HUOM! Näiden infojen etsimiseen, valikointiin, suomentamiseen ja muotoiluun kului viikkokausia ja hirveästi energiaa! Ethän kopioi tästä mitään tekstiä ilman minun ja Kawaijikin lupaa! Kiitos.
Pohjois- ja etelä-osavaltioiden välinen sota, joka tuhosi koko maan mutta etelän paljon enemmän kuin pohjoisen. Sota käytiin siitä pitäisikö värillisten ihmisten orjuutus lopettaa vai ei. Etelä halusi pitää orjat ja pohjoinen ei. Pohjoinen voitti. Sodan aikana eteläiset osavaltiot kärsivät nälänhädästä ja sodan jälkeen eteläinen talous tuhoutui täysin, kaikki niiden pankit romahtivat ja konfederaation valuutasta oli tullut arvotonta. Yli kaksi miljoonaa orjaa vapautettiin ja heille annettiin yhtäläinen asema kuin entiseillä orjanomistajilla oli. Etelän oli pakko rakentaa uudelleen orjuudesta riippuvainen työjärjestelmänsä. Sota vaikutti syvästi myös pohjoiseen kaikilla elämän osa-alueilla neljän vuoden ajan, mutta pohjoisen ihmiset eivät koskaan olleet suorastaan nälänhädässä. Maatalous, tehdasala, kaivostoiminta ja rautatie-ala kukoisti näiden vuosien aikana, mutta useimmat muut alat kamppailivat selviytymisestä sota-ajan taloudessa.
3. maaliskuuta 1863 Yhdysvaltain eduskunta asetti asevelvollisuus-lain, jossa vaadittiin kaikkia 20-45-vuotiaita miehiä ilmoittautumaan asepalvelukseen 1.huhtikuuta mennessä. Mukaan lukien muukalaiset, jotka aikoivat tulla Yhdysvaltain kansalaisiksi. Vapautuksen sai ostaa 300 dollarilla (joka suhteellinen arvo on nykypäivän 6190 dollaria / 5500 euroa) tai sen sai jos löysi jonkun nuoremman tai vanhemman jota laki ei koske, taistelemaan puolestaan. Tämä aiheutti verisiä mellakoita New York Cityssä, koska vapautus oli lähinnä mahdollista vain varakkaille kansalaisille. Sodan jälkeen USA:n talous toipui ja kasvoi nopeasti suojaavien verosäädösten ansiosta, pohjoisen ja keski-alueiden nopeammin kuin etelän. Sodan päätyttyä hallitus alkoi rautateillä yhdistää teollistunutta itää läntiselle rajaseudulle entistä tehokkaammin ja nopeammin.
Lue täältä lyhyehkö ja helppolukuinen artikkeli siitä miten sota vaikutti ihmisten jokapäiväiseen elämään kodeissa ja yhteisöissä sekä talouteen. Politiikassa-osan kohdalla se vaatisi rekisteröitymistä sivustolle, mutta sitä ei tarvitse lukea. Riittää kun luet sitä edeltävät kohtat. Sivu on englanninkielinen, joten jos kielitaito ei riitä kannattaa avata tuo Chromella, klkata sivua oikealla hiirenkorvallla ja valita "Käännä kielelle suomi". Se suomentaa sen melkoisen sujuvasti ja selkeästi.
YLEISTÄ AIKAKAUDESTA
- 21-vuotias on täysi-ikäinen.
- 80% amerikkalaisista on työväenluokkaa.
- Isojen kaupunkien kadut valaistiin yleisimmin kaasulyhdyillä, samoin kodit missä vain. Koska kaasulyhtyjen käyttö tuli paljon halvemmaksi kuin jatkuvasti kynttilöiden tekeminen, tai öljylylamppujen käyttö. Halvan käytön lisäksi kaasulyhtyjen suuri vetävyys oli niiden kyky tuottaa kirkasta valkoista valoa joka valaisi isonkin huoneen hyvin ja kokonaan, toisin kuin kynttilä tai öljylamppu.
Koska ei ollut mitään laaduntarkkailua mutta korkea kysyntä tuotteelle, moni kaasulamppujen valmistaja teki huonolaatuisia lyhtyjä joissa saattoi olla vuotavia putkia ja/tai matala kaasupaine, mikä johti lukuisiin tulipaloihin, räjähdyksiin, ja tukehtumisiin.Vuotava kaasulyhty päästää ilmaan samoja höyryjä kuin käynnistetty auto suljetussa autotallissa mutta ne ovat värittömiä ja hajuttomia joten kaasulyhty voi tappaa käyttäjänsä ilman että he huomaavat sitä lainkaan. Useammista riskeistä huolimatta kaasulyhdyt olivat suosittuja valaisimia 1900-luvun puolelle asti.
Jos oli varaa käyttää öljylamppuja, kerosiini-öljy tuotti mitään muuta öljyä selkeästi kirkkaimman liekin. Niitä oli ensimmäisen kerran myynnissä vuonna 1855. Sitä ennen yleisin oli valaanöljy.
Keskitason, kotikäytössä tyypillisin kokoinen kerosiinilamppu isoimmalla liekillä antaa kellertävää valoa noin 3-4 metrin säteelle sen verran että ei kompastu mihinkään ja näkee tehdä asioita, mutta jos haluaa lukea tai tehdä jotain yksityiskohtia vaativaa niin täytyy olla lampun lähellä. (Nykyajan lampuissa vastaava olisi 3,5W LED, 16W halogeeni, tai 21W hehkulamppu.) Laajemmin ja kirkkaamminkin valaiseviakin on, mutta ne on niin isoja ja parhaiten valaisevat käyttävät lisäksi kaasupainetta että ne on yleensä ulkokäytössä.
Monet kerosiiniöljynkin valmistajat sotkivat siihen aineita jotka tekivät siitä yhtä räjähtävää kuin ruuti mikä aiheutti paljon tulipaloja. Jos halusi turvallisen kerosiiniöljyn täytyi pystyä ostamaan mahdollisimman puhdasta laatua. Puhdas hyvälaatuinen öljy myös minimoi sen myrkylliset höyryt, tuottaman hajun, ja savun. Mutta sellainen laatu tuli tosi kalliiksi, etenkin jos lamppuja tarvitsi monta.
Kerosiiniöljy lampuissa on niin uusi juttu ettei höyryjen myrkyllosyydestä vielä tiedetty. Samoin kaasuvuodon tukehduttavuudesta ei vielä tiedetty.
- Naiset näihin aikoihin olivat enimmäkseen kodinhengettäriä jos olivat naimisissa, ja/tai huoria. Naimattomat naiset saattoivat työskennellä missä tahansa "naisten työssä" tai palvelijana keskiluokan tai yläluokan edustajalle. Nainen ei koskaan voinut olla lainvalvonta-työssä, lääkketiede-alalla, politiikassa tai muussa "miesten työssä". Ja naiset kuten Calamity Jane ja Belle Starr olivat harvinaisia.
- Vaatteet, värilliset ja/tai kuviolliset kankaat ovat kalliita vaikka eivät olisi hirmu hyvälaatuisia mutta varsinkin jos ovat. Työväenluokalla on yleensä varaa vain yhteen settiin hienompia vaatteita joita siksi pitävät vain sunnuntaisin kirkossa, tai muissa erityisissä tilaisuuksissa. Arkivaatteet yksinkertaisia ja väreiltään maan sävyjä. Joten on helppoa arvioida ihmisen varakkuus siitä mitä hänellä on yllään arkipäivänä vaikka hän ei rahoillaan erityisesti leveilisi.
- Kodin koristeet kuten tapetit ja matot ovat myös varakkaiden luksusta. Työväenluokalla saattaa olla yksi tai kaksi vaatimatonta mattoa mutta hienommat matot ja joka huoneessa ovat kallista mukavuutta.
- Asenne pinkkiin ja vaaleansiniseen oli päinvastainen kuin nykyään. Vaaleanpunainen ajateltiin vahvempana värinä ja siksi sitä pidettiin ns. poikien värinä, siinä missä vaaleansininen oli se heikompi ja ns. tyttöjen väri.
- Joulupuu on perinne joka esiteltiin Amerikassa 1830-luvulla eli se ei ole vielä kovin yleistä. Jos haluaa puun koristella etelä-läntisessä Minnesotassa se ei voi olla kuusi, koska niitä ei kasva lähimaillakaan.
- Vuosina 1870-1880 1$ oli sama kuin nykyään 20-27$. Jos haluat tietyn vuoden rahakurssin, niin löydät sen täältä. Pienin kolikko oli ¢1 (sentti) mikä on 1/100 dollarista ja on puhekielessä "penni".
- Olennaisten asioiden juuri riittävän määrän hankkimiseen normaalille keskikokoiselle perheelle vaati $50 kuukausitulot, ($1000-1300 nykyrahassa.) Jos ei omannut mitään erityisiä taitoja tai vain vähän niin kuukausitulot oli korkeintaan $33-$41 eli ei pystynyt yksin elättämään perhettä. Taitoa vaativassa työssä saattoi samalla tuntimäärällä ja viikon pituudella saada tuplasti enemmän palkkaa eli pystyä elättämään perheen, vaikka silti työväenluokassa eikä säästöjä kauheasti voinut kertyä
Keskiverto palkka välillä 1870-1880i: (10 h / päivä, 6 pv / vko)
Kaupungissa työskentelevälle:
- Työ joka ei vaadi taitoa: 16-14 penniä tunti. $38,4 - $33,6 / kk. (Nykyrahassa $768 - $877 / kk.)
- Taitoa vaativa työ (kuten seppä, puuseppä tai koneenkäsittelijä): 40-23 penniä tunti, riippuen alasta. Sepät ja puusepät näistä mainituista saivat korkeinta palkkaa.
- Lääkärit, asianajajat ja muut korkeasti koulutetut ja korkeaa taitoa vaativat työt tottakai toivat todella korkeaa palkkaa ja tekivät harjoittajistaan keskiluokkaa tai ylempää keskiluokkaa.
Maaseudulla, farmien omistajien tulot olivat aina epävarmat sillä ne riippuivat tuoton määrästä ja laadusta ja sen hetken hinnoista joita sadoista/muusta tuotosta maksettiin, ja famit olivat sään armoilla. Keskiverto farmien omistajat saivat harvoin ansaittua tarpeeksi perheelleen, tai korkeintaan hädintuskin tarpeeksi. Keskiverto farmin koko oli n. 200 eekkeriä. Valtavan kokoiset todella hedelmälliset farmit joilla oli tarve ja varaa palkata useita renkejä saattoivat tehdä tarpeeksi rahaa jopa pienten säästöjen kerryttämiseen. Mutta kaikenlaiset farmiperheet kärsivät hirmuista köyhyyttä heinäsirkka-vuosina.
* Yhden rengin keskiverto palkka oli 9-10 penniä tunti, $21-24 / kk (nykyrahassa $420-624 / kk), jos maatilan omistaja ei tarjonnut asutusta ja päivän ateriaa.
* Jos tarjosi, palkka oli 5-7 penniä tunti, $13-16 / kk (nykyrahassa $260-416 / kk.)
- Useimmille ihmisille ainoa tapa ottaa yhteyttä kaukana asuvaan henkilöön oli lähettää kirje, joka saattoi kestää viikon tai kaksi tai enemmän saapua riippuen siitä mihin se lähetettiin. Puhelin keksittiin vuonna 1876, mutta se oli olemassa vain suurissa kaupungeissa ja oli erittäin kallista ostaa ja käyttää. Sähke oli mahdollista lähettää ja vastaanottaa yritystoimistoissa, jos heillä oli verkkoon yhdistetty lennätin ja lähes mistä tahansa postitoimistosta jopa maaseudulla lännessä, mutta se oli mielettömän kallista lähettää. Lisää näistä Keksinnöt-osiossa.
- Preerialla on monia vaaroja. Sääolosuhteet ja villieläimet enimmäkseen. Isoimmat pedot pysyttelevät poissa ihmisten asutuksilta ja avoimelta preerialta. Kojootit, mäyrät ja pesukarhut saattavat olla niin rohkeita että tunkeutuvat farmieille karjaeläimiä tappamaan tai kananmunia varastamaan. Kaikista suurin vaara on rabies/vesikauhu-tartunta sitä kantavan villieläimen puremasta sillä siihen ei ole olemassa minkäänlaista hoitoa. Verisiä yhteenottoja intiaanien kanssa tapahtuu vielä jossain päin Amerikkaa, mutta ei niinkään Minnesotassa koska suurin osa sen intiaaneista karkotettiin vuonna 1862 USA-Dakota-sodan päätyttyä heidän häviöön.
- Monenlaisten kuolettavien tautien leviäminen epidemoina oli yleistä, ja joskus sen lähteen löytäminen vaikeaa. Etenkin kun viruksien olemassaolosta ei tiedetä.
- Hevonen tai sen vetämät matkustajavaunut tai vankkurit olivat yleisin kulkuväline.
Hevosen keskiverto vauhti:
Kävely: 6,5 km / h
Ravi: 13 - 19 km / h
Kevyt laukka: 19 - 24 km / h
Täysi laukka: 40 - 48 km / h
(Täyttä laukkaa terve yksilö pystyy kulkemaan 3 - 5 km kerralla ennen kuin väsyy ja tarvitsee lepoa.)
Hevonen pitäisi laittaa vetämään vaunuja tai vankkureita kävelyvauhtia suurimman osan matkasta ja korkeintaan ravia välillä, koska vetotyö verottaa sen selkärankaa ja lihaksia. Tyypillinen vaunuja vetävä hevonen painaa 600 - 1000 kg eli on lajin suuremmasta päästä, ja terve ja hyväkuntoinen aikuinen hevonen pystyy helposti vetämään pyörillä kulkevaa ajokkia joka painaa kuusi kertaa sen oman painon verran samalla kun tyhjät vaunut painavat noin 450 - 550 kg ja tyhjät vankkurit 600 kg. Siksi sen voi tarvittaessa laittaa lyhyen aikaa raviin tai kevyeen laukkaan. Hevosen kunto, otettu tie ja sen kunto, ilman lämpötila, ja lastatun tavaran tai ihmisten lisäämä paino toki vaikuttavat vauhdin lisäämisen mahdollisuuteen niin eläimen terveyden kuin menopelin ja matkustajien omankin turvallisuuden kannalta.
Hevonen on yksi maailman kestävimmistä eläimistä, mutta silläkin on rajansa. Sitä ei kannata millään vauhdilla ja lastilla laittaa kulkemaan useita kymmeniä kilometrejä ilman juoma- ja ruokailutaukoja, ja 32 - 48 km on suositeltu maksimi per päivä - sisältyen taukoja ja suurimmaksi osaksi kävelyvauhdilla eli päivä tarkoittaa noin kahdeksaa tuntia. Jos päivän matka reilusti ylittää viisikymmentä kilometriä ja etenkin kovemmalla vauhdilla tai erityisen painavalla lastillaa, niin hevosen täytyy saada levätä useampi päivä. Se kuolee, jos se joutuu tekemään liikaa etenkin päiväkausia peräkkäin, vaikka kuinka pitäisi taukohetkiä.
- Postivaunuilla pääsee matkustamaan, mutta se maksaa 10-15 centiiä per maili mikä on aikuiselle noin tunnin palkka taitoa vaatimattomasta työstä. Eli pitkiä matkoja ei kannata postivaunulla tehdä. Varsinkin kun omilla tai naapurin hevosvankkureilla on paljon tasaisempaa ja vaarattomampaa matkustaa.
- Juna on nopein tapa matkustaa ja käytössä ovat hiilellä ja vedellä kulkevat höyryveturit, jotka kulkevat korkeintaan 97 km tunnissa. Matkustaja-junat kulkevat keskimäärin 32 km/h. Paitsi pikajunat 48 km/h, harvoin ylittäen tuota nopeutta.
Junalla matkustaminen on myös todella kallista - työväenluokka ei sitä juuri käytä, etenkään porukalla;
aikajanallamme yksi lippu maksaa 2-5 penniä per maili, yhteen suuntaan.
1. luokassa: 5 penniä
2. luokassa: 4 penniä
3. luokassa: 2 penniä
Istua saa vapaasti mihin haluaa, kunhan pysyy oman luokkansa vaunujen puolella. Joka luokalle on yksi vaunu jossa saa istua vain miehet ja naiset eli lapsi-vapaa vaunu.
Junissa on vaunuja myös viihteelle, nukkumiselle (vuoteiden kera), ja vaunuja joissa on penkit jotka saa nojaamaan taaksepäin - joista mukavuuksista otetaan lisämaksu. Junissa on myös keittiövaunu ja ravintolavaunu - mutta ruoka ja juoma on kallista. Kuppi teetä voi maksaa 15 penniä, kinkku-omeletti 40 penniä ja kevätkana dollarin.
Ensimmäisen luokan vaunut ovat yleellisiä, yksityisyyttä tarjoavinen osastoineen, erityisen tilavine ja pehmeine istuimineen, ruoka-palveluineen ja kaikkine mukavuuksineen. Yleellisyyttä ja palvelua on vähemmän muissa luokissa, mutta jopa ne vaunut ovat yllärrävän mukavia; isoja ja hyvin ilmastoituja. Niissäkin on hiiliuunit vaunujen nurkassa kylmille ilmoille, ja auringovarjot/kaihtimet kesällä ja paljon koukkuja ja vaijeritasoja matkatavaroille. Sekä tynnyri suodatettua vettä nurkassa, kesäisin jäillä viilennetty.
Mutta penkit eivät ole kovin tilavia eikä niin pehmeitä, kolmannessa luokassa ei ole pehmusteita ollenkaan. Toiseen ja kolmanteen luokkaan ei tarjoilla ruokaa koska niissä matkustavilla ei yleensä ole varaa ostaa joten jos halusi jotain oli mentävä itse ravintolavaunuun. Muutenkaan mitään ylimääräisiä palveluja ei tarjottu. Kolmannen luokan vaunut ovat kauimpana ravintolavaunuista.
* Burns - Sleepy Eye (14 mailia / 23 km - lähin paikka)
Matka kestää tavallisella junalla noin 50 minuuttia.
Yksi 1. luokan lippu maksaa $0,76, yksi 2. luokan lippu $0,50, yksi 3. luokan lippu $0,30.
Eli kolmannen luokan lippu maksaa työväenluokan taitoa vaativan työn korkemmilla tuloilla melkein tunnin palkan.
* Burns - New York City (1200 mailia / 1931 km)
Matka kestää pikajunalla noin 42 tuntia.
Yksi 1. luokan lippu maksaa $76, yksi 2. luokan lippu $49,50, ja yksi 3. luokan lippu $29,25.
Eli jopa kolmannen luokan lippu maksaa lähes 1/3 työväenluokan taitoa vaativan työn korkeimmasta mahdollisesta kuukausipalkasta.
- Sää-olosuhteet etelä-Minnesotassa ovat melko tasaista, mutta tornadooja voi iskeä. Heinäkuussa 1881 yhden iltapäivän aikan etelä-Minnesotaan iski joukko tornadoja joista pari oli kuolettavan rajuja. Pelimme keskittymiin (Walnut Groven kylä ja Burnsin kaupunki) ne eivät iskeneet, mutta tuulet näilläkin alueilla olivat tavallista voimakkaampia tuona iltapäivänä. Pahin tornado iski New Ulmin kaupunkiin joka on 80-84 km päässä Walnut Grovesta ja 40-45 km päässä Burnsistä.
- Minnesotan osavaltiossa lukematon määrä farmareita menettivät satonsa vuosi toisensa jälkeen vuosina 1873-1876. Koska keväällä 1873 sinne parveili triljoonia heinäsirkkoja tuhoamaan kaiken, ja ne häipyivät vasta vuonna 1876 heinäkuuhun mennessä. Tuon vuoden huhtikuussa ne jäätyivät yhden yön yllättävän kovan pakkasen takia. Nuo vuodet olivat katastrofaaliset Minnesotan osavaltion ekonomialle, koska suurin osa oli riippuvainen juurikin maataloudesta, samoin kuin farmarien oma elanto sadoistaan. Osavaltion hallitus ei pystynyt tarjoamaan maaseuduille niin paljon apua, kuin ne olisivat tarvinneet. Monet hylkäsivät maatilansa ja muuttivat isompiin kaupunkeihin toiveissa löytää töitä.
- Ennen maaliskuuta 1849 Minnesota ei ollut Minnesota vaan nimetön ja määrittelemätön alue jossa uudisasukkaita eli tosi harvaan perustetuissa asutuksissa, ja jossa olosuhteet olivat karut ja kovat eikä ollut juurikaan lakeja. USA:n hallitus oli vasta alkamassa "ostaa" maata intiaaniheimoilta. Useimmat uudisasukkaiden asutuksista nimettiin vasta 1840-luvulla. Maaliskuun 3. 1849 alue sai nimen Minnesota, se julistettiin territorioksi ja kehitys alkoi olla järjestelmällistä sekä lakeja olla enemmän. Territorion pääkaupungiksi julistettiin St. Paul. Toukokuun 11. 1858 Minnesotasta julistettiin osavaltio.
SISÄLLISSOTA (1861-1865)
Pohjois- ja etelä-osavaltioiden välinen sota, joka tuhosi koko maan mutta etelän paljon enemmän kuin pohjoisen. Sota käytiin siitä pitäisikö värillisten ihmisten orjuutus lopettaa vai ei. Etelä halusi pitää orjat ja pohjoinen ei. Pohjoinen voitti. Sodan aikana eteläiset osavaltiot kärsivät nälänhädästä ja sodan jälkeen eteläinen talous tuhoutui täysin, kaikki niiden pankit romahtivat ja konfederaation valuutasta oli tullut arvotonta. Yli kaksi miljoonaa orjaa vapautettiin ja heille annettiin yhtäläinen asema kuin entiseillä orjanomistajilla oli. Etelän oli pakko rakentaa uudelleen orjuudesta riippuvainen työjärjestelmänsä. Sota vaikutti syvästi myös pohjoiseen kaikilla elämän osa-alueilla neljän vuoden ajan, mutta pohjoisen ihmiset eivät koskaan olleet suorastaan nälänhädässä. Maatalous, tehdasala, kaivostoiminta ja rautatie-ala kukoisti näiden vuosien aikana, mutta useimmat muut alat kamppailivat selviytymisestä sota-ajan taloudessa.
3. maaliskuuta 1863 Yhdysvaltain eduskunta asetti asevelvollisuus-lain, jossa vaadittiin kaikkia 20-45-vuotiaita miehiä ilmoittautumaan asepalvelukseen 1.huhtikuuta mennessä. Mukaan lukien muukalaiset, jotka aikoivat tulla Yhdysvaltain kansalaisiksi. Vapautuksen sai ostaa 300 dollarilla (joka suhteellinen arvo on nykypäivän 6190 dollaria / 5500 euroa) tai sen sai jos löysi jonkun nuoremman tai vanhemman jota laki ei koske, taistelemaan puolestaan. Tämä aiheutti verisiä mellakoita New York Cityssä, koska vapautus oli lähinnä mahdollista vain varakkaille kansalaisille. Sodan jälkeen USA:n talous toipui ja kasvoi nopeasti suojaavien verosäädösten ansiosta, pohjoisen ja keski-alueiden nopeammin kuin etelän. Sodan päätyttyä hallitus alkoi rautateillä yhdistää teollistunutta itää läntiselle rajaseudulle entistä tehokkaammin ja nopeammin.
Lue täältä lyhyehkö ja helppolukuinen artikkeli siitä miten sota vaikutti ihmisten jokapäiväiseen elämään kodeissa ja yhteisöissä sekä talouteen. Politiikassa-osan kohdalla se vaatisi rekisteröitymistä sivustolle, mutta sitä ei tarvitse lukea. Riittää kun luet sitä edeltävät kohtat. Sivu on englanninkielinen, joten jos kielitaito ei riitä kannattaa avata tuo Chromella, klkata sivua oikealla hiirenkorvallla ja valita "Käännä kielelle suomi". Se suomentaa sen melkoisen sujuvasti ja selkeästi.
Signature