I'm just wondering

[Zora Correyne]

Steve puuhasteli normaalin tapaansa navetalla ja oli iloinen, että Samuel oli apuna, vaikka suurimmat asiat olikin edellispäivänä keskusteltu.
Zora alkoi sisällä jo heräillä ja laskeutui tikaspuitaan pitkin alas, juuri kun Elizabeth meni ulos. Hän oli aikeissa hypätä tikkailta pois, mutta sitten Charlie-koira tulikin sisälle ja vaikka häntä heiluikin ja koira istuutui kiltisti tikkaiden eteen, Zora säikähti ja nousi heti pari askelta ylemmäs. Charlie koitti saada huomiota enemmän ja nousi tikkaita vasten, saaden Zoran jähmettymään paikalleen ja kyyneleet tytön silmiin. "Mene pois", Zora yritti käskeä, mutta Charlie tahtoi rapsutuksia, eikä lähtenyt siistä. "I-i-isä, auta minua", Zora koitti saada äänen kurkustaan.

[Gabriel McKenzie]

Tytön pelko oli läpitunkeva koiran aisteille, mikä sai sen vain haluamaan enemmän näyttää että se piti hänestä. Muutaman vinkaisun jälkeen Charlie kuitenkin luovutti, ja tassutteli Tomin makuuhuoneen suuntaan. Vielä kerran se katsahti Zoran suuntaan ennen kuin työnsi päänsä makuuhuoneen oven rakoon ja pujahti sisään. Punainen setteri asteeeli häntä heilahdellen Tomin vuoteen viereen ja alkoi lempeästi nuolla pojan kasvoja. Yleensä se ei herätellyt vieraita mutta ainoa talossa oleva oman lauman jäsen nukkui suljetun oven takana.

[Zora Correyne]

Tom alkoi nauraa unissaan, kun tunsi koiran kielen lipovan kasvojaan, hän havahtui pian ylös ja innoissaan silitteli koiraa. "Huomenta Charlie, nukuitko hyvin?" Tom kysyi leveästi hymyillen ja lähti koiran kanssa huoneesta. Zora oli laskeutunut tikaspuilta ja ehtinyt ulos, kun Tom tuli Charlien kanssa makuuhuoneesta. Pian Zora tulikin takaisin ja pesi unihiekat silmistään ja kätensä puhtaiksi. Tyttö katsoi sivusilmällä Charlie-koiraa, toivoen tämän pysyvän vähän matkan päässä itsestään. Beckyn itku havahdutti mustalaisdonnan ajatuksistaan ja tämä riensikin hakemaan itkevän tytön syliinsä. "Ei hätää Becky, et sinä ole yksin", Zora lohdutti ja kantoi tämän toiseen huoneeseen.

[Gabriel McKenzie]

Charlie pyöri häntä heilahdellen Tomin ympärillä. Lopulta se kävi noutamassa nurkkaan kierineen kirkkaansinisen kumipallonsa ja asteli ulko-ovelle. Koira rapsutti sitä kynsillään ja katsoi poikaan, vinkaisten toiveikkaasti. Emäntä oli jo käyttänyt sen aamutarpeilla mutta kukaan ei ollut vielä leikkinyt sen kanssa.

Kylmiössä Elizabeth otti maitoa kannuun ja yritti päättää mitä osaa tai aihetta Raamatusta käsiteltäisiin tänään. Tosin, hyväksi koettu lähestymistapa oli ensin kysyä pojalta mitä kysymyksiä hänellä lli tai keskustella siitä mikä ikinä Gabrielin mielessä sinä päivänä liikkui. Niin vekaran mielenkiinnon sai paremmin pysymään aiheessa ja mieleenkin jäämään jotain. Toki asiat unohtuivat pian joka tapauksessa kun kaikki neljävuotiaan jokapäiväisessä elämässä ja kehityksessä otti etusijaa muistissa vaikka Jeesus ja uskonto kävi puheissa enemmän tai vähemmän myös viikon aikana. Mutta oli poika joskus muistanut jotakin edellisen sunnuntain keskusteluista.

[Zora Correyne]

Zora istui, Becky sylissään tuolille ja katsoi sivusilmällä Tomia, jolla tuntui olevan hyvin tärkeää olla tämän Charlie-koiran kanssa. Poika innostui pallosta ja oli aikeissa avata oven tälle, kun Zora sanoi: "Älä päästä sitä ulos, se voi juosta karkuun, kun sen väki ei ole komentamassa sitä." Zora olisi tosin ollut helpottunut, että koira olisi poissa läheltä, mutta hän kuitenkin ymmärsi, että koira saattoi toimia vähän liian nopeammin, kuin ihmisen ajatus. Hän oli kokenut sen fyysisesti. "Mutta jos se olisi ulkona, sinun ei tarvisi pelätä sitä", Tom sanoi ja katsoi isosiskoaan. "E-en minä sitä pelkää", Zora koitti änkyttää, mutta pelko oli kuitenkin ilmiselvää. "Pelkäät sinä ja ulkona se ei häiritsisi sinua", Tom sanoi ja oli aikeissa avata oven. Tyttö turhautui ja sanoi jämäkästi: "Tom. Vaikka minä en siitä pidä, sinä et avaa sitä ovea. Jos isä ei ole täällä, eikä koiran väki, niin sinä et sitä hallitse." Tom iski kätensä puuskaan ja iski pienen nyrkin pöytään ja huusi: "Älä sinä käske minua! Sinä et ole isi, etkä äiti!" Becky alkoi itkemään ja Zora joutui hillitsemään kovasti omat kiehuvat tunteensa kun hän sanoi sihisevällä brittiaksentillaan, joka suuttuessa oli voimakkaammillaan: "Onneksi en. Sinun äitinäsi ei kestäisi kukaan!" Becky itki vain enemmän, tilanne ei ollut siitä yhtään kiva. "Minä en tykkää sinusta!" Tom alkoi jo nyyhkiä hieman. "Luuletko sitten, että minä rakastan sinua? En todellakaan", Zora kivahti. "Mutta minä olen kiva", Tom koitti vielä. "Kivako? Sinä haukut minua joka päivä, onko se kivaa?" Zora iski totuuden vasten pikkupojan silmiä. Tämä kuitenkin yritti olla kiva, mutta muiden mielipide upposi häneen liian helposti. "Mene sitten pois!" Tom itki nyt jo lohduttomasti. Zora laski Beckyn kehtoon ja avasi ulko-oven ja huusi: "Hyvä on, minä menen. Pärjäile rääpäle!" Pian ulko-ovi pamahti kiinni. Onneksi äänet eivät kuitenkaan kovinkaan helposti kantautuneet alakerrasta yläkertaan, eikä huutokaan ollut niin kovaa, vaikka huutoa olikin.

Steve säikähti, kun kuuli ulko-oven pamauksen ja Zoran äänen. Mies jätti välineet siihen ja juoksi tallin ovelle, nähden vain itkevän tytön juoksevan pois päin talosta. "Zora!" hän huudahti, tyttö oli vähällä törmätä Elizabethiin, mutta ei suonut kontaktia tai anteeksipyyntöjä. Hänen sisällään kuohui nyt kovasti. Stewart oli oikeasti nyt hämillään, hän oli tottunut lasten kinasteluihin ja Zoran tarpeisiin olla riidan päätteeksi erossa Thomasista vähän aikaan, mutta eivät nämä olleet yleensä sunnuntaisin riidelleet. Steve koitti jatkaa aamuaskareitaan, mutta ei kyennyt. "Anteeksi Samuel, minun on mentävä katsomaan, mikä Zoran on saanut noin tolaltaan, vieläpä sunnuntaina", mies sanoi ja jätti välineet ja lähti etsimään tyttöä, mutta tuo oli ehtinyt juosta pois näköpiiristä, eikä miehen huhuilut saaneet tyttöä tulemaan esille. "Zora, missä sinä olet? Tule juttelemaan", Steve huhuili turhaan. Hän joutui vain huokaisemaan syvään ja palasi takaisin navetta askareisiin. Hän luotti siihen, että Elizabeth pärjäisi nuorempien kanssa.

[Gabriel McKenzie]

Charlien korvat kohosivat ja olemus muuttui epävarmemmaksi kun ihmisten tunteet alkoivat kuohua aivan yllättäen. Se piti yhä palloa suussaan ja kallisti päätään Tomia katsoen, mutta sen häntä ei enää heilunut. Zoran avatessa oven Charlie ei hämmennyksessään tajunnut käyttää tilaisuutta vaan siirtyi sivummalle, pudottaen pallon joka vieri tuolin alle. Kukaan ei selvästikään ollut leikkituulella. Koira vinkaisi kun ovi paukahti kiinni, ja katsoi ovelta itkevään pikkupoikaan ja takaisin. Lopulta se asteli Tomin luo ja aloi nuolla pojan kasvoja hellästi. Tom ei ollut hänen laumaansa, mutta Charlie aisti ihmisen pennun hädän ja halusi lohduttaa.

Samuel vain nyökkäsi ja jatkoi askareita, lapset tottakai olivat aina ensisijalla missä tahansa tilanteessa. Elizabeth sai pidettyä tasapainon ja maidot kannussa ja katsoi hämmentyneenä tytön perään. Juurihan kaikki olivat unten mailla. Hän ei ollut kuullut mitä Zora oli sanonut, mutta selkeästi jokin oli järkyttänyt tyttöä. Silloin hän muisti Zoran koirakammon ja huolestui hetkeksi, mutta koska tunsi koiran ei hän uskonut sen tehneen mitään vakavaa. Toki Charlie pelon aina haistoi, mutta se ei yllyttänyt sitä mihinkään ikävään jos se ei samalla aistinut pahoja aikeita. Silti, nainen oli pahoillaan että oli unohtanut ja jättänyt ison koiran sisälle. Eiköhän lapset olisi muutaman minuutin pärjänneet keskenäänkin. Oli vaikea tottua takaisin maaseudun suhteelliseen turvallisuuteen lukuisien suurkaupunkivuosien jälkeen.

Elizabeth asteli nopeasti takaisin talolle. Esiteini-ikäinen pystyisi kyllä käsittelemään tunteitaan, taloon yksin jäänyt 4-vuotias pikkuinen ei niinkään. Oven avatessaan hän silti yllättyi löytäessään lohduttomasti itkevän lapsen. Mikä kauniina sunnuntai-aamuna oli yhtäkkiä aiheuttanut näin paljon murhetta? Sisään astuessaan hän otti nopean katsauksen ympärilleen. Kaikki vaikutti muutoin normaalilta eikä Gabrielia näkynyt alakerrassa tai portaiden yläpäässä joten poika ilmeisesti nukkui vielä. Se oli pieni helpotus, poika tarvitsi vielä unta eikä joutunut ikävän tilanteen keskelle.
"Tom, kultapieni, mikä on hätänä? Mitä tapahtui?" nainen tiedusteli syvän lämpöiseen ja myötätuntoiseen sävyyn laskiessaan maitokannun pöydälle ja siirtyi heti Tomin luo, kyykistyen pojan ja koiran vierelle mutta ei koskenut poikaan heti. Hän ei tuntenut näitä lapsia vielä, joten lähestyi asioita rauhalliseen tahtiin.

[Zora Correyne]

Tom itki vieläkin, vaikka Charlie lohduttikin häntä. Kun Elizabeth tuli sisälle ja lähestyi lohduttavasti, poika katsoi naista. "No kun minä taisin olla tuhma", Tom myönsi. "Minä halusin vain leikkiä koiran kanssa ja olisin lähtenyt sen kanssa tuohon oven toiselle puolelle, leikkimään, mutta Zora kielsi. Mutta minä niin halusin vain leikkiä", poika nyyhki, kyynelten valuessa poskille. "Minä kyllä sanoin tuhmasti, mutta niin sanoi siskokin", Thomas sanoi surkeana ja pyyhki nenäänsä paidan hihaan. "En minä ole rääpäle", poika vielä niiskautti viimeiset puolustukset.


Steve katsoi ystäväänsä, palattuaan takaisin, hieman apeana ja sanoi: "Melkein joka päivä heillä on kinaa ja pari kertaa Zora on lähtenyt ulos, mutta ei koskaan sunnuntaina." Mies kuitenkin jatkoi askareitaan, mutta ei kuitenkaan kyennyt keskittymään työhön, vaan totesi, käyvänsä vielä katselemassa, josko tyttöä näkyisi. Hän asteli verkkaisesti pihan yli sinne suuntaan, minne tyttö oli juossut. "Armollinen Jumala, voisitko pitää hänet turvassa ja antaa minun löytää hänet", mies rukoili, astellessaan eteenpäin. Hän joutui kävelemään n. 200 metriä mökiltä, ennen kuin kuuli Zoran nyyhkytystä ja kummallista pauketta. Hän lisäsi vauhtia ja joutui poikkeamaan pienen metsän puolelle, saaden tytön lopulta näkökenttäänsä. 
Tyttö hakkasi turhautuneena puukalikkaa, kaatunutta puunrunkoa vasten, käyttäen jokaisen lihaksensa kaikkia voimiaan, niin kovasti häntä harmitti. Mies näki, että tyttö oli paljon tuohtuneempi kuin yleensä. "Zora-kultaseni?" Steve sanoi lempeällä äänellä. Zoran pää kääntyi kuin vieteri, miestä kohden ja käsi nousi. "Mene pois. Mene pois!" Zora huusi vihaisella ja hyvin itkuisella äänellä. Tyttöparan olo oli ristiriitainen, samalla hän halusi olla yksin, mutta samalla painautua jonkun syliin, tuskaisena. Stewart tunsi olonsa hieman avuttomaksi, tämän murrosikäisen kanssa, mutta rakasti tätä tasan yhtä paljon kuin biologisia lapsiaankin. Mies asteli rauhallisesti lähemmäs tyttöä, kyykistyen parin metrin päähän tästä. "Mitä kotona tapahtui?" hän kysyi lempeästi. "Kysy siltä rääpäleeltä?" Zora mutisi vihaisena, saaden Steven kulmat kohoamaan: "Rääpäleeltä?" "Tomilta", tyttö tarkensi. "No, hän ei ole tässä, mutta sinä olet, joten jos sinä kertoisit", Steve sanoi rauhoittavasti ja nousi, astellen istumaan kaatuneen rungon päälle ja avasi kutsuvasti tälle syliä. Zora katsoi miestä ja hengitys muuttui hieman ja Steve ymmärsi, että nyt tytön sisällä käytiin taistelua, siitä tullako syliin vaiko ei. "Tähän syliin olet aina tervetullut", hän sanoi rakastavalla äänellä ja pian kalikka tippui tytön kädestä ja tämä juoksi kasvatti-isänsä syliin ja painautui itkemään, tämän olkaa vasten. 
Mitään tyttö ei kertonut, mutta itki itkunsa kuitenkin. Kun Steve teki lähtöä ja ehdotti sitä tytölle, tämä vain pudisti päätään ja sanoi uhmakkaasti, ettei tulisi. Stewart, ei halunnut painostaa häntä, mutta ei toisaalta halunnut jättääkään. "Minä tulen kun tulen", tyttö sanoi, luvaten näin palata vielä kotiin, mutta hän ei vielä ollut valmis. "Hyvä on", mies sanoi ja lähti sitten kotia kohti.

[Gabriel McKenzie]

"Ei, et ole," Elizabeth vahvisti ja silitti pojan päätä. Ellei poika ollut erityisen herkkä niin jotain muuta tosi ilkeää oli sanottu eikä hän ollut varma oliko se hänen paikkansa alkaa kyselemään, mutta ei hän voinut jättää asiaa näinkään. "Tässä, kultapieni," hän otti mekkonsa vyötärön lähelle ommellusta taskusta suuren pellavata tehdyn nenäliinan, avasi sitä taitoksistaan ja ojensi pojalle. Pellavaliinat olivat kalliita, mutta he ostivat vain niitä halpojen puuvillaisten sijaan koska pellava oli paljon imukykyisempää. Elizabeth piti aina muutaman mukanaan käsilaukussa ja yhden taskussa, etenkin jos oli liikkeellä Gabrielin kanssa. Pikkuisten kanssa ulkona einkoskaan tiennyt mitä sotkua pitäisi pyyhkiä.
"Saat leikkiä Charlien kanssa sitten kun tulette takaisin kirkosta," Elizabeth lupasi, heillä olisi vielä vähän aikaa ennen kuin heidän viimeistään pitäisi lähteä kotimatkalle jotta Samuelin liikekumppani ehtisi illalla lähtevään junaan. Hetken hän harkitsi hakea Steven, kun poika oli näin järkyttynyt, mutta päätti toisin. Jos tenava uskoi olleensa tuhma niin omalle isälle puhuminen ei ehkä olisi yhtään helpompaa,  sitä pairsi Tom oli menettänyt äitinsä ja saattaisi hyötyä hänenkin avustaan jos koki voivansa avautua tuntemattomalle. Poika oli niin nuori, vain 3-vuotias äidin lähdön aikaan, että muistot äidistään olivat varmasti jo hukkuneet jokapäiväisen elämän alle ja jos jotain hämärästi vielä häilyi niin pian nekin. Lähes vuosi oli kuin elinikä näin nuorelle lapselle. 
"Haluatko kertoa riidastanne? Silloin kun itkettää niin asiasta puhuminen yleensä auttaa, " hän ehdotti lempeällä äänellä ja istahti lattialle risti-istuntaan Tomin viereen, vetäen pojan lähelleen mutta niin että siitä oli helppo poistua jos ei halunnut olla siinä.

[Stewart 'Steve' Correyne]

Thomasin oloa hieman helpotti, että joku muukin vahvisti sen ettei hän ollut rääpäle. Kun Elizabeth ojensi hänelle pellavaista nenäliinaa, otti poika sen kiitollisena vastaan ja kuivasi silmänsä. Kun nainen ehdotti hienovaraisesti, että hänelle voisi puhua riidasta ja tämä vieläpä istuutui siihen lattialle, vetäen Thomasin viereensä ei poika tuntenut lainkaan epämukavuutta. 
Poika ei muistanut ei äitiään, mutta hän muisti etäisesti jonkin tunteet ja tämä tunne tuntui Elizabethin läsnäollessa saaden aikaan sen, että Tom painautui naisen syliin.
Hetken koottuaan tapahtumia päässään, Thomasin suusta alkoi soljua surullisella äänellä: "Halusin leikkiä, mutta sisko kielsi avaamasta ovea, vaikkei me oltais menty kauas. Sisko väitti, ettei pelkää sitä ja minä sanoin rehellisesti, että siskon olo olisi helpompi jos koira on ulkona. Mutta Zora vaan kielsi." Poika katsoi sitten naista ja lisäsi: "Oliko Zora oikeassa? Se sanoi minulle, että jos iskä tai koiranväki ei ole paikalla, minä en hallitsisi sitä?"

[Gabriel McKenzie]

Nainen nosti lapsen kunnolla syliinsä ja kietoi toisen käsivartensa pojan ympärille. 
"Kyllä. No, oikeastaan iskäsikään ei, koska Charliella ei ole sidettä häneen. Koirat ovat sellaisia eläimiä, että useimmat eivät tottele ongelmitta muita kuin oman laumansa jäseniä ja siinäkin yleensä parhaiten vain yhtä jota katsovat johtajana. Meillä se on minun aviomieheni, Charlie on hänen koiransa. Minua Charlie tottelee myös, mutta ei täysin varmasti. Sinun isäsi voisi hallita vierasta koiraa jos se on hihnassa tai tutussa tehtävässä josta koira nauttii kuten metsästämässä, mutta muuten vain vapaana saattaisi tulla ongelmia." Hetken Elizabeth mietti miten selkeyttää asia paremmin pienelle lapselle joka ei vielä laumoista tai laumahierarkiasta mitään ymmärrä, kunnes jatkoi. 
"Sinua tai edes Gabrielia Charlie ei tottele jos häntä jokin muu kiinnostaa enemmän. Ihan jo siksikin kun olette vielä niin pieniä ja kokemattomia, sinua hän katsoo kaverina ja Gabrielia veljenä siinä missä minä ja mieheni olemme vähän kuin isä ja äiti hänelle. Charlie on hyvä poika ja rakastaa ihmisiä, mutta kuten muutkin koirat hän tarvitsee isän tai äidin."
Setteri haukahti pehmeästi ja katsoi pää kallellaan naista jonka kuuli sanovan hänen nimen useita kertoja mutta jatkuvasti katsovan ihmispentua sylissään. Elizabeth rapsutti koiraa korvan takas, mutta piti huomionsa muutoin Tomissa.