+- OLD WEST TALES (https://hiddenkiss.net/oldwest)
+-- Forum: PELIT (https://hiddenkiss.net/oldwest/forumdisplay.php?fid=7)
+--- Forum: Minnesota (https://hiddenkiss.net/oldwest/forumdisplay.php?fid=18)
+---- Forum: Walnut Grove & lähiympäristö (https://hiddenkiss.net/oldwest/forumdisplay.php?fid=22)
+---- Thread: The similarities of the differences (/showthread.php?tid=76)
The similarities of the differences - Stewart 'Steve' Correyne - 20-01-2022
//Halfpast Jephsonien kanssa tänne.//
Tiistai 24.2.1874 aamusta etp.
Correynella helmikuu oli ollut alusta asti ollut… no erilainen.
Jo tuon helmikuun kolmantena päivänä, oli mustalaiskaravaani pysähtynyt lähistölle yrittäen suojautua lumimyräkkää vastaan. Ja vielä samaisena iltana Steve oli illalla mennyt talliin vielä katsomaan eläimiä, kun nämä vaikuttivat levottomilta. Kun Stewart kuuli tallin ylisiltä ääntä, hän kiipesi katsomaan, tietämättä, että siellä oleva, mikä se sitten olikaan, muuttaisi hänen elämänsä täysin.
Heinien joukossa oli erikoisen näköinen tyttö ja kun tuo rauhallisen maanittelun jälkeen, kertoi lopulta mistä oli, luonnollisesti Steve lähti viemään tuota arkaa ja vastentahtoista tyttöä takaisin karavaaniin, mutta järkytyksekseen tajusi, ettei kukaan, ei edes tytön oma äiti tahtonut tyttöä takaisin. Steve mietti jonkin verran, mutta lopulta halusi antaa tytölle kodin. Hän sopi Hansonin kanssa muutamasta vapaapäivästä, jotta saisi käytyä Marshallissa tuomarin luona ja jotta tyttö saisi hetken kotiutua niin, että hän voisi olla kotona päivät. Marshallin matkan ajaksi mies vei tyttärensä ja poikansa Fran Jephsonin hoiviin pariksi päiväksi. Ja jo 5:nä helmikuuta, oli hän ja tytön äiti, sekä Zora päässeet Marshalliin tuomarin puheille ja tehneet huoltajuus paperit kuntoon. Se oli ainoa kerta Zoran elämässä, kun hänen äitinsä osoitti pientä inhimillisyyttä tytärtään kohtaan, nainen oli katsonut tyttöä pitkään, ilmeettömänä, mutta lopulta sipaissut kädellään tytön poskea ja sanaakaan sanomatta poistunut, kadoten tämän elämästä.
Steve ja Zora ostivat Marshallista tytölle kengät, joita tyttö ei millään olisi halunnut pitää jaloissaan, mutta piti kuitenkin.
He lopulta pääsivät illaksi kotiin ja Steve haki vielä nuoremmat lapset Jephsoneilta. Perheen ilta venähti hieman pitemmälle, sillä lapset tutustuivat toisiinsa, Zora arasti etäisyyden päästä.
Seuraavana päivänä Stewart oli yrittänyt kylvettää tytön, huomaten kuinka tuossa luisevassa kehossa oli järkyttävän paljon naarmuja ja mustelmia. Siitä huolimatta hän yritti pestä, mutta Zora raukka oli vain itkenyt ja huutanut kivusta, joten hän oli lopettanut tuon rääkkäämisen. Hän oli kuivanut tytön tarkkaan ja auttanut vaatteet päälleen ja vasta sitten hän tunsi, että tyttö parka oli jonkin verran kuumeinen.
Hän oli pukenut kaikki lapset lämpöisesti ja lähtenyt tohtorille, joka oli todennut, että tytön jalassa olevat syvät ja isot haavat olivat aiheuttaneet haavakuumeen ja hän antoi hoito-ohjeet ja salvaa, luvaten tulla seuraavana päivänä katsomaan tyttöä, jonka piti nyt vain olla peittojen välissä ja saada hoitoa.
Tohtori Baker kävikin seuraavina päivinä joka päivä katsomassa tytön vointia ja kun tämä alkoi toipua, hän sanoi sitten Stewartille: “Älä kylvetä häntä, vielä. Anna ajan kulua. Tulee vielä päivä, kun hän luottaa niin paljon, että uskaltautuu kylpyyn. Mutta siihen voi mennä viikkoja ja jopa kuukausia, jos hän ei ole tähän päivään mennessä ollut kertaakaan kylvyssä, niin siihen voi mennä pitkä tovi.”
Ja nyt vasta kahden päivän ajan, oli hän saanut Zoran luottamaan, niin paljon, että tämä pesi kasvonsa ja kätensä, siitä Steve oli oikein tyytyväinen.
Tuona kyseisenä tiistaina, oli ensimmäinen päivä, kun Steven oli tarkoitus Zoran tulon jälkeen mennä töihin. Hän oli herännyt aamulla aikaisin, hakenut vettä ja keittänyt kahvia, mutta siihen se olikin sitten jäänyt, kun Becky heräsi ja tälle piti vaihtaa kuivat ylle. Steven appivanhemmat olivat lähettäneet Glencoesta asti sekoitusta, jossa oli jauhomuotoista aasinmaitoa, sokeria ja vehnäjauhoja. Lasten isoäiti oli tehnyt kuiva-aineista sekoituksen valmiiksi pieniin annospaketteihin ja lähetti niitä säännöllisesti Walnut Groveen. Steven piti vain lisätä tietty määrä kermaa ja vettä joukkoon, sekoittaa ja lämmittää se nuorimmaisen syötäväksi. Sitä ei voinut äidinmaitoon verrata, mutta se oli parasta korviketta mitä vain löytyi ja sitä sekoitusta, pikku Beebee sai syödä aina kylläkseen.
Kun pikkuinen oli taas saanut vatsansa täyteen, Steve röyhtäytti tämän ja tyttö hymyili tyytyväisenä. Hän olisi tahtonut olla vielä sylissä, mutta ähisten vain tyytyi kehdosta katselemaan kun isänsä teki itselleen eväsleipiä ja keitteli puuroa. Kun eväsleivät olivat valmiit, mies meni herättämään poikansa ja sanoi: “Aika hakea kananmunat.” Tom mutisi jotain, mutta alkoi kuitenkin nousta ja sitten Steve meni herättämään Zoran, joka nukkui parvellaan kahden lämpöisen taljan välissä, toisen taljan alla olli heinillä täytetty patja ja siinä Zora tykkäsi nukkua. Steve laskeutui alas tikapuilta ja antoi Zoran pukeutua rauhassa.
Kun hän alkoi laittaa puuroa lasten lautasille, lapset lähtivät ulos, Zora palasi nopeasti sisälle ja katsoi epävarmana Stewartia, joka sanoi lempeästi: “Kyllä kultaseni, myös tänään pestään kädet ja kasvot.” Zora huokaisi ja alkoi pestä käsiään ja kasvojaan saippualla. Pian Tomkin tuli sisälle ja ojensi kananmunat isälleen ja alkoi peseytymään, kuullessaan isän kiitoksen.
“Syökääpä nyt, meidän pitää kohta lähteä”, Stewart sanoi lempeästi lapsilleen ja alkoi itsekin juomaan kahviaan.
“Zora haluaisitko sinäkin alkaa aamuisin auttamaan minua, tekisit vaikka aamupuuron?” Stewart ehdotti varovasti. “Joo, kyllä minä osaan”, Zora sanoi varovasti. Hän oli karavaanissa laittanut ruokaa muiden kanssa, vaikka häntä olikin inhottu, oli hänenkin pitänyt osallistua siellä askareisiin ja hän oli oppinut laittamaan hyviä ruokia, hän kuuli kuinka hänen ruokiaan oli kehuttu, mutta koskaan häntä ei oltu kiitetty.
Kun perhe oli syönyt aamiaisen, oli Stewart auttanut Tomille ja Zoralle kengät ja myös Zora oli saanut uudelta isoäidiltään samanlaiset, ulkovaatteet, kuin pikkusisaruksilla oli, joskin kaikilla heillä oli hieman eriväriset ja erikokoiset vaatteet, mutta ne oli tehty samalla tyylillä ja ne olivat todella lämpöiset. Tomilla ja Zoralla oli samanlaiset lämpöiset rukkaset käsissä, Zoran rukkaset olivat vain tummemman ruskeat ja myös Beckykin oli puettu lämpöisesti. Lasten vaatetyyli oli aika alkukanteinen enemmän Alaskan suunnalta, mistä Tomin ja Beckyn isoisoäiti oli kotoisin.
Kun kaikki olivat lämpöisesti puetut, Steve haki tallista pienet kärryt ja valjasti hevosen niiden eteen. Lapset istuivat kärryn takaosassa, niin että Zora piteli Beckyä sylissään ja Steve ohjasi kärryjä.
Tultuaan Jephsonien pihalle, hän otti Beckyn syliinsä ja auttoi Zoran ja Tomin alas kärryltä. “Sinun ei tarvitse pelätä heitä, he ovat kilttejä ja mukavia”, Steve sanoi, kun tunsi Zoran painautuvan kylkeään vasten. Mies koputti ovea ja piteli vapaata kättään, Zoran hartialla.
Kun ovi avautui, Steve sanoi hymyillen: “Huomenta huomenta, täältä taas tullaan.” Tom hyppi hetken paikallaan, että lumet lähtivät kengistä ja kiirehti sitten tuttuun tappaansa sisälle. Steve katsoi sitten Zoraa ja ohjasi lempeästi tämän eteensä ja sanoi: “Ja tässä on sitten Zora. Hän on vihdoinkin parantunut kuumeesta. Zora on aika arka ja ajattelin jos hän voisi muutaman päivän olla pienempien kanssa teillä, ennen kuin lähtee tutustumaan koulumaailmaan.”
//Tässä tää vihdoin olis. Ulkovaatteiden, rukkasten ja hevosen kohdalla klikkaat auki, niin näät millaset. :D Hepalla ei vielä tässä vaiheessa tarinaa ole tuota, varsaa.//
RE: The similarities of the differences - Frances Jephson - 01-02-2022
Keinutuoli narisi hiljaa pirtissä, kun Fran heijasi siinä edestakaisin. Satunnaiset raapaisut ja niitä seuraavat puhallukset säestivät verkkaisesti valittavaa tuolia, joka kaipasi kipeästi uutta vahaa. Tuntui, kuin aika olisi pysähtynyt tai jättänyt Jepshoneiden kodin tyystin huomiotta, mistä Fran oli osittain jopa kiitollinen. Hän oli aloittanut aamuna aikaisin, kuten normaalistikin, ja suunnannut navetalle lypsämään lehmiä heti aamutoimien jälkeen. Lehmiä ei ollut enää lypsettävänä yhtä montaa, kuin isän aikana, eikä niistäkään jäljelle jääneistä lehmistä ollut poikinut kuin muutama, mikä vaikutti maidon määrään suuresti. Se kuitenkin riitti Franille ja Billylle vallan hyvin ja toisinaan maitoa jäi hieman ylikin, eivätkä naapurit pistäneet pahakseen muutamaa ylimääräistä maitotilkkaa. Billy oli raahautunut unensekaisena auttamaan Frania lehmien kanssa, mutta päätyi lopulta kinkkaamaan takaisin sisälle, sillä hänen jalka oli alkanut vihoittelemaan kylmässä. Ylimääräinen käsipari olisi ollut tervetullut apu, varsinkin aamuisin, mutta Fran tyytyi siihen, mitä Billy pystyi hänelle tarjoamaan aina kun vain voi. Kanat Billy oli sisälle mennessään luvannut käydä tarkistamassa ja mukanaan tupaan hän oli tuonutkin niitä muutaman.
Aamulypsy oli kuitenkin takana ja Fran vietti hiljaista hetkeä ennen Beckyn ja Tomin tuloa. Steve oli ollut kiireinen perheen uuden tulokkaan Zoran vuoksi ja vaikutti siltä, että tyttö oli jätetty täysin vaille huolenpitoa ennen kuin Steve otti hänet siipiensä suojiin. Kaiken lisäksi tyttö raukka kuuletti olevan sairaanakin parhaillaan. Fran ei voinut käsittää millainen ihminen hylkäsi oman lapsen ja Fran piti Stewartia suoranaisena pyhimyksenä tämän ottaessa Zoran omien siipien suojaan. Koska Steve ja hänen lapset olivat Franille sekä Billylle läheisiä ja he olivat tekemisissä keskenään suhteellisen paljon, herätti Zoran ilmestyminen kuvioihin naisessa pienen epäilyn -ei niinkään itse tyttöä, vaan Billyä kohtaan. Olihan Billy toki kasvanut yli suurimmista peloistaan, mutta Zora, jonka Fran tiesi Steven kertoman perusteella olevan hieman ulkoisesti poikkeava, saattaisi herättää Billyssä ajatuksia ja Fran tiesi, että kaksikko tulisi varmasti kohtaamaan jossain vaiheessa. Billy oli kovasta kuorestaan huolimatta herkkä, se pieni poika, jonka Fran oli joskus tuntenut ja joka oli kasvanut pelkäämään erilaisuutta.
Fran muistutti itseään siitä, kuinka oli ottanut kaksi pientä lasta ilolla hoitoon, kun Steve oli pyytänyt häntä katsomaan heitä työpäivän ajan. Billy oli ollut aluksi varpaillaan lasten kanssa, mutta tottui heihin yllättävän nopeasti. Veli vaikutti pitävän niistä elämän äänistä, joita lapset toivat hiljaiseen taloon ja touhusi mielellään pienokaisten kanssa, mikä lämmitti Frania kovasti. Stewart oli kaiken lisäksi oikein hauskan oloinen mies, joka oli hyvä isä lapsilleen ja sekin jo itsessään sai naisen arvostamaan miestä. Franista suuri edistysaskel oli ollut Billyn suhtautuminen Steveen sekä tämän lapsiin ja eritoteen se, että veli näytti jopa odottavan Beckyn ja Tomin tuloa. Ei Billy sitä siskolleen sanonut, mutta sen näki siitä, kuinka Billy vilkuili oven suuntaan aamuisin. Huomatessaan, ettei sieltä tullutkaan sisään ketään, hän niiskaisi ja jatkoi tyypillisesti vuolemista, kuin se olisi ollut ainoa asia, jolla oli merkitystä -mitä Billy tekikin parhaillaan. Vuoli.
Fran katseli ruokapöydän ääressä istuvaa Billyä ja Billyn sotkuista ympäristöä. Veli sivalsi puukolla varovasti puunpalasesta lastuja irti, joista pienimpiä hän puhalteli pois käsistään, joista suurimmat putosivat lattialle ja ruskeille housuille. Fran osasi kuvitella, kuinka Becky ja Tom tutkisivat Billyn puuhia ja uusinta ”lelua” innoissaan, hamuaisivat sitä pienillä käsillään ja pian saisivat tikkuja sormiin. Fran kyllä tiesi, että se olisi kovin epätodennäköistä, sillä niin ei ollut ehtinyt käydä - luultavasti juurikin siksi, että hän oli muistuttanut veljeä joka aamu lastujen pois lakaisemisesta. Fran maiskautti suuta ja antoi keinutuolin pysähtyä, lopettaa tasaisen narinan ja luovuttaa puheenvuoron Franille.
”Kyllä minä ne siivoan.” Billy mumisi hieraisten ranteella nenää ennen kuin Fran ehti pukea ajatuksiaan sanoiksi. ”Otin luudan jo tuohon valmiiksi”, hän lisäsi irrottamatta katsetta käsissään olevasta puunpalasta. Billy oli oppinut Franin maneerin ulkoa ja hän osasi jo ennustaa siskon seuraavan sanan silkasta keinutuolin narinan nopeudesta.
”Ai, olen näköjään jaksanut muistuttaa sinua muutaman kerran.” Fran pukkasi tyytyväisenä jalalla kevyesti lattiaa ja antoi keinutuolin heijata häntä hiljaa jälleen.
”Muutaman.” Billy kohautti harteita välinpitämättömästi.
”Voisit soitta banjoa tänään. Et ole soittanut sitä pitkään aikaan.” Franin ehdotus kaikui kuin kuuroille korville Billyn päättäessä, että hän ei sanoisi juuta taikka jaata sellaiselle, kuin banjon soitto. Hiljaisuus olikin sopiva vastaus hänen mielestä, mutta sitä ei ehtinyt jatkua kauaa. Pian ovelta kuuluva koputus sai molemmat katsahtamaan samaan suuntaan.
”No niin, lapset taitavat olla jo oven takana.” Fran nousi ylös ja pyyhkäisi mekon helmaa, kuin Billyn aikaan saamat hiput olisivat onnistuneet leijailemaan hänen leningille. Keinutuoli jaksoi heijata itseään nyt täysin ääneti muutaman edestakaisen liikkeen verran, ennen kuin pysähtyi, mikä oli se aika, jonka Fran tarvitse kävelläkseen ovelle.
Steven iloiset kasvot tervehtivät oven takaa, eikä Fran luonnollisesti voinut olla vastaamatta miehen hymyyn. Lapset olivat tuttuun tapaan Steven sylissä ja vieressä lämpimästi puettuina ja Fran piti pohjoisen tyyliin tehtyjä suippohuppuisia vaatteita oikein veikeän näköisinä. Kahden tutun hupun sijaan Stevellä oli tällä kertaa mukanaan kolme, mikä sai Franin kulmat kohoamaan yllätyksestä.
”Huomenta, peremmälle vain.” Fran avasi ovea niin, että Tom pääsi malttamattomampana jo pujahtamaan hänen ohi tupaan. Steve esitteli Zoran, joka näytti arastelevan Frania tai uutta tilannetta. Fran pystyi nyt yhdistämään Steven kuvailun Zoraan ja hänen erilaisuutta ei voinut olla huomaamatta. Zoran kasvoilla olevat laikut olivat kovin erikoisia, eikä Frania vastaan ollut kävellyt koskaan mitään vastaavaa. Laikkujen takaa Fran näki kuitenkin vain lapsen, joka oli juuri sillä hetkellä peloissaan ja Fran uskoi, että villien kuvitelmien sijaan Billy näkisi myös saman.
”Tottahan toki Zora voi tulla meille. Käy vain peremmälle, tyttö kulta. Billy ja minä pidämme Zorasta yhtä hyvää huolta, kuin Tomista ja Beckystä”, Fran suuntasi viimeisen lauseen Stevelle vakuuttaen, ettei tytöllä olisi heidän luona hätää ja antaakseen myös Zoralle sen kuvan, että hän olisi tasavertaisessa asemassa Beckyn ja Tomin kanssa. Se, että Steve oli jättämässä Zoran Franin huomaan oli suuri luottamuksen ele naiselle, mitä hän arvosti paljon. ”Ovatko lapset syöneet jo?” Fran otti Beckyn Steveltä ja piti pienokaista sylissään. "Huomenta Becky", Fran kujerteli työlle iloisesti.
RE: The similarities of the differences - Zora Correyne - 01-02-2022
Stewart hymyili Franille ja vastasi: ”Juu, syöneet ovat.” Becky katsoi Franin tuttuja kasvoja ja hänen suupielet nousivat hymyyn ja kieli työntyi hieman ulos. Steve ojensi tytön Franin syliin ja piti edelleen Zoran hartiasta ja kyykistyi sitten tytön tasolle ja tyttö kääntyi katsomaan miestä. Hän tunsi turvaa kun uusi isä oli hänen kanssaan samalla tasolla.
”Sinun ei tarvitse pelätä täällä mitään. Fran on todella kiva ja häneltä voit kysyä ihan mitä vain, jos tuntuu, ettet ymmärrä jotain”, Stewart sanoi lempeällä äänellä ja silitti Zoran kasvoja etusormellaan. ”Sinä olet iso tyttö ja pärjäät varmasti täällä”, Steve vakuutti ja pieni hymy nousi Zorankin kasvoille ja Steve painoi suukon tuon otsalle ja ohjasi sisälle, jossa Zora jäi melko lailla oven suuhun.
”Hän ei osaa vielä oikein riisua ulkovaatteitaan ja pukea, hänen mekkonsa on likainen, mutta hän pesee kyllä kädet, kun sanot”, Steve sanoi ja huikkasi ovelta: ”Etkö vain Zora?”
”P-pesen, sir”, Zora sanoi vahvalla englantilaisella aksentilla ja Steve hymyili tytölle.
”En usko, että teillä tulee ongelmia, mutta jos tulee, niin osaat kyllä ratkaista ne varmasti”, Steve sanoi Franille ja sanoi: ”Jutellaan lisää sitten kun haen tenavat. Mukava päivää.”
Steve nipisti hellästi Beckyn nenää, joka äännähti iloisesti. ”Hei, Tom ja Zora. Nähdään iltapäivällä”, Steve sanoi. ”Heippa isi”, Tom huikkasi hän oli jo löytänyt tutun lelulaatikon. Zora katsoi oven raosta miehen perään.
Steve vei tuttuun tapaansa pienet kärryt tallin suojaan ja lähti sitten ratsastamaan kaupunkiin.
Kun ovi sulkeutui, Zora katsoi hetken ovea ja odotti, että Fran saisi riisuttua Beckyn. Tyttö oli ei osannut vielä itse kontata, mutta ryömiä se yritti jo kovasti, samoin kuin tavoitteli tavaroita ja tykkäsi leikkiä ja tutkia leluja. Zora yritti itse avata vyötä ja ulkovaatteitaan, mutta hänen kätensä jäivät solmuun. ”Minä olen solmussa”, Zora sanoi hiljaa ja asteli, ontuen toista jalkaansa, Franin eteen, kun tämä oli saanut Beckyn vaatteet riisuttua.
Kun ulkovaatteet oli riisuttu, Zora ontui eteisestä hieman eteemmäs katselemaan ja vasta sitten hän huomasi nuoren miehen veistelemässä jotain. Zora katsoi pitkään nuorukaisen käsissä olevaa veistelyä, kunnes rohkastui kysymään: ”Mikä siitä tulee?
RE: The similarities of the differences - William Jephson - 04-02-2022
Vinha jalkojen töminä lattiaa vasten rikkoi tuvan vallanneen hiljaisuuden.
"Terve, Tom." Billy jätti vuolemisen hetkeksi, kun Tom kirmasi sisään ja aloitti tuttuun tapaan leikin. Hän seurasi poikaa hetken ja tunnusteli samalla sen hetkistä ilmapiiriä, sillä jokin asia ei mennyt sillä tavallisella maneerilla. Billy pisti merkille, että Fran viipyi ovella kauemmin, kuin normaalisti. Tom oli ehtinyt jo asettuen leikkimään leluilla ja yleensä siinä vaiheessa Fran oli tullut Beckyä kantaen peremmälle. Tällä kertaa jokin pidätteli siskoa kauemmin ovella, josta viileä ilma kantautui tupaan, mikä muistutti Billyä aamuisesta särystä jalassa. Billy kurotteli paikaltaan nähdäkseen ovelle, alta kulmain vilkuillen ja viiltäen satunnaisia puulastuja irti muodottomasta puunpalasta. Steve huikkasi heipat sisälle Tomille ja Zoralle, joista jälkimmäinen nimi kalskahti tutulta ja sai Billyn oitis varpailleen. Nimi oli tullut joskus esille Franin puhuessa Steven uudesta lapsesta, jonka kohtalo tuntui vuoronperään surettavan ja ilahduttava Frania -riippuen oliko kertomuksiin liitetty Stewart vai tytön menneisyys ennen Stewartia. Steven hyvästit olivat kuitenkin merkki siitä, että Zora oli jäämässä heille, mikä sai nuorukaisen vakavoitumaan. Hän vaihtoi asentoa tuolissaan, jonka tuntui yhtäkkiä kovin epämukavalta. Hän kampesi itsensä ylös jättäen puukon ja puunpalan hetkeksi pöydälle.
"Mukavaa työpäivää." Fran toivotti Stevelle ja sulki oven riuskalla vetäisyllä. Kului hetki, kun Fran riisui Beckyn, jonka jälkeen hän voivotteli hyväntuulisesti Zoralle tämän jäätyä jumiin omiin vaatteisiin. Billy ehti sillä välin ottaa vierelleen tuoman luudan ja lakaista pahimmat sotkut ympäriltään takkaan, jonka aikana hän kurkki eteisen suuntaan nähden vilauksen tytöstä, jota Fran auttoi riisuutumaan. Tyttö oli paljon Tomia ja Beckyä vanhempi, tai niin Billy päätteli tämän koon perusteella, mikä hämmensi nuorukaista. Hän oli olettanut Zoran olevan korkeintaan Tomin ikäinen, mutta tämä miltei kävi lyhyestä aikuisesta.
Billy laittoi luudan nojaamaan takan viereen seinää vasten ja kinkkasi takaisin pöydän ääreen. Päästyään istumaan ja jatkamaan veistämistä, Fran kävi takaisin keinutuoliin sylittelemään Beckyä. Hänen jälkeen tupaan tuli nuhjuinen, erittäin poikkeavat piirteet omaava tyttö, jonka askellus muistutti erehdyttävästi Billyn tapaa kävellä. Nuorukaisen kulmat painautuivat syvään kurttuun ja hetken Billy epäili, että tyttö oli jollain merkillisellä tavalla nähnyt hänen kinkkaavan takan ja pöydän väliä, mutta tuli lopulta siihen tulokseen, että hän itse näki väärin ja että tyttö käveli aivan normaalisti. Tai sitten ei. Billy ei ollut ollenkaan varma asiasta, mutta tytön ilmestyminen hänen ja Franin tupaan oli jotain, mitä hän ei ollut nähnyt väärin.
Billy keskittyi jälleen omiin puuhiinsa, sivalsi yhden jos toisenkin suikaleen irti puusta yrittäen tällä kertaa saada palasia putoamaan pöydälle. Fran oli huomannut Zoran katselevan Billyn veistelyä ja tyttö näytti uteliaalta, eikä hän arkaillut kysyä Billyltä, mikä tämän teoksesta oli tulossa. Billy niiskaisi, kuin ei olisi kuullut Zoraa ja antoi vastauksen viipyillä. Eihän hänen parannut kertoa täysin ventovieraalle kaikkea, eritoteen sellaisia asioita, joista he utelivat -olipa kyseessä sitten vaikka niinkin vähäpätöinen asia, kuin puuveistos.
”Billy, sinulta kysyttiin jotain.” Franin nuhteleva ääni ei antanut nuorukaisen kavuta korkeammalle piittaamattomuuden kapealla vesalla, vaan pakotti hänet hyppäämään sieltä alas.
”Kani.” Billy mutisi ja veti syvään henkeä, kuin yhden sanan sanominen olisi vaatinut häneltä suurempaakin ponnistelua. Hän silmäili hetken kädessään olevaa puunpalasta, joka kieltämättä muistutti siinä vaiheessa veistämistä enemmän perunaa kuin kania. "Tai peruna." Laimea virne kävi nuorukaisen kasvoilla. Hänhän voisi satuilla kielen ruvelle ja kertoa mitä vinksahtaneimpia asiota, mutta sellaiseen hän ei juuri sillä hetkellä kyennyt. Hän ei tiennyt kuka, mikä ja mistä tarkalleen ottaen Zora oli. Tyttö oli suuri kysymysmerkki, jonka hän muisti hatarasti käydyn koulun pohjalta kuuluvan aina lauseen loppuun. Billyllä oli kuitenkin siinä vaiheessa koko kysymyslause sekoitettu yhdeksi kirjainten sekamelskaksi, jota hän ei osannut lukea.
Billy päätti nostaa katseen tyttöön, kohdata tämän laikukkaat kasvot ja lapsenomaiset piirteet, jotka herättivät vain entistä enemmän sykkyrässä olevia ajatuksia. Mikä Zora oli? Mistä hän on tullu? Miksi hän on täällä? Yhtäkkiä kysymyksiä virtasi Billyn mieleen sitä tahtia, että hänellä oli jo vaikeuksia valita niistä sopiva.
"Mistä eläimistä Zora pitää? Billy on veistänyt yhden karjatilan verran erilaisia eläimiä. Haluaisitko nähdä ne?" Fran heitti kysymyksen keinutuolin narinan yli, kuin pelastusrenkaan, jotta tyttörukka ei olisi hukkunut tuloillaan olevan hyisen kysymysten tulvan alle.
//Kuvassa perunan lopullinen muoto 8) //
RE: The similarities of the differences - Zora Correyne - 04-02-2022
Zoran jalka kipuili vieläkin, vaikka tohtorin rohdot olivat parantaneet haavat, tulehdukset ja vieläpä haavakuumeenkin. Silti jalka oikutteli ja hän klinkkasi eteenpäin.
Vaikka hänen oli hyvin arka ja sulkeutunut, hän tunsi nuorukaisessa jonkin tutunoloisen tunnelman, se oli saman henkinen tunne, minkä kanssa hän oli elänyt lähes aina. Epäluuloinen ehkä jopa hämmentynyt. Siksi hän uskaltautui kysymään kysymyksen, johon hän sai vastauksen, tosin vasta Franin huomautuksen jälkeen, hänen toinen suupielensä nousi hieman. Mutta Billyn heittäessä vitsillä ehkä perunaksi, tyttö hieman hämmentyi. Häntä ei ollut opetettu ymmärtämään huumoria.
Zora katsoi nuorukaista ja kun tämäkin nosti katseensa hänen kasvoihinsa, hän saattoi vain arvata millainen tulva toisen päässä oli. Lähes kaikki ihmiset, olivat samanlaisia tosin Billy oli siitä poikkeava, että tämä ei laukonut niitä kysymyksiä ulos. Silloin kun Zora oli kulkenut karavaanin mukana ja tuollaiset kysymykset oli lauottu päin naamaan, ei kukaan ollut vastannut kenellekään mitään, tyttö oli vain sillä seudulla tungettu vaunuun ja pidetty paremmin piilossa.
Itse asiassa, Zorakaan ei ollut koskaan tiennyt miksi hän oli niin erilainen, vasta tohtori Baker oli osannut, kertoa miksi tytön iho oli laikukas ja että se ei ollut vaarallista, vaikka koko karavaanin väki oli aina toivonut sen olevan tappavaa.
Zoralla ei kuitenkaan ollut rohkeutta avata suustaan itse asiassa hän huomasi tuossa vaiheessa, että hän oli, jouduttuaan solmuun talvivaatteisiinsa pyytänyt apua Franilta. Hän oli automaattisesti ajatellut, että tämä ei raivostuisi ja sättisi typeräksi, vaan auttaisi. Tytön suu raottui hieman kun hän tajusi sen asian, ettei Fran ollut huutanut ja haukkunut häntä yhtään, vaan oli ihan rauhallinen ja lempeä.
Kun Franin kysymys tavoitti Zoran, hän säpsähti ja klenkkasi pari askelta taakse hämmästyksestä. ”Mi-mi-nä”, Zora änkytti ja sanoi sitten hetken hiljaisuuden jälkeen : ”Minä rakastan hevosia.” Hän katsoi sitten Frania ja nyökkäsi tälle: ”Haluaisin nähdä ne.” Voimakas britti-aksentti kalskahti hänen puheestaan, kun hän ontuen, askelsi lähemmäs naista. Tämä tuntui samanluontoiselta kuin Stewartkin ja se oli hyvin iso asia tytölle.
//on ihana kanitus :) //