Visits and friends

[Stewart 'Steve' Correyne]

//Nibs ja McKenziet mukaan peliin//

22.12.1874 Joulunajan viettoa.

Stewart oli antanut aikaisin aamulla ohjeet renkiveljeksille ja pakkasi lapset vankkureihin ja lähti näiden kanssa kohti Burnsia. Matka sujui varsin mukavasti, kaksi pientä taukoa he pitivät, kun söivät itse ja sai hevosetkin levätä hetken, kunnes he jatkoivat matkaansa kohti Burnsia. 
Zora piteli matkan aikana pikkusiskoa sylissään ja yritti vankkureissa viihdyttää pikkusisaruksia, hän alkoi tympääntyä siihen, kun Tom uteli viimeisen kahden tunnin aikana ainakin 10 kertaa, joko oltaisiin pian perillä. Ja viiden utelukerran jälkeen Zora alkoi kysellä heti kysymyksen perään isiltä: "Isi hei, eikö toi ikinä hiljene?" Stewart joutui hieman rauhoitella, lapsia ja oli suorastaan helpottunut, kun Burnsin kaupunki näkyi kaukaisuudessa ja hän huikkasi vankkureihin: "Alamme olla lähellä." Tom riensi heti kurkistamaan ja hihkui innoissaan. Zora piteli Beckyä sylissään, pikkusisko oli lopulta nukahtanut ja tyttö oli tosi helpottunut, kun vankkurit lopulta pysähtyivät ja isä tuli auttamaan heidät vankkureista alas. "Joko ollaan perillä?" tyttö kysyi hieman sarkastisella äänellä ja Stewart naurahti. "Ei ihan vielä, saat kävellä itse muutaman metrin", mies sanoi ja otti heräilevän kuopuksen syliinsä.

[Gabriel McKenzie]

[McKenzieiden talon ja maatilan pohjapiirrokset ja infot.

Linkki löytyy myös allekirjoituksestani.]

McKenziet olivat marraskuussa saaneet kirjeen josta kävi ilmi etteivät kaikki vanhemmat pystyisi tänä vuonna saapumaan Burnsiin jouluksi. Joten he olivat viettäneet toissaviikon viikonlopun New York Cityssä vanempiensa luona jotka eivät ollet nähneet lapsenlastaan sitten edellisen joulun, ja sopineet että vietettäisiin sitten edes vuodenvaihde yhdessä, että perhe palaisi New Yorkin joulun jälkeen hieman pidemmäksi aikaa. Heidän maatilallaan oli niin vähän eläimiä että oli useimmiten helppoa palkata tai saada jopa ilmainen ystävänpalvelus naapurilta jos kyse oli vain päivästä tai parista.Perhe oli asunut Burnsissä vasta puolitoista vuotta, eivätkä olleet muistaneetkaan miten nopeasti maaseudulla saattoi saada ystävyyssuhteita aikaan. Tosin, he eivät kaupunkivuosien jälkeen olleet enää niin sinisilmäisen luottavaisia että antaisivat talonsa avainta kenellekään naapuureistaan vielä tässä vaiheessa - mutta eläinten hoidossa ei ainakaan toistaiseksi ollut ilmennyt mitään ongelmia.

Nyt kun Gabriel kohtaisi ensimäisen joulunsa ilman isovanhempia, McKenziet olivat erityisen iloisia siitä että Samuelin lapsuudenystävä oli ehdottanut yhteistä joulunviettoa. Olisi tuntunut hyvin oudolta viettää joulu vain kolmestaan. Etenkin kun yhäkin välillä maaseudun hiljaisuus tuntui omituiselta.

Huomenna he saisivat taas kokea hieman hälinää, kun uuden kotikaupunkinsa keskusta täyttyisi yhteisön jäsenistä joulujuhlan merkeissä. Toki se ei olisi mitään kunnon kaupunkiin saati suurkaupunkiin verrattuna, mutta silti tutumpaa.

Corraynejen saapuessa pihatielle, Elizabeth parhaillaan tarkasteli ympäri taloa että kaikki oli varmasti kunnossa. Vierashuoneessa kaikille vuode puhtain petivaattein, keittiössä syöttötuoli Beckylle, ja ettei eräs pikkupoika olisi ehtinyt tehdä mitään sotkua mihinkään. Hänelle oli tärkeää että vieraiden saapuessa - olivat sitten vanoja lapsuudentovereita tai ei - talo olisi siisti ja järjestyksessä. Sitä paitsi hän oli koko viikon puurtanut siivotakseen talon erityisen joulusiistiksi mikä ei ollut pieni työ sillä talo oli sentään 150 neliötä kahdessa kerroksessa.

Samaan aikaan olohuoneessa Gabriel istui kulmapöydän ääressä piirtämässä värikkäillä liiduilla ja Samuel seisoi lähellä viimeistelemässä joulupuun koristelua. Hän oli muutama päivä aiemmin hakenut joen rannalta parimetrisen nuoren punakatajan, asettanut sen olohuoneen etuikkunoiden eteen ja he olivat kaikki yhdessä koristelleet sen kauniiksi ja jouluisaksi. Kuten edellisenäkin vuonna Gabriel oli jälleen halunnut asettaa hopeisen tähden latvaan. Nyt mies lisäsi siihen karkkikeppejä ja vahapaperiin käärittyjä suklaakonvehteja, nyt kun jouluun oli enää muutama päivä ja Gabriel saisi seuraa eikä siten ehkä ehtisi ajatella niin paljon mitä tässä puussa "kasvoi". Silti, hän ripusti niitä vain puun yläkolmannekseen jonne 4-vuotiaat pikkuiset eivät helposti yltäisi, edes tuolilla seisten, minkä hän toivoi vähentävän houkutusta. Hän oli myö sluvannut ettei niitä ripusteta vain kiusaksi vaan niistä saisi valita yhden jälkiruoaksi aina kun olisi syönyt lautasen tyhjäksi ilman valituksia tai temppuiluja.


"Gabe, he ovat täällä," Samuel ilmoitti katsoessaan ikkunasta ja asettaessaan viimeistä konvehtia latvan läheisyyteen.
Gabriel pudottautui alas tuolilta ja asteli ikkunalle joulupuun vieressä, ainoalle kolmesta jota se ei lainkaan peittänyt. Mutta pikkuinen kun poika vielä oli, vain puolet hänen päästään ylsi ikkunalaudan yläpuolelle ja talon ympäri kiertyvän kuistin kaide esti näkymää. Isä nosti pojan syliinsä josta etupiha avautui täysin, Samuel kun oli lähes yhtä pitkä kuin heidän joulupuunsa.
"Mennäänkö vastaan, sanomaan hei?" mies kysyi joukkoa uteliaana tuijottavalta muksulta joka nyökkäsi sanomatta mitään.

Gabriel ei muistanut Tomia. Hän oli tavannut ikätoverinsa vain kerran, kokonaista puoli vuotta aiemmin ja silloinkin vain kolmen tunnin ajan jolloin he eivät ehtineet edes tehdä paljon mitään erityistä. Mutta hän muisti vankkureista nousseen laikukkaan mustalaistytön ja sen ettei ollut pitänyt tytöstä liiemmin, ja oli vieläkin hieman epäileväinen vaikka äiti oli väittänyt ettei tyttö oikeasti osannut loihtia ihmisiä heinäsirkoiksi tai muutakaan ilkeää taikaa.

Ensimmäinen McKenzie joka ehti vieraat tervehtiä oli tosi karvainen ja yleensä punairuskea. Juuri nyt hän olu jouluisen punavalkoinen kieriskeltyään lumessa. Charlie, perheen nuori punainen irlanninsetteri, viiletti vimmatusti haukkuen ja häntä heiluen kohti Correynejen vankkureita ja juoksi niiden ympäri pari kertaa.
Juuri silloin Samuel aukaisi etuoven lapsi sylissään. Vaikka koira ei hyppinytkään kenenkään päälle hän katsoi parhaaksi kutsua sen pois sillä hän muisteli Zoranlla olleen luottamusongemia koirien suhteen.
"Charlie! Tule tänne!" mies komensi ja koira vaihtoi suuntaa lähes lennossa ja syöksyi kuistin portaiden eteen pudistelemaan lumet turkistaan.
"Tervetuloa! Sujuiko matka hyvin?" hän kohdisti huomionsa Correyneihin. Gabriel tuijotti sisaruskolmikkoa, yrittäen kovasti muistaa muutkin kuin tuon laikukkaan mustalaisen joka ei kyllä hänkään näyttänyt yhtään noidalta.

[Stewart 'Steve' Correyne]

Stewart auttoi parhaillaan lapsia vaunuista, kun Zora havaitessaan koiran äänen, perääntyi heti takaisin vaunuihin, mutta uskaltautui sitten laskeutumaan sieltä, kun koiran haukku etääntyi. Tom kuikuili ujosti vaunujen takaa Gabrielia, hän ei muistanut poikaa, mutta oli hurjan utelias. Stewart ojensi sitten Beckyn takaisin Zoralle ja otti haitarinsa sekä matkalaukut vaunusta. "Kiitos mainiosti", hän huikkasi ja lähti sitten astelemaan kohti kuistia lasten kanssa. Zora pysyi isän kyljessä ja Tom asteli hieman rohkeammin eteenpäin. "Minä olen Tom, mutta en muista sua", poika sanoi hymyillen, kun hän oli ehtinyt Gaben ja tämän isän luo. Pojan silmissä oli viaton ja hurjan utelias katse, kun hän kantoi äitinsä ompelemaa nallukkaa kainalossaan. Stewart tuli myös Zoran kanssa paikalle ja Zora muisti jollain tavalla pojan ja tämän vanhemmat, olihan hän vanhempi kuin Tom ja Gabe. Becky näpristeli isosiskon risaista hartiahuivia sormillaan jonka hän oli sitonut kaulalleen ulkovaatteiden päälle. Becky oli kasvanut jonkin verran viime näkemältä ja pitäessään pikkusiskoaan sylissään, Zora katseli pihaa ja ympäristöä. Ilma oli kylmä, mutta ei liian kylmä. Tyttö piti kenkiä jalassaan, mutta hänen jalkansa eivät pysyneet paikallaan, sillä kengät olivat niin epämukavat hänestä. "Saat sisällä riisua kenkäsi", Stewart sanoi lempeästi ja kysyi vuorostaan Samuelilta: "Miten teillä on mennyt, oletteko olleet terveinä?" Thomas kysyi itse Gabelta: "Leikittäisiinkö jotain?"

[Gabriel McKenzie]

Gabriel ei ollut tippaakaan ujo, etenkään omassa kotonaan, vaan innostui heti ehdottamaan joitakin suosikkileikkejään.
"Piilosta! Ulkona! Ja rakennetaan lumiukkoja!" poika hihkui isänsä kuulumisia koskevan vastauksen yli, katsoessaan alas Tomiin.
"Gabriel. Sisätila äänellä, kiitos. Tiedän ettemme käytännössä ole juuri nyt sisällä mutta kaikki ollaan ihan lähekkäin," Samuel ohjeisti laskiessaan pojan jaloilleen kuistille Tomin viereen. "Ja olen pahoillani, mutta juuri nyt nuo leikit ei onnistu. Kellään ei ole aikaa valvoa teitä ulkona," mies lisäsi ja paimensi tenavan lempeästi takaisin eteiseen. "Korjaa pois jälkesi olohuoneesta ja näytä sitten Tomille huoneesi. Varmasti löydätte sieltä jotain kivaa tekemistä. ...Kävelette, ette juokse sisällä," hän vielä muistutti ennen kuin päästi irti pojan olkapäistä.

"Tulkaa sisään," hän viittoi muitakin seuraamaan kun Gabriel pikakäveli olohuoneeseen. Hän ei katsonut tarpeelliseksi ohjeistaa mihin uloovaatteet voisi jättä sillä etuoviseinän ja portaikon välissä seisoi suuri naulakkokaapisto jossa oli avotila, kenkäteline, hattuhylly ja pari ovellista kaappia. He olivat tehneet siihen selkeästi tilaa useamman vierailijan vaatteille. Mutta oli ensisijaisia asioita jotka eivät olleet yhtä itsestäänselviä maaseudulla, ainakaan Tom ja Zora tuskin olivat koskaan nähneetkään niitä. Hän oli tietoinen että Stevellä oli rikkaita sukulaisia mutta Tom oli niin nuori että tuskin muistaisi ja Zora ei ollut perheessä vielä vuottakaan.

Kun tulokkaat olivat saaneet kengät jaloistaan Samuel siirtyi avaamaan etuovea vastapäätä vasemmanpuoleisen oven.
"Tässä on meidän kylpyhuone. Meillä on vesiputkisto-lämmitys seinissä ja lattioissa joten jos jokin tarvitsee kuivamaan ripustamista, voitte laittaa sen tänne lämpöpatterin päälle ja se kuivuu melko nopeasti," hän sanoi viitaten kädellään oikealla seinällä olevaan pyyhepatteriin. "Meillä on juokseva kylmä ja lämmin vesi joten jos haluatte kylpeä voitte tehdä niin milloin vain," hän viittasi irralliseen jaloilla seisovaan puusta ja kuparista valmistettuun kylpyammeeseen hanoineen.
"WC tarpeet myös hoidetaan sisällä," hän viittasi kylpyammeen vieressä, nurkassa seisovaan valkoiseen, posliinipyttyyn jossa oli rikkaasta tummanruskeasta puusta tehty istuin ja kansi sekä sen yläpuolella samasta rikkaasta puusta valmistettu vesisäiliö ja naru huuhtelua varten ja pinoon wc-paperipaloja istuimen vieressä.
"Kun on valmista, veto tuosta narusta huuhtelee jätökset pois," hän ohjeisti, käytännön ollen täysin päinvastainen kuin ulkohuusi. Samuel arveli ettei Tom ehkä vielä selvinnyt wc hommista kokonaan itsenäisesti, mutta Zora käyttäisi sitä varmasti yksin ja oli siten hyvä varmistaa että sitä käytettäisiin oikein.
"Tuossa kodinhoitohuoneen puolella on allas ja saippuaa käsien pesuun," hän osoitti kylpyhuoneen toiselle puolelle joka oli käytännössä samaa laatoitettua tilaa mutta jaettu liukuovella joka oli nyt puoliksi auki.

"Meillä on wc myös yläkerrassa portaiden takana. Yläkerran aulassa on pöydällä kerosiini-öljylamppu ja tulitikkuja jos jostain muusta syystä tarvitsee yöllä tulla alakertaan. Varmistakaa vain että sammutatte sen kunnolla kun palaatte. Me emme jätä yhtään lamppua palamaan yöksi."

[Zora Correyne]

Tom innostui, mutta luonnollisesti totteli aikuisia kovasti. Poika seurasi Gabea sisälle kävellen itsekin nopeasti. 
Zora katsoi uusia asioita hyvin hämmästyneenä, Tomkin katsoi silmät pyöreinä juttuja, mutta poika kiinnosti enemmän häntä. "Missä sun huone on?" hän kysyi, samalla kun Steve otti tuon ulkovaatteita käsiinsä. "Muista kengät", hän muistutti poikaa, joka riisui kenkänsäkin ja ojensi nekin isilleen, joka laittoi ne osoitettuihin paikkoihin, kun poika jo katosi Gaben kanssa. Zora seurasi Stewartia ja Samuelia ja katsoi ihan ihmeissään sisähuussia. "Tarkoittaako tämä sitä, että peffa ei palele kun menee... no jutuille?" tyttö kysyi hyvin englannin painotteisella ääntämisellään. "Juuri sitä", Stewart sanoi ja tunsi kuinka Zora painautui häntä vasten epävarmana. Stewart silitti tämän hiuksia ja sanoi: "Älä huoli, opit kyllä." 

Stewart kuunteli kaiken Samuelin loputkin ohjeet ja nyökkäsi, sanoen hymyillen: "Eiköhän tää suju meiltä." "Tai sitten ei", Zora mutisi. "Kyllä sujuu, sinultakin", Stewart vakuutti ja otti Beckyn tytön sylistä ja alkoi riisua tämän ulkovaatteita, Zora asetti ne niihin paikoille kuin oli kerrottu, mihin ne tulee. Hän hyppeli helpottuneena jaloillaan, joista riisui sukatkin kenkiin, hän ei pitänyt laisinkaan siitä, että jaloissa oli sukat, saatikka kengät. "Helpottiko?" Stewart kysyi tytöltä, joka nyökkäsi, kun isä riisui jo omatkin vaatteensa ja laski kuopuksen lattialle tepastelemaan. Kun Stewart oli riisunut hän sanoi: "On se vaan ihmeellinen, verrattuna meidän niin maalaiseen kotiin. Pidän tästä", hän sanoi hymyillen ja lisäsi: "Teillä on todella kodikasta ja ihana tunnelma." Zora hiipi hienossa kodissa hiljaa, hän ei halunnut aiheuttaa ongelmia.

[Gabriel McKenzie]

"Kiitos. Alkuperäinen omistaja oli myös kaupunkilainen, rakensi tämän kesäasunnokseen. Hän kehitti tämän maatilaksi viime vuonna kun päätti myydä tämän. Talo oli silloin jo parikymmentä vuotta vanha joten minä uudistin kaikki lattiat ja seinäpaperit ja vähän muutakin. Mutta huonekaluijen tyylistä, matoista ja muusta koristelusta enimmäkseen Ellielle kunnia. Hänellä on enemmän silmää sellaisiin. Minä autoin vain mielipiteillä hänen vaihtoehdoistaan," Samuel kertoi kurkistaessaan olohuoneeseen jonka seinät olivat rikasta puuta paitsi ovea vastapäinen seinä jota koristi vadelmapensas-kuvioinen seinäpaperi. Huone oli selkeästi yläluokan tyyliä, mutta ei ahtaaksi pakattu. Heidän ystävänsä ja tuttavansa New Yorkissa eivät ymmärtäneet miksi he eivät täyttäneet kotiaan hienoilla esineillä ja koristeilla ja joka ikistä seinää seinäpapereilla. Mutta kun pienen lapsen kanssa moinen olisi katastrofaalista. Lisäksi, maaseudulla kasvaneina kumpikaan heistä ei viihtynyt talossa jossa ei voinut kävellä rennosti. Olohuoneen sisustuksen värimaailmaksi he olivat valinneet lempeän rauhoittavan punaisen ja ruskean eri sävyjen yhdistelmän, parin viherkasvin kera tuomaan lisäsäväystä. Kulmassa istui avotakka jossa juuri nyt oli halkoja valmiina mutta ei tulta.

Samuel vain tarkitsi että poika oli tehnyt kuten käskettiin, ja noteerasi tyytyväisenä että vekaran liidut ja paperit olivat kadonneet kulmapöydältä eivätkä olleet jääneet matkan varrelle. Hän vilkaisi myös etuikkunoiden edessä seisovaa joulupuuta jossa myös näytti yhä olevan kaikki namut paikoillaan.

"Niin, kiitos minunkin puolestani ja tervetuloa," Elizabeth hymyili aurinkoisesti, kuultuaan Steven saaman ensivaikutelman laskeutuessaan alakertaan - ensin varmistettuaan että pojilla oli kaikki kunnossa Gabrielin huoneessa. "Minä käyn viemässä hevosenne talliin," hän ilmoitti heittäessään villaista olalleen ja talvisaappaat jalkaan.
"Onko kellään nälkä?" Samuel tiedusteli kun hänen vaimonsa siirtyi ulos. "Me syömme illallista kuudelta, mutta voidaan laittaa ravitsevampaakin välipalaa jos on tarve? Ajattelin nyt ainakin kahvia, mehua, piparia ja pullaa että toivutte pitkästä matkasta?"

[Zora Correyne]

Zora ja Stewart katselivat ympärilleen. Zora oli hämmestyneen varovainen ja seurasi pikkusiskoaan. "Te olette kyllä mielestäni onnistuneet luomaan kodin", Stewart sanoi hymyillen ja kiitti Elizabethiä, kun tämä lähti viemään hevosia talliin. Zora joka huomasi samassa makeiset puunoksalla hän katsoi niitä ihmeissään. "Onko teillä namuja oksilla?" Zora kysyi, hän ei ollut koskaan saanut viettää joulua ja kaikki sellainen oli vierasta. Kun Samuel kysyi syömisestä, Zoran vatsassa kurisi. Steve naurahti ja sanoi: "Tuo taisi olla hyvä vastaus." Mies silitti tyttärensä hiuksia lempeästi ja nyökkäsi Samuelille: "Kuulostaa hyvältä. Syötiinhän me matkalla eväitä hieman, mutta tauot eivät olleet kovin pitkiä", hän sanoi hymyillen. Steve otti kuopuksensa syliinsä, kun tämä taapersi hänen luokseen ja  tarttui häntä jalasta. "Vai syliinkö tekee mieli, luulisi että haluat mennä lattialla, kun olet koko matkan ollut vain sylissä", hän sanoi lempeästi ja nipisti tyttöä nenästä saaden tämän irvistämään. "Höpsö", mies sanoi ja Zora vain tuijotti namuja puun oksilla. Steve tarttui sitten tämän olkaan ja sanoi lempeästi: "Älä pudota silmiäsi päästä. Hae vaunusta ne maalaustarvikkeesi niin voit vaikka maalata ja kuluttaa aikaasi siihen?" Zora nyökkäsi ja kipitti heti ulos, laittamatta kenkiä jalkaansa. Hän sulki oven eikä ehtinyt kuulla Steven huikkausta, joka jäi vain ovelle: "Sukat ja kengät." Steve huokaisi ja lisäsi: "En tunne ketään muuta lasta, joka vihaa sukkia ja kenkiä niin paljon. Kotonakin hän saattaa käydä pihalla paljain jaloin, olen suorastaan hämmästynyt, ettei hän ole sen takia vilustunut vielä kertaakaan. Yritän saada edes kengät jalkaan hänellä, mutta ne ovat hänelle kahleet."

[Gabriel McKenzie]

Samuel siirtyi keittiöön jonka yhteydessä oli puoliavoin ruokailutila, jossa pyöreä kuuden hengen ruokapöytä, yhdellä seinällä suuri palmukasvi ja kaksi korkeaa kaappia, toisella Gabrielin entinen syöttötuoli ja pitkä pieni sivupöytä jolla pienempi viherkasvi. Värimaailma oli tummansinistä eteistä seuraava vaaleampi sininen, kaikkien seinien kukkakuvioisen seinäpaperin ja keittiön puolella olevan maton tekemänä. Keittiön toisesta päädystä löytyi ovi kodinhoitohuoneeseen mutta sen he pitivät suljettuna silloin kun huonetta ei käytetty.

Hän alkoi kattaa pöytään pieniä lautasia, kankaisia lautasliinoja, kuppeja ja laseja.
"Hmmh...Veikkaan, että hän on elänyt noin koko ikänsä ja hänen kehonsa on vain karaistunut siihen ja kenkiin tottuminen vie oman aikansa," hän pohti, joskin epäili vahvasti etteikö tyttö kokisi mitään ongelmia. Pakkasenpuremat kun eivät katsoneet kehon sisäistä vastustuskykyä vaan olivat ihon ja lihasten vamma.
"Varmistathan että joka kerta kun hän menee ulos ilman kenkiä, hän myös sisään tullessa pyyhkii jalkansa huolella ovimattoon--ja käy välittömästi pesemässä jalkansa saippualla kylpyammeessa. Pyyhkeitä on kylpyhyoneen kaapissa.  Näin talvella ei ehkä raahaudu sisään niin paljon likaa, mutta aina jonkin verran ja parkettilattiat ei tykkää vedestä pidemmän päälle."

[Zora Correyne]

Steve kuunteli ystäväänsä ja tiesi tämän olevan oikeassa. "Niin se varmaankin on, en minä häntä kotona pakota kenkiä käyttämään, mutta aina kun olemme pitempään ulkona tai lähdemme kotoa niin, koitetaan totuttautua kenkiin", Steve sanoi ja katsoi ystäväänsä ja lupasi hymyillen: "Tietenkin varmistan. Jalat pestään takuulla."
Zora kolusi vaunuissa jonkin aikaa ja ei mennyt kovinkaan kauaa kun hän tuli sisälle. Käsivarrellaan laukku, jossa oli hänen itsensä savesta tekemät maalipurkit, joiden savikannet oli kinnitetty hänen punomistaan ruohonkorsinaruilla. Toisessa kainalossaan hänellä oli kaksi taulupohjaa ja toisessa kainalossa isän nikkaroima puinen tauluteline, hän sai oven aukaistua melkohyvin ja asteli sisälle. Steve otti tämän tarvikkeet ja laski ne seinän viereen ja sanoi lempeästi: "Sitten mennään kylpyhuoneeseen, saat pestä siinä ammeessa jalkasi." Zora kammosi vieläkin kylpyjä ja Steve rauhoitteli: "Vain jalat, minä autan nyt ekalla kerralla, mutta aina kun käyt ulkona, sisälle tullessasi peset jalat, jos et käytä kenkiä." "Sisällä käyttää kenkiä, enkö saa niiltä ikinä vapaata?" Zora kysyi. Heillä kotona ei sisällä käytetty kenkiä. "Ei kultaseni, tarkoitin, että peset jalkasi, jos et ole ulkona käyttänyt kenkiä", Steve sanoi lempeästi ja katsoi päälle ja auttoi vähän, kun Zora pesi jalkansa, hieman hän joutui patistamaan parempaan pesuun ja antoi tälle lopulta pyyhkeen, jolla kuivata jalat, sitten he palasivat takaisin keittiön puolelle. Zora alkoi kasata nätimmin taulujaan ja kysyi sitten isiltä: "Saanko maalata tuon puun tuollaisena, kun siinä on namuja?" Steve katsoi hymyillen ja vastasi: "Saat, mutta pidät tavarasi järjestyksessä ja et sotke ympäristöä maaleilla." Zora hymyili leveästi ja sanoi: "Minä lupaan."

[Gabriel McKenzie]

"Kiitos, että pesit jalkasi," Samuel sanoi lempeästi tytölle hymyillen, pöydän kattamista jatkaessaan. "Ja tuo kuulostaa ihanalta idealta, joulupuumme ikuistaminen," hän lisäsi siirtyessään jääkaapille. "Tiedän että olet varovainen, mutta levitä silti muutamia sanomalehtiä maalaustelineesi alle ja ympärille. Yläkerran aulassa portaiden vasemmalla puolella on korkea lipasto. Löydät sanomalehtiä sen alimmaisesta laatikosta."
Burnsissä ei ollut sanomalehteä sen enempää kuin Walnut Groven kylässäkään vaikka oli paljon kehittyneempi alue, mutta Samuel oli tilannut New Ulmin kaupungista sanomalehden jotta saisi enemmän etelä-Minnesotaa koskevia uutisia ja muuttanut New York Times-sanomalehden tilauksensa saapumaan tänne jotta saisi yhä New Yorkin ja maailman uutisia. Toki jälkimmäinen oli nykyään heille eilisen lehti, mutta parempi päivän myöhässä kuin ei ollenkaan. Lisäski ne tosiaan hyödyttivät taidemalauksessa mitä myös Elizabeth harrasti, oli niin taitava että olisi voinut jopa menestyä taloudellisesti New York Cityssä mutta sitten he olivat rakastuneet uudelleen ja menneet naimisiin. Elizabeth oli silti jatkanut maalausta harrastuksena, paitsi perheenlisäyksen jälkeen se oli väkisinkin jäänyt vähäiseksi.

"Söitte matkalla varmaan lähinnä leipää ja sellaista? Kelpaisiko teille pekonisiivut ja keitetyt kananmunat?" mies tiedusteli jääkaapin oven takaa, tarkistaen samalla että he olivat muistaneet lisätä sen varastoon jäitä. Kaapin lämpöeristys oli taatusti kunnossa sillä tämä oli yksi hänen viime vuonna uusimistaan asioista, mutta siitä ei juuri olisi iloa jos jäistä ei pitäisi huolta. "Ajattelin että semmoinen saattaisi kantaa pari tuntia mutta ei pilata ruokahalua illalliseen?"