KEKSINNÖT
~ Lelut olivat puusta, posliinista, tinasta, lyijystä, metallista tms., (muovia ei ollut olemassakaan ja kumia oli hyvin vähän.) Nukkejen päät olivat yleensä posliinista yhdistettynä nahasta, puuvillakankaasta, puusta tai paperimassasta tehtyyn kehoon. Etenkään köyhillä lapsilla ei ollut paljon leluja ellei perhe osannut tehdä itse, sillä ne olivat aina käsityötä ja siksikin kalliita. Metallilsta tehdyt lelut olivat yleisempiä kuin puulelut, 1800-luvun viimeisellä puoliskolla. Mitä hienompi materiaali sen kalliimpi lelu, eli nahkaa, lasia tai posliinia esimerkiksi.
Varakkaiden ja rikkaiden perheiden lapset saattoivat omistaa myös kuparista, lasista, tai jopa hopeasta tehtyjä leluja. Myös lelut kuten keinuhevoset, nukketalot, Nooan arkit, ja kortti- ja lautapelit olivat varakkaiden lasten iloja. Toki joitain noista pystyi tekemään itse kotona jos oli aikaa, taitoa ja varaa - mutta kaupoista sai tietenkin hienompia ja parhainta laatua. Liikkuvia leluja ei ollut ennen kuin 1890-luvulla.
Pehmolelut olivat harvinaisia. Niitä ei myyty kaupoissa, koska idea ei ollut vielä yleinen eikä siis levinnyt lasten tietoisuuteen ja suosioon. Ne harvat jotka tulivat ajatelleeksi tehdä sellaisia ja omasivat piirto- ja ompelutaitoa tarpeeksi, valmistivat sen puuvillakankaasta, huovasta, tai vuohenvillakankaasta, taii kutoivat/virkkasivat muusta villasta. Vuohenvilla-kangas oli todella kallista, siihen oli varaa vain rikkailla koska se tehtiin Angora-vuohen villasta joita tuotiin USA:han hyvin vähän. Pehmoeläimiä ei vielä ajateltu tehdä räikeän persoonallisin tyylein vaan ne muistuttivat ko. oikeaa eläintä.
Mitään erillisiä neniä ei ollut vaan ne kirjailtiin samalla tavalla kuin suut ja kynnetkin. Silmät tehtiin joko kengännapeista, tai lasista jos oli varakas ja halusi vielä lisää realistisuuden tuntua. Täytteenä saattoi olla heinää, sahanpurua, puuvillaa, ja/tai kankaanpaloja. Pehmoeläimestä sai siis halutessaan tehtyä melko pehmeän ja halattavan mutta ei lähellekään samaa pehmeyttä kuin nykyaikaisilla materiaaleilla, sen enempää päällypuolen kuin täytteenkään suhteen. Koska pehmolelut olivat yksityisten äitien/isoäitien perheelleen valmistamia ja niinkin harvinaista, ei ollut olemassa kahta samanlaista.
~ Vain rikkailla oli sisävessat jo 1800-luvun alkupuolella, ja sen loppupuolella melkein kaikilla keskiluokkaan kuuluvilla oli ne. Työväenluokka joutui käyttämään ulkohuuseja pitkälle 1900-lukua.
Kirjoituskone - myyntiin vuonna 1874
Korvasuojalaput -1873
Äänisoitin - 1877
* Äänisoitin joka nauhoitti ja toisti ääntä tuli markkinoille joulukuussa 1877. Se toimii tinapaperiin käärityllä metalli-sylinterillä joten se ei tuota tarpeeksi hyvää äänenlaatua mihinkään kaupalliseen tai ammatilliseen tarkoitukseen. Se äänittää kaksi minuuttia kerralla. Joten se on vain uutuudenviehätyksellä myyvä tuota joka tuo keksijälleen vain pientä myyntivoittoa.
Ompelukone (kotikäyttöön sopivassa koossa) – 1851
Piikkilanka -1873
Puhelin – 1876
* Puhelinlinjoja kulki vain suurissa, satojen tuhansien asukkaiden kaupungeissa.
* Puhelut yhdistyivät manuaalisesti operaattorin kautta. Walnut Grovessa Olesonien kaupan kautta, rva. Olesonin toimesta joka myös salakuunteli ihmisten keskusteluja. Puhelimet ja etenkin puhelut olivat kallista hyötyä.
Lennätin/Sähke-kirje - 1846
Ensimmäinen kaupallinen lennätin linja avattiin tuona vuonna. Ensimmäiset pari vuosikymmentä se kattoi vain maan itäosan kaupungit ja suurkaupungit. Vuonna 1861 se alkoi yhdistää idän länteen. Se siirtää kuusitoista sanaa minuutissa, ja sen jälkeen ihmisen on käännettävä se englanniksi ennen kuin se voidaan toimittaa vastaanottajalle. Vain kaupalliset yritykset ja rikkaat yksityishenkilöt voivat lähettää sähkeen ja jopa he lähettävät todennäköisesti vain, jos on kiireellinen tarve saada viesti perille, koska se on erittäin kallista. Se veloitetaan sanamäärän mukaan, (kymmenen sanan minimiveloitus) ja lisäksi varsinaisesta lähettämisestä veloitetaan per maili. Esimerkiksi kymmenen sanaa tai lyhyempi sähke 25 mailin (40 km) päähän maksaa 7,40 dollaria + 5,5 penniä. Se on aikajanallamme sama kuin 150-200 dollaria + 1-1,50 dollaria nykyään. Näin ollen pidemmät viestit satojen tai tuhansien mailien/kilometrien päähän maksaa tuhansia dollareita nykyrahassa.
~ Lelut olivat puusta, posliinista, tinasta, lyijystä, metallista tms., (muovia ei ollut olemassakaan ja kumia oli hyvin vähän.) Nukkejen päät olivat yleensä posliinista yhdistettynä nahasta, puuvillakankaasta, puusta tai paperimassasta tehtyyn kehoon. Etenkään köyhillä lapsilla ei ollut paljon leluja ellei perhe osannut tehdä itse, sillä ne olivat aina käsityötä ja siksikin kalliita. Metallilsta tehdyt lelut olivat yleisempiä kuin puulelut, 1800-luvun viimeisellä puoliskolla. Mitä hienompi materiaali sen kalliimpi lelu, eli nahkaa, lasia tai posliinia esimerkiksi.
Varakkaiden ja rikkaiden perheiden lapset saattoivat omistaa myös kuparista, lasista, tai jopa hopeasta tehtyjä leluja. Myös lelut kuten keinuhevoset, nukketalot, Nooan arkit, ja kortti- ja lautapelit olivat varakkaiden lasten iloja. Toki joitain noista pystyi tekemään itse kotona jos oli aikaa, taitoa ja varaa - mutta kaupoista sai tietenkin hienompia ja parhainta laatua. Liikkuvia leluja ei ollut ennen kuin 1890-luvulla.
Pehmolelut olivat harvinaisia. Niitä ei myyty kaupoissa, koska idea ei ollut vielä yleinen eikä siis levinnyt lasten tietoisuuteen ja suosioon. Ne harvat jotka tulivat ajatelleeksi tehdä sellaisia ja omasivat piirto- ja ompelutaitoa tarpeeksi, valmistivat sen puuvillakankaasta, huovasta, tai vuohenvillakankaasta, taii kutoivat/virkkasivat muusta villasta. Vuohenvilla-kangas oli todella kallista, siihen oli varaa vain rikkailla koska se tehtiin Angora-vuohen villasta joita tuotiin USA:han hyvin vähän. Pehmoeläimiä ei vielä ajateltu tehdä räikeän persoonallisin tyylein vaan ne muistuttivat ko. oikeaa eläintä.
Mitään erillisiä neniä ei ollut vaan ne kirjailtiin samalla tavalla kuin suut ja kynnetkin. Silmät tehtiin joko kengännapeista, tai lasista jos oli varakas ja halusi vielä lisää realistisuuden tuntua. Täytteenä saattoi olla heinää, sahanpurua, puuvillaa, ja/tai kankaanpaloja. Pehmoeläimestä sai siis halutessaan tehtyä melko pehmeän ja halattavan mutta ei lähellekään samaa pehmeyttä kuin nykyaikaisilla materiaaleilla, sen enempää päällypuolen kuin täytteenkään suhteen. Koska pehmolelut olivat yksityisten äitien/isoäitien perheelleen valmistamia ja niinkin harvinaista, ei ollut olemassa kahta samanlaista.
~ Vain rikkailla oli sisävessat jo 1800-luvun alkupuolella, ja sen loppupuolella melkein kaikilla keskiluokkaan kuuluvilla oli ne. Työväenluokka joutui käyttämään ulkohuuseja pitkälle 1900-lukua.
Kirjoituskone - myyntiin vuonna 1874
Korvasuojalaput -1873
Äänisoitin - 1877
* Äänisoitin joka nauhoitti ja toisti ääntä tuli markkinoille joulukuussa 1877. Se toimii tinapaperiin käärityllä metalli-sylinterillä joten se ei tuota tarpeeksi hyvää äänenlaatua mihinkään kaupalliseen tai ammatilliseen tarkoitukseen. Se äänittää kaksi minuuttia kerralla. Joten se on vain uutuudenviehätyksellä myyvä tuota joka tuo keksijälleen vain pientä myyntivoittoa.
Ompelukone (kotikäyttöön sopivassa koossa) – 1851
Piikkilanka -1873
Puhelin – 1876
* Puhelinlinjoja kulki vain suurissa, satojen tuhansien asukkaiden kaupungeissa.
* Puhelut yhdistyivät manuaalisesti operaattorin kautta. Walnut Grovessa Olesonien kaupan kautta, rva. Olesonin toimesta joka myös salakuunteli ihmisten keskusteluja. Puhelimet ja etenkin puhelut olivat kallista hyötyä.
Lennätin/Sähke-kirje - 1846
Ensimmäinen kaupallinen lennätin linja avattiin tuona vuonna. Ensimmäiset pari vuosikymmentä se kattoi vain maan itäosan kaupungit ja suurkaupungit. Vuonna 1861 se alkoi yhdistää idän länteen. Se siirtää kuusitoista sanaa minuutissa, ja sen jälkeen ihmisen on käännettävä se englanniksi ennen kuin se voidaan toimittaa vastaanottajalle. Vain kaupalliset yritykset ja rikkaat yksityishenkilöt voivat lähettää sähkeen ja jopa he lähettävät todennäköisesti vain, jos on kiireellinen tarve saada viesti perille, koska se on erittäin kallista. Se veloitetaan sanamäärän mukaan, (kymmenen sanan minimiveloitus) ja lisäksi varsinaisesta lähettämisestä veloitetaan per maili. Esimerkiksi kymmenen sanaa tai lyhyempi sähke 25 mailin (40 km) päähän maksaa 7,40 dollaria + 5,5 penniä. Se on aikajanallamme sama kuin 150-200 dollaria + 1-1,50 dollaria nykyään. Näin ollen pidemmät viestit satojen tai tuhansien mailien/kilometrien päähän maksaa tuhansia dollareita nykyrahassa.
Signature