When the situation requires

[Gabriel McKenzie]

"Hienoa, ota hevosesi ja seuraa meitä," Elizabeth puristi hellästi tytön kättä ennen kuin kääntyi ja lähti takaisin tielle perhettään kohti. Toki he asuivat vain noin parinkymmenen minuutin kävelyn päässä tästä kohtaa hyvin helpon reitin päässä, jos keskustaan päästyään valitsi kirkon ohi länteen kulkevan tien. Mutta Corraynet olivat kyläilleet heillä vain kerran, viime joulun aikaan, ja eri suuntaan johtavia teitä oli monia joten hän ei olettanut Zoran muistavan missä heidän talonsa sijaaitsi.

Vankkureille palattuaan hän täydensi miehelleen Gabrielin jo alustaman tilanteen tiedot, ja nousi viereen. Gabriel olisi halunnut taas äidin syliin, mutta Elizabeth käski istumaan heidän väliinsä. Näin olisi mukavampi kissan kanssa, ja koska nämä vankkurit olivat perhekokoa eteen mahtui hyvin kolmekin aikuista tai tässä tapauksessa kaksi aikuista, pieni lapsi ja kissa. Zorakin olisi vielä mahtunut ongelmitta, mutta koska tytöllä oli hevonen mukana he eivät edes ehdottaneet sitä. Varmistettuaan että Zora oli valmis lähtöön he jatkoivat matkaa. Kilometrin verran keskustaan, missä he pysähtyivät hetkeksi postirakennuksen edessä. Elizabeth vaihtoi kuskin paikalle Samuelin astellessa postitoimistoon.
"Jatketaan me matkaa, Zora. Ei ole enää kuin vähän yli kilometri meille. Samuel jää lähettämään isällesi viestin että olet täällä ja kunnossa," hän sanoi, ensin varmistettuaan että tyttö oli yhä mukana eikä muuttanut mieltään.

Astuessaan postitoimistoon Samuel vastasi tiskin takana papereiden kanssa puuhaavan nuoren miehen tervehdykseen, vilkaisten tämän suuntaan, mutta keskittyi tarkastamaan lompakkonsa tilanteen aiemman ostosreissun jäljiltä. Hän pyrki pitämään useita kymmeniä dollareita jatkuvasti lompakossaan juurikin jotta ei tarvitsisi käydä pankin kautta aina jos tarvitsi suuren määrän rahaa mikä ei ollut kovin harvoin sillä sähke oli paras yhteydenpito New York Cityn hotelliinsa, ja lisäksi vaatteet, kankaat ja kengät joita hän perheelleen kustansi olivat kalliita, samoin ruokatarpeet nylyään. Juuri nyt hän löysi lompakkonsa sisältä noin 30 dollaria, (690 dollaria nykyrahassa), joten selkeään sähkeeseen olisi varaa ilman pankkivisiittiä eikä välttämättä tarvitsisi käydä senkään jälkeen ennen kuin ensi viikolla aikaisintaan.

Joskus Samuelista tuntui kiusalliselta asua täällä pienessä maalaiskaupungissa, kun suurin osa asukkaista ja ympäristössä asuvista kitui syvässä köyhyydessä ja nälässä samalla kun hänellä oli rahaa enemmän kuin mitä ikinä pystyisi täällä käyttämään. Hän tienasi yhdessä viikossa 2-4 kertaa sen mitä työväen luokkaan kuuluvat tienasivat kahdessa tai viidessä vuodessa normaalisti kun Minnesotan talous ei ollut tuholaisten romahduttama. Kiusaantuneisuuden tunne saattoi olla turha sillä hän ei rahoillaan leveillyt vaan rikkaus näkyi ulospäin vain arkipäiväisissä asioissa järjellisessä määrin, kuten vaatetuksessa ja vankkureiden laadussa ja siinä että heillä oli niitä kahdet, ja siinä että he pystyivät ostamaan kauppareissulla mitä tahansa. Kotitalossaan toki se näkyi vaikka kuinka, mutta siitä hän ei välittänyt sillä tottahan yksityinen koti sai näyttää miltä tahansa oli ulkomaailman tilanne mikä vain. 

Hän myös pyrki auttamaan. Hän kävi usein Sleepy Eyessa ja New Ulmissa ostosreissuilla tai palveluissa joita Burnsissä ei ollut, mutta ensisijaisesti hän pyrki tukemaan paikallisia sekatavarakauppoja tekemällä isojakin tilauksia heidän kauttaan. Ja koska hänellä oli varaa tilata karjalleen hyvälaatuista ja riittävän määrän ruokaa naapuri-osavaltiosta eli hänen tilansa maidon ja kananmunien tuotto oli pysynyt normaalina, hän lahjoitti niitä kaikkein eniten tarvitseville naapureilleen ja ystävilleen. Varsinaista rahaa Samuel ei lahjoittanut tai edes lainannut muutoin kuin jos joku oli todella epätoivoisessa tarpeessa esimerkiksi oman tai perheenjäsenensä terveydentilan puitteissa tarviten lääkäriä tai lääkettä. Näin pahassa taloudessa ei voinut alkaa lahjoittamaan rahaa joka puolelle joka asiaan, muuten ovella olisi jatkuvasti ja loputtomasti avunpyytäjiä. Hän lahjoitti kyllä rahaa hyväntekeväisyysjärjestöille, mutta ei ollut vielä kuullut sellaisesta joka auttaisi suoraan maaseudun ihmisiä joiden joukossa hän eli. 

Usein rukouksissaan Samuel ja Elizabeth muistivat kiittää Jumalaa siitä että Hän oli suonut miehelle lahjakkuuden ja mahdollisuuden rakentaa niin menestyksekäs yläluokan bisnes ja että New Yorkin osavaltio jossa se sijaitsi ei ollut kärsinyt mitään tällaista ja pyysivät siunaamaan liiketoimia jatkossakin hyvällä menestyksellä, mutta ennen kaikkea heitä ja rakkaitaan hyvällä terveydellä ja ystävillä. Samuel muistutti itseään tästä kaikesta, ei ylpeänä vaan laannuttaakseen välillä kohoavaa kiusaantuneisuutta muistamslls että ei hän perheineen pistänyt ihmisten silmään välttämättä huonolla tapaa.

Mies huokaisi hiljaa, talletti lompakkonsa takaisin housujensa taskuun, ja siirtyi sivupöydän ääreen jolla oli tarjolla sähkelomakkeita ja kyniä. Hän valitsi lyijykynän ja jäi pohtimaan mitä olisi tärkeintä sanoa. Vaikka varaa olisi pitkäänkin sähkeeseen niin turhat yksityiskohdat olivat silti turhia, ja mitä lyhempi viesti sitä nopeammin se lähettyisi ja käännettäisiin takaisin englanniksi. Todennäköisesti siellä jo arveltiin että tyttö oli karannut kun hevonenkin oli poissa. Minuutin verran pohdittuaan hän kirjoitti:

Zora on täällä ja kunnossa. Meidän luona. Hän ei ole varma haluatko hänet takaisin. Tule milloin vain voit.

Samuel

Vastaanottajan postitoimistoksi hän merkitsi Walnut Grove. Vastaanottajan kenttään Stewart Corrayne, 2 mailia pohjoiseen. Samuel lukaisi viestin vielä kerran, samalla laskien sanamäärän ja siirtyi lopulta asiontipöydän luo.
"Yhdeksäntoista sanaa, kaksikymmentäviisi mailia? Se tekisi 14 dollaria ja 12 penniä," nuori mies teki nopean laskutoimituksen. Maksettuaan tasarahalla Samuel kiitti ja poistui ulos, postin työntekijän alkaessa lähettää sähkettä. Kello oli vasta viisi joten postitoimistot palvelivat vielä ainakin tunnin. Samuel toivoi että kaikki menisi hyvin. Että Walnut Groven päässä olisi joku joka tuntee morse-aakkoset hyvin eikä joutuisi kääntämään viestiä muutamaa minuuttia pidempään, ja joku joka tietäisi jo valmiiksi missä Correynejen koti sijaitsi eikä joutuisi etsimään sitä suuntaohjeen kanssa, ja että Steve olisi kotona eikä juuri etsimässä Zoraa. Niin viesti voisi olla perillä jopa noin viidessätoista tai kahdessakymmenessä minuutissa tästä hetkestä, jos lähetti ymmärsi viestin kiireellisyyden ja otti hevosen. No, joka tapauksessa sähke saavuttaisi Steven tänään.

Samuel päätti käväistä vielä postitoimiston viereisessä sekatavarakaupassa. Sähkettä kirjoittaessaan hän oli muistanut unohtaneensa ostaa paperiarkkivihkoja. Gabriel oli piirrellyt kaikki tyhjäksi, jopa ne jotka hän oli varannut kirjeitä varten. Itse asiassa kirjekuoriakin pitäisi innokkaan pikku taiteilijan jäljiltä ostaa.