastavaa. Mutta lapsilta olen kuitenkin saanut paljon. Ja vaimoni kuoleman jälkeen Zora muutti meille, hän ei kuulunut niihin mustalaisiin, muuta kuin ulkonäöllisesti. Luonteeltaan hän on kuin me. Mitä nyt on ennustavinaan asioita leikillään", Stewart kertoi ystävälleen ja lisäsi: "Ellie kertoi ne samat tiedot, joita en osannut lasten tilanteen takia, kunnolla sisäistämään, kun sinä kerroit." Isäntä pahoitteli hieman, ettei ollut ystävänsä sanoja sisäistänyt, mutta konflikteja kahden vanhemman lapsen välissä olivat usein hänelle hektisiä. "Paaajapaaapataa", taapero osallistui isänsä sylistä keskusteluun. "Aivan niin, sinäkin pidät asioista", mies sanoi ja nosti keinuhevosen lähemmäs ja laski Beckyn ratsaille, pitäen toisella kädellä kiinni tytön kainalosta, ettei tuo putoisi. 
Vanhempi tytöistä tuli pian pannun kanssa Samuelin viereen ja kysyi hiljaa: "Onko tää nyt sopiva niille?"

[Gabriel McKenzie]

Ennen kuin Samuelin myötätuntoinen ilme ehti sanoiksi asti, hän käänsi huomionsa Zoran esittelemään ruokaan ja testasi sen koostukusta lusikalla sekoittaen.
"Oikein hyvä. Ne rakastavat sitä varmasti," mies vastasi, antaen tytölle lämpimän hymyn.
Se hiipui nopeasti, kun ajatukset palautuivat edelliseen aiheeseen.
"Tuo on hirvittävää," hän sanoi kääntäessään huomionsa takaisin Steveen. Ikään kuin yhden rakkaan menettäminen ei olisi tarpeeksi, Steveltä oli otettu kaksi ja vieläpä hyvin lyhyellä aikavälillä. Kuten puooisollaankin, Samuelilla oli kokemusta vain isovanhempien ja joidenkin ystävien kuolemasta mitä ihmisläheisiin tuli, mutta se antoi silti suuntaa-antavaa ymmärrystä tällaiseenkin tilanteeseen. 
"Mihin he menehtyivät? Jos siis haluat puhua asiasta. Ymmärrän toki, jos et. Siitä on ilmeisesti hyvin vähän aikaa," hän jatkoi, katse Beckyssä jonka oli arvellut noin vuoden ikäiseksi ihan jo koonkin puolesta, mutta myös puhe- ja kävelykyvyn puutteesta samalla kun tyttö kuitenkin osasi nostaa itsensä seisomaan tuen avulla.

[Zora Correyne]

Varhaisteini katsoi miestä, kun tuo testasi ruuan koostumusta, sen jälkeen hän laittoi ruuan astiaan ja lähti viemään sitä latoon, jossa pienemmät muksut ja toisen äiti olivat. "To-toin tämän", hän sanoi ja ojensi kupin naiselle ja meni sitten silittelemään hevosia. Hevoset oli ainoa asia, ennustamisjuttujen lisäksi, joka entisestä elämästä kiehtoi tyttöä. Muute hän oli kuin kuka tahansa ei mustalainen, sisältään.

Isäntä piteli kuopuksestaan kiinni, kun tuo keinui hymyillen hepan selässä, hänen mielensä oli hieman raskas aiheesta, mutta tämä oli käytävä joskus läpi, parempi siis nyt. "Beckyä odottaessa hän sairasteli jonkin verran, naapurin emäntä kävi meillä päivittäin auttamassa, koska isäkin sairasteli ja oli vuoteenomana. Kun Becky lopulta syntyi, näytin tytön äidilleen ja isälleni. Isä meni pari tuntia syntymän jälkeen. Doc sanoi, ettei Alicekaan eläisi kauaa. Muutaman päivän päästä, hänkin vain kuihtui pois.", Steve sanoi ja viimeisen lauseen kohdalla, itku vain tuli. Hän nosti tytön syliinsä ja itki, kolmen lapsen isä, ei ollut niitä ihmisiä, jotka yleensä näyttivät tunteensa, mutta nyt niin kävi. Kun Tom ei ollut paikalla, vaan hänen hyvä ystävänsä, niin hän uskalsi itkeä. "Tajusin yhtäkkiä olevani täysin yksin lasten kanssa, ainoa aikuinen perheessä. Alicen vanhemmat tulivat hautajaisiin, isäni ja Alice haudattiin samana päivänä samaan hautaan. Se oli elämäni vaikein päivä. Alicen vanhemmat jäivät pariksi viikoksi luoksemme, auttelemaan lasten kanssa, sillä minun oli jatkettava töitä. Ja olen hyvin kiitollinen siitä heille. He auttoivat omalla tavallaan minut nopeasti kiinni arkeen", mies sanoi jo hieman rauhoittuneena.

Mies meni ottamaan kupillisen vettä, sillä suutaan kuivasi kovasti, hän palasi sitten pöydän luo istumaan ja jatkoi: "3 kuukautta hautajaisten jälkeen, pysähtyi mustalaiskaravaani lähistölle ja Zora oli heti paennut sieltä, löysin tytön ladosta ja tyttö kertoi itkuisesti, haluavansa olla poissa 'sen naisen' luota. Hän ei sanonut äiti, vain 'se nainen'. Kun lähdin tytön kanssa karavaanille, selvisi että tyttö oli aiheuttanut paljon konflikteja, pelkästän jo syntymänsä takia siellä, koska isä ei ollut heikäläinen ja lapsen luonne oli kaikkea muuta kuin heimokeskeinen. En minä sitä asiaa pohtinut kuin yön yli, ja parin päivän päästä kävimme 'sen naisen' kanssa Marshallissa erään tuomarin luona ja teimme paperit. Lapsi siirtyi minun holhoukseeni, eikä 'se nainen' tai väkensä voisi vaatia minulta mitään taloudellista apua, eikä tyttöäkään takaisin. Vaikka eivät he tyttöä muutenkaan halunneet."

[Gabriel McKenzie]

Tämä ei nyt mennyt lainkaan niin kuin hän oli toivonut lapsuuden ystäviensä jälleennäkemisen sujuvan, mutta toisaalta epämukavuus olisi voinut olla paljon pahempi jos kyseessä ei olisi ollut lapsuuden ystävä pikkukylästä. Eikä hän ollut inttänyt tietoa vaan asioli ihan Steven oma valinta ja hän ymmärsi hyvin miksi tämä oli tuntunut sopivalta hetkeltä purkaa suruaan. Samuel haarukoi annoksensa myötätuntoisin ilmein. Hän ei kysellyt aiheesta enempää, Steve varmasti kertoisi tarkemmin joskus kun olisi valmis ja jos haluaisi.

Pieni, lämmin hymy karehti miehen huulilla hänen kuunnellessa Zoran saapumista perheeseen. Niin surullinen kuin se oli, hän oli ylpeä voidessaan kutsua Steveä ystäväkseen. Ei ihan jokainen kristittykään löytäisi voimiaottaa siipensä alle Zoran kaltaista lasta tällaisina köyhyyden aikoina etenkin jos elätti jo muutamaa lasta ennestään, saati jos oli sen päälle keskellä tuoretta murhetta ja sen prosessia.
"Olen varma, että aikanaan hän katsoo tuota kaikkea aivan toisena elämänä," Samuel kommentoi viedessään lautasensa ja lasinsa tiskisangon luo.
"Hän on varmaan sekarotuinen? Ja lähtöisin Englannista?" hän kysyi kuulemaansa ja Zoraa hetken pohdittuaan, saamalla astioitaan tiskaten.

[Stewart 'Steve' Correyne]

Stewart oli helpottunut siitä, että oli ystävä jolle saattoi purkaa sydäntään, hän ei pystynyt sitä tekemään juuri kenellekään, paitsi tohtori Bakerille, johon hän pystyi luottamaan täysin. Miten kovasti tuo isä olikaan kaivannut ystäväänsä, vaikka vain seuraksi, esim. kalastelemaan, niinkuin silloin penskoina ja teineinä. He eivät olleet silloin tarvinneet pahemmin sanoja, aina he olivat ymmärtäneet toisiaan.

Äijä vilkaisi toveriaan ja hymähti hieman. "Toivottavasti. Teen kaikkeni, että hänen elämänsä olisi tulevaisuudessa mahdollisimman tasaista, vaikka se ei välttämättä olekaan niin helppoa hänelle, vaikka kuinka koittaisin", Steve sanoi pohtivalla äänellä. "Ätätääätäätäää! Jätätätääpäpätätäää!" pieni tytön tylleröine osallistui keskusteluun. "Niinpä niin Becky, sinäkin teet parhaasi", isä vastasi lempeällä äänellä tyttärelleen ja painoi suukon tuon otsalle.
Kun tuli puhe kasvattitytön taustasta, mies pohti hieman ja nyökkäsi: "Sieltä jostain hän on syntyjään. Ollut muutaman vuoden ikäinen, kun ovat tulleet merten yli. Käsitin että sielläkin oli tyttö saanut aikaan pahempia konflikteja ja 'se nainen' ratkaisi tilanteen lähtemällä lapsensa kanssa pois sieltä."

[Gabriel McKenzie]

"Ei, Charlie, et pääse itseksesi ulos tänään. Vien sinut lenkille vielä myöhemmin," Samuel puheli koiralleen joka oli jolkottanut vinkumaan ja raapimaan ovea. Vastaukseksi kuului turhautunut haukahdus. Karvakorva siirtyi ikkunalle ja nosti etutassunsa ikkunalaudalle. Sen häntä alkoi heilua asteittain kovemmin kun tuttuja kasvoja lähestyi.
"Eeei vielä," Elizabeth sanoi napaten Charlien kaulapannasta ennen kuin se aivan ehti livahtaa ovesta ulos naisen avatessa sen.
"Steve, miten kaukana kirkkonne on täältä ja mihin aikaan jumalanpalvelus alkaa?" hän kysyi, todetessaan takan päällä istuvan kellon kipuavan kohti seitsemää. Hän oli kyllä saanut Gabrielin nukkumaan päivittäiset parin tunnin nokoset matkalla tänne, mutta poika tarvitsisi silti mieluiten kahdentoista tunnin yöunet. Vastalauseita varmasti kuuluisi, mutta petiaika oli jo nyt melkein puoli tuntia myöhässä.
"Gabe, hapeas vankkureista kirjasi ja Charlien lelut ja ruoat, kiitos," Samuel kehotti pojan ilmestyttyä ovelle, ennen kuin vekara ehti potkaista kenkiään jalasta.