+- OLD WEST TALES (https://hiddenkiss.net/oldwest)
+-- Forum: PELIT (https://hiddenkiss.net/oldwest/forumdisplay.php?fid=7)
+--- Forum: Minnesota (https://hiddenkiss.net/oldwest/forumdisplay.php?fid=18)
+---- Forum: Burns (https://hiddenkiss.net/oldwest/forumdisplay.php?fid=23)
+---- Thread: When the situation requires (/showthread.php?tid=27)
Pages:
1
2
When the situation requires - Zora Correyne - 08-07-2017
//Nibs ja McKenziet tänne, apua lapsen haasteisiin.//
Keskiviikko 14.7.1875 alkuilta.
Oli kulunut jo kolme kokonaista päivää, kun Zora oli miettinyt ratkaisua. Hän rakasti kyllä isiä, mutta hänestä tuntui vain niin kovin pahalta, kun ei osannut tuoda tämän elämään iloa. Kolmeen päivään, tyttö ei ollut käynyt koulussa. Oli vain lähtenyt kotoa aamuisin mutta ei kouluun. Zorasta tuntui, kuin hän olisi epäonnistunut kaikessa, hän ei osannut vieläkään kuin muutaman kurjan kirjaimen ja koulussa kiusattiin häntä. No Ingallsien tytöt ja muutamat muut eivät kiusanneet, mutta kuitenkin monet ja varsinkin Nellie Oleson tuhlasivat aikaansa pilkkaamiseen ja tönimiseen. Ja olihan Zora ystävystyn Jephsonin Billyn kanssa ja piti tämän sisarestakin, mutta silti kiusaajat saivat hänet niin epävarmaksi ja pois tolaltaan, ettei hän nähnyt vaihtoehtoja.
Tiistaina 13.7 aamulla, tyttö oli kouluun menon sijaan, ottanut toisen perheen hevosista, Bobin, ja lähtenyt karkumatkalle, heti kun isä oli lähtenyt töihin.
Hän oli puolipäivää kierrellyt Burnsin laitamilla ja varastellut itselleen ruokaa, kun muut eivät huomanneet. Jos joku huomasi hänet, alkoi heti hätistäminen ja haukkuminen mustalaisrotaksi.
Hänellä oli taas nälkä, kun hän kuljeskeli kaupungilla, hän huomasi erään talon ikkunalaudalla jäähtymässä, herkullisen tuoksuisen piirakan. Zora katsoi ympärilleen, eikä nähnyt ketään juuri sillä hetkellä, joten tilaisuus päätti tehdä varkaan. Hän hiipi hiljaa, kohti ikkunaa ja kyyristyi sen alle ja kuunteli. Hän vielä katsoi ympärilleen, kunnes varasti piirakan ja juoksi karkuun. Hän löysi Bob-hevosen ja nousi ratsaille, ratsastaen vähän kauemmas, jonne hän leirityi hevosen kanssa ja alkoi syödä herkullista musttikkapiirakkaa samalla kun Bob pientä määrää, kotoa mukaan napattuja heiniä.
Tiistaina 13.7 aamulla, tyttö oli kouluun menon sijaan, ottanut toisen perheen hevosista, Bobin, ja lähtenyt karkumatkalle, heti kun isä oli lähtenyt töihin.
Hän oli puolipäivää kierrellyt Burnsin laitamilla ja varastellut itselleen ruokaa, kun muut eivät huomanneet. Jos joku huomasi hänet, alkoi heti hätistäminen ja haukkuminen mustalaisrotaksi.
Hänellä oli taas nälkä, kun hän kuljeskeli kaupungilla, hän huomasi erään talon ikkunalaudalla jäähtymässä, herkullisen tuoksuisen piirakan. Zora katsoi ympärilleen, eikä nähnyt ketään juuri sillä hetkellä, joten tilaisuus päätti tehdä varkaan. Hän hiipi hiljaa, kohti ikkunaa ja kyyristyi sen alle ja kuunteli. Hän vielä katsoi ympärilleen, kunnes varasti piirakan ja juoksi karkuun. Hän löysi Bob-hevosen ja nousi ratsaille, ratsastaen vähän kauemmas, jonne hän leirityi hevosen kanssa ja alkoi syödä herkullista musttikkapiirakkaa samalla kun Bob pientä määrää, kotoa mukaan napattuja heiniä.
RE: WHEN THE SITUATION REQUIRES - Gabriel McKenzie - 08-04-2020
McKenzien perhe oli kotimatkalla parin tunnin ulkoilun jälkeen. Normaalisti he kulkivat keskustaan kävellen näin kauniina päivänä, kun asuivat vain kymmenen minuutin kävelyn päässä, mutta tänään kolmikko istui kuomulla peitettyjen vankkureidensa etuistuimilla Samuelin ohjastaessa niitä vetävää hevosta. Hän oli juuri noutanut rautatieasemalta asti kuukauden ruoat maatilansa eläimille sillä ne täytyi nykyään tilata naapuri-osavaltiosta asti jos halusi saada varmasti riittävän määrän ja laadukasta. Heinäsirkat eivät olleet hellittäneet otettaan Minnesotasta tänäkään vuonna. Vankkurit olivat nyt tupaten täynnä heinää, jyviä ja muuta heidän hevosille, lehmille, sonneille ja kanoilleen.
Päivä oli lämmon muttei kuuma joten Samuel oli pukeutunut kevyisiin nahkaisiin tummanruskeisiin varsikenkiin, mustiin puuvillaisiin puvunhousuihin, valkoiseen puuvillaiseen puvunpaitaan ja samettiseen Burguny-viininpunaiseen liiviin. Laineikkaat keskiruskeat hiuksensa mies oli hitusen tyylitellyt Macassar-öljyllä. Hänen vaimonsa Elizabeth puolestaan puna-vihreään puuvillaiseen kesämekkoonsa, vihreisiin samettisiin ranskalaisiin varsikenkiinsä, ja laittanut hiuksensa nätisti taakse kiinni. Naisen sylissä istui heidän 5-vuotias poikansa joka oli valinnut ylleen puuvillaisen mustan takin jonka päällä ohut ruudullinen liivi, ja jalkoihinsa tummansiniset farkkuhousut ja ruskeat nahkaiset napitettavat varsikengät.
Pojalle ei tällä ostosreissulla ostettu mitään vaikka vekara oli tietenkin kinunnut vaikka mitä sekatavarakaupassa, mutta suuremmalta kiukuttelulta ja murjotukselta oli vältytty sillä hän oli päässyt näkemään oikean junan heidän saapuessa asemalle hieman ennen sitä, ja josta poika nyt kovasti jutteli vanhmmilleen.
"Äiti, isi, tuolla on Benny!" Gabriel hihkui unohtaen jopa junan hetkeksi, kun hänen silmiinsä osui oranssin ja kerman värinen kissa kaukana tieltä. Perheen toinen kissa, Jeremy, oli viihtynyt kotitilaöla viime päivinä mutta sen veljeä he eivät olleet nähneet useaan päivään mikä aiheutti jo hieman huolta.
"Missä?" aikuiset katsoivat kumpikin oikealle ja vasemmalle.
"Tuolla, noiden puiden luona!" Gabriel osoitti vasemmalle ja hieman taaksepäin heidän tulosuuntaansa, joskin enemmän etelään päin. "Haluan hakea hänet kyytiin, hän on varmaan kamalan väsynyt," poika sanoi ja innossaan yritti laskeutua alas vankkureista kun ne vielä liikkuivat, mutta äiti piti tiukasti kiinni eikä hän päässyt edes portaalle. Tokihan vauhti oli vain kävely, mutta pienen ihmisen oli silti vaarallista poistua liikkeessä. Samuel ohjasi hevosen pysähtymään ja Elizabeth auttoi pikkupojan alas ja kyykistyi lapsen eteen, yhä pidellen tämän käsivarsista.
"No niin, mene vain mutta jos Benny vaikuttaa yhtään hermostuneelta tai kireältä tai jos hän on likainen niin älä koske häneen vaan tule takaisin," Elizabeth ohjeisti poikaansa, pitäen katsekontaktin jotta sanojen tärkeys olisi selvä. Gabriel nyökkäsi pari kertaa pontevasti ja lähti sitten juoksemaan.
"Benny! Kisu kisu, tule kotiin!" poika kailotti turhan kovaa ja juoksikin liian vauhdikkaasti, saaden kissan säntäämään vastakkaiseen suuntaan.
"Ei, Benny, älä mene! Se olen minä!"
"Gabe, älä juokse ja huuda, kisut pelästyvät sellaista!" Samuel huudahti perään muistutukseksi pojalle joka oli viettänyt paljon enemmän aikaa koiran kanssa.
Gabriel hiljensi vauhtia nopeaksi kävelyksi ja katosi puiden taakse minne kissa oli juuri pujahtanut.
"Benny?" poika huhuili nyt melkein kuiskaten ja katseli ympärilleen sekä ylös puihin.
RE: WHEN THE SITUATION REQUIRES - Zora Correyne - 08-04-2020
Zora oli syönyt vasta hieman herkullisesta piirakasta, kun hän kuuli, melko tuttua ääntä. Hän otti piiraan ja siirtyi Bobin takana olevan kiven taakse piilon, etteivät McKenziet vain huomaisi häntä Hän kääri huivinsa tiukasti päähänsä, niin, että kasvot jäivät suurimmaksi osaksi kangasrievun taa piiloon. Mustalaistyttö oli juuri asettunut, Bobin ja kiven takana oli yllättävän mukavaa, hän oli juuri ottanut taas sormillaan palan herkullista piirasta, kun jostain tupsahti oranssi-valkea kissa. Kissa oli hieman likainen, mutta se ei Zoraa häirinnyt, hänkin oli likainen. Kissa tuli pökkimään hänen jalkaansa ja Zora koitti työntää sitä kauemmas. "Et saa paljastaa minua, mene siitä", Zora sanoi hiljaa, mutta kissa ei tehnyt elettäkään, siirtyäkseen pois. Zora huokaisi syvään, tämä tästä vielä puuttuisi, että mokoma kissa saisi hänet pulaan, eikä siitä mennytkään kuin hetki, kun Gabrielkin tupsahti paikalle, kissan perässä. Zora koitti painautua kiven taakse, mutta se lieni jo turhaa, sillä kivi ei ollut tarpeeksi iso.
Tyttö katsoi hevosen ja kiven takaa, tuttua poikaa, huokaisten syvään. Hän yritti työntää kissaa kauemmas, mutta tämä tuli vain lähemmäs, mikä oli Zorasta hyvin epämieluisaa, vaikka pitikin kissoista. Lopulta tyttö otti kissan käteensä ja toiseen suuntaan katsoen, vei sen pojalle ja mutisi: "Ota kissasi ja häivy."
Hän saattoi vain siinä tilanteessa toivoa, ettei poika muistanut hänen vaatteitaan, mistään aiemmin, saatikka silmiään ja ääntään, vaikka he olivat olleet jonkn verran tekemisissä. Hänellä ei ollut enää minkäänlaista halua palata koulumaailmaan.
Isää oli ikävä ja pikkuisia, mutta Tom oli liian altis muiden lasten jutuille ja vaikka tämä ei enää haukkumasanoja ladellut, niin lällätteli Zoran lukutaidottomuutta ja arkuutta, samalla tavalla kuin muut lapset koulussa. Zoran hermot eivät enää jaksanet sitä pilkallista lällyttelyä, lukutaidottomuudesta, rääsyistä ja arkuudesta, hän ei ollut enää moneen päivään kyennyt katsomaan isää silmiin, koska tunsi pahasti pettäneensä tämän, kun ei vain oppinut lukemaan, vaan mieluummin karkasi koulusta. Hänen lapsensielunsa oli muiden lasten ja muutaman aikuisenkin toimesta revitty riekaleiksi, turhilla pilkkalauluilla. Hänestä tuntui, ettei hän koskaan saisi kuulua mihinkään, perheeseen hän olisi saanut kuulua, mutta niin pahasti hänen mielensä ja sielunsa oli revitty, ettei hänelle muut suoneet iloa kuulua edes Steven perheeseen. Viimeistään rva Olesenin puheet, siitä kuinka hän käytti väärin hyväkseen leskimiehen hyvyyttä ja tuotti tälle pelkkää tuskaa, saivat tytön tekemään päätöksen, että hänen oli poistuttava ympäristöstä, jonne kukaan ei häntä kuulemma halunnut. Rva Olesen oli jopa vakuuttanut, että Steve vain hyvää hyvyyttään antoi tytön uskoa näin, vaikka todellisuudessa mieskään ei halunnut mustalaisrottaa pilaamaan perheensä elämää enempää.
RE: WHEN THE SITUATION REQUIRES - Gabriel McKenzie - 08-04-2020
"Kiitos," Gabriel sanoi ottaessaan kissan vastaan ja lähti takaisin, mutta muutaman metrin päässä poika pysähtyi katsomssn tsskseen. Tyttö oli kuulostanut ja vaikuttanut muutenkin tutulta, mutta melko etäisesti. Hevosta hän ei tunnistanut lainkaan, ja niitä nyt muutenkin näki joka puolella joka päivä.
"Voi, Gabe, mitä minä sanoin?" Elizabeth huokaisi saavuttaessaan pojan jonka perään hän oli lähtenyt päätettyään ettei luottanut tenavan harkintakykyyn.
"Se on kuivaa likaa, äiti," Gabriel vastasi kääntäessään huomionsa ylös. Elizabeth ei sen enempää tarttunut asiaan sillä Benny kehräsi tyytyväisenä pojsn sylissä ja hieroi poskeaankin vekaran kasvoja vasten mikä oli selvä merkki siitä että kissa oli terve. Tärkeintä kun oli ettei poika koskenut lemmikkiin jolla oli rabies.
"Hyvä on, jatketaan sitten matkaa," nainen totesi pehmeästi ja taputti pojan selkää pari kertaa. Hän katsahti ympärilleen josko Jeremy sattuisi olemaan veljensä seurana, mutta yhtään toista kissaa ei näkynyt. Sen sijaan hevonen pisti silmään sillä oli hieman epätavallista että joku parkkeeraa hevosensa johonkin muualle kuin jonkun rakennuksen läheisyyteen.
"Zora? Oletko se sinä?" nainen kysyi positiivisen yllättyneeseen sävyyn nähdessään vilauksen tutunoloisista vaatteista jonka tyyliä hän oli viime vuoden aikana nähnyt vain yhden ihmisen yllä ja yhdistettynä tutunnäköiseen hevoseen hän oli melko varma että kyseessä oli ystävänsä tyttö, joten hän jatkoi perään välittömästi.
"Oletteko kaikki täällä. me emme nähneet ketään keskustassa? Meillä kotona on vain Charlie, jos yrititte sieltä tavoittaa," hän jatkoi iloiseen sävyyn arvellen että Correynet olivat ehkä jostain syystä tulleet Burnsiin yllättäen eivätkä ehtineet etukäteen ilmoittaa. He olivat tavanneet Steven perheineen viimeksi keväällä kun he olivat kyläilleet Walnut Grovessa kolmisen päivää. Yllätysvisiitit kesäkuukausina olivat toki hyvin epätodennäköisiä mutta eivät mahdottomia, Correyneilla kun oli kaksi renkiä. Silti, tilanne tuntui Elizabethista hieman oudoöta ja hänen ilmeensä muuttui hieman hämmentyneen huolestuneeksi, koska miksi Zora ei vain sanoisi hei avoimesti? Eiväthän he enää niin tuntemattomia olleet ettei edes tervehtiä uskaltaisi. Perheet olivat tavanneet vain kahdesti ensitapaamisen jälkeen, kummallakin kerralla kolme päivää. Joko tyttö ei ollut Zora tai jokin oli huonosti. Gabrielin ilme oli puolestaan kirkas kun hän tiedosti miksi tyttö oli vaikuttanut tutulta. Poika oli nytemmin okei Zoran suhteen, nyt kun hän oli vakuuttunut ettei mustalaistytöllä ollut pelottavia taikavoimia.
RE: WHEN THE SITUATION REQUIRES - Zora Correyne - 08-04-2020
Zora katsoi naista silmiin, ollen tavallaan ehkä helpottunut, mutta silti hyvin epävarma. Hän oli oppinut jo luottamaan tähän hieman. "Minä... minä..." Zora änkytti ja hänen äänensä saattoi siitä tunnistaa. "Minä...", hänen katseensa liikkui hyvin epävarmasti naisesta lapseen ja taas naiseen. "Karkasin", tyttö sanoi lopulta niin hiljaa, että sen saattoi juuri ja juuri kuulla, jos kuunteli tarkasti.
Kyyneleet vierähtivät poskille, häntä kadutti että oli aiheuttanut lisäongelmia, hevosvarkaudella (joka tosin oli hänen omansa) tai no ainakin luvatta sen kanssa lähteminen karkumatkalle, mutta hän ei ollut nähnyt parempia ratkaisuja. Jos kerran isä oikeasti piti häntä vain pakon edessä, eikä Zora oppinut edes lukemaan, mitä järkeä missään oli. Tyttö vain tuijotti tyhjästi eteensä ja kyynelehti, hän piti itseään kauhean pahana, aivan kuin mustalaiset ja kaikki muutkin. Hän yritti ajatella jotain hyvää, mutta jos rva Olesenin mukaan isän osoittama rakkaus oli vain teeskentelyä, ei edes se saisi palaamaan tämän luokse. Tytön katse kohdistui taas naiseen kun itkun sekainen ääni sopersi: "Rva Olesen sanoi, että isä säälistä piti minua, enkä minä oppinut edes lukemaan, vaikka yritin, enkä osaa yhtään mitään, miten hän voisi pitää tällaisesta rotasta."
RE: WHEN THE SITUATION REQUIRES - Gabriel McKenzie - 09-04-2020
Elizabeth käänsi huomionsa poikaansa.
"Gabe, menehän Bennyn kanssa isin luo. Tulen pian perässä," hän sanoi ja kun poika lähti puolijuoksua kohti vankkureita, hän kääntyi takaisin tyttöön päin. Hänen sydäntä särki että lapsen itsetunto oli poljettu noin pahasti alas. Toivoa sentään vielä oli jos tyttö ei ollut itsetuhoinen. Elizabeth asteli rauhallisesti tytön luo ja otti tämän kädet omiinsa varmasti ja lempeästi, mutta niin kevyesti että ne saisi helposti vedettyä pois.
"Zora, kultaseni, kuuntele," hän puhui lämpimästi ja haki katsekontaktia. "Me emme olisi ystäviä kenenkään kanssa joka teeskentelee rakastavansa jotakuta. Me olemme tunteneet isäsi paljon kauemmin ja paremmin kuin rouva Oleson, ja voin vannoa että hän on väärässä."
Toki he olivat tunteneet Steven enimmäkseen lapsuudesta kahdenkympin paikkeille, mutta siihen mennessä ihmisen peruspersoona oli jo melkolailla valmis paketti. Joten vaikka he olivat vasta alkamassa tutustua uudelleen kypsinå aikuisina ja sitä oli aktiivisesti tehty vasta noin viikon päivät, hän oli täysin varma sanoissaan. Zoran he olivat tunteneet vain tuon viikon verran eikä sekään sisältänyt mitään syvempää tai kovin kattavaa tutustumista, mutta oli hän tyttöä sen verran päässyt sivusta seuraamaan että sai mieleensä edes jotain millä yrittää kohottaa mieltä ja itsetuntoa.
"Sinäkin opit kyllä lukemaan, kunhan löydät tarpeeksi vahvan motivaation. Ja jokaisella on jotain taitoja ja hyviä piirteitä, kuten sinulla esimerkiksi kaunis lauluääni ja halu laulaa ja tanssia. Se on todella hieno ja hyödyllinen piirre, koska sillä voi tuoda iloa ja lohtua omaan ja rakkaidensa elämään tuli mitä tahansa."
RE: WHEN THE SITUATION REQUIRES - Zora Correyne - 09-04-2020
Zoran epävarma katse seurasi kun Gabriel poistui kissansa kanssa ja kun Elizabeth pyysi lämpöisellä äänellä häntä kuuntelemaan pysähtyi tytön epävarma katse naisen silmiin, nyt hieman pidemmäksi aikaa.
Koskaan ennen hän ei ollut yhdenkään naisen silmiä katsonut, kuin tänään Elizabethin silmiin. Kun tämä tuttu ystävällinen nainen vakuutti, ettei hänen perheensä olisi missään tekemisissä sellaisen kanssa, joka teeskentelisi rakkautta, tuli omanlainen helpotus tytön mieleen.
Kuitenkin hänen omatuntonsa kolkutti aivan liikaa nyt tosin siitä, että hän oli uskonut rouva Olesonia joka ei tuntunut osaavan sanoa yhtäkään rehellistä sanaa.
"En minä voi enää palata. Kun karkasin, nyt minä viimeistään olen toiminut niin pahasti, ettei isä halua minua takaisin", Zora sanoi ja pyyhki silmiään, huuli väpättäen. "Ei kukaan halua tällaista, joka uskoo ihan kaikki valheet ja sitten vielä karkaa pois kotoa", Zora sanoi surkeana.
"Olen palkinnut isän kiltteyden vain olemalla kamala lapsi, kun en opi ja nyt karkasin. Ei hän voi haluta minua takaisin", tyttö jatkoi surkeana. Bob-hevonen tuli ja töytäisi turvallaan, Zoran selkää, hellästi ja hörähti hieman.
Tyttö kyllä uskoi sen mitä Elizabeth sanoi. "Miksi rouva Oleson valehtelee minulle aina?" tyttö esitti kysymyksen, johon tuskin oli yksiselkoista vastausta.
RE: WHEN THE SITUATION REQUIRES - Gabriel McKenzie - 09-04-2020
Hetken Elizabeth pohti asiaa ja yritti valita sanansa huolella. Hän ei halunnut tuomita ihmistä jota ei henkilökohtaisesti tuntenut ja oli tavannut vasta muutaman kerran lyhyesti. Jo niillä kerroilla oli toki käynyt selväksi että luokkaerot olivat hänelle merkityksellisiä sillä joka kerta kun hän tai Samuel astuivat Olsenien sekatavarakauppaan he saivat kirkkaasti paremman palvelun ja ystävällisemmän jutustelun kuin muut asiakkaat. Vaikutti siltä että rouva Oleson piti vertaisinaan kaikkia joiden arkipäivän vaatetuksesta näki että he olivat rikkaita tai ainakin varakkaita, ja katsoi enemmän tai vähemmän nenänvarttaan pitkin työväenluokkaa ja etenkin köyhiä. Ei hän ollut koskaan todistanut suoraa epäkohteliaisuutta tai muuta huonoa käytöstä ketään kohtaan, mutta ei hän yllättyisi vaikka kuulisi sellaisestakin. Ja mitä Zoran kertomasta saattoi päätellä rouva oli ilmeisesti pahemman luokan rasisti. Kumpikaan näistä ei toki välttämättä ollut naisen omaa syytä, jos hänet oli kasvatettu huonoin arvoin.
"En tiedä, mutta hän saattaa uskoa puhuvansa totta. Ehkä hän uskoo että vain koska hän ei itse siedä eri rotuja niin ei kukaan muukaan tosissaan voisi. Ainakin toivon niin, koska siten hänellä on toivoa muuttua ajan kanssa," Elizabeth lopulta vastasi. "Vaikka niinkin, moiset mölyt pitäisi pitää mahassaan. Rouva Oleson taitaa olla melko epämiellyttävä ihminen aika monelle. Ehkä, jos tarpeeksi moni osoittaa hänelle ystävällisyyttä ja huomaavaisuutta siitä huolimatta niin jotain tarttuu häneenkin," nainen jatkoi, toivoen ettei Zora täyttäisi sydäntään vihalla tai pelolla edes rouva Olesonia kohtaan.
"Isäsi on tosi vanha ystävämme. Tiedän että hän ymmärtää valintasi, ja haluaa sinut kotiin," hän yritti vakuuttaa minkä nyt ulkopuolisena pystyi ilman tietoa tilanteen koko kuvasta. Elizabeth vilkaisi vankkureille päin jossa Samuel piteli kissaa toisella kädellään itseään vasten ja toisella auttoi poikaa ylös viereensä istumaan. Päätös olisi toki Samuelin, mutta hän uskoi että mies olisi samaa mieltä joten hän uskaltautui tekemään tarjouksen kääntäessään huomionsa takaisin tyttöön.
"Olisimme todella iloisia, jos tulitit meidän vieraaksemme yöksi tai muutamaksi. Pääsisit suojaan säältä, ja saisit kunnon ruokaa ja mukavan pedin jossa nukkua."
Hän lisäsi vielä perään, "Ja, jos haluat voit purkaa sydäntäsi lisää."
Joskus oli helpompaa puhua vieraammille kuin omalle perheelleen, etenkin jos vielä epäili perheen rakkautta, mutta eivät he siihen painostaa aikoisi. Heidän puolestaan tyttö saisi halutessaan vaikka sulkeutua vierashuoneeseen jos siltä tuntui. Tärkeintä olisi saada lapsi turvaan ja suojaan ulkoa, ja syömään ravitsevia aterioita.
RE: WHEN THE SITUATION REQUIRES - Zora Correyne - 10-04-2020
Zoran huulten värähtely loppui hänen kuunnellessaan Elizabethin sanoja, eikä kyyneleitäkään tullut silmiin enää uusia. Naisen sanat rohkaisivat ja pelkästään jo tämän eleet olivat niin lempeät ja hyvät että Zoran mielen tuli pientä iloa.
Tyttö ei vieläkään täysin ymmärtänyt rouva Olesonin puheita, mutta oli kuitenkin ilahtunut ettei kaikki olleet hänen kaltaisiaan. Zora mietti hetken oliko tämä sekatavarakaupan omistajatar koskaan ollut hänelle ystävällinen, mutta sellaista hetkeä ei tullut mieleen.
Zora hieman hämmästyi Elizabethin sanoista, että he olisivat iloisia jos hän tulisi heille, hetken ajan tytön ruskeissa silmissä oli jopa hämmentynyt katse. "En... minä tiedä", hän sanoi hyvin epävarmalla äänellä. Hän kuitenkin hetken pohdinnan jälkeen sanoi hieman myöntyen: "En minä kyllä ollut ajatellut mitään tarkkaa, kun lähdin kotoa. En minä ollut edes suunnitellut missä minä yöt viettäisin tai mistä minä ruokaa saisin."
"Jos te ette pidä minua riesana niin kylä minä mielelläni tulisin, jos olet sitä mieltä että isä minut vielä huolii", hän lisäsi katsoen Elizabethin silmiin.
RE: WHEN THE SITUATION REQUIRES - Gabriel McKenzie - 12-04-2020
"Hienoa, ota hevosesi ja seuraa meitä," Elizabeth puristi hellästi tytön kättä ennen kuin kääntyi ja lähti takaisin tielle perhettään kohti. Toki he asuivat vain noin parinkymmenen minuutin kävelyn päässä tästä kohtaa hyvin helpon reitin päässä, jos keskustaan päästyään valitsi kirkon ohi länteen kulkevan tien. Mutta Corraynet olivat kyläilleet heillä vain kerran, viime joulun aikaan, ja eri suuntaan johtavia teitä oli monia joten hän ei olettanut Zoran muistavan missä heidän talonsa sijaaitsi.
Vankkureille palattuaan hän täydensi miehelleen Gabrielin jo alustaman tilanteen tiedot, ja nousi viereen. Gabriel olisi halunnut taas äidin syliin, mutta Elizabeth käski istumaan heidän väliinsä. Näin olisi mukavampi kissan kanssa, ja koska nämä vankkurit olivat perhekokoa eteen mahtui hyvin kolmekin aikuista tai tässä tapauksessa kaksi aikuista, pieni lapsi ja kissa. Zorakin olisi vielä mahtunut ongelmitta, mutta koska tytöllä oli hevonen mukana he eivät edes ehdottaneet sitä. Varmistettuaan että Zora oli valmis lähtöön he jatkoivat matkaa. Kilometrin verran keskustaan, missä he pysähtyivät hetkeksi postirakennuksen edessä. Elizabeth vaihtoi kuskin paikalle Samuelin astellessa postitoimistoon.
"Jatketaan me matkaa, Zora. Ei ole enää kuin vähän yli kilometri meille. Samuel jää lähettämään isällesi viestin että olet täällä ja kunnossa," hän sanoi, ensin varmistettuaan että tyttö oli yhä mukana eikä muuttanut mieltään.
Astuessaan postitoimistoon Samuel vastasi tiskin takana papereiden kanssa puuhaavan nuoren miehen tervehdykseen, vilkaisten tämän suuntaan, mutta keskittyi tarkastamaan lompakkonsa tilanteen aiemman ostosreissun jäljiltä. Hän pyrki pitämään useita kymmeniä dollareita jatkuvasti lompakossaan juurikin jotta ei tarvitsisi käydä pankin kautta aina jos tarvitsi suuren määrän rahaa mikä ei ollut kovin harvoin sillä sähke oli paras yhteydenpito New York Cityn hotelliinsa, ja lisäksi vaatteet, kankaat ja kengät joita hän perheelleen kustansi olivat kalliita, samoin ruokatarpeet nylyään. Juuri nyt hän löysi lompakkonsa sisältä noin 30 dollaria, (690 dollaria nykyrahassa), joten selkeään sähkeeseen olisi varaa ilman pankkivisiittiä eikä välttämättä tarvitsisi käydä senkään jälkeen ennen kuin ensi viikolla aikaisintaan.
Joskus Samuelista tuntui kiusalliselta asua täällä pienessä maalaiskaupungissa, kun suurin osa asukkaista ja ympäristössä asuvista kitui syvässä köyhyydessä ja nälässä samalla kun hänellä oli rahaa enemmän kuin mitä ikinä pystyisi täällä käyttämään. Hän tienasi yhdessä viikossa 2-4 kertaa sen mitä työväen luokkaan kuuluvat tienasivat kahdessa tai viidessä vuodessa normaalisti kun Minnesotan talous ei ollut tuholaisten romahduttama. Kiusaantuneisuuden tunne saattoi olla turha sillä hän ei rahoillaan leveillyt vaan rikkaus näkyi ulospäin vain arkipäiväisissä asioissa järjellisessä määrin, kuten vaatetuksessa ja vankkureiden laadussa ja siinä että heillä oli niitä kahdet, ja siinä että he pystyivät ostamaan kauppareissulla mitä tahansa. Kotitalossaan toki se näkyi vaikka kuinka, mutta siitä hän ei välittänyt sillä tottahan yksityinen koti sai näyttää miltä tahansa oli ulkomaailman tilanne mikä vain.
Hän myös pyrki auttamaan. Hän kävi usein Sleepy Eyessa ja New Ulmissa ostosreissuilla tai palveluissa joita Burnsissä ei ollut, mutta ensisijaisesti hän pyrki tukemaan paikallisia sekatavarakauppoja tekemällä isojakin tilauksia heidän kauttaan. Ja koska hänellä oli varaa tilata karjalleen hyvälaatuista ja riittävän määrän ruokaa naapuri-osavaltiosta eli hänen tilansa maidon ja kananmunien tuotto oli pysynyt normaalina, hän lahjoitti niitä kaikkein eniten tarvitseville naapureilleen ja ystävilleen. Varsinaista rahaa Samuel ei lahjoittanut tai edes lainannut muutoin kuin jos joku oli todella epätoivoisessa tarpeessa esimerkiksi oman tai perheenjäsenensä terveydentilan puitteissa tarviten lääkäriä tai lääkettä. Näin pahassa taloudessa ei voinut alkaa lahjoittamaan rahaa joka puolelle joka asiaan, muuten ovella olisi jatkuvasti ja loputtomasti avunpyytäjiä. Hän lahjoitti kyllä rahaa hyväntekeväisyysjärjestöille, mutta ei ollut vielä kuullut sellaisesta joka auttaisi suoraan maaseudun ihmisiä joiden joukossa hän eli.
Usein rukouksissaan Samuel ja Elizabeth muistivat kiittää Jumalaa siitä että Hän oli suonut miehelle lahjakkuuden ja mahdollisuuden rakentaa niin menestyksekäs yläluokan bisnes ja että New Yorkin osavaltio jossa se sijaitsi ei ollut kärsinyt mitään tällaista ja pyysivät siunaamaan liiketoimia jatkossakin hyvällä menestyksellä, mutta ennen kaikkea heitä ja rakkaitaan hyvällä terveydellä ja ystävillä. Samuel muistutti itseään tästä kaikesta, ei ylpeänä vaan laannuttaakseen välillä kohoavaa kiusaantuneisuutta muistamslls että ei hän perheineen pistänyt ihmisten silmään välttämättä huonolla tapaa.
Mies huokaisi hiljaa, talletti lompakkonsa takaisin housujensa taskuun, ja siirtyi sivupöydän ääreen jolla oli tarjolla sähkelomakkeita ja kyniä. Hän valitsi lyijykynän ja jäi pohtimaan mitä olisi tärkeintä sanoa. Vaikka varaa olisi pitkäänkin sähkeeseen niin turhat yksityiskohdat olivat silti turhia, ja mitä lyhempi viesti sitä nopeammin se lähettyisi ja käännettäisiin takaisin englanniksi. Todennäköisesti siellä jo arveltiin että tyttö oli karannut kun hevonenkin oli poissa. Minuutin verran pohdittuaan hän kirjoitti:
Zora on täällä ja kunnossa. Meidän luona. Hän ei ole varma haluatko hänet takaisin. Tule milloin vain voit.
Samuel
Vastaanottajan postitoimistoksi hän merkitsi Walnut Grove. Vastaanottajan kenttään Stewart Corrayne, 2 mailia pohjoiseen. Samuel lukaisi viestin vielä kerran, samalla laskien sanamäärän ja siirtyi lopulta asiontipöydän luo.
"Yhdeksäntoista sanaa, kaksikymmentäviisi mailia? Se tekisi 14 dollaria ja 12 penniä," nuori mies teki nopean laskutoimituksen. Maksettuaan tasarahalla Samuel kiitti ja poistui ulos, postin työntekijän alkaessa lähettää sähkettä. Kello oli vasta viisi joten postitoimistot palvelivat vielä ainakin tunnin. Samuel toivoi että kaikki menisi hyvin. Että Walnut Groven päässä olisi joku joka tuntee morse-aakkoset hyvin eikä joutuisi kääntämään viestiä muutamaa minuuttia pidempään, ja joku joka tietäisi jo valmiiksi missä Correynejen koti sijaitsi eikä joutuisi etsimään sitä suuntaohjeen kanssa, ja että Steve olisi kotona eikä juuri etsimässä Zoraa. Niin viesti voisi olla perillä jopa noin viidessätoista tai kahdessakymmenessä minuutissa tästä hetkestä, jos lähetti ymmärsi viestin kiireellisyyden ja otti hevosen. No, joka tapauksessa sähke saavuttaisi Steven tänään.
Samuel päätti käväistä vielä postitoimiston viereisessä sekatavarakaupassa. Sähkettä kirjoittaessaan hän oli muistanut unohtaneensa ostaa paperiarkkivihkoja. Gabriel oli piirrellyt kaikki tyhjäksi, jopa ne jotka hän oli varannut kirjeitä varten. Itse asiassa kirjekuoriakin pitäisi innokkaan pikku taiteilijan jäljiltä ostaa.