Visits and friends

[Zora Correyne]

Zora oli tosiaan seurannut sivusilmällä Elizabethiä ja tullut tulokseen, ettei tämä ollut niinkuin hänen äitinsä ja rva Oleson, paljon lempeämpi ja kiltti, joten hän uskaltautui ruokapöydässä puhumaan tälle rohkeasti. Kovasti tyttö innostui, kun hänelle selvisi Elizabethin maalanneen tauluja. Innostus näkyi hänen kasvoistaan ja ilo paistoi hänen kasvoiltaan ja koko olemukseltaan, kun heillä oli yhteinen harrastus. "Oikeinko näyttely? Eli sellainen, missä on paljon tauluja ja ihmiset saa tulla ihailemaan niitä?" Zora kysyi, hän oli kuullut joskus sellaisesta, mutta ei ollut koskaan saanut nähdä sellaista konkreettisesti. 
"Olisi ihanaa, madam, jos voisimme huomenna tai joulupäivänä maalata yhdessä", Zora sisältä suorastaan kumpusi ilo ja onni ulospäin, kun hän saisi maalata kivan ladyn kanssa. "Minä osaan maalata vain sormillani, mutta pesen aina kädet sen jälkeen", Zora sanoi hymyillen, hän ei vielä tiennyt, että tilanne tulisi muuttumaan piankin.


Tom pysähtyi matkalla Gabrielin tuolin taakse ja ilahtui: "Joo, piilosta." Mutta Steve toppuutteli Samuelin rinnalla jo poikaa, pudistamalla tosin vain päätään. Hänestäkään se ei ollut hyvä ajatus. 
Samuelin kysyessä lumiukoista Stewartilta, miehen huulille levisi hymy. "Kuulostaa mainiolta ajatukselta", hän vastasi ja kysyi: "Muistatko silloin kerran kun rakennettiin lumiukko isä ei ilahtunut, kun siitä tuli aivan liikaa hänen näköisensä ja se ei olisi muuten häntä haitannut, jos nenänä olisi ollut porkkana, mutta kun ei löydetty porkkanaa laitettiin omena ja se näytti siltä kuin nenä olisi turvonnut monta kertaa isommaksi ja se punainen väri vain pahensi näkyä." Steve muisti kuinka heitä oli naurattanut lumiukon näköisyys häneen itseensä. "Omena, ei lumiukon nenä voi olla olla omena", Tom sanoi, mutta nauroi kuitenkin. Zorakin oli kuunnellut tarinaa ja hihitteli, sitten hän kertoi Elizabethille: "Minä aion maalata nyt tuon puun namuineen." Hän nousikin ja meni pesemään kädet ja kasvotkin. Hän oli jo melko hyvin tottunut siihen, että kädet ja kasvot puhdistettiin syönnin jälkeen.

[Gabriel McKenzie]

Elizabeth ja Samuelkin naureskeli hiljaa kuvitellen Steve-lumiukon.
"Ehkä se oli versio sinusta kauhean, kauhean flunssaisena..." Samuel ehdotti noustessaan vaimonsa kanssa pöydästä. Elizabeth alkoi korjata pöytää tyhjäksi, Gabriel kipitti eteiseen etsimään ulkovaatteita, ja Samuel huomattuaan pojan täysin käyttämättömän lautasliinan harppoi perässä sen kanssa. Pyyhittyään tenavan suupielet ja kädet huolella hänkin päätti lähettää pojan käsipesulle, sormista kun rasva ei lähtenyt yhtä helposti.

Odotellessaan hän nosti tuolille Gabrielin mustan, paksun ja pitkän talvitakin, ja lattialle pari koria joista toinen oli täynnä kaulahuiveja ja lapasia, ja toinen kaikennäköisiä pipoja. Kaksi innokasta isoäitiä ja äiti takasivat ettei pojalta loppuisi villavaatteiden valikoima kesken. Kaapista mies kaivoi vielä villahousut ja asetti ne takin päälle. Hän hypisteli myös villapaitaa sillä pojalla oli nyt yllään vain aluspaita ja sininen flanellipaita, mutta arveli paksun takin riittävän kun ulkona ei oltaisi tuntiakaan ja vekarat olisivat aktiivisesti liikkeessä.

Gabriel viiletti takaisin ja polvistui heti villavaatekorien eteen. Pipokorissa oli melkoinen valikoima värikkäitä erilaisin kuvioin kudottuja villapipoja joissa useimmissa oli lisäksi merinovilla-vuori. Joissain oli eläinten kasvoja ja erikseen kiinnitetyt korvat, joissain niistä myös yhdistettynä kaulahuivi. Tänään poikaa valitsi raidallisen USA:n lipun väreissä kudotun tavallisen pipon, ja punaisen kaulahuivin jossa koristeina värikkäitä villapalluroita. Lapasten korista hän tonki esiin tämänhetkiset suosikkinsa, kurpitsa-lapaset.
"Voi, Bubsy, nuo ovat syyslapaset," isä totesi polvistuessaan pojan eteen korin toiselle puolelle. "Odotas vähän," hän lisäsi ennen kuin Gabriel ehti muuta kuin luoda ylös pettyneen katseen.
Isä muisti juuri että kyseiset tumput oli tehty viime syksyä varten joten niissä oli vielä hyvin kasvun varaa.
"Laita nämä niiden alle niin on hyvä," hän ojensi pojalle toiset, pienemmät mutta yhä mukavankokoiset tummansiniset lapaset. Ilahtuneena poika hyväksyi diilin ja kumpaistenkin lapasten kanssa konttasi tuolin viereen. Hän kiskoi alas talvitakkinsa, antaen villahousujen pudota lattialle ja potkaisi ne tuolin alle.

"Ei, Gabe. Sinä puet myös ne," Samuel totesi tyynesti, pukiessaan takkia ylleen.
"Mutta--"
"Älä tuhlaa aikaa väittämällä vastaan. Se ei auta mitään. Emmekä voi tänään olla ulkona kovin pitkään," hän sanoi hieman tiukemmin.
"Mutta--!!!"
"Nyt on keskitalvi, tosi kylmä ja aurinko laskee ihan kohta. Siellä on joka minuutti kylmempää ja kylmempää," isä jaksoi vielä selittää vaikkei oikeastaan uskonut että vekara välittäisi moisista seikoista. Sitten hän aavisti mitä poika luultavimmin yritti sanoa.
"Ei sinun tarvitse päällyhousujasi vaihtaa, voit laittaa samat takaisin yllesi. Ne ovat tarpeeksi paksut villahousujen kanssa."
"Oh," Gabriel henkäisi tyytyväisenä ja alkoi avata vyönsä solkea.
Hänellä oli yllään yhdet suosikkihousuistaan, sinistä farkkukangasta joiden oikeanpuoleiseen taskuun äiti oli ommellut kirjaillun kissanpennun jonka luomisen parissa isoäiti puolestaan oli viettänyt tuntikausia. Siitä ei toki voinut nauttia pitkän talvitakin kanssa, mutta pojalle riittikin että hän tiesi sen olevan siellä.

[Stewart 'Steve' Correyne]

"Joo, kauhean flunssaisen näköinen", Stewart sanoi ja naurahti. "Eikä isi ollut vihainen vaikka mököttikin. Mutta kun ne porkkanat oli hukassa", Tom sanoi ja meni pesemään kätensä ja kasvonsa. Steve otti Beckyn syliinsä ja seurasi poikaansa ja pian kolmikko palasikin takaisin, lapset pesupuhtaina. 

Stewart laski tuolille Tomin talvivaatteet, jotka olivat samanlaiset kuin Beckyllä, joskin hieman eriväriset ja isommat. Talvivaatteet olivat hieman alkukantaisemman oloiset, kuin Gabrielilla, mutta ne oli isoäiti rakkaudella tehnyt lapsenlapsilleen, ne olivat hänen kotiseutunsa mukaiset vaatteet ja myös hyvin lämpöiset. Hän alkoi auttaa vaatteita Beckyn ylle ja Tom alkoi pukea omia vaatteitaan, isän auttaessa häntä hieman samalla. Hän ei mukissut vastaan, vaateissa kun tiesi, ettei isi kuuntelisi vastaväitteitä ja hän tahtoi miellyttää mummia sillä että piti tämän tekemää talvipukua. "Tuleeko noilla kylmä?" hän kysyi ja osoitti ystävänsä ohuemmalta näyttäviä talvivaatteita.
"Kyllä niilläkin tarkenee, kun pukeutuu oikealla tavalla", Stewart vastasi pojalle samalla kun solmi tämän vyön takin ympärille ja antoi tälle lämpöiset mummin tekemät lapaset.

Zorakin oli saanut samanlaiset talvivaatteet uudelta isoäidiltään lahjaksi ja oli kyllä tyytyväinen, ettei tarvinnut talvella palella enää niinkuin karavaanissa. "Ola ula", Becky kutsui isosiskoaan mukaan ja imi omaa lapastaan hieman. Zora ei kuullut pikkusiskon sanoja ja Steve veti lempeästi kuopuksen suusta lapasen pois, alkaen itse pukea omia ulkovaatteitaan. "Pärjäätkö Zora?" hän kysyi ja lisäsi nopeasti: "Tietysti pärjäät, iso reipas tyttö." Zora vilkaisi isäänsä ja näytti yläpeukkua. Hän oli levittänyt sanomalehdet ja asettanut niiden päälle taulutelineen johon asetti taulun valmiiksi, alkaen avata sitten maalipurkkiensa naruja, jotka pitivät kannet tiiviisti kiinni. Hän oli varovainen maaliensa kanssa ja täysin omissa ajatuksissaan, hän alkoi laulaa itse keksimäänsä laulua, sieltä kuului myös kiitollisuus Jumalalle väreistä ja kaikenlaisia kauniita kiitoksia eri asioista kuten mm. perheestä. Hän lauloi joka kerta hieman erilailla, sillä sanat soljuivat mieleen tuosta vain, sävel oli kaunis melodinen ja hänen lauluäänensä oli kirkas ja heleä.

[Gabriel McKenzie]

Elizabeth nautti suuresti olohuoneesta kantautuvasta laulusta, se teki kotiaskareista niin paljon mukavempaa. Edes itse lauleskelu ei ollut ihan sama asia. Nainen pisti korvan taakse että tuostakin voisi mainita tytölle, sillä hänellekin oli siunaantunut todella vahva ja kaunis lauluääni. Tämä johti vieläkin parempaan ajatukseen, että voisi oikeastaan koko porukalle ehdottaa yhteistä musisointi-hetkeä. Hän kun oli laulamisen lisäksi lahjakas myös kitaran kanssa, Samuel huuliharpun ja lauluääntäkin löytyi kohtuullisen hyvin, ja Steve harmonikan.

Gabriel tarvitsi apua talvisaappaidensa nauhojen kanssa, takkinsa nappien kiinnityksessä ja kaulahuivin asettelussa, mutta muutoin selvisi melko mallikkaasti ja muisti jopa laittaa toiset lapaset kurpitsojen alle. Samuelin otettua öljylyhdyn ja tulitikut, miesväki ja pikkuisin neiti poistuivat etuoven kautta ja Gabriel kellahti välittömästi pihatielle tekemään lumienkeliä.
"Pojat, rakennetaan tähän talon etupuolelle niin naapurit saavat ohikulkiessaan ihastella sitä," Samuel sanoi ripustaessaan kuistin pylvääseen kerosiini-öljylyhdyn muttei sytyttänyt sitä vielä. "Ja pysytään lähellä kuistia niin voidaan jatkaa vähän pidempään. Haluatteko rakentaa tosi jättiläisen vai ehkä lumiukko perheen?"

[Stewart 'Steve' Correyne]

Zora oli ihan omissa maailmoissaan ja alkoi jo sekoittaa laakeassa saviastiassa värejä, jotta sai mahdollisimman  oikeanlaisen värin joulupuulle. Sävelet ja sanat soljuivat hänen suustaan, niin onnellinen ja tyytyväinen hän oli sen hetkiseen olotilaan. 
Maalaaminen ja musiikki olivat hänen lempijuttunsa, joten syystäkin hän oli niin tyytyväinen olemaan. 

Stewart hymyili ja auttoi Tomin kengät jalkaan hieman paremmin ja kun he menivät ulos, Becky taapersi vauhdilla lumeen heittämään sitä kikattaen ilmaan ja pomppi innoissaan. Stewart hymyili lempeästi tyttärelleen, kun taas poikansa matki Gabrielia ja teki myös lumienkelin. "Selvä sir", Tom sanoi hymyillen ja kun Samuel kysyi lumiukoista, hän hihkaisi: "Tehdään jättiläisperhe. Jooko." "No voidaan tehdä vaikka nyt yksi jättiläinen ja jos ehditään niin tehdään sitten lisää, mutta voidaan me muinakin päivinä tehdä lumiukkoja, jos sää sen sallii", Steve sanoi pojalleen hymyillen. Ja seurasi Beckyä ja alkoi näyttää tälle miten lumiukkoja tehtiin. "Umiumi ukkonen", tyttö sanoi leveästi hymyillen. "Niin juuri, lumiukko", Steve sanoi lempeästi ja ripotti nauravan tytön päälle hieman lunta. "Höpsöläinen", hän sanoi hymyillen.

[Gabriel McKenzie]

Samuel arveli sen olevan tehtävissä, jos ei välttämättä kokonaista perhettä tänään. Noin pikkuisille ihan vaan isin kokoinen lumimies olisi jättiläinen joten suurin osa perheestä sai olla pienempiä ja silti vaikuttaa jättiläisiltä.
"Aloittakaa vain. Minä haen meille jotain kasvojen tekemiseen," Samuel sanoi ja suuntasi takaisin kuistille. Hän kääntyi vielä katsomaan taakseen. "Gabriel. Sinä kuuntelet herra Corraynea sillä aikaa kun minä olen poissa," hän lisäsi, vaikkei uskonut olevansa poissa kuin korkeintaan kymmenen minuuttia. Mutta kun tämä vekara oli jo osoittautunut erityisen vilkkaaksi ja itsepäiseksi persoonaksi, ja oli ennenkin ehtinyt muodostaa ongelmia lyhyemmässäkin ajassa.
"Kyllä, isi!" poika huudahti hyväntuulisena, parhaillaan kaikki raajat levällään lumienkelin viimeistelyssä, pitäen silmänsä kiinni sillä se teki puuhasta vieläkin hauskempaa. Hän kömpi ylös, konttasi ison kinoksen luo ja kaappasi sylillisen lunta mikä ei toki niin pienellä sylillä ollut paljon. Samuelin kadotessa sisätiloihin poika kiikutti sen lähemmäs kuistia.
"Tehdään siitä tosi lihava!"

[Stewart 'Steve' Correyne]

Stewart nyökkäsi ystävälleen ja huikkasi: "Selvä homma." Tom oli jo alkanut kasata lumipaakkuja yhteen isommaksi ja ilahtui kun Gabriel tuli lumisylillisen kanssa paikalle. "Lihava? Tehdään mieluummin tosi korkea", poika sanoi epävarmasti ystävälleen ja katsoi isäänsä. "Siitä voidaan tehkä sekä korkea että lihava", Stewart sanoi sovittelevasti ja vilkaisi Beckyä joka pyöri lumessa. "Okei", Thomas sanoi ja jatkoi, kun Stewart toi isompaa lumipaakkua siihen ja asetti sen maahan, Becky alkoi vaeltaa siinä ympärillä, joten hän joutui tiiviimmin seuraamaan tämän menoa, mutta opasti poikia tarvittaessa ja vahti näitä samalla. "Siitä tulee tosi hieno", hän kehui, kun Tom lappoi lumesta isompaa.

[Gabriel McKenzie]

Pian Gabriel muisti paremman keinon. Hän muodosti kasasta alapuolesta pallomaisen ja alkoi pyörittää sitä eteenpäin, kunnes sitä mahtui liikuttamaan neljä pientä kättä. Tomin avustuksella lumipallo kasvoi huomattavasti lisää, mutta kun se ylsi lähes poikien olkapäihin se ei enää liiemmin liikkunut. Märkä lumi oli painavaa ainetta, mutta Gabriel ei halunnut luovuttaa. Eihän tämä nyt vielä jättiläisen aluksi riittäisi!
Lisäksi he olivat parhaillaan pyörittämässä sitä poispäin kuistilta.
"Mr. Corrayne, auta!" Gabriel kutsui, kieli poskella tosi keskittyneen näköisenä yrittäen nostaa ja työntää omasta näkökulmastaan valtavaa mutta ei tarpeeksi valtavaa lumipalloa.

[Stewart 'Steve' Correyne]

Stewart seurasi Beckyä ja hän katsoi kun pojat hoksasivat paremman keinon tehdä lumiukkoa. Hän hymyili noille ja kun hän kuuli avunpyynnön, hän käänsi tyttärensä suuntaa ja osoitti: "Tuonne päin." Ja sitten hän lähti auttamaan poikia ja alkoi työntää valtavaa lumipalloa kohti kuistia. Becky työnsi myös lunta, mutta ei osannut tehdä palloa. "Paupau", tyttö sanoi ja katsoi isoveljeään, joka teki pikkusiskolle lumipallon. "Siinä on", tämä sanoi ja tyttö alkoi työntää lumipalloa, mutta ei saanut samanlaista kuin poikien pallo. "Paupau", tyttö alkoi itkemään, kun ei onnistunut, niinpä Tom alkoi auttamaan pikkusiskoa ja pian he saivat pallon isommaksi. "Gabriel, tule sinäkin työntään, tehdään tästä keskiosa", Tom pyysi ja työnsi pikkusiskon kanssa lumipalloa kohti kuistia, kunnes Becky hihkaisi: "Kitu!" Hän lähti juoksemaan punertavaa kissa kohti ja Steve tajusi huomasi sen juuri kun tyttö vilahti pois ja juoksi tämän. "Becky!" hän huudahti ja samassa tyttö törmäsi Samueliin ja osoitti kissaa, joka oli kauempana: "Kitu kitu kitu kitu! Tahtoo!"

[Gabriel McKenzie]

Gabriel jätti Steven kasvattamaan alimmaista palloa ja kiirehti auttamaan sisaruksia. Hän vilkaisi kissaa, mutta jatkoi keskiosa-palloon keskittymistä.
Samuel katsahti Beckyyn ja seurasi tytön sormea osoitettuun suuntaan. Mies laittoi pienen pahvirasian ja keskikokoisen porkkanan takkinsa taskuun ja nosti taaperon syliinsä.
"Minä myös, mutta jos me juostaan niin kisu vain lähtee pois koska se pelästyy. Kisut ovat sillä tavalla hupsuja," hän selitti ja lähti astelemaan muita kohti. "Mutta jos ollaan oikein varovasti--ei huudeta eikä juosta sen luo, se saattaa tulla meidän luokse."
Hän ojensi taaperon isänsä syliin.
"Emme tunne tuota kissaa. Luulen että se kuuluu yhdelle naapureistamme, mutta en ole varma enkä tiedä miten sosiaalinen se on."
Kissa vaikutti olevan metsästämässä, mutta pysähtyi katsomaan ihmisjoukkoa kaukaa.

"Omat kissamme ovat todennäköisesti navetassa näin kylminä iltoina. Niistä on muodostunut enimmäkseen ulkokissat, mutta käyvät ne välillä tuomassa lahjoja ja hakemassa helppoa ruokaa ja lämpöä. Olemme käsitelleet niitä paljon--Elizabeth sai ne jopa sietämään kylpyjä. Joten uskon että Becky saa vielä paijata kisua joku päivä," Samuel kertoi katsellen poikien edistymistä. Pallo saisi kasvaa vielä aika lailla ennen kuin se olisi riittävä keskiosaksi, mutta näytti siltä että muksut pärjäsivät vielä keskenään.