HYGIENIA
Virusten olemassaolosta ei tiedetty.
Vaikka bakteerien olemassaolosta tiedettiin, pitkälle 1800-luvun lopulle julkisen terveydenhuollon saralla sairauksien, etenkin epidemioiden, uskottiin syntyvän huonon ilman takia, mätänevän organismin tuottamista hajuista jonka uskottiin sisältävän erinäisiä myrkyllisiä/haitallisia kemikaaleja. Tiedemiehet olivat kyllä julkaisseet bakteeriteoriaa jo 1500-luvulta, eli että bakteerit tartuttivat sairauksia, mutta vasta 1850-luvulla tehtiin fyysisesti kunnolla löytöjä sitä tukemaan. Silti yleisesti ottaen julkisen terveydenhuollon saralla löydöt kapeamielisesti torjuttiin ja hajuteoriassa roikuttiin.
Siksi 1880-luvulle asti 25-30% naisista kuoli synnytykseen, jos joutuivat tekemään sen sairaalassa. Sairaanhoitajan tai kätilön avustamalla naisella oli paremmat mahdollisuudet kuin lääkärin avustamalla. 1880-luvulla bakteeriteoria hyväksyttiin yleisemmin julkiseen terveydenhuoltoon.
Käsihygienian tärkeyttä ja veden suodatusta sekä keittämistä ennen käyttöä mainostettiin 1850-luvulta bakteeriteorian saamien todisteiden myötä, mutta sen harjoitus yksityiselämässä riippul siitä kumpaa teoriaa uskoi ja/tai kuinka sokeasti luotti lääkärien mielipiteeseen.
Ihmisten hygieniataso yleisesti oli suhteellisen hyvä, eli se riippui luokasta. Köyhät famarit tai muu työväenluokka tai keskiluokka eivät välttämättä kylpeneet kuin korkeintaan kerran viikossa. Toki riippuen kuinka hikistä hommaa sattui päivän aikana raatamaan. Tuolloin peseytyminen oli paljon vaivalloisempaa ja aikaavievä prosessi, kun vesi oli kannettava kaivosta ämpäreillä, sitten kiehutettava ja sitten odotettava että se hieman jäähtyy, ja lisäksi pitkien hiusten ilmakuivaus vei lisää aikaa. Rikkailla joilla oli varaaa juoksevaan valmiiksi kuumaan veteen ei tietenkään ollut ongelmaa kylpeä niin usein kuin halusivat.
Oli siis sosiaalisesti täysin hyväksyttävää peseytyä vain kerran viikossa tai harvemmin, paitsi jos oli yläluokan sosiaalinen perhonen. Hiusten peseminen useammin ei välttämättä ollut edes tarpeellista ennen modernia shampoota, koska luonnolliset aineet eivät tuhoa hiusten omaa luonnollista öljyä ja siksi kutrit eivät näyttäneet ja tuntuneet likaisilta yhtä nopeasti.
Shampoo sellaisena kuin tunnemme sen nyt, ei ollut olemassa. Ihmiset käyttivät lähinnä ihan vain luonnollista saippuaa ja vettä myös hiuksiinsa. Tietenkin peseytymiseen käytettiin mietoa saippuaa, kun taas pyykkäämiseen vahvaa. Täältä löytyy muitakin keinoja hiusten pesuun ja ylipäätään hiusten hoitoon. Saippua ja vesi olivat kuitenkin kirkkaasti suositelluin keino.
Hammasharjat valmistettiin esimerkiksi puusta ja harjasosa sian karvoista tai muusta luonnonaineksesta. Hammastahna oli enimmäkseen jauhemuotoista monenlaisista luonnonaineksista tehtynä, saippuaa alettiin lisätä 1822-vuodesta lähtien. Varsinainen tahna kehitettiin 1850-luvulla, mutta se ei ollut ihan yhtä pehmeää kuin nykyajan tahnat eikä löytynyt mitään mintun makuisia versioita. Ssekoitus oli yleensä saippuaa ja kalkkia, joskus myös puuhiiltä ja muita luonnollisia aineita. Hammastahnaa myytiin purkeissa johon hammasharja dipattiin, tai tahnaa otettiin vaikka lusikalla tai tikulla harjan päälle jos purkki jaettiin useamman henkilön kesken.
Juoksevaa ja valmiiksi suodatettua vettä / sisäputkistoja on ollut olemassa jo 1800-luvun alusta, mutta vielä vuosisadan loppupuolellakin se oli vain rikkaiden ja varakkaiden luksusta yksityistalouksissa ja suuremmissa kaupungeissa yleensä monikerrkóksisissa julkisissa palvelutaloissa. Työväenluokka (80% amerikkalaisista) käytti ulkohuuseja ja kantoi vetensä kaivosta joutuen suodattamaa ja keittämään sen puhtaammaksi aina kun halusi käyttää sitä. Sisävessojen pöntöt oli pidettävä ahkerasti puhtaana ja kunnossa jotta viemärikaasujen taloon tunkeutumisen riski minimoituisi, kunnes nykyinen versio keksittiin vuonna 1880. Juoksevan veden puhdistukseen ei käytetty kemikaale ja vaan hiekkasuodatusta ja sitäkin vasta 1850-luvulta lähtien.
Amerikassa on rikas kulttuurikirjo ja isoja taskuja väkeä eri kulttuureista joten siellä ei ole mitään yhtenäistä etikettiä sisätiloissa kenkien riisumisen suhteen. Paras oli vain katsoa mitä talon asukkaat tekivät ja tehdä samoin. Maatiloilla tapana oli yleensä riisua kengät koska kukaan tuskin halusi eläinten lantaa lattioilleen tai olla jatkuvasti lakaisemassa ja pesemässä hiekkaa ja mutaa.
Virusten olemassaolosta ei tiedetty.
Vaikka bakteerien olemassaolosta tiedettiin, pitkälle 1800-luvun lopulle julkisen terveydenhuollon saralla sairauksien, etenkin epidemioiden, uskottiin syntyvän huonon ilman takia, mätänevän organismin tuottamista hajuista jonka uskottiin sisältävän erinäisiä myrkyllisiä/haitallisia kemikaaleja. Tiedemiehet olivat kyllä julkaisseet bakteeriteoriaa jo 1500-luvulta, eli että bakteerit tartuttivat sairauksia, mutta vasta 1850-luvulla tehtiin fyysisesti kunnolla löytöjä sitä tukemaan. Silti yleisesti ottaen julkisen terveydenhuollon saralla löydöt kapeamielisesti torjuttiin ja hajuteoriassa roikuttiin.
Siksi 1880-luvulle asti 25-30% naisista kuoli synnytykseen, jos joutuivat tekemään sen sairaalassa. Sairaanhoitajan tai kätilön avustamalla naisella oli paremmat mahdollisuudet kuin lääkärin avustamalla. 1880-luvulla bakteeriteoria hyväksyttiin yleisemmin julkiseen terveydenhuoltoon.
Käsihygienian tärkeyttä ja veden suodatusta sekä keittämistä ennen käyttöä mainostettiin 1850-luvulta bakteeriteorian saamien todisteiden myötä, mutta sen harjoitus yksityiselämässä riippul siitä kumpaa teoriaa uskoi ja/tai kuinka sokeasti luotti lääkärien mielipiteeseen.
Ihmisten hygieniataso yleisesti oli suhteellisen hyvä, eli se riippui luokasta. Köyhät famarit tai muu työväenluokka tai keskiluokka eivät välttämättä kylpeneet kuin korkeintaan kerran viikossa. Toki riippuen kuinka hikistä hommaa sattui päivän aikana raatamaan. Tuolloin peseytyminen oli paljon vaivalloisempaa ja aikaavievä prosessi, kun vesi oli kannettava kaivosta ämpäreillä, sitten kiehutettava ja sitten odotettava että se hieman jäähtyy, ja lisäksi pitkien hiusten ilmakuivaus vei lisää aikaa. Rikkailla joilla oli varaaa juoksevaan valmiiksi kuumaan veteen ei tietenkään ollut ongelmaa kylpeä niin usein kuin halusivat.
Oli siis sosiaalisesti täysin hyväksyttävää peseytyä vain kerran viikossa tai harvemmin, paitsi jos oli yläluokan sosiaalinen perhonen. Hiusten peseminen useammin ei välttämättä ollut edes tarpeellista ennen modernia shampoota, koska luonnolliset aineet eivät tuhoa hiusten omaa luonnollista öljyä ja siksi kutrit eivät näyttäneet ja tuntuneet likaisilta yhtä nopeasti.
Shampoo sellaisena kuin tunnemme sen nyt, ei ollut olemassa. Ihmiset käyttivät lähinnä ihan vain luonnollista saippuaa ja vettä myös hiuksiinsa. Tietenkin peseytymiseen käytettiin mietoa saippuaa, kun taas pyykkäämiseen vahvaa. Täältä löytyy muitakin keinoja hiusten pesuun ja ylipäätään hiusten hoitoon. Saippua ja vesi olivat kuitenkin kirkkaasti suositelluin keino.
Hammasharjat valmistettiin esimerkiksi puusta ja harjasosa sian karvoista tai muusta luonnonaineksesta. Hammastahna oli enimmäkseen jauhemuotoista monenlaisista luonnonaineksista tehtynä, saippuaa alettiin lisätä 1822-vuodesta lähtien. Varsinainen tahna kehitettiin 1850-luvulla, mutta se ei ollut ihan yhtä pehmeää kuin nykyajan tahnat eikä löytynyt mitään mintun makuisia versioita. Ssekoitus oli yleensä saippuaa ja kalkkia, joskus myös puuhiiltä ja muita luonnollisia aineita. Hammastahnaa myytiin purkeissa johon hammasharja dipattiin, tai tahnaa otettiin vaikka lusikalla tai tikulla harjan päälle jos purkki jaettiin useamman henkilön kesken.
Juoksevaa ja valmiiksi suodatettua vettä / sisäputkistoja on ollut olemassa jo 1800-luvun alusta, mutta vielä vuosisadan loppupuolellakin se oli vain rikkaiden ja varakkaiden luksusta yksityistalouksissa ja suuremmissa kaupungeissa yleensä monikerrkóksisissa julkisissa palvelutaloissa. Työväenluokka (80% amerikkalaisista) käytti ulkohuuseja ja kantoi vetensä kaivosta joutuen suodattamaa ja keittämään sen puhtaammaksi aina kun halusi käyttää sitä. Sisävessojen pöntöt oli pidettävä ahkerasti puhtaana ja kunnossa jotta viemärikaasujen taloon tunkeutumisen riski minimoituisi, kunnes nykyinen versio keksittiin vuonna 1880. Juoksevan veden puhdistukseen ei käytetty kemikaale ja vaan hiekkasuodatusta ja sitäkin vasta 1850-luvulta lähtien.
Amerikassa on rikas kulttuurikirjo ja isoja taskuja väkeä eri kulttuureista joten siellä ei ole mitään yhtenäistä etikettiä sisätiloissa kenkien riisumisen suhteen. Paras oli vain katsoa mitä talon asukkaat tekivät ja tehdä samoin. Maatiloilla tapana oli yleensä riisua kengät koska kukaan tuskin halusi eläinten lantaa lattioilleen tai olla jatkuvasti lakaisemassa ja pesemässä hiekkaa ja mutaa.
Signature