When the situation requires

[Zora Correyne]

Zora katsoi naista silmiin, ollen tavallaan ehkä helpottunut, mutta silti hyvin epävarma. Hän oli oppinut jo luottamaan tähän hieman. "Minä... minä..." Zora änkytti ja hänen äänensä saattoi siitä tunnistaa. "Minä...", hänen katseensa liikkui hyvin epävarmasti naisesta lapseen ja taas naiseen. "Karkasin", tyttö sanoi lopulta niin hiljaa, että sen saattoi juuri ja juuri kuulla, jos kuunteli tarkasti. 
Kyyneleet vierähtivät poskille, häntä kadutti että oli aiheuttanut lisäongelmia, hevosvarkaudella (joka tosin oli hänen omansa) tai no ainakin luvatta sen kanssa lähteminen karkumatkalle, mutta hän ei ollut nähnyt parempia ratkaisuja. Jos kerran isä oikeasti piti häntä vain pakon edessä, eikä Zora oppinut edes lukemaan, mitä järkeä missään oli. Tyttö vain tuijotti tyhjästi eteensä ja kyynelehti, hän piti itseään kauhean pahana, aivan kuin mustalaiset ja kaikki muutkin. Hän yritti ajatella jotain hyvää, mutta jos rva Olesenin mukaan isän osoittama rakkaus oli vain teeskentelyä, ei edes se saisi palaamaan tämän luokse. Tytön katse kohdistui taas naiseen kun itkun sekainen ääni sopersi: "Rva Olesen sanoi, että isä säälistä piti minua, enkä minä oppinut edes lukemaan, vaikka yritin, enkä osaa yhtään mitään, miten hän voisi pitää tällaisesta rotasta."