01-02-2022, 11:53 AM
Keinutuoli narisi hiljaa pirtissä, kun Fran heijasi siinä edestakaisin. Satunnaiset raapaisut ja niitä seuraavat puhallukset säestivät verkkaisesti valittavaa tuolia, joka kaipasi kipeästi uutta vahaa. Tuntui, kuin aika olisi pysähtynyt tai jättänyt Jepshoneiden kodin tyystin huomiotta, mistä Fran oli osittain jopa kiitollinen. Hän oli aloittanut aamuna aikaisin, kuten normaalistikin, ja suunnannut navetalle lypsämään lehmiä heti aamutoimien jälkeen. Lehmiä ei ollut enää lypsettävänä yhtä montaa, kuin isän aikana, eikä niistäkään jäljelle jääneistä lehmistä ollut poikinut kuin muutama, mikä vaikutti maidon määrään suuresti. Se kuitenkin riitti Franille ja Billylle vallan hyvin ja toisinaan maitoa jäi hieman ylikin, eivätkä naapurit pistäneet pahakseen muutamaa ylimääräistä maitotilkkaa. Billy oli raahautunut unensekaisena auttamaan Frania lehmien kanssa, mutta päätyi lopulta kinkkaamaan takaisin sisälle, sillä hänen jalka oli alkanut vihoittelemaan kylmässä. Ylimääräinen käsipari olisi ollut tervetullut apu, varsinkin aamuisin, mutta Fran tyytyi siihen, mitä Billy pystyi hänelle tarjoamaan aina kun vain voi. Kanat Billy oli sisälle mennessään luvannut käydä tarkistamassa ja mukanaan tupaan hän oli tuonutkin niitä muutaman.
Aamulypsy oli kuitenkin takana ja Fran vietti hiljaista hetkeä ennen Beckyn ja Tomin tuloa. Steve oli ollut kiireinen perheen uuden tulokkaan Zoran vuoksi ja vaikutti siltä, että tyttö oli jätetty täysin vaille huolenpitoa ennen kuin Steve otti hänet siipiensä suojiin. Kaiken lisäksi tyttö raukka kuuletti olevan sairaanakin parhaillaan. Fran ei voinut käsittää millainen ihminen hylkäsi oman lapsen ja Fran piti Stewartia suoranaisena pyhimyksenä tämän ottaessa Zoran omien siipien suojaan. Koska Steve ja hänen lapset olivat Franille sekä Billylle läheisiä ja he olivat tekemisissä keskenään suhteellisen paljon, herätti Zoran ilmestyminen kuvioihin naisessa pienen epäilyn -ei niinkään itse tyttöä, vaan Billyä kohtaan. Olihan Billy toki kasvanut yli suurimmista peloistaan, mutta Zora, jonka Fran tiesi Steven kertoman perusteella olevan hieman ulkoisesti poikkeava, saattaisi herättää Billyssä ajatuksia ja Fran tiesi, että kaksikko tulisi varmasti kohtaamaan jossain vaiheessa. Billy oli kovasta kuorestaan huolimatta herkkä, se pieni poika, jonka Fran oli joskus tuntenut ja joka oli kasvanut pelkäämään erilaisuutta.
Fran muistutti itseään siitä, kuinka oli ottanut kaksi pientä lasta ilolla hoitoon, kun Steve oli pyytänyt häntä katsomaan heitä työpäivän ajan. Billy oli ollut aluksi varpaillaan lasten kanssa, mutta tottui heihin yllättävän nopeasti. Veli vaikutti pitävän niistä elämän äänistä, joita lapset toivat hiljaiseen taloon ja touhusi mielellään pienokaisten kanssa, mikä lämmitti Frania kovasti. Stewart oli kaiken lisäksi oikein hauskan oloinen mies, joka oli hyvä isä lapsilleen ja sekin jo itsessään sai naisen arvostamaan miestä. Franista suuri edistysaskel oli ollut Billyn suhtautuminen Steveen sekä tämän lapsiin ja eritoteen se, että veli näytti jopa odottavan Beckyn ja Tomin tuloa. Ei Billy sitä siskolleen sanonut, mutta sen näki siitä, kuinka Billy vilkuili oven suuntaan aamuisin. Huomatessaan, ettei sieltä tullutkaan sisään ketään, hän niiskaisi ja jatkoi tyypillisesti vuolemista, kuin se olisi ollut ainoa asia, jolla oli merkitystä -mitä Billy tekikin parhaillaan. Vuoli.
Fran katseli ruokapöydän ääressä istuvaa Billyä ja Billyn sotkuista ympäristöä. Veli sivalsi puukolla varovasti puunpalasesta lastuja irti, joista pienimpiä hän puhalteli pois käsistään, joista suurimmat putosivat lattialle ja ruskeille housuille. Fran osasi kuvitella, kuinka Becky ja Tom tutkisivat Billyn puuhia ja uusinta ”lelua” innoissaan, hamuaisivat sitä pienillä käsillään ja pian saisivat tikkuja sormiin. Fran kyllä tiesi, että se olisi kovin epätodennäköistä, sillä niin ei ollut ehtinyt käydä - luultavasti juurikin siksi, että hän oli muistuttanut veljeä joka aamu lastujen pois lakaisemisesta. Fran maiskautti suuta ja antoi keinutuolin pysähtyä, lopettaa tasaisen narinan ja luovuttaa puheenvuoron Franille.
”Kyllä minä ne siivoan.” Billy mumisi hieraisten ranteella nenää ennen kuin Fran ehti pukea ajatuksiaan sanoiksi. ”Otin luudan jo tuohon valmiiksi”, hän lisäsi irrottamatta katsetta käsissään olevasta puunpalasta. Billy oli oppinut Franin maneerin ulkoa ja hän osasi jo ennustaa siskon seuraavan sanan silkasta keinutuolin narinan nopeudesta.
”Ai, olen näköjään jaksanut muistuttaa sinua muutaman kerran.” Fran pukkasi tyytyväisenä jalalla kevyesti lattiaa ja antoi keinutuolin heijata häntä hiljaa jälleen.
”Muutaman.” Billy kohautti harteita välinpitämättömästi.
”Voisit soitta banjoa tänään. Et ole soittanut sitä pitkään aikaan.” Franin ehdotus kaikui kuin kuuroille korville Billyn päättäessä, että hän ei sanoisi juuta taikka jaata sellaiselle, kuin banjon soitto. Hiljaisuus olikin sopiva vastaus hänen mielestä, mutta sitä ei ehtinyt jatkua kauaa. Pian ovelta kuuluva koputus sai molemmat katsahtamaan samaan suuntaan.
”No niin, lapset taitavat olla jo oven takana.” Fran nousi ylös ja pyyhkäisi mekon helmaa, kuin Billyn aikaan saamat hiput olisivat onnistuneet leijailemaan hänen leningille. Keinutuoli jaksoi heijata itseään nyt täysin ääneti muutaman edestakaisen liikkeen verran, ennen kuin pysähtyi, mikä oli se aika, jonka Fran tarvitse kävelläkseen ovelle.
Steven iloiset kasvot tervehtivät oven takaa, eikä Fran luonnollisesti voinut olla vastaamatta miehen hymyyn. Lapset olivat tuttuun tapaan Steven sylissä ja vieressä lämpimästi puettuina ja Fran piti pohjoisen tyyliin tehtyjä suippohuppuisia vaatteita oikein veikeän näköisinä. Kahden tutun hupun sijaan Stevellä oli tällä kertaa mukanaan kolme, mikä sai Franin kulmat kohoamaan yllätyksestä.
”Huomenta, peremmälle vain.” Fran avasi ovea niin, että Tom pääsi malttamattomampana jo pujahtamaan hänen ohi tupaan. Steve esitteli Zoran, joka näytti arastelevan Frania tai uutta tilannetta. Fran pystyi nyt yhdistämään Steven kuvailun Zoraan ja hänen erilaisuutta ei voinut olla huomaamatta. Zoran kasvoilla olevat laikut olivat kovin erikoisia, eikä Frania vastaan ollut kävellyt koskaan mitään vastaavaa. Laikkujen takaa Fran näki kuitenkin vain lapsen, joka oli juuri sillä hetkellä peloissaan ja Fran uskoi, että villien kuvitelmien sijaan Billy näkisi myös saman.
”Tottahan toki Zora voi tulla meille. Käy vain peremmälle, tyttö kulta. Billy ja minä pidämme Zorasta yhtä hyvää huolta, kuin Tomista ja Beckystä”, Fran suuntasi viimeisen lauseen Stevelle vakuuttaen, ettei tytöllä olisi heidän luona hätää ja antaakseen myös Zoralle sen kuvan, että hän olisi tasavertaisessa asemassa Beckyn ja Tomin kanssa. Se, että Steve oli jättämässä Zoran Franin huomaan oli suuri luottamuksen ele naiselle, mitä hän arvosti paljon. ”Ovatko lapset syöneet jo?” Fran otti Beckyn Steveltä ja piti pienokaista sylissään. "Huomenta Becky", Fran kujerteli työlle iloisesti.
Aamulypsy oli kuitenkin takana ja Fran vietti hiljaista hetkeä ennen Beckyn ja Tomin tuloa. Steve oli ollut kiireinen perheen uuden tulokkaan Zoran vuoksi ja vaikutti siltä, että tyttö oli jätetty täysin vaille huolenpitoa ennen kuin Steve otti hänet siipiensä suojiin. Kaiken lisäksi tyttö raukka kuuletti olevan sairaanakin parhaillaan. Fran ei voinut käsittää millainen ihminen hylkäsi oman lapsen ja Fran piti Stewartia suoranaisena pyhimyksenä tämän ottaessa Zoran omien siipien suojaan. Koska Steve ja hänen lapset olivat Franille sekä Billylle läheisiä ja he olivat tekemisissä keskenään suhteellisen paljon, herätti Zoran ilmestyminen kuvioihin naisessa pienen epäilyn -ei niinkään itse tyttöä, vaan Billyä kohtaan. Olihan Billy toki kasvanut yli suurimmista peloistaan, mutta Zora, jonka Fran tiesi Steven kertoman perusteella olevan hieman ulkoisesti poikkeava, saattaisi herättää Billyssä ajatuksia ja Fran tiesi, että kaksikko tulisi varmasti kohtaamaan jossain vaiheessa. Billy oli kovasta kuorestaan huolimatta herkkä, se pieni poika, jonka Fran oli joskus tuntenut ja joka oli kasvanut pelkäämään erilaisuutta.
Fran muistutti itseään siitä, kuinka oli ottanut kaksi pientä lasta ilolla hoitoon, kun Steve oli pyytänyt häntä katsomaan heitä työpäivän ajan. Billy oli ollut aluksi varpaillaan lasten kanssa, mutta tottui heihin yllättävän nopeasti. Veli vaikutti pitävän niistä elämän äänistä, joita lapset toivat hiljaiseen taloon ja touhusi mielellään pienokaisten kanssa, mikä lämmitti Frania kovasti. Stewart oli kaiken lisäksi oikein hauskan oloinen mies, joka oli hyvä isä lapsilleen ja sekin jo itsessään sai naisen arvostamaan miestä. Franista suuri edistysaskel oli ollut Billyn suhtautuminen Steveen sekä tämän lapsiin ja eritoteen se, että veli näytti jopa odottavan Beckyn ja Tomin tuloa. Ei Billy sitä siskolleen sanonut, mutta sen näki siitä, kuinka Billy vilkuili oven suuntaan aamuisin. Huomatessaan, ettei sieltä tullutkaan sisään ketään, hän niiskaisi ja jatkoi tyypillisesti vuolemista, kuin se olisi ollut ainoa asia, jolla oli merkitystä -mitä Billy tekikin parhaillaan. Vuoli.
Fran katseli ruokapöydän ääressä istuvaa Billyä ja Billyn sotkuista ympäristöä. Veli sivalsi puukolla varovasti puunpalasesta lastuja irti, joista pienimpiä hän puhalteli pois käsistään, joista suurimmat putosivat lattialle ja ruskeille housuille. Fran osasi kuvitella, kuinka Becky ja Tom tutkisivat Billyn puuhia ja uusinta ”lelua” innoissaan, hamuaisivat sitä pienillä käsillään ja pian saisivat tikkuja sormiin. Fran kyllä tiesi, että se olisi kovin epätodennäköistä, sillä niin ei ollut ehtinyt käydä - luultavasti juurikin siksi, että hän oli muistuttanut veljeä joka aamu lastujen pois lakaisemisesta. Fran maiskautti suuta ja antoi keinutuolin pysähtyä, lopettaa tasaisen narinan ja luovuttaa puheenvuoron Franille.
”Kyllä minä ne siivoan.” Billy mumisi hieraisten ranteella nenää ennen kuin Fran ehti pukea ajatuksiaan sanoiksi. ”Otin luudan jo tuohon valmiiksi”, hän lisäsi irrottamatta katsetta käsissään olevasta puunpalasta. Billy oli oppinut Franin maneerin ulkoa ja hän osasi jo ennustaa siskon seuraavan sanan silkasta keinutuolin narinan nopeudesta.
”Ai, olen näköjään jaksanut muistuttaa sinua muutaman kerran.” Fran pukkasi tyytyväisenä jalalla kevyesti lattiaa ja antoi keinutuolin heijata häntä hiljaa jälleen.
”Muutaman.” Billy kohautti harteita välinpitämättömästi.
”Voisit soitta banjoa tänään. Et ole soittanut sitä pitkään aikaan.” Franin ehdotus kaikui kuin kuuroille korville Billyn päättäessä, että hän ei sanoisi juuta taikka jaata sellaiselle, kuin banjon soitto. Hiljaisuus olikin sopiva vastaus hänen mielestä, mutta sitä ei ehtinyt jatkua kauaa. Pian ovelta kuuluva koputus sai molemmat katsahtamaan samaan suuntaan.
”No niin, lapset taitavat olla jo oven takana.” Fran nousi ylös ja pyyhkäisi mekon helmaa, kuin Billyn aikaan saamat hiput olisivat onnistuneet leijailemaan hänen leningille. Keinutuoli jaksoi heijata itseään nyt täysin ääneti muutaman edestakaisen liikkeen verran, ennen kuin pysähtyi, mikä oli se aika, jonka Fran tarvitse kävelläkseen ovelle.
Steven iloiset kasvot tervehtivät oven takaa, eikä Fran luonnollisesti voinut olla vastaamatta miehen hymyyn. Lapset olivat tuttuun tapaan Steven sylissä ja vieressä lämpimästi puettuina ja Fran piti pohjoisen tyyliin tehtyjä suippohuppuisia vaatteita oikein veikeän näköisinä. Kahden tutun hupun sijaan Stevellä oli tällä kertaa mukanaan kolme, mikä sai Franin kulmat kohoamaan yllätyksestä.
”Huomenta, peremmälle vain.” Fran avasi ovea niin, että Tom pääsi malttamattomampana jo pujahtamaan hänen ohi tupaan. Steve esitteli Zoran, joka näytti arastelevan Frania tai uutta tilannetta. Fran pystyi nyt yhdistämään Steven kuvailun Zoraan ja hänen erilaisuutta ei voinut olla huomaamatta. Zoran kasvoilla olevat laikut olivat kovin erikoisia, eikä Frania vastaan ollut kävellyt koskaan mitään vastaavaa. Laikkujen takaa Fran näki kuitenkin vain lapsen, joka oli juuri sillä hetkellä peloissaan ja Fran uskoi, että villien kuvitelmien sijaan Billy näkisi myös saman.
”Tottahan toki Zora voi tulla meille. Käy vain peremmälle, tyttö kulta. Billy ja minä pidämme Zorasta yhtä hyvää huolta, kuin Tomista ja Beckystä”, Fran suuntasi viimeisen lauseen Stevelle vakuuttaen, ettei tytöllä olisi heidän luona hätää ja antaakseen myös Zoralle sen kuvan, että hän olisi tasavertaisessa asemassa Beckyn ja Tomin kanssa. Se, että Steve oli jättämässä Zoran Franin huomaan oli suuri luottamuksen ele naiselle, mitä hän arvosti paljon. ”Ovatko lapset syöneet jo?” Fran otti Beckyn Steveltä ja piti pienokaista sylissään. "Huomenta Becky", Fran kujerteli työlle iloisesti.