I'm just wondering

[Zora Correyne]

"Minun isäni tekee leluja kanssa jouluksi ja talvella enemmän", Tom kertoi uudelle ystävälleen. Kun Tom esitteli, aiukuisen kämmennen kokoista, nalleaan Gabrielille ja sanoi: "Sen nimi on Moe." Hän katsoi hymyillen uutta ystäväänsä ja piti pojasta kovasti. Kun Gabriel näytti maalaamattomia leluja, Tom pohti hetken ja nyökkäsi. "Joo! Maalataan. Zora tekee meille värit", Tom hihkaisi. Zoralla oli taitoja ja tyttö osasi tehdä kasvien ja luonnon avulla värejä, joilla Tom sai maalata leluja. Zora itse harrasti taulujen maalaamista, joten värien teko oli nuorelle tytölle tullut helpoksi ajan kanssa.

Steve pyykkäsi ja keskittyi vaatteiden putsaamiseen ja kertoi ystävälleen missä päin naapuri, jolla narttukoira oli, asui. "He ovat ihan mukavia", hän kertoi ja jatkoi pyykkäämistä.

Kun Elizabeth tuli sisälle taloon, Zora oli juuri sekoittamassa heidän ruokaansa. "Sekä teidän että meidän ruoka valmis", tyttö sanoi ja hiljaa. Hän oli yksin ollessaan tehnyt kananmunista, jauhoista, maidosta ja ripauksesta suolaa pienen taikinan, josta hän oli ottanut pieniä paloja, ja levittänyt taikinan, laittaen sisälle aamuista puuroa ja sulkenut taikinan palloiksi ja painoi ne litteään, liekeissä olevaan kiiveen, ja antanut tulen kypsyttää niitä. Hän laski kätensä liekkeihin ja nosti rauhallisena kypsät taikinapallot savikulhoon ja laittoi liinan niiden päälle. Zora oli melko pienestä iästä asti toiminut tulen kanssa samoin ja hänen kätensä olivat ns. kovettuneet ja hän ei tuntenut tulen polttoa käsissään.

[Gabriel McKenzie]

”Voi, kiitos, Zora,” Elizabeth sanoi lempeästi. Loistavaa, että joku muisti huolehtia heidänkin ateriastaan, tässä kun oli tuntunut olevan jatkuvasti jotakin. He eivät olleet vielä edes päässeet alkuun kuulumisten vaihdossa. No, jospa vihdoin tässä yhdessä aterioidessa.
Gabriel epäröi, ilmeensä ohikiitäväksi hetkeksi synkentyen, sillä Zora ei vieläkään ollut hänwn suosikkejaan uusista tuttavuuksista. Toisaalta, hän pohti, äiti tietenkin tiesi mistä puhui ja Zora oli jo pyytänyt anteeksi joten tokihan tälle toisen tilaisuuden sopi antaa.
”Ota Moe mukaan, jooko? Se voi pitää seuraa Benille,” Gabriel ehdotti, ”Hieno nimi, ja söpö nalle,” hän vielä kommentoi tarkasteltuaan nallukkaa tarkemmin. Sen sininen väri ja ruutukuosi oli erityisen miellyttävä. Sitten hän kiirehti jaloilleen, toisessa kädessä puristaen yhtä puu-ukkoa ja kaapaten pupunsa toiseen kainaloonsa.
Poika ryntäsi takaisin tupakeittiöön.
”Äiti, äiti! Me aletaan maalaamaan!” vekara hihkui innoissaan, esitellen puumiestä, syyhyten intoa taiteiluun.
”Sepä mukavaa, kulta. Mutta vasta vähän myöhemmin, nyt syödään. Siis käsipesulle, mars,” nainen vastasi ja ohjasi pojan saaville, josta otti pienellä kannulla vettä ja valutti sitä pienempään likavesisankoon kun

[Zora Correyne]

Zora hymyili epävarmasti naiselle, mutta ei suuremmin pelännyt tuota, sillä tuo olisi jo haukkunut hänet, jos siihen olisi aikonut. Tom hymyili leveästi ja otti itsekin ukon käteensä ja toiseen käteensä Moen. Hän seurasi Gabrielia keittiön puolelle ja katsoi Zoraa. "Tekisithän sinä meille värit?" Tom kysyi silmissään anova katse. Tyttö katsoi poikaa ja sanoi sitten: "Syönnin jälkeen voin tehdä", Zora sanoi pojalle, joka hymyili leveämmin.
Poika avasi ulko-oven ja katsoi isäänsä, joka oli saanut vauvan sen päivän pyykit pestyä ja kasteli pesuvedellä pensaiden juuret. Hän levitti pyykit köyden päälle kuivumaan ja kiinnitti ne puusta veistämiinsä pyykkipoikiin, ennen kuin palasi sisälle. "Joko ruoka on valmista?" hän kysyi Zoralta, joka nyökkäsi ja nosti ruuan ja leivokset pöydälle. "Tom, kädet", mies sanoi ja poika totteli heti ja meni pesemään kätensä, isänsä tavoin ja sanoi: "Zora lupasi tehdä meille värejä ja me maalaamme minun puuhahmot loppuun." "Sepä kiva, keskitytään nyt kuitenkin syömiseen", hän sanoi ja katsoi sitten Elizabethia. "Samuelia ei vielä pihalla näkynyt", hän sanoi ja lisäsi: "Mutta luulisin hänen tulevan pian, sillä matka on lyhyt." Zora huuhteli vielä kätensä ja istuutui pöydän ääreen, kun Tom annosteli Zoralle ja Tomille ruokaa puulautasille. Mies katsoi lapsiaan ja kun nämä istuivat kiltisti: "Steve tarttui kummankin käteen ja sanoi: "Herra siunaathan päivän ruokamme ja olethan tukenamme, vahvistaen uskoamme sinuun ja suojaa polkumme ja ystävämme. Amen." "Amen", Tom ja Zora sanoivat yhteen ääneen ja alkoivat syödä rauhallisesti. Zora laittoi voita pieneen puukulhoon, laittoi ripauksen öljyä ja yrttejä sekaan ja sekoitti siitä pienen yrttitahran ja ojensi muille taikinapallojaan, hän veitsellä levitti yrttitahnaa taikinapallolleen ja söi sen hyvällä halulla, samoin teki Tom. Steve sanoi Elizabethille ja Gabrielille: "Maistakaa tekin, Zora on hyvä tekemään jäämäruoasta joskus pieniä lisäherkkuja."

[Gabriel McKenzie]

Elizabeth ja Gabriel puolestaan ristivät kumpikin omat kämmenensä ja lausuivat kiitoksen ravitsevasta ruoasta jonka Herra oli heille suonut, ja pyysivät voimia ja siunausta kotiseutunsa perheille ja että jos se oli Hänen tahtonsa, että heinäsirkat lähtisivät pian. Tai, Elizabeth yksin lausui, poika vain kuunteli silmät suljettuna ja mielessään myötäili että mitä äiti sanoi. Hän myös ihmetteli miksi Tomin iskä ei kiittänyt ruoasta ja käski Jumalaa tekemään vaikka mitä, mutta onnistui pitämään polttavan kysymyksensä mahassaan, jo oppineena että ei ollut kohteliasta kyseenalaistaa miten muut harjoittivat uskoaan niin kauan kun se ei vahingoittanut ketään.
Välittömästi poika lusikoi suunsa aivan liian täyteen kanaa, ja pian lautanen oli tyhjä niistä mutta täynnä ruskeakastikkeessa lepäävää riisiä. Häntä ei kiinnostanut taikinapallerot, mutta äitinsä maistoi ja yritti tarjota niitä hänelle, kehaistuaan kokkia.
”Saanko nousta pöydästä?” Gabriel pyysi, silmäillen puuhahmoja vaikka värejäkään ei vielä ollut.
”Et,” nainen vastasi lempeän tiukasti ja asetti taikinapallon omalle lautaselleen. ”Riisikin on tärkeää syödä,” hän totesi ja kaatoi pojan lasiin lisää maitoa sillä tiesi ettei tenava pitänyt riisistä muuta kuin puurossa.
Tenava nyrpisti nenäänsä ja sorkki lautasensa sisältöä lusikallaan.
”Steve, muistaakseni maanne yltää aika pitkälle. Et kai sinä ihan yksin tätä kaikkea hoida? Kolme lastakin ja kaikki,” Elizabeth tiedusteli, kääntäen huomionsa vanhaan ystäväänsä, sillä ei Beckyn kanssa talon läheisyydessä kierrellessään olut törmännyt vaimoon tai palkattuun apuun.

[Zora Correyne]

Tom katsoi Zoraa ja Gabrielia. Hän ei tiennyt, että heidän rukoustavassaan olisi ollut moitittavaa kun isä kuitenkin pyysi siunausta ruualle, vaikkei mitään sanonutkaan kysymyslausein. Tom söi kanakastiketta ja perunakuutioita rauhallisena, katsoen ystäväänsä ja syöden taikinapalloa samalla. Hän ei kuitenkaan jutellut paljoa, sillä hän mietti lelujensa maalaamista samalla.
Hän vilkaisi naista, joka kielsi poikaansa nousemasta pöydästä, hän vilkaisi Zoraa, joka yleensäkin söi tosi vähän ja oli sen takia laiha. Zora oli ollut muutaman kuukauden uudessa perheessään ja vaikka hänelle olikin luvattu että saisi syödä vatsansa täyteen, ei tyttö kuitenkaan tohtinut. Hän kuitenkin oli huomannut, ettei rahatilanne ollut hyvä ja hän meluummin ajatteli että pienempien pitää saada mahansa täyteen.
Zora söi ruokaansa vaitonaisena ja kun hän oli syönyt lautasensa tyhjäksi, hän pyysi lupaa mennä ulos ja Steve antoi sen. Steve katsoi Elizabethiä ja vastasi: "On tässä 240 eekkeriä. Kaksi veljestä, vähälahjaisia ja jälkeen hieman jääneitä, auttavat tilanhoidossa. He ovat riskejä ja hyviä miehiä. Heidän avullaan pystyn suorimaan ne työt, jotka vaimoni poismeno jätti jälkeensä. Ja tietenkin Zora on hyväksi avuksi, vaikka onkin nuori. Hän auttaa koulunkäynnin ohella, sen mitä osaa ja pystyy." "Veljekset ovat tänään lopettaneet aikaisemmin, sillä he käyvät kaksi kertaa kuukaudessa isoäitinsä luona, joka elelee muutaman kilometrin päässä, yksikseen. Veljesten hyvästä tahdosta huolimatta, isoäiti ei tahdo muuttaa noiden luo, sillä tahtoo elää lapsuuden kodissaan viimeiseen asti. Talo jossa veljekset asuva on pieni ja isän rakentama, he maksavat vuokran työtä tekemällä", Steve kertoi.
Zora oli lammen keräämässä erivärisiä kasveja, mitä heinäsirkoilta oli jäänyt ja hän teki kulhoihin niistä värisekoitetta, jotta pojat voisivat sitten maalata niillä, niitä Tomin ukkoja.

[Gabriel McKenzie]

Elizabeth kyllä kuuli koko vastauksen, mutta valtaosa hänen ajatuksistaan juuttui vaimon poismenon mainintaan eikä muulla, verrattain, juuti merkitystä ollutkaan. He olivat alustavasti ajatelleet että kyseessä oli avioero. Nainen vilkaisi syrjäsilmällä Tomia ja päätti jättää asian toistaiseksi. Kumpikaan aihe ei ollut sopiva tähän tilanteeseen, etenkin kun menetyksestä oli tyttären iästä päätellen kulunut hyvin vähän aikaa. Aiheeseen oli sitä paitsi hankalaa muutenhkin tarttua, kun se oli pudotettu enemmänkin sivumainintana.
"Oh...Mitä muuta on muuttunut sen jälkeen kun viimeksi kuulimme sinusta? Eiköhän siitä ole viisi, kuusi vuotta?" hän kysyi, sävyssään myötätuntoa, katse jälleen Stevessä. Hän itse oli menettänyt isovanhempiaan nuorempana, ja muisti usein kiittää Luojaa joka oli pitänyt hänen isänsä, äitinsä, aviomiehensä ja lapsensa turvassa ja terveinä.

Gabriel ei kuunnellut aikuisten tylsiä löpinöitä lainkaan, vaan keskittyi ahtamaan joka toisen lusikallisen suuhunsa ja joka toisen Bane-pupulle joka istui ruokapöydällä hänen lautasensa vieressä, ensin ronkittuaan vihanneksia pois kastikkeesta. Ne luonnollisestikin syötettiin Benille ja lusikka tyhjeni mielikuvituksen voimalla pehmopupun suuhun. Todellisuudessa lattialle hänen tuolinsa viereen kerräntyi kasvava kasa riisiä, kastiketta ja kasvispaloja.

[Stewart 'Steve' Correyne]

Steve haarukoi ruokaa hitaasti suhunsa ja keskusteli samalla ystävänsä kansa. Steve ei katsonut parhaaksi, Tomin läsnäolon vuoksi puhua enempää vaimonsa kuolemasta, sillä tiesi sen olevan vielä pojalle vaikea asia, niinkuin hänelle itselleenkin, sillä samoihin aikoihin tapahtui myös isän kuolema. Hän kuitenkin ajatteli, asioita Tomin kannalta enemmän, toki tämäkin kaipasi ukkia elämään, kun oli tämän päiviä piristänyt koko elämänsä ajan. Steven kuitenkin aikuisena oli sinänsä helpompi ymmärtää kuolemat, mutta Tomille se oli vain hämmentävää pois lähtemistä.
"No, isäni on siirtynyt myös taivaaseen, maissin ja vehnän lisäksi yritän viljellä perunoita, joten ihan hyvin siltä puolelta menee. Joka vuosi satoa ei saada kehuttavasti, mutta aina vähän tulee jotain omiin tarpeisiin", Steve kertoi ja lisäsi: "Kolme lehmää, yksi kantavana ja yksi vasikka, sekä kaksi sonnia. Lapsuudessani oli vain 1 lehmä ja kaksi sonnia. Ja yksi hevonen on noussut kahteen hevosen, joista toinen kantava ja viisi kanaa on nykyisin 9 kanaa ja kukko ja muutama tipu."
Steve ei leveillyt, mutta kertoi rehellisesti miten vuodet olivat menneet. "Tuossa olin kuulevinani, hässäkkäni aikana, että olette muuttaneet jonnekin naapurikaupungissa olevalle farmille. En vain osannut noteerata sitä heti, kun tuo lasten juttu oli päällimmäisenä sillä hetkellä. Onko teillä millainen farmi siellä? " Steve kysyi hymyillen, mutta Tom nyki häntä hihasta ja osoitti Gabrielin tuolin viereen ja mies kurottui katsomaan lattialle kehittyvää ruokakekoa. Mies ei kuitenkaan sanonut siitä mitään, vaan hymyili pojalleen lempeästi ja taputti tuon kättä, sanoen: "Katso, että omat vihannekset päätyvät suuhusi."

Zora oli löytänyt pari kasvia ja jatkoi niiden etsimistä, sillä noista kasveista ei saisi kuin korkeintaan yhtä kunnon väriä. Hän lauloi samalla rytmikästä mustalaiskappaletta ja kulki ympäristöstä.

[Gabriel McKenzie]

"Gabe, syöhän loput vihannekset itse. Pupusi ei ole oppinut vielä pöytätapoja..." Elizabeth komensi, kuitenkin pieni puolihymy kasvoillaan, huomatessaan hänkin poikansa syöttöpuuhat ennen kuin ehti vastata kysymykseen. "Itse asiassa, tiedät ettei hän tai muutkaan lelut kuulu ruokapöytään. Laitahan pupusi lattialle," hän lisäsi. Gabriel huokaisi pettyneenä, haudaten kasvonsa hetkeksi kämmeneensä. Hän oli niin toivonut että äiti unohtuisi keskustelemaan tuon sedän kanssa eikä huomaisi juonta ennen kuin hänet olisi jo päästetty päydästä ja kaikki olisi lattialla syömäkelvottomana.
Vastahakoisesti poika lusikoi seuraavan lastin suuhunsa, ja olisi halunnut synkistellen nojata käsivarteensa mutta tiesi että siitä tulisi vain lisää sanomista sillä huono ryhti ja kyynärpäät eivät myöskään kuuluneet ruokapöytään.
Vaikka vuosia olikin kulunut viime yhteydenpidosta, Elizabeth katsoi Steven sen verran vanhaksi ystäväksi ja ollen myös pikkulapsen huoltaja, ettei hän viitsinyt pyydellä anteeksi poikansa sottaamista edes muodollisuutena ja piti sanomattakin selvänå että hän siivoaisi sotkun aterian päätteeksi.
Joten, Gabrielin nostaessa pupuystävänsä lattialle tuolinsa viereen, hän jatkoi edellisestä aiheesta.

"Juu, tuosta Burnsistä Samuel osti piskuisen tilan viime kesänä. Talomme on 152 neliömetriä kahdessa kerroksessa, mutta maatilaa on vain hieman päälle yksitoista eekkeriä. Aiomme kasvattaa kaiken oman ruokamme paitsi lihan. Suunnitelmissa on kylvää maissia, kauraa, ruista ja perunaa omiksi tarpeiksi ja vain vähän myyntiin. Ja mansikkaa sen verran että riittää perheen ja ystävien mahdollisten tarpeiden lisäksi myös vieraille myyntiin. Ystävät toki saavat tulla poimimaan ilmaiseksi. Suuri vihannespelto on myös tulossa josta otamme porkkanat, parsakaalit, herneet, kurkut, tomaatit ja salaatin omiin tarpeisiimme. Ehkä myös mustaherukkapensaita muutama. Juuri nyt meillä ei ole edes kynnetty peltoja vaan ostamme kaiken yhä kaupasta. Odotamme suosilla heinäsirkkojen poistumista. Edes omenapuumme eivät satoa nyt tuo," hän kertoili. Tietenkin kaupassa kaiken hinta oli tähtitieteellisissä lukemissa kun kaikki jouduttiin tilaamaan naapuriosavaltiosta tai hyvin harvoilta Minnesotan muiden osien tiloilta joilla heinäsirkat eivät enää riivanneet, mutta heille raha ei ollut ongelma.
"Edellinen omistaja oli mukavasti istuttanut tontille pienen metsän punatammia ja paperikoivuja josta saamme ilmaiset ja laadukkaat polttopuut, ja kunhan sirkat joskus poistuvat niin saadaan siitä silmäniloakin."

"Meillä on tällä hetkellä kaksi hevosta, mutta ostamme kolmannen kun viljely alkaa vaikuttaa järkevältä. Kaksi Jersey-lehmää ja sonnia elelee vapaana navetassamme, ja kanalamme aluetta kansoittaa tällä kaksi kukkoa, kahdeksan kanaa ja muutama tipu. Orpington ja Rhode Island Red-rotuja," hän jatkoi.
"Toinhen kukoishta ja yksi kanoishta ja tipuishta ovat minun!" Gabriel ilmoitti hilpeänä, suussa vuekä hieman ruokaa mutta nieli sen nopeasti, jatkaakseen. Hän rakasti lähes kaikkia eläimiä ja olisi mielellään ottanut lemmikin kaikista maailman lajeista. "Kukon nimi on King koska se on erityisen komea ja kanan nimi on Cuddles koska se tykkää olla minun sylissä tosi paljon. Tipusta ei vielä tiedetä kumpi se on, mutta se on sisaruksistaan kaikista isoin. kutsun sitä nyt vain nimellä Boo. Ehkä annan sen nimeksi Beast oli se tyttö tai poika..." hänen puheensa hiipui pohtivaksi, ja hän jyrsi ajatuksissaan tyhjää lusikkaa.
"Niin, me pidetään kanat ja lehmät vain munien ja maidon tuotannoksi ja lemmikkeinä. ostamme lihat muilta tiloilta tai Sam metsästää Charlien kanssa," Elizabeth lisäsi.

[Stewart 'Steve' Correyne]

Steve hymyili Gabelle ja pojalleen, joka oli saanut miljoona kertaa kuulla, että oli syötävä sitä mitä tarjottiin, koska muuta ruokaa ei saisi kuitenkaan ja nälkä ei saanut jäädä.
Tom lusikoi suuhunsa vähäisiä kasviksia, kanaa ja perunaa, kun pikkusisko alkoi kehdossa kitisemään. Tom kääntyi katsomaan kehtoa, jonka Steve nosti lähemmäs ja alkoi jalallaan keinuttaa kehtoa varovasti, samalla kun söi. "Miksi Beck vinkuu?" poika kysyi isiltään ja Steve vastasi lempeästi: "Häntä väsyttää ja hänestä tuntuu mukavammalta nukahtaa, kun keinuu vähän, kyllähän sinä sen tiedät, kun olet keinuttanut häntä monta kertaa." "Ai niin", poika vastasi hymyillen ja jatkoi syömistän. 

Steve katsoi ystävätärtään hymyillen ja nyökkäili rauhallisena, sen merkiksi että kuunteli ja sanoi lopulta: "Niinhän se varmasti kannattaa, turha sitä on alkaa istuttaa heinäsirkkojen lounaaksi. Meillä se on vähän eri. Yritettävä on viljellä, saadaan sentään hieman omiin tarpeisiin ja Skatchin veljeksille jotain, vaikka kauppaan täytyy meidänkin turvautua enimmäkseen oma palkkani tosin riittää juuri sopivasti Skatchien palkkaan, me oikeastaan syömme, sukulaisten hyvällä tahdolla. Vaimovainajani vanhemmat ovat hyvävaraisia ja he ovat luojan suoma siunaus, ruokaa on pöydässä joka päivä ja lapset saavat syödä hyvin." Steve kuunteli taas ystäväänsä ja hymyili pojalle, kun tuo kertoi omista lemmikeistään. "Minulla on vahsikka. Ja minulla on oma myös oma kana ja tipu", Tom kertoi myös lemmikeistään.  "Vasikka on Jojo, se on poika", Tom kertoi ylpeänä ja lisäsi: "Kanan nimi on Rhoda ja tipun nimi Who."
"Samoin meillä on kanat ja lehmät niiden antaman ravinnon vuoksi", Steve kertoi ja katsoi poikansa nyt jo tyhjää lautasta. "Olit reipas, kun söit kaiken. Saat nousta pöydästä", Steve lupasi ja Tom nousi hymyillen sanoen: "Kiitos." "Minä käyn myös metsällä, naapuri lainaa usein koiraansa ja joskus lähtee mukaankin." Steve jutteli ja antoi tietenkin Elizabethillekin suun vuoron. 

Ulkona Zora oli siirtynyt kauemmas talolta ja oli juuri kyykistynyt erään puun alla olevan pusikon luo ja etsi kasveja, kun yhtäkkiä pusikosta tuli käärme. "Isi apua!" tyttö huudahti. Kuullessaan kasvattinsa hätääntynen äänen, kaikki isännän sisällä pysähtyi ja kauhukuvat siitä, kuinka kojootti tai vastaavanlainen peto olisi hyökännyt tytön kimppuun, puhumattakaan vaikka kalkkarokäärmestä. Mies syöksyi ovensuuhun, napaten haulikkonsa ja juoksi ovesta ulos. Nähdessään, ettei mikään nisäkäs ollut tytön kimpussa, mies henkäisi hieman, juosten kuitenkin lapsen luo. Nähdessään mikä tytön kimpussa oli, hän veti tuon kauemmas ja koitti rauhoittella tyttöä. "Ihan rauhassa. Se oli vain sukkanauhakäärme. Puriko se sinua", mies kysyi rauhallisena ja tyttö näytti kättään, jossa oli käärmeen hampaista jäljet. "Laitetaan siihen hieman salvaa, niin se helpottaa kipuun", mies sanoi lempeästi ja talutti säikähtäneen tytön sisälle.

[Gabriel McKenzie]

Gabriel nosti katseensa yhä melko täydestä lautasestaan, nopeasti ja innostuneena loistaen.
"Se on karhu!" poika ehdotti ja ponnahti jaloilleen, muttei ehtinyt ottaa askeltakaan ennen kuin äiti istutti hänet takaisin pöydän ääreen.
"Karhut eivät vieraile farmeilla. Se on korkeintaan kojootti ja niitä sinä olet nähnyt ennenkin. Syöhäm ateriasi ennen kuin se jäähtyy."
Poika istui vastaanväittämåttä ja lusikoi jo hieman jäähtynyttä ateriaansa, mutta katseensa hän oli liimannut ikkunaan jonka ohi toivoi karhun viilettävän millä tahansa hetkellä.

Samaan aikaan Samuelille oli naapurin maatilalla selvinnyt että talon narttukoira ei ollut edes kotona vaan isännän kanssa metsällä, joten yllätyspentueen vaaraa ei ollut. Emäntä lupasi kutsua Charlien sisään odottamaan jos se ilmestyisi heidän pihalleen, Samuelin siirtyessä huhuilemaan sitä lähiympäristöstä epäillen että se oli silti saattanut seikkailla tähän suuntaan mahdollisen tyttöystävän vainuttuaan. Tosin, yhtä hyvin turri oli saattan7t läh5eä ajamaan pesukarhua tai kojoottia Correynejen pihalta ja aivan toiseen suuntaan. Parhaillaan mies asteli hiljalleen takaisin kohti Correynejen tilaa, koira kun ei ollut vaellellut naapurin vieraaksi etsinnän aikana. Puolimatkassa iso punainen salama syöksyi kauempaa pensaiden ja puiden takaa, ja hetkessä tuttu karvakuono loikki isäntänsä ympärillä häntä vimmatusti heiluen, selkeästi innoissaan seikkailustaan uudella seudulla.
"Joko katsastit koko kaupungin vai tulitko vain antamaan väliraportin, mitä?" Samuel jutusteli ystävälleen joka haukahteli kertogaan sävyyn, ruskeat nappisilmänsä tiiviisti miehen kasvoissa.
Samuel kyykistyi hetkeksi, saaden Charlien siten pysähtymään hetkeksi sillä sen oli aivan pakko suukottaa parhaan ystävänsä kasvoja.
"Juu, olet tosi rakas. Nyt on aika palata toisen ystäväni luo," mies jutteli sitoessaan naapurilta saamansa köyden kaulapantaan, unohdettuaan varsinaisen hihnan vankkureihinsa, ja sitten pörrötti koiran niskaa ja päälakea.
Hetken Charlie kuoki nätisti vierellä, mutta kohta alkoi kiskoa sivuun, pois päin Correynejen tilan suunnalta. Haukku raikui jälleen merkitsevään sävyyn, häntä heilui ponnekkaasti ja eläin katsoi vähän väliä ylös laumanjohtajaansa. Samuel ei suotta yrittänyt pakottaa sitä oiieaan suuntaan vaan asteli nelijalkaisen kumppaninsa johdolla pois tieltä. Selvästi Charlie ehdottomasti tahtoi näyttää hänelle jotakin, eikä tässä ollut mihinkään kiire.

Sillä välin Correynejen talossa Gabriel pettyi karhun osoittatuessa vain tylsäksi puutarhakäärmeeksi. Olisi nyt ollut edes kalkkarokäärme! Poika päätti pitää toiveensa mahassaan, kun kävi ilmi että käärke oli puraissut tyttöä.
"Voidaanko me mennä Tomin kanssa itse etsimään kasveja väreiksi, kun Zora löytää vain käärmeitä?" hän kysyi, katse äidissään Steven hoivatessa puremaa.
"Sinä et mene. Sieltä voi yhtä hyvin löytyä kalkkarokäärme, jos satut harhailemaan korkeaan ruohoon," Elizabeth vastasi, ja vei perheen kattilan takaisin hellalle jotta ruoka pysyisi lämpöisenä myös Samuelille. Omalta tilaltaan he niittivät pitkät ruohot pois juurikin kyseisen vaaran takia, mutta tämä tila oli rutkasti suurempi ja saattaisi hyvin sisältää moisia alueita. "Voimme toki etsiä niitä myöhemkin yhdessä," hän lisäsi. Gabriel kohautti olkiaan. Häntä alkoi kiinnostaa vaarallisten eläinten b8ngaaminen enemmän kuin puulelujen maalaus.
"Steve, mitä työtä sinä teet elannoksenne nyt kun maatila ei juurikaan rahaa tuo?" Elizabeth uteli istahtaessaan takaisin pöydän ääreen oman annoksensa pariin. Osavaltio toki antoi jonkinverran apuja maaseudulle, mutta ei läheskään tarpeeksi. Farmariperheiden oli pakko hankkia rahaa muilla töillä tai omata hurjat säästöt, jos halusivat kustantaa maatilan ja ylipäätään elämän kuluja edes välttävästi.