PERHE-ARVOT JA LAIT
Laki ja asenne oli että miehen kuuluu elättää perheensä ja on ylipäätään perheen pää. Naisia kyllä kunnioitettiin naisina hyvinkin paljon, mutta naisten asema oli todella epätasa-arvoinen, joskin 1800-luvun puolivälistä eteenpäin pikkuhiljaa pala palalta feministi-liikkeiden myötä alkoi tasa-arvoistua.
Naisten tärkeimpänä roolina pidettiin vaimoutta ja äitiyttä. Maatiloilla miehet tekivät raskaat työt ja kaupat, naiset puolestaan ruoanlaiton, siivouksen, eläimistä huolehtimisen, valmistivat kynttilöitä, vaatteita yms. ja kaikenlaisen muun kodinhoitoon ja perheen käytännön tarpeista huolehtimisen.
Naisilla ei ollut lain silmissä juuri mitään oikeuksia, vaan aviomies ja vaimo olivat yksi henkilö: mies oli laillinen henkilö, mutta nainen ei. Naiset eivät voineet edes periä omaisuutta, allekirjoittaa sopimuksia, tai äänestää vaaleissa. Naimisiin mennessä naisen kaikki henkilökohtainen omaisuus siirtyi tämän aviomiehen omaisuudeks. Avioeron myötä omaisuus ja 16-vuotiaiden ja sitä vanhempien alaikäisten lasten huoltajuus jäi automaattisesti miehelle. Vaikka etenkin maatalousyhteisöissä naisen panos oli elintärkeä perheen selviytymiselle, lain silmissä aviomies omisti jopa vaimonsa ja lapsensa samalla tavalla kuin materiaalisen omaisuutensa. Nainen ei voinut hakea avioeroa ilman aviomiehensä suostumusta ja jos mies päätti lähettää lapset orpokotiin tai työtaloon ei nainen voinut laillisesti tehdä asialle mitään.
Avioero oli harvinaista, koska se oli kallis ja aikaa vievä prosessi ja yhden osapuolen täytyi pystyä todistamaan että toinen oli tehnyt jotain niin vahvasti ja vakavasti väärää, että avioliitto olisi pakko lopettaa. Laki oli niin tiukka lähinnä kristinuskon avioitumisen pysyvyyden periaatteesta "kunnes kuolema teidät erottaa".
Naimisiin sai mennä 15-vuotiaana, jos tytön isä antoi luvan. Oli tytär minkä ikäinen tahansa niin hyviin tapoihin kuului pyytää lupa tämän isältä, joskin 21-vuotiaan ja sitä vanhemman naisen isä ei enää laillisesti voinut estää eikä pakottaa avioliittoa.
Tästä lakitilanteesta ja myös sosiaalisesta "mies on perheen pää ja nainen kodinhengetär"-näkemyksestä huolimatta, isät ja äidit yleensä kasvattivat lapsensa yhdessä. Mutta isä sanoi yleensä aina viimeisen sanan kaikissa päätöksissä. Toki perhedynamiikassa poikkeuksiakin oli persoonista ja/tai lakituntemuksesta riippuen, mutta tuo oli lainmukainen, yleinen ja hyväksytyin perhekuvio.
Lain mukaan vanhemmalla/huoltajalla oli oikeus kurittaa lastaan kuten katsoi sopivaksi. Lasten ruumiillinen kuritus isän, äidin tai muun laillisen huoltajan toimesta oli yleistä ja sosiaalinen hyväksyntä korkeaa--suorastaan, jos joku ei lainkaan piiskannut lastaan tai teki niin äärimmäisen harvoin (toimi tuo kurituskeino kyseiseen lapseen tai ei) niin useimmat pitivät kyseistä vanhempaa/huoltajaa outona tai vähintäänkin aivan liian lempeänä kurinpidossa.
Kuitenkin, pahoinpitelyksi menevästä kurituksesta saattoi joutua oikeuden eteen ja saada tuomion, ja mahdollisesti menettää lapsensa huoltajuuden. Mitään määritelmää pahoinpitelylle lain tekstissä ei ollut. Yleisesti ottaen hirmuinen hakkaaminen, perustarpeiden laiminlyönti, ja julma henkinen kuritus katsottiin pahoinpitelyksi. Mutta se menikö kuritus pahoinpitelyksi päätettiin tapauskohtaisesti oikeussalissa mikäli tapaus sinne asti päätyi. Tavallinen selkäsauna pakaroille mustelmiakin tuottaen ei yksinään yleensä lukeutunut pahoinpitelyksi--paitsi jos rike oli tosi vähäinen tai lapsi hirmuisen nuori. Koska miehet omisitavt vaimonsa samaan tapaan kuin lapsensa ja minkä tahansa elottoman omaisuuden, heillä oli oikeus ruumiillisesti kurittaa myös vaimojaan mikä tosin ei ollut kovin yleistä.
Lastensuojelupalveluja ei ollut olemassa ennen vuotta 1875 jolloin New Yourk Cityyn perustettiin ensimmäinen ja seuraavien vuosikymmenten aikana ympäri Yhdysvaltoja nousi kolmisen sataa lisää. Mutta todella monissa kaupungeissa ja etenkin maaseutualueilla asuvilla ei ollut mahdollisuutta pyytää niiltä apua paljon jos lainkaan. Näillä alueilla pahoinpidelty lapsi saattoi saada apua ystäviltä, naapureilta, poliisilta/sheriffiltä ja oikeustalolta.
Naisten oikeuksien parannuksia
--> Vuodesta 1839 lähtien muutamissa osavaltioissa kirjoitettiin laki joka salli naisen omistaa jotain omissa nimissään, mutta se ei juuri vapautta tuonut sillä tämä koski vain perintöomaisuutta. Ja siinä missä naisella oli oikeus kieltäytyä myymästä sitä, naimisissa oleva ei saanut myydä tai muokata sitä ilman aviomiehensä suostumusta.
--> 1869 yllä mainittu laki astui voimaan Minnesotassa. Samalla naisen sallittiin ansaita omaa rahaa ja käyttää sen miten tahtoi, jos aviomies antoi luvan työskennellä kodin ulkopuolella. Mutta, koska kaikki muu paitsi perintöomaisuus kuului yhä aviomiehelle niin mitä tahansa nainen hankki omilla rahoillaan siirtyi yhä automaattisesti aviomiehen lailliseksi omaisuudeksi ja hallintaan eli tuokaan lisäoikeus ei lopulta vapauttanut koska aviomies yhä hallitsi mitä hankinnoista vaimonsa sai ja ei saanut pitää.
--> 1874 Minnesota salli naimisissa olevan naistenkin tehdä vaihtokauppaa omissa nimissään olevalla perintöomaisuudella.
---> 1845 astui voimaan lakipykälä-muutos jonka mukaan alle 7-vuotiaiden lasten huoltajuus annettiin automaattisesti äidille, avioeron yhteydessä. 1877 lähtien tuo ikä nostettiin 16-vuotiaaseen.
* Muun ikäiset yhä automaattisesti isälle.
* * "Lapselle paras vaihtoehto" nousi esiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1895 huoltajuuskiistassa, mutta sitä ei sovellettu lakiin ennen kuin sata vuotta myöhemmin.
Laki ja asenne oli että miehen kuuluu elättää perheensä ja on ylipäätään perheen pää. Naisia kyllä kunnioitettiin naisina hyvinkin paljon, mutta naisten asema oli todella epätasa-arvoinen, joskin 1800-luvun puolivälistä eteenpäin pikkuhiljaa pala palalta feministi-liikkeiden myötä alkoi tasa-arvoistua.
Naisten tärkeimpänä roolina pidettiin vaimoutta ja äitiyttä. Maatiloilla miehet tekivät raskaat työt ja kaupat, naiset puolestaan ruoanlaiton, siivouksen, eläimistä huolehtimisen, valmistivat kynttilöitä, vaatteita yms. ja kaikenlaisen muun kodinhoitoon ja perheen käytännön tarpeista huolehtimisen.
Naisilla ei ollut lain silmissä juuri mitään oikeuksia, vaan aviomies ja vaimo olivat yksi henkilö: mies oli laillinen henkilö, mutta nainen ei. Naiset eivät voineet edes periä omaisuutta, allekirjoittaa sopimuksia, tai äänestää vaaleissa. Naimisiin mennessä naisen kaikki henkilökohtainen omaisuus siirtyi tämän aviomiehen omaisuudeks. Avioeron myötä omaisuus ja 16-vuotiaiden ja sitä vanhempien alaikäisten lasten huoltajuus jäi automaattisesti miehelle. Vaikka etenkin maatalousyhteisöissä naisen panos oli elintärkeä perheen selviytymiselle, lain silmissä aviomies omisti jopa vaimonsa ja lapsensa samalla tavalla kuin materiaalisen omaisuutensa. Nainen ei voinut hakea avioeroa ilman aviomiehensä suostumusta ja jos mies päätti lähettää lapset orpokotiin tai työtaloon ei nainen voinut laillisesti tehdä asialle mitään.
Avioero oli harvinaista, koska se oli kallis ja aikaa vievä prosessi ja yhden osapuolen täytyi pystyä todistamaan että toinen oli tehnyt jotain niin vahvasti ja vakavasti väärää, että avioliitto olisi pakko lopettaa. Laki oli niin tiukka lähinnä kristinuskon avioitumisen pysyvyyden periaatteesta "kunnes kuolema teidät erottaa".
Naimisiin sai mennä 15-vuotiaana, jos tytön isä antoi luvan. Oli tytär minkä ikäinen tahansa niin hyviin tapoihin kuului pyytää lupa tämän isältä, joskin 21-vuotiaan ja sitä vanhemman naisen isä ei enää laillisesti voinut estää eikä pakottaa avioliittoa.
Tästä lakitilanteesta ja myös sosiaalisesta "mies on perheen pää ja nainen kodinhengetär"-näkemyksestä huolimatta, isät ja äidit yleensä kasvattivat lapsensa yhdessä. Mutta isä sanoi yleensä aina viimeisen sanan kaikissa päätöksissä. Toki perhedynamiikassa poikkeuksiakin oli persoonista ja/tai lakituntemuksesta riippuen, mutta tuo oli lainmukainen, yleinen ja hyväksytyin perhekuvio.
Lain mukaan vanhemmalla/huoltajalla oli oikeus kurittaa lastaan kuten katsoi sopivaksi. Lasten ruumiillinen kuritus isän, äidin tai muun laillisen huoltajan toimesta oli yleistä ja sosiaalinen hyväksyntä korkeaa--suorastaan, jos joku ei lainkaan piiskannut lastaan tai teki niin äärimmäisen harvoin (toimi tuo kurituskeino kyseiseen lapseen tai ei) niin useimmat pitivät kyseistä vanhempaa/huoltajaa outona tai vähintäänkin aivan liian lempeänä kurinpidossa.
Kuitenkin, pahoinpitelyksi menevästä kurituksesta saattoi joutua oikeuden eteen ja saada tuomion, ja mahdollisesti menettää lapsensa huoltajuuden. Mitään määritelmää pahoinpitelylle lain tekstissä ei ollut. Yleisesti ottaen hirmuinen hakkaaminen, perustarpeiden laiminlyönti, ja julma henkinen kuritus katsottiin pahoinpitelyksi. Mutta se menikö kuritus pahoinpitelyksi päätettiin tapauskohtaisesti oikeussalissa mikäli tapaus sinne asti päätyi. Tavallinen selkäsauna pakaroille mustelmiakin tuottaen ei yksinään yleensä lukeutunut pahoinpitelyksi--paitsi jos rike oli tosi vähäinen tai lapsi hirmuisen nuori. Koska miehet omisitavt vaimonsa samaan tapaan kuin lapsensa ja minkä tahansa elottoman omaisuuden, heillä oli oikeus ruumiillisesti kurittaa myös vaimojaan mikä tosin ei ollut kovin yleistä.
Lastensuojelupalveluja ei ollut olemassa ennen vuotta 1875 jolloin New Yourk Cityyn perustettiin ensimmäinen ja seuraavien vuosikymmenten aikana ympäri Yhdysvaltoja nousi kolmisen sataa lisää. Mutta todella monissa kaupungeissa ja etenkin maaseutualueilla asuvilla ei ollut mahdollisuutta pyytää niiltä apua paljon jos lainkaan. Näillä alueilla pahoinpidelty lapsi saattoi saada apua ystäviltä, naapureilta, poliisilta/sheriffiltä ja oikeustalolta.
Naisten oikeuksien parannuksia
--> Vuodesta 1839 lähtien muutamissa osavaltioissa kirjoitettiin laki joka salli naisen omistaa jotain omissa nimissään, mutta se ei juuri vapautta tuonut sillä tämä koski vain perintöomaisuutta. Ja siinä missä naisella oli oikeus kieltäytyä myymästä sitä, naimisissa oleva ei saanut myydä tai muokata sitä ilman aviomiehensä suostumusta.
--> 1869 yllä mainittu laki astui voimaan Minnesotassa. Samalla naisen sallittiin ansaita omaa rahaa ja käyttää sen miten tahtoi, jos aviomies antoi luvan työskennellä kodin ulkopuolella. Mutta, koska kaikki muu paitsi perintöomaisuus kuului yhä aviomiehelle niin mitä tahansa nainen hankki omilla rahoillaan siirtyi yhä automaattisesti aviomiehen lailliseksi omaisuudeksi ja hallintaan eli tuokaan lisäoikeus ei lopulta vapauttanut koska aviomies yhä hallitsi mitä hankinnoista vaimonsa sai ja ei saanut pitää.
--> 1874 Minnesota salli naimisissa olevan naistenkin tehdä vaihtokauppaa omissa nimissään olevalla perintöomaisuudella.
---> 1845 astui voimaan lakipykälä-muutos jonka mukaan alle 7-vuotiaiden lasten huoltajuus annettiin automaattisesti äidille, avioeron yhteydessä. 1877 lähtien tuo ikä nostettiin 16-vuotiaaseen.
* Muun ikäiset yhä automaattisesti isälle.
* * "Lapselle paras vaihtoehto" nousi esiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1895 huoltajuuskiistassa, mutta sitä ei sovellettu lakiin ennen kuin sata vuotta myöhemmin.
Signature