MAAILMA - Printable Version +- OLD WEST TALES (https://hiddenkiss.net/oldwest) +-- Forum: INFO (https://hiddenkiss.net/oldwest/forumdisplay.php?fid=3) +--- Forum: I.N.F.O. P.I.S.T.E. (https://hiddenkiss.net/oldwest/forumdisplay.php?fid=9) +--- Thread: MAAILMA (/showthread.php?tid=56)

MAAILMA - Nibs - 16-03-2020 HUOM! Näiden infojen etsimiseen, valikointiin, suomentamiseen ja muotoiluun kului viikkokausia ja hirveästi energiaa! Ethän kopioi tästä mitään tekstiä ilman minun ja Kawaijikin lupaa! Kiitos. YLEISTÄ AIKAKAUDESTA 21-vuotias on täysi-ikäinen. 80% amerikkalaisista on työväenluokkaa. Isojen kaupunkien kadut valaistiin yleisimmin kaasulyhdyillä, samoin kodit missä vain. Koska kaasulyhtyjen käyttö tuli paljon halvemmaksi kuin jatkuvasti kynttilöiden tekeminen, tai öljylylamppujen käyttö. Halvan käytön lisäksi kaasulyhtyjen suuri vetävyys oli niiden kyky tuottaa kirkasta valkoista valoa joka valaisi isonkin huoneen hyvin ja kokonaan, toisin kuin kynttilä tai öljylamppu. Koska ei ollut mitään laaduntarkkailua mutta korkea kysyntä tuotteelle, moni kaasulamppujen valmistaja teki huonolaatuisia lyhtyjä joissa saattoi olla vuotavia putkia ja/tai matala kaasupaine, mikä johti lukuisiin tulipaloihin, räjähdyksiin, ja tukehtumisiin.Vuotava kaasulyhty päästää ilmaan samoja höyryjä kuin käynnistetty auto suljetussa autotallissa mutta ne ovat värittömiä ja hajuttomia joten kaasulyhty voi tappaa käyttäjänsä ilman että he huomaavat sitä lainkaan. Useammista riskeistä huolimatta kaasulyhdyt olivat suosittuja valaisimia 1900-luvun puolelle asti. Jos oli varaa käyttää öljylamppuja, kerosiini-öljy tuotti mitään muuta öljyä selkeästi kirkkaimman liekin. Niitä oli ensimmäisen kerran myynnissä vuonna 1855. Sitä ennen yleisin oli valaanöljy. Keskitason, kotikäytössä tyypillisin kokoinen kerosiinilamppu isoimmalla liekillä antaa kellertävää valoa noin 3-4 metrin säteelle sen verran että ei kompastu mihinkään ja näkee tehdä asioita, mutta jos haluaa lukea tai tehdä jotain yksityiskohtia vaativaa niin täytyy olla lampun lähellä. (Nykyajan lampuissa vastaava olisi 3,5W LED, 16W halogeeni, tai 21W hehkulamppu.) Laajemmin ja kirkkaamminkin valaiseviakin on, mutta ne on niin isoja ja parhaiten valaisevat käyttävät lisäksi kaasupainetta että ne on yleensä ulkokäytössä. Monet kerosiiniöljynkin valmistajat sotkivat siihen aineita jotka tekivät siitä yhtä räjähtävää kuin ruuti mikä aiheutti paljon tulipaloja. Jos halusi turvallisen kerosiiniöljyn täytyi pystyä ostamaan mahdollisimman puhdasta laatua. Puhdas hyvälaatuinen öljy myös minimoi sen myrkylliset höyryt, tuottaman hajun, ja savun.  Mutta sellainen laatu tuli tosi kalliiksi, etenkin jos lamppuja tarvitsi monta. Kerosiiniöljy lampuissa on niin uusi juttu ettei höyryjen myrkyllosyydestä vielä tiedetty. Samoin kaasuvuodon tukehduttavuudesta ei vielä tiedetty. Naiset näihin aikoihin olivat enimmäkseen kodinhengettäriä jos olivat naimisissa, ja/tai huoria. Naimattomat naiset saattoivat työskennellä missä tahansa "naisten työssä" tai palvelijana keskiluokan tai yläluokan edustajalle. Nainen ei koskaan voinut olla lainvalvonta-työssä, lääkketiede-alalla, politiikassa tai muussa "miesten työssä". Ja naiset kuten Calamity Jane ja Belle Starr olivat harvinaisia. Vaatteet, värilliset ja/tai kuviolliset kankaat ovat kalliita vaikka eivät olisi hirmu hyvälaatuisia mutta varsinkin jos ovat. Työväenluokalla on yleensä varaa vain yhteen settiin hienompia vaatteita joita siksi pitävät vain sunnuntaisin kirkossa, tai muissa erityisissä tilaisuuksissa. Arkivaatteet yksinkertaisia ja väreiltään maan sävyjä. Joten on helppoa arvioida ihmisen varakkuus siitä mitä hänellä on yllään arkipäivänä vaikka hän ei rahoillaan erityisesti leveilisi. Kodin koristeet kuten tapetit ja matot ovat myös varakkaiden luksusta. Työväenluokalla saattaa olla yksi tai kaksi vaatimatonta mattoa mutta hienommat matot ja joka huoneessa ovat kallista mukavuutta. Asenne pinkkiin ja vaaleansiniseen oli päinvastainen kuin nykyään. Vaaleanpunainen ajateltiin vahvempana värinä ja siksi sitä pidettiin ns. poikien värinä, siinä missä vaaleansininen oli se heikompi ja ns. tyttöjen väri. Joulupuu on perinne joka esiteltiin Amerikassa 1830-luvulla eli se ei ole vielä kovin yleistä. Jos haluaa puun koristella etelä-läntisessä Minnesotassa se ei voi olla kuusi, koska niitä ei kasva lähimaillakaan. Vuosina 1870-1880 1$ oli sama kuin nykyään 20-27$. Jos haluat tietyn vuoden rahakurssin, niin löydät sen täältä. Pienin kolikko oli ¢1 (sentti) mikä on 1/100 dollarista ja on puhekielessä "penni". Olennaisten asioiden juuri riittävän määrän hankkimiseen normaalille keskikokoiselle perheelle vaati $50 kuukausitulot, ($1000-1300 nykyrahassa.) Jos ei omannut mitään erityisiä taitoja tai vain vähän niin kuukausitulot oli korkeintaan $33-$41 eli ei pystynyt yksin elättämään perhettä. Taitoa vaativassa työssä saattoi samalla tuntimäärällä ja viikon pituudella saada tuplasti enemmän palkkaa eli pystyä elättämään perheen, vaikka silti työväenluokassa eikä säästöjä kauheasti voinut kertyä Keskiverto palkka välillä 1870-1880i: (10 h / päivä, 6 pv / vko) Kaupungissa työskentelevälle: - Työ joka ei vaadi taitoa: 16-14 penniä tunti. $38,4 - $33,6 / kk. (Nykyrahassa $768 - $877 / kk.) -  Taitoa vaativa työ (kuten seppä, puuseppä tai koneenkäsittelijä): 40-23 penniä tunti, riippuen alasta. Sepät ja puusepät näistä mainituista saivat korkeinta palkkaa. - Lääkärit, asianajajat ja muut korkeasti koulutetut ja korkeaa taitoa vaativat työt tottakai toivat todella korkeaa palkkaa ja tekivät harjoittajistaan keskiluokkaa tai ylempää keskiluokkaa. Maaseudulla, farmien omistajien tulot olivat aina epävarmat sillä ne riippuivat tuoton määrästä ja laadusta ja sen hetken hinnoista joita sadoista/muusta tuotosta maksettiin, ja famit olivat sään armoilla. Keskiverto farmien omistajat saivat harvoin ansaittua tarpeeksi perheelleen, tai korkeintaan hädintuskin tarpeeksi. Keskiverto farmin koko oli n. 200 eekkeriä. Valtavan kokoiset todella hedelmälliset farmit joilla oli tarve ja varaa palkata useita renkejä saattoivat tehdä tarpeeksi rahaa jopa pienten säästöjen kerryttämiseen. Mutta kaikenlaiset farmiperheet kärsivät hirmuista köyhyyttä heinäsirkka-vuosina. * Yhden rengin keskiverto palkka oli 9-10 penniä tunti, $21-24 / kk (nykyrahassa $420-624 / kk), jos maatilan omistaja ei tarjonnut asutusta ja päivän ateriaa. * Jos tarjosi, palkka oli 5-7 penniä tunti, $13-16 / kk (nykyrahassa $260-416 / kk.) Useimmille ihmisille ainoa tapa ottaa yhteyttä kaukana asuvaan henkilöön oli lähettää kirje, joka saattoi kestää viikon tai kaksi tai enemmän saapua riippuen siitä mihin se lähetettiin. Puhelin keksittiin vuonna 1876, mutta se oli olemassa vain suurissa kaupungeissa ja oli erittäin kallista ostaa ja käyttää. Sähke oli mahdollista lähettää ja vastaanottaa yritystoimistoissa, jos heillä oli verkkoon yhdistetty lennätin ja lähes mistä tahansa postitoimistosta jopa maaseudulla lännessä, mutta se oli mielettömän kallista lähettää. Lisää näistä Keksinnöt-osiossa. Preerialla on monia vaaroja. Sääolosuhteet ja villieläimet enimmäkseen. Isoimmat pedot pysyttelevät poissa ihmisten asutuksilta ja avoimelta preerialta. Kojootit, mäyrät ja pesukarhut saattavat olla niin rohkeita että tunkeutuvat farmieille karjaeläimiä tappamaan tai kananmunia varastamaan. Kaikista suurin vaara on rabies/vesikauhu-tartunta sitä kantavan villieläimen puremasta sillä siihen ei ole olemassa minkäänlaista hoitoa. Verisiä yhteenottoja intiaanien kanssa tapahtuu vielä jossain päin Amerikkaa, mutta ei niinkään Minnesotassa koska suurin osa sen intiaaneista karkotettiin vuonna 1862 USA-Dakota-sodan päätyttyä heidän häviöön. Monenlaisten kuolettavien tautien leviäminen epidemoina oli yleistä, ja joskus sen lähteen löytäminen vaikeaa. Etenkin kun viruksien olemassaolosta ei tiedetä. Hevonen tai sen vetämät matkustajavaunut tai vankkurit olivat yleisin kulkuväline. Hevosen keskiverto vauhti: Kävely: 6,5 km / h Ravi: 13 - 19 km / h Kevyt laukka: 19 - 24 km / h Täysi laukka: 40 - 48 km / h (Täyttä laukkaa terve yksilö pystyy kulkemaan 3 - 5 km kerralla ennen kuin väsyy ja tarvitsee lepoa.) Hevonen pitäisi laittaa vetämään vaunuja tai vankkureita kävelyvauhtia suurimman osan matkasta ja korkeintaan ravia välillä, koska vetotyö verottaa sen selkärankaa ja lihaksia. Tyypillinen vaunuja vetävä hevonen painaa 600 - 1000 kg eli on lajin suuremmasta päästä, ja terve ja hyväkuntoinen aikuinen hevonen pystyy helposti vetämään pyörillä kulkevaa ajokkia joka painaa kuusi kertaa sen oman painon verran samalla kun tyhjät vaunut painavat noin 450 - 550 kg ja tyhjät vankkurit 600 kg. Siksi sen voi tarvittaessa laittaa lyhyen aikaa raviin tai kevyeen laukkaan. Hevosen kunto, otettu tie ja sen kunto, ilman lämpötila, ja lastatun tavaran tai ihmisten lisäämä paino toki vaikuttavat vauhdin lisäämisen mahdollisuuteen niin eläimen terveyden kuin menopelin ja matkustajien omankin turvallisuuden kannalta. Hevonen on yksi maailman kestävimmistä eläimistä, mutta silläkin on rajansa. Sitä ei kannata millään vauhdilla ja lastilla laittaa kulkemaan useita kymmeniä kilometrejä ilman juoma- ja ruokailutaukoja, ja 32 - 48 km on suositeltu maksimi per päivä - sisältyen taukoja ja suurimmaksi osaksi kävelyvauhdilla eli päivä tarkoittaa noin kahdeksaa tuntia. Jos päivän matka reilusti ylittää viisikymmentä kilometriä ja etenkin kovemmalla vauhdilla tai erityisen painavalla lastillaa, niin hevosen täytyy saada levätä useampi päivä. Se kuolee, jos se joutuu tekemään liikaa etenkin päiväkausia peräkkäin, vaikka kuinka pitäisi taukohetkiä. Postivaunuilla pääsee matkustamaan, mutta se maksaa 10-15 centiiä per maili mikä on aikuiselle noin tunnin palkka taitoa vaatimattomasta työstä. Eli pitkiä matkoja ei kannata postivaunulla tehdä. Varsinkin kun omilla tai naapurin hevosvankkureilla on paljon tasaisempaa ja vaarattomampaa matkustaa. Juna on nopein tapa matkustaa ja käytössä ovat hiilellä ja vedellä kulkevat höyryveturit, jotka kulkevat korkeintaan 97 km tunnissa. Matkustaja-junat kulkevat keskimäärin 32 km/h. Paitsi pikajunat 48 km/h, harvoin ylittäen tuota nopeutta. Junalla matkustaminen on myös todella kallista - työväenluokka ei sitä juuri käytä, etenkään porukalla; aikajanallamme yksi lippu maksaa 2-5 penniä per maili, yhteen suuntaan. 1. luokassa: 5 penniä 2. luokassa: 4 penniä 3. luokassa: 2 penniä Istua saa vapaasti mihin haluaa, kunhan pysyy oman luokkansa vaunujen puolella. Joka luokalle on yksi vaunu jossa saa istua vain miehet ja naiset eli lapsi-vapaa vaunu. Junissa on vaunuja myös viihteelle, nukkumiselle (vuoteiden kera), ja vaunuja joissa on penkit jotka saa nojaamaan taaksepäin - joista mukavuuksista otetaan lisämaksu. Junissa on myös keittiövaunu ja ravintolavaunu - mutta ruoka ja juoma on kallista. Kuppi teetä voi maksaa 15 penniä, kinkku-omeletti 40 penniä ja kevätkana dollarin. Ensimmäisen luokan vaunut ovat yleellisiä, yksityisyyttä tarjoavinen osastoineen, erityisen tilavine ja pehmeine istuimineen, ruoka-palveluineen ja kaikkine mukavuuksineen. Yleellisyyttä ja palvelua on vähemmän muissa luokissa, mutta jopa ne vaunut ovat yllärrävän mukavia; isoja ja hyvin ilmastoituja. Niissäkin on hiiliuunit vaunujen nurkassa kylmille ilmoille, ja auringovarjot/kaihtimet kesällä ja paljon koukkuja ja vaijeritasoja matkatavaroille. Sekä tynnyri suodatettua vettä nurkassa, kesäisin jäillä viilennetty. Mutta penkit eivät ole kovin tilavia eikä niin pehmeitä, kolmannessa luokassa ei ole pehmusteita ollenkaan. Toiseen ja kolmanteen luokkaan ei tarjoilla ruokaa koska niissä matkustavilla ei yleensä ole varaa ostaa joten jos halusi jotain oli mentävä itse ravintolavaunuun. Muutenkaan mitään ylimääräisiä palveluja ei tarjottu. Kolmannen luokan vaunut ovat kauimpana ravintolavaunuista. * Burns - Sleepy Eye (14 mailia / 23 km - lähin paikka) Matka kestää tavallisella junalla noin 50 minuuttia. Yksi 1. luokan lippu maksaa $0,76, yksi 2. luokan lippu $0,50, yksi 3. luokan lippu $0,30. Eli kolmannen luokan lippu maksaa työväenluokan taitoa vaativan työn korkemmilla tuloilla melkein tunnin palkan. * Burns - New York City (1200 mailia / 1931 km) Matka kestää pikajunalla noin 42 tuntia. Yksi 1. luokan lippu maksaa $76, yksi 2. luokan lippu $49,50, ja yksi 3. luokan lippu $29,25. Eli jopa kolmannen luokan lippu maksaa lähes 1/3 työväenluokan taitoa vaativan työn korkeimmasta mahdollisesta kuukausipalkasta. Sää-olosuhteet etelä-Minnesotassa ovat melko tasaista, mutta tornadooja voi iskeä. Heinäkuussa 1881 yhden iltapäivän aikan etelä-Minnesotaan iski joukko tornadoja joista pari oli kuolettavan rajuja. Pelimme keskittymiin (Walnut Groven kylä ja Burnsin kaupunki) ne eivät iskeneet, mutta tuulet näilläkin alueilla olivat tavallista voimakkaampia tuona iltapäivänä. Pahin tornado iski New Ulmin kaupunkiin joka on 80-84 km päässä Walnut Grovesta ja 40-45 km päässä Burnsistä. Minnesotan osavaltiossa lukematon määrä farmareita menettivät satonsa vuosi toisensa jälkeen vuosina 1873-1876. Koska keväällä 1873 sinne parveili triljoonia heinäsirkkoja tuhoamaan kaiken, ja ne häipyivät vasta vuonna 1876 heinäkuuhun mennessä. Tuon vuoden huhtikuussa ne jäätyivät yhden yön yllättävän kovan pakkasen takia. Nuo vuodet olivat katastrofaaliset Minnesotan osavaltion ekonomialle, koska suurin osa oli riippuvainen juurikin maataloudesta, samoin kuin farmarien oma elanto sadoistaan. Osavaltion hallitus ei pystynyt tarjoamaan maaseuduille niin paljon apua, kuin ne olisivat tarvinneet. Monet hylkäsivät maatilansa ja muuttivat isompiin kaupunkeihin toiveissa löytää töitä. Ennen maaliskuuta 1849 Minnesota ei ollut Minnesota vaan nimetön ja määrittelemätön alue jossa uudisasukkaita eli tosi harvaan perustetuissa asutuksissa, ja jossa olosuhteet olivat karut ja kovat eikä ollut juurikaan lakeja. USA:n hallitus oli vasta alkamassa "ostaa" maata intiaaniheimoilta. Useimmat uudisasukkaiden asutuksista nimettiin vasta 1840-luvulla. Maaliskuun 3. 1849 alue sai nimen Minnesota, se julistettiin territorioksi ja kehitys alkoi olla järjestelmällistä sekä lakeja olla enemmän. Territorion pääkaupungiksi julistettiin St. Paul. Toukokuun 11. 1858 Minnesotasta julistettiin osavaltio. SISÄLLISSOTA (1861-1865) Pohjois- ja etelä-osavaltioiden välinen sota, joka tuhosi koko maan mutta etelän paljon enemmän kuin pohjoisen. Sota käytiin siitä  pitäisikö värillisten ihmisten orjuutus lopettaa vai ei. Etelä halusi pitää orjat ja pohjoinen ei. Pohjoinen voitti. Sodan aikana eteläiset osavaltiot kärsivät nälänhädästä ja sodan jälkeen eteläinen talous tuhoutui täysin, kaikki niiden pankit romahtivat ja konfederaation valuutasta oli tullut arvotonta. Yli kaksi miljoonaa orjaa vapautettiin ja heille annettiin yhtäläinen asema kuin entiseillä orjanomistajilla oli. Etelän oli pakko rakentaa uudelleen orjuudesta riippuvainen työjärjestelmänsä. Sota vaikutti syvästi myös pohjoiseen kaikilla elämän osa-alueilla neljän vuoden ajan, mutta pohjoisen ihmiset eivät koskaan olleet suorastaan nälänhädässä. Maatalous, tehdasala, kaivostoiminta ja rautatie-ala kukoisti näiden vuosien aikana, mutta useimmat muut alat kamppailivat selviytymisestä sota-ajan taloudessa. 3. maaliskuuta 1863 Yhdysvaltain eduskunta asetti asevelvollisuus-lain, jossa vaadittiin kaikkia 20-45-vuotiaita miehiä ilmoittautumaan asepalvelukseen 1.huhtikuuta mennessä. Mukaan lukien muukalaiset, jotka aikoivat tulla Yhdysvaltain kansalaisiksi. Vapautuksen sai ostaa 300 dollarilla (joka suhteellinen arvo on nykypäivän 6190 dollaria / 5500 euroa) tai sen sai jos löysi jonkun nuoremman tai vanhemman jota laki ei koske, taistelemaan puolestaan. Tämä aiheutti verisiä mellakoita New York Cityssä, koska vapautus oli lähinnä mahdollista vain varakkaille kansalaisille. Sodan jälkeen USA:n talous toipui ja kasvoi nopeasti suojaavien verosäädösten ansiosta, pohjoisen ja keski-alueiden nopeammin kuin etelän. Sodan päätyttyä hallitus alkoi rautateillä yhdistää teollistunutta itää läntiselle rajaseudulle entistä tehokkaammin ja nopeammin. Lue täältä lyhyehkö ja helppolukuinen artikkeli siitä miten sota vaikutti ihmisten jokapäiväiseen elämään kodeissa ja yhteisöissä sekä talouteen. Politiikassa-osan kohdalla se vaatisi rekisteröitymistä sivustolle, mutta sitä ei tarvitse lukea. Riittää kun luet sitä edeltävät kohtat. Sivu on englanninkielinen, joten jos kielitaito ei riitä kannattaa avata tuo Chromella, klkata sivua oikealla hiirenkorvallla ja valita "Käännä kielelle suomi". Se suomentaa sen melkoisen sujuvasti ja selkeästi. RE: PELIN MAAILMA - Nibs - 16-03-2020 HYGIENIA Virusten olemassaolosta ei tiedetty. Vaikka bakteerien olemassaolosta tiedettiin, pitkälle 1800-luvun lopulle julkisen terveydenhuollon saralla sairauksien, etenkin epidemioiden, uskottiin syntyvän huonon ilman takia, mätänevän organismin tuottamista hajuista jonka uskottiin sisältävän erinäisiä myrkyllisiä/haitallisia kemikaaleja. Tiedemiehet olivat kyllä julkaisseet bakteeriteoriaa jo 1500-luvulta, eli että bakteerit tartuttivat sairauksia, mutta vasta 1850-luvulla tehtiin fyysisesti kunnolla löytöjä sitä tukemaan. Silti yleisesti ottaen julkisen terveydenhuollon saralla löydöt kapeamielisesti torjuttiin ja hajuteoriassa roikuttiin. Siksi 1880-luvulle asti 25-30% naisista kuoli synnytykseen, jos joutuivat tekemään sen sairaalassa. Sairaanhoitajan tai kätilön avustamalla naisella oli paremmat mahdollisuudet kuin lääkärin avustamalla. 1880-luvulla bakteeriteoria hyväksyttiin yleisemmin julkiseen terveydenhuoltoon. Käsihygienian tärkeyttä ja veden suodatusta sekä keittämistä ennen käyttöä mainostettiin 1850-luvulta bakteeriteorian saamien todisteiden myötä, mutta sen harjoitus yksityiselämässä riippul siitä kumpaa teoriaa uskoi ja/tai kuinka sokeasti luotti lääkärien mielipiteeseen. Ihmisten hygieniataso yleisesti oli suhteellisen hyvä, eli se riippui luokasta. Köyhät famarit tai muu työväenluokka tai keskiluokka eivät välttämättä kylpeneet kuin korkeintaan kerran viikossa. Toki riippuen kuinka hikistä hommaa sattui päivän aikana raatamaan. Tuolloin peseytyminen oli paljon vaivalloisempaa ja aikaavievä prosessi, kun vesi oli kannettava kaivosta ämpäreillä, sitten kiehutettava ja sitten odotettava että se hieman jäähtyy, ja lisäksi pitkien hiusten ilmakuivaus vei lisää aikaa. Rikkailla joilla oli varaaa juoksevaan valmiiksi kuumaan veteen ei tietenkään ollut ongelmaa kylpeä niin usein kuin halusivat. Oli siis sosiaalisesti täysin hyväksyttävää peseytyä vain kerran viikossa tai harvemmin, paitsi jos oli yläluokan sosiaalinen perhonen. Hiusten peseminen useammin ei välttämättä ollut edes tarpeellista ennen modernia shampoota, koska luonnolliset aineet eivät tuhoa hiusten omaa luonnollista öljyä ja siksi kutrit eivät näyttäneet ja tuntuneet likaisilta yhtä nopeasti. Shampoo sellaisena kuin tunnemme sen nyt, ei ollut olemassa. Ihmiset käyttivät lähinnä ihan vain luonnollista saippuaa ja vettä myös hiuksiinsa. Tietenkin peseytymiseen käytettiin mietoa saippuaa, kun taas pyykkäämiseen vahvaa. Täältä löytyy muitakin keinoja hiusten pesuun ja ylipäätään hiusten hoitoon. Saippua ja vesi olivat kuitenkin kirkkaasti suositelluin keino. Hammasharjat valmistettiin esimerkiksi puusta ja harjasosa sian karvoista tai muusta luonnonaineksesta. Hammastahna oli enimmäkseen jauhemuotoista monenlaisista luonnonaineksista tehtynä, saippuaa alettiin lisätä 1822-vuodesta lähtien. Varsinainen tahna kehitettiin 1850-luvulla, mutta se ei ollut ihan yhtä pehmeää kuin nykyajan tahnat eikä löytynyt mitään mintun makuisia versioita. Ssekoitus oli yleensä saippuaa ja kalkkia, joskus myös puuhiiltä ja muita luonnollisia aineita. Hammastahnaa myytiin purkeissa johon hammasharja dipattiin, tai tahnaa otettiin vaikka lusikalla tai tikulla harjan päälle jos purkki jaettiin useamman henkilön kesken. Juoksevaa ja valmiiksi suodatettua vettä / sisäputkistoja on ollut olemassa jo 1800-luvun alusta, mutta vielä vuosisadan loppupuolellakin se oli vain rikkaiden ja varakkaiden luksusta yksityistalouksissa ja suuremmissa kaupungeissa yleensä monikerrkóksisissa julkisissa palvelutaloissa. Työväenluokka (80% amerikkalaisista) käytti ulkohuuseja ja kantoi vetensä kaivosta joutuen suodattamaa ja keittämään sen puhtaammaksi aina kun halusi käyttää sitä. Sisävessojen pöntöt oli pidettävä ahkerasti puhtaana ja kunnossa jotta viemärikaasujen taloon tunkeutumisen riski minimoituisi, kunnes nykyinen versio keksittiin vuonna 1880. Juoksevan veden puhdistukseen ei käytetty kemikaale ja vaan hiekkasuodatusta ja sitäkin vasta 1850-luvulta lähtien. Amerikassa on rikas kulttuurikirjo ja isoja taskuja väkeä eri kulttuureista joten siellä ei ole mitään yhtenäistä etikettiä sisätiloissa kenkien riisumisen suhteen. Paras oli vain katsoa mitä talon asukkaat tekivät ja tehdä samoin. Maatiloilla tapana oli yleensä riisua kengät koska kukaan tuskin halusi eläinten lantaa lattioilleen tai olla jatkuvasti lakaisemassa ja pesemässä hiekkaa ja mutaa. RE: PELIN MAAILMA - Nibs - 16-03-2020 PERHE-ARVOT JA LAIT Laki ja asenne oli että miehen kuuluu elättää perheensä ja on ylipäätään perheen pää. Naisia kyllä kunnioitettiin naisina hyvinkin paljon, mutta naisten asema oli todella epätasa-arvoinen, joskin 1800-luvun puolivälistä eteenpäin pikkuhiljaa pala palalta feministi-liikkeiden myötä alkoi tasa-arvoistua. Naisten tärkeimpänä roolina pidettiin vaimoutta ja äitiyttä. Maatiloilla miehet tekivät raskaat työt ja kaupat, naiset puolestaan ruoanlaiton, siivouksen, eläimistä huolehtimisen, valmistivat kynttilöitä, vaatteita yms. ja kaikenlaisen muun kodinhoitoon ja perheen käytännön tarpeista huolehtimisen. Naisilla ei ollut lain silmissä juuri mitään oikeuksia, vaan aviomies ja vaimo olivat yksi henkilö: mies oli laillinen henkilö, mutta nainen ei. Naiset eivät voineet edes periä omaisuutta, allekirjoittaa sopimuksia, tai äänestää vaaleissa. Naimisiin mennessä naisen kaikki henkilökohtainen omaisuus siirtyi tämän aviomiehen omaisuudeks. Avioeron myötä omaisuus ja 16-vuotiaiden ja sitä vanhempien alaikäisten lasten huoltajuus jäi automaattisesti miehelle. Vaikka etenkin maatalousyhteisöissä naisen panos oli elintärkeä perheen selviytymiselle, lain silmissä aviomies omisti jopa vaimonsa ja lapsensa samalla tavalla kuin materiaalisen omaisuutensa. Nainen ei voinut hakea avioeroa ilman aviomiehensä suostumusta ja jos mies päätti lähettää lapset orpokotiin tai työtaloon ei nainen voinut laillisesti tehdä asialle mitään. Avioero oli harvinaista, koska se oli kallis ja aikaa vievä prosessi ja yhden osapuolen täytyi pystyä todistamaan että toinen oli tehnyt jotain niin vahvasti ja vakavasti väärää, että avioliitto olisi pakko lopettaa. Laki oli niin tiukka lähinnä kristinuskon avioitumisen pysyvyyden periaatteesta "kunnes kuolema teidät erottaa". Naimisiin sai mennä 15-vuotiaana, jos tytön isä antoi luvan. Oli tytär minkä ikäinen tahansa niin hyviin tapoihin kuului pyytää lupa tämän isältä, joskin 21-vuotiaan ja sitä vanhemman naisen isä ei enää laillisesti voinut estää eikä pakottaa avioliittoa. Tästä lakitilanteesta ja myös sosiaalisesta "mies on perheen pää ja nainen kodinhengetär"-näkemyksestä huolimatta, isät ja äidit yleensä kasvattivat lapsensa yhdessä. Mutta isä sanoi yleensä aina viimeisen sanan kaikissa päätöksissä. Toki perhedynamiikassa poikkeuksiakin oli persoonista ja/tai lakituntemuksesta riippuen, mutta tuo oli lainmukainen, yleinen ja hyväksytyin perhekuvio. Lain mukaan vanhemmalla/huoltajalla oli oikeus kurittaa lastaan kuten katsoi sopivaksi. Lasten ruumiillinen kuritus isän, äidin tai muun laillisen huoltajan toimesta oli yleistä ja sosiaalinen hyväksyntä korkeaa--suorastaan, jos joku ei lainkaan piiskannut lastaan tai teki niin äärimmäisen harvoin (toimi tuo kurituskeino kyseiseen lapseen tai ei) niin useimmat pitivät kyseistä vanhempaa/huoltajaa outona tai vähintäänkin aivan liian lempeänä kurinpidossa. Kuitenkin, pahoinpitelyksi menevästä kurituksesta saattoi joutua oikeuden eteen ja saada tuomion, ja mahdollisesti menettää lapsensa huoltajuuden. Mitään määritelmää pahoinpitelylle lain tekstissä ei ollut. Yleisesti ottaen hirmuinen hakkaaminen, perustarpeiden laiminlyönti, ja julma henkinen kuritus katsottiin pahoinpitelyksi. Mutta se menikö kuritus pahoinpitelyksi päätettiin tapauskohtaisesti oikeussalissa mikäli tapaus sinne asti päätyi. Tavallinen selkäsauna pakaroille mustelmiakin tuottaen ei yksinään yleensä lukeutunut pahoinpitelyksi--paitsi jos rike oli tosi vähäinen tai lapsi hirmuisen nuori. Koska miehet omisitavt vaimonsa samaan tapaan kuin lapsensa ja minkä tahansa elottoman omaisuuden, heillä oli oikeus ruumiillisesti kurittaa myös vaimojaan mikä tosin ei ollut kovin yleistä. Lastensuojelupalveluja ei ollut olemassa ennen vuotta 1875 jolloin New Yourk Cityyn perustettiin ensimmäinen ja seuraavien vuosikymmenten aikana ympäri Yhdysvaltoja nousi kolmisen sataa lisää. Mutta todella monissa kaupungeissa ja etenkin maaseutualueilla asuvilla ei ollut mahdollisuutta pyytää niiltä apua paljon jos lainkaan. Näillä alueilla pahoinpidelty lapsi saattoi saada apua ystäviltä, naapureilta, poliisilta/sheriffiltä ja oikeustalolta. Naisten oikeuksien parannuksia --> Vuodesta 1839 lähtien muutamissa osavaltioissa kirjoitettiin laki joka salli naisen omistaa jotain omissa nimissään, mutta se ei juuri vapautta tuonut sillä tämä koski vain perintöomaisuutta. Ja siinä missä naisella oli oikeus kieltäytyä myymästä sitä, naimisissa oleva ei saanut myydä tai muokata sitä ilman aviomiehensä suostumusta. --> 1869 yllä mainittu laki astui voimaan Minnesotassa. Samalla naisen sallittiin ansaita omaa rahaa ja käyttää sen miten tahtoi, jos aviomies antoi luvan työskennellä kodin ulkopuolella. Mutta, koska kaikki muu paitsi perintöomaisuus kuului yhä aviomiehelle niin mitä tahansa nainen hankki omilla rahoillaan siirtyi yhä automaattisesti aviomiehen lailliseksi omaisuudeksi ja hallintaan eli tuokaan lisäoikeus ei lopulta vapauttanut koska aviomies yhä hallitsi mitä hankinnoista vaimonsa sai ja ei saanut pitää. --> 1874 Minnesota salli naimisissa olevan naistenkin tehdä vaihtokauppaa omissa nimissään olevalla perintöomaisuudella. ---> 1845 astui voimaan lakipykälä-muutos jonka mukaan alle 7-vuotiaiden lasten huoltajuus annettiin automaattisesti äidille, avioeron yhteydessä. 1877 lähtien tuo ikä nostettiin 16-vuotiaaseen. * Muun ikäiset yhä automaattisesti isälle. * * "Lapselle paras vaihtoehto" nousi esiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1895 huoltajuuskiistassa, mutta sitä ei sovellettu lakiin ennen kuin sata vuotta myöhemmin. RE: PELIN MAAILMA - Nibs - 16-03-2020 USKONTO Kirkkaasti valtaosa Amerikan uudisasukkaista oli kristinuskossa ja protestantteja. 1840-vuodesta eteenpäin Amerikkaan muutti kymmeniä miljoonia katolisia, mutta he eivät saaneet sijaa kulttuurin päävirrassa ja kokivat paljon vihamielisyyttä protestanttiselta Amerikalta. Iso osa protestanteista on evankelikalistisessa uskonoiikkeessä, eli heille Ilosanoman ydin on sielun pelastus kun uskoo Kristuksen uhraukseen ja he uskovat myös "henkisen jälleensyntymisen" kokemukseen. Yhteisesti kaikki protestantit uskovat Pyhään Kolminaisuuteen (Isä Jumala, Poika Kristus, ja Pyhä Henki.) Moni kristinuskon pappi saarnasi yhä intensiivisesti ja paljon tulesta ja Helvetistä, lietsoen käännytystä ja mallikelpoista kristillistä elämää seurakunnassa Jumalanpelon kautta. Mutta 1700-luvun lopulla alkanut ja 1800-luvun puoliväliin kestänyt uskonnollisuuden uusi herääminen – joka pyyhkäisi erityisesti maaseutu-alueiden yli - toi mukanaan kasvavan määrän pappeja jotka painottivat Uuteen Testamenttiin, korostaen Jumalan rakkautta ja anteeksiantoa ja vapautunut Raamatun tulkinta yleistyi. 1800-luvun toisella puoliskolla Jumalanpelkoa lietsivia saarnoja kuultiin enimmäkseen kaupungeissa. Kolmas herääminen tapahtui 1800-luvun toisella puoliskolla, jolloin kirkkoa jauskontoa alettiin soveltaa myös yhteiskunnan sosiaalisiin ongelmiin ja politiikkaan kuten alkoholin käytön kieltämiseen ja naisten oikeuksien ajamiseen. Kaikki kristinuskon haarat katsoivat seksin ja muun seksuaalisen kanssakäymisen olevan hyvä asia, Jumalan tarkoittama tärkeä ja luonnollinen osa ihmisyyttä - mutta myös että sen harrastaminen ennen avioliittoa on synti kuten aviorikos/syrjähyppy. Perusteet vaihtelee kirkkokuntien oppien välillä, mutta yleisesti ottaen peruste on että Jumala tarkoitti seksin miehen ja naisen välille lisääntymistä varten, ja avioliitto on mahdollisten syntyvien lasten ja ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta vakain ja paras paikka sen aloittamiseen ja harjoittamiseen. Raamatussa on useita kirjoituksia jotka tukevat tätä ajatusta ja siten muodostunutta perinnettä. Monet uskonhaarat pitivät syntinä jopa itsetyydytystä avioliiton ulkopuolella. Mutta protestantismi hyväksyy itsetyydytyksen ennen avioliittoa kunhan siinä ei käytä pormogtafiaa, katsele ihmisiä himoiten, harjoita sitä yhdessä toisen kanssa, addiktoidu siihen tai tee sitä Jumalaa vastustaakseen. Uuddet filosofiat haastoivat kirkon elämäkatsomuksen, kuten Darwinin evoluutio-teoria, Marxin kommunismi ja Freudin psykologia. Charles Darwinin vuonna 1859 julkaisema kirja On the Origin of Species ja sen myöhemmät laajennetut editiot toi evoluutioteorian kunnolla esille. Etenkin katolinen kirkko suhtautui siihen vihamielisesti, mutta ei täysin torjuvasti. Kesti vuosikymmeniä ennen kuin se virallisesti julisti Darwinin teoriaa. Yleisesti kirkkokunnissa evoluutioteorian hyväksyntä virallisella tasolla oli hidasta, mutta katolismi ja muiden haarojen liberaalit kirkot jättivät sen jäsentensä yksilölliseen päätökseen. Darwinin versio evoluutioteoriasta kun ei sulkenut pois Luojan mahdollista olemassaoloa vaan tämä mainitsi Luojan useissa ensimmäisissä editioissa. Jo ennen nykyaikaisen tieteen kehittymistä katolinen ja liberaalit kirkot sallivat tulkita Raamattua vertauskuvallisena asioissa joissa se on tieteen löytöjen tai järjen vastainen. + Jos kristinusko ei sovi hahmovisioosi, myös Juutalaisuus yleistyi maahanmuuttomassojen myötä, mutta pysyi selkeänä vähemmistönä ja Amerikan rikkaan kulttuurikirjon ansiosta juutalaisten kulttuuri ja usko kukoisti. Antisemitismi eli juutalaisvastaisuus on aina ollut Amerikassa paljon vähäisempää kuin muualla maailmassa. RE: PELIN MAAILMA - Nibs - 16-03-2020 MAATILAT JA VILJELY Viljelijät, joiden toimeentulo riippuu kokonaan tai enimmäkseen maatilan tuotteita ei voi koskaan rikastua sillä. Farmin tulot riittivät normaalisti vain juuri ja juuri perheen olennaisiin tarpeisiin. Huono tai tuhoutunut sato tarkoitti tiukkaa aikaa taloudellisesti, siinä missä ylimääräiseen tai säästämiseen oli varaa tosi harvoin. Joku erittäin suuri viljelysmaatila erittäin hedelmällisellä maaperällä ja eläinperäisillä tuotteilla voi tehdä hyvin rahaa, mutta he kaikki ovat työväenluokkaa ja joko köyhiä tai hyvin pienituloisia. Kesästä 1873 kesään 1876 tuhansia viljelijöitä eteläläntisessä Minnesotassa kärsi köyhyydestä ja myös nälkää riippumatta siitä millainen maatila heillä oli. Koska joka kesä biljoonat heinäsirkat tuhosi kaiken ja muni miljardeja munia ympäri maata. Ne, jotka voivat, jättivät maatilansa löytääkseen töitä suuremmasta kaupungista. Mutta se ei välttämättä auttanut paljon, jos edes onnistui, koska kaikkialla Minnesotassa yritykset jotka olivat riippuvaisia maatilojen tuotteista myös taistelivat pitääkseen liiketoimintansa pystyssä. Minnesotan talous romahti täysin, ja hallitus ei voinut lähettää tukia maaseudulle niin paljon kuin he olisivat tarvinneet. Karjaeläimet: Etsi tietoa lampaista ja/tai sioista jos haluat niitä pitävän hahmon. Tässä tietoa kahdesta yleisimmin pidetystä maatila-eläimestä. - Yksi terve keskiverto lehmä tuottaa noin 30 litraa maitoa joka päivä, mikä on noin 128 lasia päivässä. Jotkut vähemmän, jotkut enemmän, riippuen lehmän rodusta ja miten niitä pitää. - Yksi kana muni yleensäi yhden munan vuorokaudessa, joku superovuloiva voi välillä munia kaksikin päivässä, (yksi muna kahdesti päivässä.) Munien tuotanto vähenee hurjasti tai loppuu kokonaan talven pimeinä ja kylminä päivinä. Jotkut rodut munivat enemmän talvikin kuin toiset, ja talvimunintaa yleisesti voi rohkaista tarjoamalla paljon raikasta vettä ja ruokaa, syvät ja kuivat pesäpehmusteet, tekovaloa ja lämpöä peskoppien ylle, ja ruokkimalla ulkona. Se kannatta vain jos päivittäinen munien tuotanto on tärkeää ja siltikin antaa niille muutama viikko vapaata kovin kuumalla tai kylmällä ilmalla, koska kanalle luonnollinen rythmi on talvisin taukoilu. Myös kanan teveys ja ikä vaikuttaa munien tuotantoon. Paras tuotto on ensimmäisen kahden vuoden aikana, aloittaen kuuden kuukauden iässä. Tuotto laskee noin yhteen viikossa kahden vuoden jälkeen. Yleensä kanat teurastetaan lihavaroiksi tuossa vaiheessa, jos ei pidä niin lemmikkinä. RE: PELIN MAAILMA - Nibs - 16-03-2020 SEKSI JA SEKSUAALISUUS * Naisten ei tiedetty/uskottu voivan saada orgasmia. * Homoseksuaalisuus oli vakava rikos kaikissa USA:n osavaltioissa, ja siitä sai tosi pitkän vankila- tai pakkotyötuomion (todella kovaa työtä.) * Rotujen välinen avioliitto, ja seksi, oli laitont. Useimmat osavaltiot tuomitsevat sen törkeänä/vakavana rikoksena. Jotkut osavaltiot kielsivät jopa yhdessä asumisen. Laki koskee vain valkoihoisia jonkun värillisen kanssa, joskin myöhempinä vuosikymmeninä laki laajeni koskemaan kaikkia rotuja. * Transsukupuoliset ja muut sukupuoli-normista poikkeavat ihmiset elivät elämäänsä vaihtelevalla menestyksellä ja onnella. Oli vaarallista tunnustaa ei-normatiivinen sukupuoli-identiteetti tuntemattomille, koska oli olemassa hyvät mahdollisuudet tulla tuomituksi mielenvikaiseksi. Paras mahdollinen skenaario: sinut ajettiin pois yhteisöstä ja alueelta jossa halusit pysyä. Pahimmassa tapauksessa jouduit loppuelämäksesi mielisairaalaan. Oli monia jotka hyväksyvät ja tukivat näitä ihmisiä, mutta niiden löytäminen saattoi olla haaste. Mahdollisuudet löytää hyväksyntää ja ymmärrystä pienissä maaseutuyhteisöissä olivat pienet varsinkin jos tuli ulkopuolelta. Mutta yhteisön vahva kristillinen henki saattoi auttaa selviytymään siellä joka tapauksessa. Tietenkin romanttiset tai seksuaaliset suhteet saman sukupuolen edustajan kanssa pahensivat asioita aina. Termiä "transsukupuolinen" ei ollut vielä olemassa eikä sukupuolenkorjaus-leikkausta. * Turvaseksi / ehkäisy oli laillista suurimman osan 1800-luvusta, mutta Maaliskuun 3. 1873 kaikkiin osavaltioihin asetettiin laki joka kielsi ehkäisyvälineiden ja jopa turvaseksi-tiedon levittämisen. Satoja tonneja kirjoja ja esitteitä tuhottiin. Ennen pitkää tämä johti siihen että vain yläluokkaan kuuluvilla naisilla oli mahdollisuus oppia uutta turvaseksistä ja saada ehkäisyvälineitä, yksityisiltä lääkäreiltään. Jotkut osavaltiot kielsivät jopa ehkäisyvälineiden käytön. Kyse oli Viktoorialaisen ajan moraalikäsityksistä sekä uskonnäkemyksistä. 1800-luvulla kondomeja ei tehty lateksista ja pilleriä ei ollut olemassa. Minkäänlaisen kondomin käyttö ei ollut yleistä, useimmat ehkäisyvälineet/keinot oli kehitetty naisten käyttöön. * Abortti oli laitonta, (1821-vuodesta lähtien.) 1860-vuoteen mennessä valtaosa osavaltioista oli lailla rajoittanut abortteja. Esimerkiksi että sen saa tehdä vain jos raskauden jatko vaarantaisi naisen hengen, tai aiheuttaisi tälle pysyviä vakavia terveysongelmia synnytyksen jälkeen. 1890, abortti on täysin lailla kielletty kaikissa osavaltioissa. Sen saa tehdä vain, jos se on välttämätöntä naisen hengen pelastamiseksi. --- Lakia toteutettiin vain abortin tekevää lääkäriä vastaan. Abortin pyytäneitä naisia vastaan ei koskaan nostettu syytettä. Ei silloinkaan jos tämä teki abortin itse – mutta se luonnollisesti oli äärimmäisen vaarallista. (Abortin teosta kiinni jäänyt lääkäri saattoi menettää harjoituslupansa ja joutua vuosikausiksi vankilaan.) -– Sairaaloita ei ollut kovin laajalti, ja moni hakeutui tutulle lääkärille joka oli hoitanut koko perhettä monissa tilanteissa. Moni lääkäri teki abortin joko rahan vuoksi tai myötätunnosta naisen motiiviin. Eli laittomuus ei juurikaan vähentänyt aborttien määrää mutta sen tehdä suostuvan lääkärin löytäminen oli vaikeaa. RE: PELIN MAAILMA - Nibs - 16-03-2020 KOULUT * Myös kouluissa ruumiillinen kuritus oli yleistä ja laillista, eikä opettaja tarvinnut siihen oppilaan vanhempien suostumusta. Hän saattoi silti kunnioittaa vanhempien mahdollista vastustusta, mutta siis ei tarvinnut. Sama pahoinpitelyn tuomitseva sääntö koski koulumaailmaakin. Lähes kaikissa kouluissa oli jonkin tasoinen ruumiillinen kuritus käytäntönä, mutta miten ankaralla tasolla riippui koulusta eli siitä mitä sen hallitukseen kuuluvat jäsenet sallivat. Siihen kuului tyypillisesti kepillä avokämmenelle lyöminen muutaman kerran, tai selkäsauna pakaroille. Yleisin väline oli litteä puumaila tai nahkavyö tai nahkaremmi. Hyvin harvoin, jos koskaan, opettaja käytti avokämmentä - koska housujen materiaalit olivat yleensä paljon paksumpaa kuin nykyään ja kovin moni opettaja/kouluhallitus ei katsonut soveliaaksi laskea toisen ihmisen lapsen kaikkia housuja alas missään tilanteessa. Lievempiä ruumiillisen kurituksen keinoja olivat mm. korvasta vetäminen tai niskasta taluttaminen. Tukistus, ja kasvoille tai muualle kehoon lyöminen ei yleensä ollut sallittua, eikä mikään epätavallinen keino. Muita kurinpitokeinoja kouluissa olivat pelkkä nuhtelu ja/tai puhuttelu, jälki-istunto, väliaikainen tai pysyvä erotus, nurkassa seisominen, ja taululle ennalta määrätyn lauseen kirjoittaminen X kertaa. Joskus ruumiillinenkin kuritus tapahtui kesken oppitunnin luokan edessä eli kaikkien nähden, mutta opettajan persoonasta ja/tai tapauksesta riippuen tämä saattoi lykätä kurituksen välitunnin aikaan tai välittömästi koulupäivän päätöksen jälkeiseksi kun muut oppilaat olivat ulkona/lähteneet kotiin. Useimmat opettajat laittoivat joka tapauksessa oppilaan tai tämän sisaruksen mukana kotiin ilmoituksen ja selvityksen annetusta rangaistuksesta ja sen syystä. * 1800-luvun puolivälissä koulutus alkoi järjestäytyä kodeista ulos, läheisiin rakennuksiin ja aluksi lukuvuosi oli vain kaksi kuukautta kesällä. Koulunkäynti oli ilmaista, koulutarvikkeita lukuunottamatta jotka perheiden oli hankittava itse. Tekstikirjat myös, ellei koulu saanut valtion rahoitusta. Maaseutujen koulut eivät saaneet sitä. * Yhden huoneen koulurakennukset olivat normaaleja maaseutualueilla. Yksi opettaja opetti kaikkia aineita luokka-asteille 1-9 - (yleensä 6-15-vuotiaat.) Nuorimmat oppilaat istuivat yleensä edessä ja vanhimmat takimmaisina, mutta tämä oli koulukohtaista – joissain sai valita paikan vapaasti. * Kouluaineita olivat: lukeminen, kirjoittaminen, matematiikka, historia, kielioppi, retoriikka (julkisen puhumisen taito), ja maantiede. Tiede ja tekniset aineet jätettiin yleensä vähäisiksi, ainakin työväenluokan kouluissa sillä useimmat päätyivät kuitenkin maatalousalalle. Yksityiskouluissa yläluokan lapsille saattoi olla tarjolla myös ulkomaan kieliä ja musiikki tai muita taiteita. * Useimmat koulut maaseudulla palvelivat lapsia jotka asuivat 8 kilometrin päässä siitä. Koulukyytejä ei ollut eli jos isä tai äiti tai naapuri ei voinut tarjota kyytiä oli pakko kävellä tai jättää menemättä jos matka tuntui liian pitkältä. * Koulupäivä alkoi yleensä 09:00 aamulla ja päättyi 14:00 tai 16:00 iltapäivällä, riippuen alueesta. Maaseudulla yleensä 14:00. Sisältäen lyhyen välitunnin aamupäivällä, ja tunnin tauon ruokailuvälituntia varten yleensä puolen päivän aikaan. * Lukuvuosi oli maaseudulla yleensä noin 132 päivää + noin 4 viikkoa lomia. Eli lokakuun alusta huhtikuun loppuun. * Mitään kummempia kouluvälineitä ei ollut. Vain tekstikirjat, rihvelitaulu ja siihen sopiva kynä, paperiarkkivihko, lyijykynä ja pyyhekumi. Paperiarkkivihkot olivat melko kalliita joten useimmat käyttivät vain rihvelitaulua. Varakkaammilla oli ehkä myös jonkinlainen laukku. * Lounasta ei tarjottu koulun puolesta – ei edes niille joilla olisi varaa maksaa, vaan kaikki oppilaat toivat omat eväät kotoa tai kävivät kotona syömässä jos asuivat tarpeeksi lähellä. * 1852 ensimmäinen osavaltio määräsi koulunkäynnin pakolliseksi, mutta Minnesotassa se ei ole pakollista vielä aikajanallamme. * Monet maaseudulla asuvat lapset eivät käy koulua lainkaan tai käyvät sitä liian vähän, koska monet vanhemmista pitivät lapsiaan mieluummin kotona auttamassa askareissa mutta jotkut pitivät lastensa koulutusta tärkeämpänä. Jopa luku- ja kirjoitustaidottomuus ei ollut ennennäkemätöntä maaseutualueilla. * Minnesotassa opettajaksi pääsyyn ei ollut mitään virallisesti säädettyjä vaatimuksia vaan kuka tahansa sai toimia opettajana riippumatta siitä kuinka paljon oli itse opintoja suorittanut. Toki kouluhallitus yleensä pyrki palkkaamaan mahdollisimman osaavan, joskus hakien sellaista ulkopuolelta isommasta kaupungista. RE: PELIN MAAILMA - Nibs - 16-03-2020 PREERIAN ELÄIMET JA KASVISTO Minnesotan etelä-läntisen preerian eläimistöön kuuluu: pesukarhu, kalkkarokäärme, mäyrä ja kojootti joita saattaa tavata välillä jopa farmien mailta - tosin enimmäskeen pesukarhuja. Muita yleisiä pieneläimiä ovat rusakko, jänis, jokisaukko, haisunäätä, orava, preeriamyyrä, kettu, hiiri, rotta ja majava. Isompaa eläimistöä edustaa muun muassa villikalkkuna, valkohäntäpeura ja harmaasusi. Isot petoeläimet pysyttelevät tiheissä metsissä, hakeutuen preerian aukeille alueille vain syömään saalista. Buffaloita vaelteli preerialla myös, mutta ne olivat 1870-lukuun mennessä todella uhanalaisia ja viimeiset villit buffalot tapettiin 1880-luvulla. Karhuja, piikkisikoja ja maaoravia ei eteläisessä Minnesotassa ole lainkaan. Muutenkin kannattaa tarkistaa eläimen levinneisyys pelin aikakaudella jos haluaa käyttää jotain eläintä jota tässä ei mainita sekä tarkastaa myös eläimen alalajin levinneisyys. Esimerkiksi vaikka oravia löytyy niin aivan mihin tahansa oravalajia ei eteläisessä Minnesotassa kohtaa. Tämä on hyvä sivusto siihen, kun viitsii klikkailla lajikohtaisia linkkejä. Sivusto on englanninkielinen, mutta tarvittaessa näistäkin asioista voi kysyä ylläpidolta. Musta kuusi ja valkoinen kuusi ovat kotoisin Minnesota, mutta ne eivät kasva lähellekään Etelä Minnesotaa. Käpyjä kantavat ikivihreät muutenkaan eivät selviydy hyvin etelä-alueilla, joten jos haluaa joulupuun on käytettävä jotain muuta ikivihreää puuta tai pensasta. Puut ovat verrattain vähäisiä preerialla, yleensä korkeintaan muutaman puun ryhmittymä siellä täällä. Minkäänlaiseksi metsäksi kutsuttavia puustoja on vain jokien ja purojen vierellä ellei minimaalista metsikköä ole istuttanut itse muualle. Yleisimmät puut etelä-läntisellä preerialla ovat paperikoivu, jokikoivu, jotkut vaahterapuu-lajit ja jotkut tammilajit. Preeriat ovat enimmäkseen ruohoa, heinää, hiekkaa ja pensaita. RE: PELIN MAAILMA - Nibs - 16-03-2020 KEKSINNÖT ~ Lelut olivat puusta, posliinista, tinasta, lyijystä, metallista tms., (muovia ei ollut olemassakaan ja kumia oli hyvin vähän.) Nukkejen päät olivat yleensä posliinista yhdistettynä nahasta, puuvillakankaasta, puusta tai paperimassasta tehtyyn kehoon. Etenkään köyhillä lapsilla ei ollut paljon leluja ellei perhe osannut tehdä itse, sillä ne olivat aina käsityötä ja siksikin kalliita. Metallilsta tehdyt lelut olivat yleisempiä kuin puulelut, 1800-luvun viimeisellä puoliskolla. Mitä hienompi materiaali sen kalliimpi lelu, eli nahkaa, lasia tai posliinia esimerkiksi. Varakkaiden ja rikkaiden perheiden lapset saattoivat omistaa myös kuparista, lasista, tai jopa hopeasta tehtyjä leluja. Myös lelut kuten keinuhevoset, nukketalot, Nooan arkit, ja kortti- ja lautapelit olivat varakkaiden lasten iloja. Toki joitain noista pystyi tekemään itse kotona jos oli aikaa, taitoa ja varaa - mutta kaupoista sai tietenkin hienompia ja parhainta laatua. Liikkuvia leluja ei ollut ennen kuin 1890-luvulla. Pehmolelut olivat harvinaisia. Niitä ei myyty kaupoissa, koska idea ei ollut vielä yleinen eikä siis levinnyt lasten tietoisuuteen ja suosioon. Ne harvat jotka tulivat ajatelleeksi tehdä sellaisia ja omasivat piirto- ja ompelutaitoa tarpeeksi, valmistivat sen puuvillakankaasta, huovasta, tai vuohenvillakankaasta, taii kutoivat/virkkasivat muusta villasta. Vuohenvilla-kangas oli todella kallista, siihen oli varaa vain rikkailla koska se tehtiin Angora-vuohen villasta joita tuotiin USA:han hyvin vähän. Pehmoeläimiä ei vielä ajateltu tehdä räikeän persoonallisin tyylein vaan ne muistuttivat ko. oikeaa eläintä. Mitään erillisiä neniä ei ollut vaan ne kirjailtiin samalla tavalla kuin suut ja kynnetkin. Silmät tehtiin joko kengännapeista, tai lasista jos oli varakas ja halusi vielä lisää realistisuuden tuntua. Täytteenä saattoi olla heinää, sahanpurua, puuvillaa, ja/tai kankaanpaloja. Pehmoeläimestä sai siis halutessaan tehtyä melko pehmeän ja halattavan mutta ei lähellekään samaa pehmeyttä kuin nykyaikaisilla materiaaleilla, sen enempää päällypuolen kuin täytteenkään suhteen. Koska pehmolelut olivat yksityisten äitien/isoäitien perheelleen valmistamia ja niinkin harvinaista, ei ollut olemassa kahta samanlaista. ~ Vain rikkailla oli sisävessat jo 1800-luvun alkupuolella, ja sen loppupuolella melkein kaikilla keskiluokkaan kuuluvilla oli ne. Työväenluokka joutui käyttämään ulkohuuseja pitkälle 1900-lukua. Kirjoituskone - myyntiin vuonna 1874 Korvasuojalaput -1873 Äänisoitin - 1877 * Äänisoitin joka nauhoitti ja toisti ääntä tuli markkinoille joulukuussa 1877. Se toimii tinapaperiin käärityllä metalli-sylinterillä joten se ei tuota tarpeeksi hyvää äänenlaatua mihinkään kaupalliseen tai ammatilliseen tarkoitukseen. Se äänittää kaksi minuuttia kerralla. Joten se on vain uutuudenviehätyksellä myyvä tuota joka tuo keksijälleen vain pientä myyntivoittoa. Ompelukone (kotikäyttöön sopivassa koossa) – 1851 Piikkilanka -1873 Puhelin – 1876 * Puhelinlinjoja kulki vain suurissa, satojen tuhansien asukkaiden kaupungeissa. * Puhelut yhdistyivät manuaalisesti operaattorin kautta. Walnut Grovessa Olesonien kaupan kautta, rva. Olesonin toimesta joka myös salakuunteli ihmisten keskusteluja. Puhelimet ja etenkin puhelut olivat kallista hyötyä. Lennätin/Sähke-kirje - 1846 Ensimmäinen kaupallinen lennätin linja avattiin tuona vuonna. Ensimmäiset pari vuosikymmentä se kattoi vain maan itäosan kaupungit ja suurkaupungit. Vuonna 1861 se alkoi yhdistää idän länteen. Se siirtää kuusitoista sanaa minuutissa, ja sen jälkeen ihmisen on käännettävä se englanniksi ennen kuin se voidaan toimittaa vastaanottajalle. Vain kaupalliset yritykset ja rikkaat yksityishenkilöt voivat lähettää sähkeen ja jopa he lähettävät todennäköisesti vain, jos on kiireellinen tarve saada viesti perille, koska se on erittäin kallista. Se veloitetaan sanamäärän mukaan, (kymmenen sanan minimiveloitus) ja lisäksi varsinaisesta lähettämisestä veloitetaan per maili. Esimerkiksi kymmenen sanaa tai lyhyempi sähke 25 mailin (40 km) päähän maksaa 7,40 dollaria + 5,5 penniä. Se on aikajanallamme sama kuin 150-200 dollaria + 1-1,50 dollaria nykyään. Näin ollen pidemmät viestit satojen tai tuhansien mailien/kilometrien päähän maksaa tuhansia dollareita nykyrahassa. RE: PELIN MAAILMA - Nibs - 16-03-2020 UUDISASUKKAAT JA ALKUPERÄIS-ASUKKAIDEN KANSANMURHA Kiitospäivän todellinen alkuperä ja tarkoitus on keskiverto-kansalaiselle tuntematon, koska sitä on uudelleenkirjoitettu ja valkopyykätty jo yli 130 vuotta. Vuonna 1863 se julistettiin liittovaltiolliseksi lomapäiväksi ja siihen mennessä sen oli jo pitkään väitetty olevan sadonkorjuu-juhla, ja jopa kiitollisuuden osoitukseksi alkuperäisasukkaille jotka "opettivat uudisasukkaita viljelemään maissia". Vuosisatojen aikana valtaosa Amerikan alkuperäisasukkaista kuoli eurooppalaisten uudisasukkaiden tuomiin sairauksiin, verisissä elinalue-sodissa ja muissa raakuuksissa, uudisasukkaiden leviämisen ja USA:n hallituksen kunniattomien sopimusten aiheuttamaan nälänhätään, tai pakotetun valkoihoisen kulttuuriin ja uskontoon sopeutumisen aiheuttaman ahdistuksen ja masennuksen myötä alkoholismiin. Jos intiaanit eivät olisi taipuneet valkoihoisen kulttuuriin ja uskontoon, heidät olisi tuhottu täysin. Amrtikan intiaanien kansanmurha tarkoittaa siis heidän lähes täydellistä kulttuurillista kansanmurhaa. Se tapahtui lähes kokonaisuudessaan vuosien 1850-1900 välillä hirmutöiden kautta. Syvä pelko ja viha intiaaneja kohtaan eli siis vielä 1800-luvun lopullakin, ei pelkästään veristen elinalue-taisteluiden ja muiden raakuuksien takia vaan myös intiaanien "pakanallisten tapojen" vuoksi. Toki rasistisemmat persoonat vihasivat intiaaneja myös ihonvärin takia. Uudisasukkaiden ja amerikan intiaanien yhteiselo ei toki ollut pelkästään verisiä raakuuksia ja vihaa, sillä heidän välillään käytiin myös rauhanomaista vaihtokauppaa ja kristinuskon lähetyssaarnaajat vierailivat heimojen luona yrittämässä "sivistää" ja käännyttää heitä "oikeaan uskoon". Se oli kuitenkin näennäistä rauhaa ja vain yksi tapa lisää pyyhkiä intiaanit pois Amerikasta, tapa vaikuttaa heidän kulttuuriin ja uskontoon. Jotkut yksilöt intiaaneista vapaaehtoisesti kääntyivät kristinuskoon ja omaksuivat valkoihoisen kulttuurin, koska aidosti kiinnostuivat uudesta maailmankatsomuksesta, mutta suurin osa joutui sulautumaan siihen pakon edessä. Intiaaneille käsite että joku omistaisi maata oli täysin heidän elämänkatsomustaan ja uskomuksiaan vastaan. Heidän mielestä maankamara kuului kaikille yhteisenä, heillä oli tapana kohteliaisuudesta pyytää lupa metsästämiseen ja kalastamiseen toisen heimon yhteisöjen läheisyydessä sekä kiitollisuuden osoituksena antaa lahjoja. Kaikilla oli yhteisymmärrys että toisen heimon asuinalueen läheisyydessä oltaisiin vain lyhyen aikaa kunnes siirryttäisiin muualle. He eivät katso hengellisyyttään uskontona vaan se on vain osa heidän syvintä olemustaan ja he elävät harmoniassa luonnon kanssa. Mutta vuonna 1805 Sioux-kansan Dakota-jaostosta pari päällikköä suostuivat ensimmäistä kertaa ehdotettuun vaihtokauppaan jossa he saivat hyödyllistä valkoisen ihmisen tavaraa sitä vastaan että antoivat osan elinaluettaan valkoihoisen käyttöön. Lopulta intiaanien elinaluetta oli siirtynyt valtavat määrät valkoihoiselle, ja 1850-luvun alussa kun Minnesotasta tehtiin territorio uudisasukkaita alkoi virrata sinne massiiviset määrät ja todella nopeasti. Se johti alueen villiriisin ja eläimistön katoon sioux-intiaanien elinalueen metsistä ja preerialta - siis kaiken joista heidän elanto riippui. Kun USA:n presidentti kuuli Sioux Dakota-intianien köyhyydestä ja nälkiintymisestä, hän lähetti kuvernöörin ehdottamaan jälleen vaihtokauppaa. Kaikki intiaanipäälliköt eivät osanneet lukea englantia vaan joutuivat luottamaan lähetyssaarnaajien ja turkisvaihtokauppaajien käännöksiin. Nämä väittivät että sopimuksen mukaan heimot saisivat kolme miljoonaa dollaria, ja intiaanilapset saisivat koulutusta, heitä opetettaisiin kylvämään maata, ja että he takaisivat heimoille elinaluetta ikuisiksi ajoiksi. Jos intiaanipäällikkö kieltäytyi vaihtokaupasta, heille kerrottiin että jos presidentti haluaa heidän alueensa mutta ei halua tehdä sopimusta hän voisi lähettää satoja tuhansia sotilaita jotka ajaisivat heidät pois vuoristoon. Pienempi kahdesta pahasta oli allekirjoittaa sopimus. Tai niin intiaanipäälliköt luulivat. Kymmeniä miljoonia eekkereitä intiaanien elinaluetta, eli suurin osa siitä, siirtyi USA:n omistukseen ja eteläisen Minnesotan sioux-intiaaneilla oli enää pieni kaistale maata Minnesota-joen rannalla joka sopimuksen mukaan oli omistettu vain heille asuttavaksi. Sopimusta ei oltu käännetty heille täysin totuudenmukaisesti ja tarkasti; oikeasti sen mukaan raha maksettaisiin heille vuosimaksuina viidenkymmenen vuoden maksuajalla ja lopultakin intiaanit saisivat siitä vain korko-osuudet. Lisäksi heidät oli huijattu allekirjoittamaan toinenkin sopimus joka ei ollutkaan kopio ensimmäisestä vaan turkiskauppaajien säätämä jonka mukaan intiaanit muka ovat heille velkaa yli 400,000 dollaria. Eli valtaosa korkopenneistäkin pidätettiin väitetyn velan maksuun. Vuonna 1858 USA:n hallitus oli uudisasukkaiden massojen paineen alla hankkia itselleen sekin vähäinen alue mitä intiaaniheimoille vielä kuului. Dakota-jaoston päälliköt kutsuttiin keskustelemaan uudesta sopimuksesta elinaluettaan koskien. Päälliköille sanottiin, että he eivät saa palata kotiin ennen kuin allekirjoittavat sopimuksen. Tämä sopimus sanoi että Dakota-jaoston intiaanit menettivät puolet jäljellä olevista elinalueestaan - Minnesota-joen pohjoispuolen joka oli kaikkein hedelmällisintä aluetta koko osavaltiossa - ja kaiken päälle vaati heitä lähettämään lapsensa lähetyssaarnaajien kouluun ja alkamaan opetella maanviljelyä ja farmieläinten kasvatusta valkoihoisen ihmisen tapaan. Pakotetun allekirjoituksen jälkeen, niiltä jotka kieltäytyivät katkaistiin kaikki tuet. Muille annettiin rahaa ja tarvikkeita aivan liian vähän kunnolla selviytymiseen vaikka valkoihoisten varastot pursusivat ruokaa. Eli elämäntapojaan muuttaneiden tilanne ei ollut paljonkaan parempi kuin niiden jotka kieltäytyivät. Vuonna 1862 maksut ja terveydenhuolto ynnä muu sovittu olivat jälleen kuukausia myöhässä. Syy oli USA:n sisällissota joka aiheutti pula-ajan koko maahan. Ymmärrettävä syy, mutta tässä vaiheessa monet nuoret eivät enää välittäneet. Metsästysretkellä ollut joukko nuoria Dakota-jaoston intiaaneja varasiti kananmunia uudisasukkaiden maatilalta ja sen yhteydessä tappoi viisi uudisasukasta - nämä olivat asettuneet heidän elinalueelleen ja kieltäytyivät lähtemästä. Vastaavia iskuja tehtiin muutamiin kyliin ja maatiloille seuraavina kuukausina. Tietäen että valkoihoiset suuttuisivat tästä, heimot kokoontuivat neuvottelemaan. Monet nuoret halusivat lähteä sotaan, mutta monet muut eivät halunneet enempää verta käsiinsä. Sota alkoi 17. elokuuta tuona vuonna, nuorten intiaanien julistamana ja kesti viisi viikkoa syyskuun 23. päivään asti - jona aikana Minnesotan koko osavaltiossa pahoinpideltiin ja kuoli satoja intiaaneja, satoja USA:n sotureita ja satoja uudisasukkaita, kyliä ja kaupunkeja tuhoutui - mutta lopulta kaikki päättyi intiaanien häviöön. Dakotat antautuivat 26. syyskuuta ja vapauttivat yli 300 valkoihoista sotavankia. Monet intiaanit onnistuivat pakenemaan Dakotan territorion puolelle tai Kanadaan. Joulukuussa 1862 satoja intiaaneja tuomittiin kuolemaan mutta lopulta "vain" 38 heistä teloitettiin Mankaton kaupungissa (mikä on yhä suurin yhden päivän aikana tehty massateloitus USA:n historiassa.) Myös ne viattomat intiaanit jotka eivät olleet osallistuneet sotaan eivätkä onnistuneet pakenemaan rajan yli, pakotettiin kävelemään satoja kilometrejä Fort Snellingiin jossa heidät orjuutettiin keskitysleirillä talven yli, satoja heistä kuoli siellä nopeasti leviäviin sairauksiin, kunnes vuonna 1863 USA:n eduskunta nollasi kaikki sopimukset ja karkotti lähes kaikki jäljellä olevat siouxit Minnesotasta. Suuria palkkioita intiaanien päänahoista julistettiin, eli valkoihoisille kirjaimellisesti annettiin lupa tappaa intiaanit jotka yhä asuivat Minnesotassa. Ainoat siouxit joiden sallittiin jäädä olivat ne jotka eivät osallistuneet sotaan ja olivat jollain tapaa suojelleet valkoihoisia sen aikana, osallistuivat siihen USA:n puolella, tai auttoivat se jälkeisissä etsinnöissä. Kaikki heistä kuuluivat Mdewakantonwan-heimoon, ja heidän sallittiin jäävän suoja-alueille, heille kuuluneille aluielle joita tosin supistettiin merkittävästi. Kansan intiaaniviha- ja pelko oli sodan jälkeen niin vahvaa että näiden ystävällisiksi luokiteltujenkin sijoittaminen alustavasta suojelusta takaisin vanhoille elinalueilleen kesti useita vuosia. Vuonna 1867 se vihdoin onnistui kun löydettiin alueet jotka olivat tarpeeksi eristettyjä valkoihoisten uudisasukkaiden alueista, ja USA:n hallituskin oli oppinut jotain tuosta koko osavaltiota repineestä sodasta. Vuonna 1868 tehtiin rauhansopimus USA:n hallituksen ja Sioux-intiaanien välillä. Sopimusehtoihin kuului molemminpuolisen sotarauhan ja tappamiskiellon lisäksi mm. etteivät intiaanit saisi pysyvästi asua oman alueensa ulkopuolella, mutta vastaavasti kukaan valkoihoinen ei saisi pysyvästi asettua heidän alueelleen - paitsi tietyt hallituksen viranomaiset virkatehtäviensä toimittamisen ajan. Ja etteivät intiaanit saisi pyrkiä estämään rautateiden rakentamista ellei kiskoja yritetä vetää heidän alueensa läpi. Rauhansopimuksen mukaan intiaanit saivat elää perinteiseen tapaansa, mutta siirtymistä valkoihoisen kulttuuriin ja uskontoon kannustettiin sillä sopimus sisälsi paljon etuja niille jotka alkaisivat farmareiksi, samalla kun jokainen alueelle pysyvästi asettuva ja sopimusehtoja noudattava intiaani sai joka vuosi mahdollisuuden valkoihoisen vaatteisiin sekä metsästys- tai farminpitotarvikkeisiin ja jokainen yli 4-vuotias sai puoli kiloa lihaa ja puoli kiloa jauhoja joka päivä. Ehtojen mukaan farmareiksi alkavien kuului pakottaa lapsensa kristinuskonnollisiin kouluihin (jotka olivat päiväkouluja ja sijaitsivat kyseisellä suoja-alueella), ja metsästyskulttuurissa pitäytyvien lapsia yritettiin suostutella kouluun. - Yhdeddä vaiheessa tappo-lupa muokattiin niin että intiaani-lapsia ei saanut tappaa, kun tarpeeksi melua oli nostettu siitä että lapset olivat viattomia eivätkä voineet mitään sille mitä olivat. Vuonna 1869 ei saanut enää tappaa ketään intiaania, lupa kumottiin kun sen perustuslaillisuus kyseenalaistettiin. - Vuonna 1871 USA:n eduskunta lopetti intiaanikansojen kanssa sopimusten teon, mutta jo aiemmin tehdyt sopimukset pysyivät voimassa. Valtaosa uudisasukkaista ei ollut tietoinen intiaanien köyhyydestä ja etenkään siitä miten kierosti ja kurjasti hallitus kohteli heitä. Lähinnä vain ne harvat jotka ystävystyivät intiaanien kanssa tai joiden sukupuussa oli intiaaniverta. Pelkillä sopimuksilla intiaaneja ei saatu täysin hylkäämään elintapojaan ja kulttuuriaan, joten vuonna 1883 USA:n hallitus vei kansanmurha-tavoitteensa uudelle tasolle; he yrittivät rikkoa intiaanihengen, erinäisin laein täyskieltämällä heidän "pakanallisten tapojen" (riittien ja rituaalien) harjoittamisen. Pidättäen ja rankaisten niitä jotka tavattiin harjoittamasta niitä. Niiden väitettiin olevan paholaisesta. Intiaanipelko- ja viha elää vahvana myös Walnut Grovessa ja muilla maaseuduilla, yleisyydessään ja koska maaseuduilla ei ole armeijoita lähellä ja pienimmillä kylillä ja kaupungeilla ei ole edes poliisia. Moni uudiasukas ajattelee tyyliin "ainoa hyvä intiaani on kuollut intiaani", mutta kylistä ja kaupungeista jotka muodostuvat enimmäkseen oikeasti jumalaapelkäävistä kristityistä yleensä löytyy sellaisiakin ihmisiä jotka eivät ilmaise pelkoaan väkivalloin (tai vähintään siksi että pelkäävät vastahyökkäystä.) Jotkut rohkeimmat ja ystävällisimmät saattavat jopa auttaa hädässä olevia intiaaneja - syväänjuurtuneen pelon takia varautuneena toki. Yleisesti ottaen intiaanien ystäviä varauksetta ovat kaikkein todennäköisimmin ihmiset joiden sukupuussa on intiaaniverta tai joilla on positiivisia kokemuksia heistä. Pohjoisalueiden intiaanit pitivät lemmikkeinä ja apureinaan luokseen hakeutuvia susien ja villikoirien risteytyksiä ja antoivat niiden lisääntyä vapaasti luonnon valinnalla. Joillain yksilöillä oli enemmän suden verta kuin toisilla, mutta kaikki näyttivät ulkoisesti huomattavasti susilta ja ulvoivat kuin sudet - jopa intiaaneilla itseillään harjaantuneista korvistaan huolimatta oli vaikeuksia erottaa koiriensa ulvontaa susista - ja valkoihoiset herkästi luulivatkin heidän pitävän aitoja susia. Eurooppalaisilla koiraroduilla ei ollut mitään teekmistä niiden kanssa vaan niiden verilinjassa oli kivikaudella Amerikan mantereille ensimmäiästen metsästäjäkulttuuria harjoittaneiden ihmisten tuomia koiria. Jokaisella intiaanilla ei silti ollut omaa koiraa enää 1800-luvulla, vaan lähinnä niillä jotka olivat erityisesti koiraihmisiä, koska hevoskulttuuri syrjäytti koirat jo vuosisatoja sitten. Joka tapauksessa koira oli intiaaneille pyhä eläin ja he kunnioittivat niitä suuresti, joskin sekin alkoi hevoskulttuuriin siirtymisen jälkeen pikkuhiljaa hiipua. Valkoihoiset jalostajat eivät koskeneet näihin koiriin 1800-luvulla.