+- OLD WEST TALES (https://hiddenkiss.net/oldwest)
+-- Forum: PELIT (https://hiddenkiss.net/oldwest/forumdisplay.php?fid=7)
+--- Forum: Minnesota (https://hiddenkiss.net/oldwest/forumdisplay.php?fid=18)
+---- Forum: Walnut Grove & lähiympäristö (https://hiddenkiss.net/oldwest/forumdisplay.php?fid=22)
+---- Thread: I'm just wondering (/showthread.php?tid=20)
RE: I'M JUST WONDERING - Stewart 'Steve' Correyne - 12-05-2018
Tom oli innoissa, kun oli päässyt uuden ystävänsä ja tämän äidin kanssa kävelyttämään koiraa. Jo hänen kasvonsa olivat niin aurinkoiset, ettei olisi ehkä tarvittu oikeata aurinkoa, valon kannalta. Hänellä oli oma oksa, jolla hän piirteli käärmeitä maahan, samalla kun Gabe, piirteli ruutuja.
Oli yksi, tai oikeastaan kaksi asiaa, mistä poika oli ikätoverilleen kateellinen. Äiti ja koira. Hän pohti hiljaa mielessään, että jos hänellä olisi äiti, niin silloin hänellä myös olisi koira, sillä äiti auttaisi niin paljon isiä, että koira olisi ollut mahdollinen.
"Kyllä me ehditään se loppuun, kun me hypitään oikein lujaa", Tom riensi kertomaan mielipiteensä, kun toisen äiti arvioi ruudukkoa. Poika tiputti oman keppinsä siihen paikkaan ja riensi jatkamaan kaverin aloittamaa ruudukkoa, innoissaan.
Kun Gabe hihkaisi hetken päästä vauva-mäyrästä, Tom meni lähemmäs, mutta selkeä käsky sai askeleet pysähtymään heti.
Hän katsoi vain hiljaa mitä tapahtui, eikä aikaillut kun käsky palata kotiin kävi, tuo sävy äänessä oli sellainen, ettei sitä epäröinytkään olla tottelematta.
Becky tutki käsillään Samuelin nappia ja sai siitä itselleen tarpeeksi intoa, hän jutteli vauvankielellään miehelle ja hihkaisi, kun näki isoveljensä ja muiden palaavan.
Tom kuunteli aikuisten keskustelua ja sanoi väliin: "Isi tappoi viime viikolla kaksi. Vielä tuo ja emo puuttuu. Niitä oli kolme niitä vauvoja." Poika katsoi aikuisia ja lisäsi: "Jos tuommoinen puree lasta niin lapsesta tulee tuhma ja vihainen."
Pikkupojan katse oli vakava, kun se katsoi aikuisia ja lisäsi: "Isi haluaa tappaa ne, ettei meistä tule tuhmia ja vihaisia." Sitten poika lähtikin juoksemaan kohti talon edustaa, jossa Steve oli kasvattitytärtään pesemässä. "Isi isi, yksi tuhma vauva löytyi!" poika huusi, kun näki miehen. Steve käänsi katseensa paikalle juoksevaan poikaansa: "Tuhma vauva?" "Niin se kipeä mäyrä vauva", poika tarkensi. "Vai niin, se pitää sitten lopettaa. Vielä on löydettävä emo", Steve sanoi ja nousi nähdessään vieraidenkin tulevan lähemmäs. "Noloa pyytää Ellie, mutta voisitko mitenkään, huolehtia Zoran kylvyn loppuun, asia edistyy, mutta selkeää vesikammoa on vieläkin, joten en halua tytön pesua hoputa. Becky voi olla kehdossaan kyllä rauhassa. Jos me miehet", Steve aloitti ja katsoi sitten lapsiin, sanoen välihuomautuksen: "Ei pojat", jatkaen sitten: "Mentäisiin aseiden kanssa katsomaan se tuhma vauva ja jos sen emokin on läheisyydessä, niin päästään niistä eroon."
RE: I'M JUST WONDERING - Gabriel McKenzie - 12-05-2018
Elizabeth rapsutteli vierelleen istahtavan koiran päätä sormenpäillään, ja katsahti Zoraan. Lyhyen hetken hän pohti pyyntöä ja sen syytä, sekä tytön erityisen epävarmaa ja ujoa luonnetta tuntemattomien suhteen siinä missä kenelle tahansa lapselle voisi olla epämukavaa kylpeä tuntemattoman seurassa saati avustamana. Mikä saikin hänet hieman yllättyneeksi pyynnöstä, vaikka toki ymmärsi syyn itsessään. Hänestä olisi vain parempi jättää kylpy kesken jos sikseen tuli. Mutta ennen kaikkea hän kävi läpi omia etusijan asioitaan jotka nyt jäisivät yksin hänen vastuulle jos Samuel lähtisi Steven kanssa, mikä oli ensisijainen syy kieltäytymiseen. Nainen käänsi sitten katseensa Steveen.
"En. Olemme vieraita toisillemme joten en usko että hän luottaisi minuun," nainen vastasi vakaasti ja ystävällisesti--ja jatkoi heti perään, "Mutta ennen kaikkea minun on huolehdittava meidän poika vuoteeseen ja unten maille, hänen petiaikansa meni jo hyvän aikaa sitten."
Hän katsahti poikaan, lisäten vielä, "Ja toivon saavani hänet syvään uneen ennen myrskyn nousua--en tiedä tuliko teillä puheeksi, mutta Gabe pelkää ukkosta paljon, paljon, paljon syvemmin ja enemmän kuin pikkulapset normaalisti. Se ei ole lapsen pelkoa. Se on äärimmäistä, se on kammo," äiti selitti viitaten pikkupoikaan joka näytti jo selkeitä merkkejä epänormaalista.
Gabriel ei kuunnellut ketään tai mitään, hän pystyi ajattelemaan vain sitä miten halusi olla sisätiloissa ja mitä yö toisi mukanaan. Hän jo eli sitä mielessään, joskin pelkät muistot eivät aiheuttaneet yhtä vahvaa reaktiota kuin itse ukkonen. Poika roikkui tiukasti isänsä käsivarressa, kalvenneet kasvonsa ja kauhun täyteinen katseensa naulittuna horisontissa uhkaaviin mustiin pilviin. Hän ei olisi halunnut nähdä niitä, mutta silmät kieltäytyivät katsomasta poispäin. Pari kyynelistä jotka muutama hetki aiemmin kohosivat silmiin olivat löytäneet tiensä pojan kasvole. Hänelle ukkonen oli lähes halvaannuttavan kammottavaa jo kauan ennen kuin useimmat lapset edes huomasivat nousevaa myrskyä. Kun se vihdoin olisi lähellä tai aivan yläpuolella, hänen täytyi olla joko syvässä unessa tai syvästi luottamansa aikuisen sylissä koska muutoin äärimmäinen pelko ja ahdistus, pahimmassa tapauksessa, laittoivat hänen aivonsa niin solmuun ettei hän osannut edes hengittää ilman mallia.
"Steve," Samuel ehdotti välittömästi vaimonsa sanojen perään, "Jatka vain, ja laita sen jälkeen vaikka Tomkin nukkumaan jos tarvitsee. Minä voin ihan hyvin mennä edeltä."
Ei hän toki tiennyt milloin Tomin petiaika oli ja paljonko unta poika tarvitsi, mutta hän oletti että tyypillisen pikkulapsen tapaan paljon enemmän kuin teinit ja aikuiset ja siten että Steven ehkä tarvitsisi hoitaa asia pian. Hän ei halunnut ystävänsä suotta kiirehtivän jos lapsensa tarvitsivat häntä. Elizabeth ei tänä iltana ehtisi huolehtia kahta poikaa nukkumaan, vaikka varmasti muutoin mielellään sen avuksi tekisikin.
Gabrielin ainakin he olivat vuosien varrella todenneet tarvitsevan kaksitoista tuntia kunnon yöunta, päivänokosten lisäksi, joten pojan petiaika oli tavallisesti puoli seitsemältä ja tavoite nukahtaa puolen tunnin sisään jotta vekara olisi valmis nousemaan aamulla puoli kahdeksan ja kahdeksan välillä. Jotta he ehtisivät sunnuntaisin yhdeksäksi kirkkoon ilman stressiä, mikä kyllä joskus siltikin tuntui mahdottomalta. Heillä kirkko sijaitsi noin kymmenen minuutin kävelyn päässä, ja hyvinä aamuina tunnin verran riitti aamurutiineihin, mutta huonoina aamuina...Mies oli melko varma että huominen aamu olisi yksi niistä vaikeista. Pojan petika oli hurjasti normaalia myöhässä ja he joutuisivat lähtemään hieman aikaisemmin kuin kotona. Jos hyvä Herra soisi, myrsky ei asettuisi aivan ylle vaan poika saisi edes nukuttua läpi yön ukkosesta huolimatta.
RE: I'M JUST WONDERING - Stewart 'Steve' Correyne - 12-05-2018
Zora katsoi hämmentyneenä, mitä isä aikoi, ei hän tahtonut jäädä naisen kanssa. "Isi", tyttö kuiskasi hiljaa. Steve vilkaisi lempeästi lasta ja vasta sitten Stewart ymmärsi kyllä. Onneksi hänen lapsensa eivät pelänneet ukkosta, ei Beckykään ja Zora, ihme kyllä tuo suorastaan rakasti ukkosta ja valitettavasti, tanssi kaatosateessa, tuo lieni jotain mustalaisuusjuttua.
Kolmen lapsen isä katsoi Samuelia ja nyökkäsi. "Kiitos, kolmesta poikasesta vain se yksi on elossa ja niiden emo", mies tiedotti ja lisäsi: "En ole muihin törmännyt."
Stewart kuunteli mitä nuo kertoivat pojastaan ja näki kauhun tuon kasvoilla. Tom ei ymmärtänyt, kuinka joku pelkäsi niin paljon ukkosta.
"Miksi Gabe pelkää ukkosta?" Tom kysyi isältään, joka vastasi lempeästi: "Joskus vain jotain asioita pelkää. Zora pelkää koiria, Gabe ukkosta ja isi pelkää menettävänsä sinut, Beckyn ja Zoran." "Et sinä minua menetä", Tom totesi ja halasi isäänsä. Mies halasi poikaansa takaisin ja ohjasi tämän sisälle pesemään kädet ja kasvonsa, ottaen sitten Beckyn syliinsä. "Zora, ihan rauhassa, palaan pian", mies sanoi ja kun lapset olivat peseytyneet, hän vei nuo omaan ja Beckyn kamariin. "Tom, sinähän olet reipas isoveli. Liekuta kehtoa, jotta Becky nukahtaisi, menen pesemään Zoran loppuun", mies sanoi lempeästi ja Tom lupasi hoitaa pikkusiskoaan.
Stewart antoi vieraiden toimia omaan tahtiin, hänen oli pakko jatkaa sillä tavalla kuin näki järkevimmäksi vaihtoehdoksi ja palasi Zoraa pesemään. Yksinhuoltajana oli vaikeaa, joten asioita piti hoitaa hieman kaavasta poiketen, jos tahtoi niiden sujuvan, niin että kaikille olisi hyväksi.
Zora kertoi isälleen, kylpyhetkellä peloistaan vettä kohtaan ja Steve rauhoitteli tätä. Lapsen pesu kesti, mutta lopulta liat saatiin putsattua. Mies haki lakanan ja kääri kasvattityttärensä lakanaan ja kantoi tuon sisälle, antaen tuolle puhtaan yöpaidan kaapista. Becky oli nukahtanut ja Tom odotti iltatarinaa. Ukonilma oli vain lähempänä ja yhtäkkiä alkoi satamaan vettä rankasti.
Stewart kertoi pienen uskonnollisen tarinan ja kun Tom oli kuullut tarinan, alkoi poika nukkumaan ja nukahtikin melko pian.
Zora oli mennyt kuistille ja koska hän rakasti isäänsä, hän tahtoi auttaa ja meni pyykkipadalle pesemään vaatteita, vaikka hän kastuikin nopeasti. Stewartin tullessa ulos aseen kanssa hän henkäisi: "Mene lapsikulta sisälle. Minä hoidan ne palattuani." "Ei. Minä pesen nämä", Zora kivahti tomerasti ja levitti puhtaita pyykkejä narulle ja kiinnitti puisilla pyykkipojilla. Stewart lähti etsimään Samuelia, jättäen tytön toimiinsa, vaikka hieman mieltä nipistikin, mutta ainakin pyykkiasiakin eteni.
RE: I'M JUST WONDERING - Gabriel McKenzie - 13-05-2018
Kun he sisällä olivat saaneet pojan irrottamaan miehen käsivarresta ja vakuuttumaan siitä ettei isi olisi kovin kauaa poissa Samuel otti haulikkonsa oven viereltä johon sen oli, turvaan sisälle, aiemmin tuonut. Varmuuden vuoksi hän otti housujensa taskuun ylimääräisen kierroksen hauleja, sekä nahkahanskat jotka laittaa ylle ennen kuin koskisi eläimeen joka jos ei vielä suustaan vaahdonnutkaan oli varmasti ainakin jo nuollut mahdollista haavaansa. Löydettyään vielä lapion ladon viereltä jolla välittömästi haudata mahdollinen löytö, mies lähti astelemaan vaimonsa neuvomaan suuntaan ja kohtaan jonka selkein merkki olisi hurjan pitkän ruutuhyppelyradan loppupää.
Samaan aikaan sisällä Gabriel oli jo vähän rentouunut ja rauhottunut. Neljä seinää ja katto sekä äiti riittivät tässä vaiheessa, joten hienosti hän hoiti käsien ja hampaiden pesun Tomin nukuttaessa vauva-siskoaan viereisessä huoneessa.
"Ulos??" Gabriel parahti ja otti pari askelta taaksepäin, kun äiti ohjasi häntä ulko-ovelle selvitettyään tarvitsiko poika käymälää. "Ei minun tarvitsekaan mennä," vekara väitti ja kiirehti takaisin vesisangoille aikeinaan vain pestä kasvonsa.
"Kultarakas, paras mennä nyt kun vielä on hyvä sää," nainen kannusti hakien pojan kädestä pitäen takaisinpäin. Ketään heistä ei innostanut ajatus wc-reissusta myrskyn keskellä mutta minkään hädän koko yön pidättelykään ei olisi hyväksi eikä neljävuotias pystyisikään. Gabriel oli ollut myös yökuiva kolmannen syntymäpäivänsä paikkeilta, mutta ukkosöinä poika todennäköisimmin antaisi mieluummin vahingon käydä kuin ilmoittaisi tarpeesta jos se vaatisi ulos astumista. Niin ei ollut vielä käynyt koska heillä oli kotona sisävessa, mutta Elizabethilla ei ollut vähäisintäkään aikomusta suotta riskeerata sitä toisten majoissa.
"Mutta miksi ulos?" poika valitti ahdistuneena ja veti poispäin äidin avatessa ulko-oven.
"Täällä wc:t ovat ulkona, koko maassa hyvin harvoilla on sisällä," nainen selitti kärsivällisesti, ja lempeästi nykäisi lapsensa kättä. Hän toivoi ettei seuraisi kysymys 'miksi?' sillä rahan ja kalliiden mukavuuksien selvittäminen neljävuotiaalle olisi yhtä tyhjän kanssa eikä hän nyt jaksaisi miettiä ymmärrettäviä syitä. Toki poika oli ennenkin ulkovessassa käynyt, sillä todellakin sisä-wc oli harvinaisuus etenkim maaseuduilla eikä siis kellään heidän naapureistakaan ollut sitä, mutta eihän moiset olleet pikkuisenkaan maailmassa muistamisen arvoista.
"Käydään sitten kotona!" Gabriel vaati, täysin unohtaneena miten pitkä matka oli ollut.
Elizabeth huokaisi ja kyykistyi pojan eteen, otti katsekontaktin ja lempeän tiukan otteen lapsen käsistä.
"Emme millään ehtisi sinne ennen myrskyä. Siksi me jäätiin yöksi."
Pojan surkea ilme kertoi että hän pysyisi sisällä vaikka Tuomiopäivään asti jos sillä välttäisi ukkosen keskelle suojatta joutumisen riskinkin. Äiti tai isä tuli aina mukaan käymälään sillä poika oli vielä liian pieni pystymään tiettyihin tarvittaviin asioihin itsenäisesti, mutta tällaisena iltana ilmeisesti seura ei riittänyt rohkaisemaan ulkohuusin käyttöön.
"Katso," äiti sanoi, kaapaten tenavan toiseen kainaloonsa suojaan ja osoitti taivaalle jossa mustat pilvet olivat nopeasti kulkeneet tilan ylle. "Vielä ei edes sada. Ehdit mainiosti takaisin."
Sen enempiä suostumusta odottelematta Elizabeth nosti jännittyneen lapsen syliinsä, sulki oven perässään jottei koira lähtisi omille teilleen, ja suuntasi kohti ulkohuusia. Hän pyrki rauhoittamaan pojan mieltä juttelemalla kissanpennuista ja siitä mitkä niiden nimet voisi olla.
Parikymmentä minuuttia myöhemmin, turvallisesti takaisin sisätiloissa ja kaikki iltapesut hoidettuna, Gabriel oli valmis. Tässä vaiheessa ikkuna alkoi meluta tuulen heiittelemän rankkasateen alla.
"Olitpa reipas poika," äiti kehui halatessaan lastaan jonka yöasun yläosan hän oli juuri napittanut kiinni. Yllään pojalla oli valkoiset pyjamahousut joiden edessä oli vaaeanruskea koristenappi, ja vyötäröllä takaa sidottava kiristysnauha, sekä valkoinen paita jonka sai edestä napitettua auki ja kiinni, jotka äiti oli tehnyt löysemmiksi ja kevyemmästä puuvillakankaasta mitä varsinaiset alushousut ja aluspaidat olivat. Pyjama ei toki ollut lankaan normaali yöasu, valtaosa amerikkalaisista miehistä katsoi sitä epäilevästi ja pitäytyi jo noin vuosisadan ajan tutuissa yöpaidoissa ja yökaavuissa. Ja pojalla olisi kyllä ollut nilkkoihin ulottuvia yöpaitojakin.
Mutta Samuel oli vuosi sitten kuullut pyjaman suuresti kasvavasta suosiosta Britanniassa--vanhemmiltaan jotka puolestaan kuulivat siitä Skotlantiin taakse jääneiltä ystäviltään--ja sitten kokeillut tätä oudoksuttua tyyliä ja todennut sen olevan paljon muavampi lämpiminä kesäöinä kuin yöpaidat. Ja käytännöllisempi myös. Saman tien hän oli pukenut poikansakin pyjamaan ja antanut vekaran oleskella niissä myös aamuisin--oltiin sitten kotona tai ystävien luona. Gabrielkin piti niistä ja oli vielä nin nuori ettei juuri välittänyt ikätovereiden saati isompien lasten mielipiteistä moisten asioiden suhteen.
Ainoa mistä poika huoli oli ettei mikään vaatteissa olisi vaaleansinistä koska se oli 'tyttöjen väri'--eikä heillä kyseisestä syystä ollutkaan mitään aikomusta ostaa tai tehdä pojalle mitään sen väristä. Tosin, vaaleanpunainen puolestaan ei pukenut heidän tummakutrista ja ruskeasilmäistä poikaansa joten he pitäytyivät tummissa sävyissä vekaran vaatetuksessa. Värikkyyteen he kuitenkin painottivat kun heillä kerta oli varaa siihen yläluokan tuloilla. Mutta pyjamat siinä missä alusvaaatteetkin he katsoivat parhaaksi valkoisina, koska niitä pestiin useammin.
Poika kömpi sänkyyn jonka äiti valitsi itselleen. Lattialla patjalla nukkuminen ei enää innostanut poikaa yhtään.
"Mikäs satu luetaan tänään?" äiti kysyi nostaessaan kirjat vuoteelle jolle itsekin pojan vieree istui ja oikaisi jalkansa. Hetken mietittyään, rankkasateen ja voimistuvan tuulen häiitessä--tai oikeastaan sen minkä edellä se tuli--hän lopulta osoitti kirjaa Beauty and the Beast. Se oli yksi uusimmista versioista joka sisälsi uutta kuvitustyyliä joka loi portin tekstin sisään enemmän kuin veti huomiota pois siitä. Koko sivun värikkäitä ja yksityiskohtaisia kuvituksia jotka kuvastivat jotain tarinan sen hetkisestä kohtauksesta.
Heidän perheessään uskonnolliset tarinat eivät olleet lainkaan osa iltasatutuokioita. He mielsivät kirkkokäyntien, pyhäkoulun, ajoittaisten Raamatun lukemisten ja keskustelujen sekä ruoka- ja ilta- ja muiden rukousten riittävän uskonnolliseksi osaksi elämää pojan hyvin nuoreen ikään nähden. Lisäksi he kokivat tärkeäksi että poika oppisi tarinoista paljon elämänarvoja ja opetuksia muutakin kuin uskonnollista kautta. Kaunotar ja Hirviö oli satuvalikoimaan tänä vuonna lisätty tarina ja oli välittömästi noussut yhdeksi tenavan suosikeista. Siinä yhdistyi kaksi poikaa eniten kiehtovien asioiden joukosta; taikuus, ja pedot jotka olivat petomaisen pelottavia mutta eivät oikeasti pahoja vaan enimmäkseen kilttejä ja ystävällisiä.
Äidin kainalossa Gabriel kuunteli hänen mukavasti ja värikkäästi eläytyvää kerrontaa, välillä kysellen, vastaillen ja kommentoiden tarinan sisältöä. Isä ja äiti olivat aina kannustaneet häntä osallistumaan satutuokioihin tällä tavoin sillä.se vahvisti tarinoiden ja niiden oppien sisäistämistä ja vaikutusta.
Sadetta edeltäneen reilun parinkymmenen mimuutin aikana Samuel saavutti puolet tavoitteestaan, mutta vielä vartin lisää kaatosateessa emoa jäljitettyään hän päätti luovuttaa. Pesäaukkojakin hän oli etsinyt, mutta ei muistanut Corraynejen maita niin tarkkaan että olisi löytänyt nopeasti edes loivistuvaa maata jossa aukko voisi olla. Hän ei ollut vielä edes tietoinen että tilaan oli ostettu lisää maata sitten viime näkemän.
"Löysin sen poikasen ja hautasin sývälle," mies ilmoitti Steven astellessa vastaan hänen palatessa pihapiirin suuntaan. "Merkitsin paikan melko kookkaalla kivistä muodostetulla ristillä, jotta tiedät missä kohtaa se lepää," hän lisäsi. Toinenkin syy toki oli. Gabriel olisi tahtonut eläimelle muistomerķn. He olivat opettaneet pojalle uskomuksensa että vaikka eläimillä ei ollut sieluja samalla tasolla kuin ihmisillä eikä ne siksi pääsisi Taivaaseen, niin Jumalalla oli varmasti mukavikilevon sija kaikille luomilleen olennoille--eläimet vaan kutsuttaisiin eri paikkaan kuin ihmiset. Poika oli ķutenkin vielä liian nuori todella käsittämään kuolemaa joten lisäkysymyksiä ei vielä noussut.
"Emoa en nähnyt missään vaiheessa, ja se on varmaan jo paennut sadetta pesäänsä," hän jatkoi pysähtyen hetkeksi Steven eteen. "En tiedä oletko jo löytänyt yhtäkään pesätunneleiden aukoista ja asettanut ansoja, mutta en usko että se astuu ulos tällä ilmalla. Tässä ei enää paljon eteensäkään näe--eikä sade vaikuta loppuvan aivan pian," hän osoitti lapion varrella taivasta joka oli täydellisesti mustien, raskaiden pilvien peitossa jotka estivät auringonvalon läpäisyn tehokkaasti, kaatosateen verhon lisäksi.
"Ehdottaisin että jatkat tästä huomenna, kuivalla ja selkeällä säällä," mies sanoi, katse ystävässään ja suuntasi samalla askeleitaan tallia kohti sillä kissanpentujen tilanne olisi myös hyvä tarkistaa kun niillä ei ollut emoa rauhoittamassa. Toki hän aikoi vielä avustaa jos Steve haluaisi kokeilla onneaan nyt, mutta hänellä oli hyvin vähän uskoa enempään menestykseen.
RE: I'M JUST WONDERING - Zora Correyne - 15-05-2018
Sade alkoi piestä mustalaistytön selkää, mutta tämä pesi reippaasti padassa olevia pyykkejä ja ripusti naruille, jatkaen padan hämmentämistä.
Steve saavutti pian ystävänsä ja hän joutui terästämään kuuloaan, sillä sade oli jo aika rankka. "Jos kuitenkin etsittäisiin vielä hetki, luulen tietäväni missä sen pesä on, olen ansoittanut kaksi kulkuväylää sinne", Steve pyysi ystävältään ja katsoi tuota silmiin. Toki hän ajatteli jälkiseuraamuksia, mutta hän uskoi, että ystävän kanssa emon saisi kiinni helpommin.
Onneksi padassa ei ollut kauheasti pyykkiä, mutta Zoran vaatteiden lika oli niihin piinttynyt voimakkaasti, että ulkoisesti ne eivät olleet puhtaat, vaikka pöpöt olikin suurinpiirtein poissa. Kun pyykit oli lopulta narulla. Zora antoi sateen sammuttaa tulen lieskat, jotka olivat jo lähes sammuneet.
Pian saattoi sisälle kuulua, hyvin kuuluvasti tytön heleä laulu, kun hän lauloi ukkoslauluja ja kaatosateessa. Tanssiliikkeet olivat täydelliset, samoin kuin lauluääni ja rytmi, tuo piirre paljasti selkeästi, että hän oli mustalainen, muita mustalaispiirteitä ei tuon ja ulkonäön lisäksi hänellä näkynyt.
RE: I'M JUST WONDERING - Gabriel McKenzie - 22-05-2018
"Hyvä on, mutta käyn tässä välissä tarkastamassa kissanpentujen ja hevoseni tilanteen," Samuel vastasi, ja jatkoi tallin suuntaan. Hän oli jo vartin verran kaatosateessa lionnut, mutta kai sitä voisi vielä. Kesäsade oli lämmin ja Steve varmasti tunsi tilansa hyvin kaatosateessakin, ja hyvällä onnella emo ei olisi pitkällä oireissa ja olisi ulkona etsimässä lapsiaan. Vielä paremmalla onnella se olisi jäänyt yhteen ansoista--sekin olisi todennäköisempää jos se ei vielä kärsinyt edistyneitä oireita. Tallin suojaan päästyään mies pyyhkäisi enimmät vedet kasvoiltaan, asetti lapion ja haulikkonsa seinää vasten ja asteli pilttuiden luo.
"Hei, tyttö," hän tervehti rauhallisesti suurta hevosta joka työnsi päänsä vieraspilttuun oven yli kuullessaan tallin oven käyvän. "Onko sinulla ollut mukava ilta?" hän jututti eläintään, rakastavasti silitellen sen turpaa ja kaulaa. "Vielä saat levätä pitkään, lähdetään vasta huomenna lounaan jälkeen kotiinpäin."
Tamma hörähti ja kosketti turvallaan kevyesti miehen kasvoja.
Tarkastettuaan että juomavesi riittäisi ja oli vapaa kärpäsostä ja muusta inhasta, Samuel siirtyi synnytyspilttuuseen jossa kissanpennut telmivät kaikki viisi yhä yhtenä kappaleena.
"Toivottavasti teidän äiti voi hyvin eikä joudu kulkemaan sateessa," mies sanoi nostaessaan oranssin turkispalleron suurten kämmentensä suojaan. Hän piteli pentua hellästi rintakehäänsä vasten, niin että se pystyi korjaamaan asentoaan jos tahtoi, ja katsoi ympärilleen. "Tulee hurja yö teillekin..." hän pohti katsellesaan puulaatikkoa jossa pentue oli löytynyt ja johon yksi pikkuisista parhaillaan kiipesi, tasapainoillen sen reunalla mutta muksahti alas melkein heti. Haluamalleen puolelle sentään.
Ajatuksissaan hän rapsutteli oranssin pennun päälakea eikä edes tuntenut sen naskalihampaita ja piskuisia kynsiä toisen, sitä pitelevän, kätensä peukalossa. Pentu jyrsi ja nuoli miehen kättä vuorotellen, maaten sylissä kyljellään.
"Luulen että pitäisitte lisäsuojasta."
Mies huomasi Elizabethin levittäneen laatikon pohjalle pehmusteeksi pari tyhjää säkkiä. Hän laski pennun laatikkoon ja nosti toisen keistä pois, pingottaen sen sitten laatikon ylle niin että pienokaisille syntyi mukava suojainen pesä, mutta jäi myös aukko jonka kautta poistua ja palata. Henkistä tukea ne saisivat toisistaan. Kaikki tämä otti noin viisi minuuttia ja Samuel oli valmis lähtemään.
Talon yläkerroksessa iltasatu jatkui. Tarina oli niin pitkä ettei Elizabeth ajatellut lukea sitä loppuun tänä iltana, mutta vähän tavallista pidemälle. Tilanne oli kovin hankala. Toisaalta lapsi pitäisi saada uneen mahdollisimman pian, mutta toisaalta unen laatu ei olisi kuitenkaan hyvää jos poika ei nukahtaisi kohtuu rauhallisena. Ja lisäksi kaikella todennäköisyydellä Gabriel aikoi valvoa siihen asti kun isänsä palaisi. Poika luotti kyllä häneenkin aivan yhtä paljon ukkosen aikoina kuin isäänsäkin, mutta jos tenava tiesi että molemmat oli mahdollista saada tueksi niin sen hän myös vaati. Elizabeth jatkoi lukemista eläytyvästi mutta silti tasaisen rauhoittavaan sävyyn.
Kymmenisen minuuttia myöhemmin--jonka Gabriel oli kuunnellut lähes kokonaan ilman kommentteja ja kysymyksiä--äiti asetti väliin merkin ja sulki kirjan.
"Riittää tälle illalle," hän totesi. Pojan vastustusta vain puolikorvalla kuunellessaan hän katsahti Samuelin taskukelloa joka oli kaiken tohinan keskellä jäänyt hänen haltuunsa.
"Katso, on jo kaksi tuntia ohi petiaikasi," äiti totesi näyttäessään kelloa pojalle. Aikaa pikkuinen ei vielä osannut kertoa, mutta tiesi miltä kellotaulu näytti hänen oikean petiajan lähestyessä. Pisin satutuokio mitä he yleensä sallivat oli viisitoista minuuttia. Nyt se oli venähtänyt melkein tuplaksi. No, aamu olisi mitä olisi. Sitten katsottaisiin paras vaihtoehto.
"Milloin isi tulee takaisin?" Gabriel kysyi, selvästi unisena mutta haluttomana nukahtaa.
"Pian," äiti lupasi, peitellessään pojan hellästi. Hänellä ei toki ollut aavistustakaan kauanko miehet aikoivat viipyä, mutta tuo oli ainoa järkevä vastaus kysyjään nähden. "Sinun täytyy nyt yrittää nukahtaa, kulta," hän sanoi, silitellen pojan kutreja. "Olet syvä nukkuja, saatat uinua läpi tämänkin myrskyn. Ja jos heräät mistään syystä, äiti tai isi on aina tässä. Ennen pitkää me kumpikin. Olet turvassa," hän vakuutti ja painoi pitkän hellän suudelman pojan otsalle.
RE: I'M JUST WONDERING - Stewart 'Steve' Correyne - 30-05-2018
Steve hymyili ja sanoi itsekin käyvänsä katsomassa oman karjansa tilanteen, siinä samalla. Hän ohjasi kanat myrskysuojaan, ja katsoi, hevoset ja naudat rauhallisesti kerrallaan, että noilla olisi kaikki hyvin omissa pilttuissaan. Jojo-vasikka nukkui tyytyväisenä emänsä kylkeä vasten ja emä nuoli rauhallisena sen turkkia puhtaaksi.
Kolmen lapsen isä rapsutti Fiona-lehmän päälakea ja sanoi lempeästi: "Hienoa, että huolehdit pienokaisestasi. Olet niin hyvä äiti." Fiona lehmä päästi pienen mölinän suustaan vastaukseksi ja sai vasikkansa säpsähtämään hieman, mutta pikkuinen jatkoi uniaan. "Onneksi sinä olet aina ollut rauhallinen myrskyjen aikaan, niin teillä varmasti menee tämäkin hyvin", Stewart sanoi rauhallisena.
Hän katsoi ystäväänsä, joka oli katsonut jo hevosensa ja nyt keskittyi kissanpentuihin. "Oletko valmis, jos käytäisiin ensin katsomassa ansat?" Steve kysyi ystävältään hymyillen. Hän oli varma, että oma karja oli nyt turvallisesti suojassa, joten olisi mahdollisuus keskittyä nyt sitten siihen vesikauhuiseen mäyräemoon, jonka poikaset oli jo haudattu. Hän toivoi, että emo olisi jäänyt ansaan ja saataisin haudattua myös. Mies astui ladosta ulos ja kiinnitti huomionsa sateessa tanssivaan ja laulavaan tyttöön. "Menisit sisälle kuivattelemaan, sairastut vielä", mies huikkasi tytölle, mutta Zora vain pudisti päätään ja jatkoi sateessa tanssimista.
RE: I'M JUST WONDERING - Gabriel McKenzie - 30-07-2018
Satutuokio päätettiin yhteisellä iltarukouksella joka koski mäyrää jahtaavien miesten turvallisuutta sekä toivetta heinäsirkkojen katoamiseksi, päättyen kiitokseen perheen terveydestä ja kaikista muista siunauksista jotka Herra oli heille suonut. Noin viisitoista minuuttia Elizabeth piteli lastaan kainalossaan, silitteli pojan kutreja ja lauloi hiljaa rauhoittavia lauluja jotka veivät tenavan ajatukset pois rankkasateen kohinasta ja tulevasta myrskystä. Lopulta Gabriel tuhisi syvässä unessa, kaiken toivon mukaan niin syvässä ettei ukkosen jyrinä herättäisi keskellä yötä. Varovasti nainen siirtyi kauemmas pojasta ja nousi ylös sängystä, peitellen pehmopupua halaavan lapsen hellästi ohuen peiton alle. Onneksi, siltä näytti, päivä oli silti ollut pitkä ja uuvuttava vaikkei poika ollutkaan energiaansa päässyt purkamaan samaan tapaan kuin normaalisti. Pitkä vankkurimatka ja painostavan lämmin ilma olivat ottaneet veronsa kun tarpeeksi kauan oli rauhoituttu iltasatujen ja laulujen parissa.
Nainen katsoi ikkunasta, mutta ei nähnyt juuri mitään. Päivänvaloa piti vielä riittää puolisen tuntia, mutta taivaan peittävät mustat pilvet ja rankkasade tekivät sen mitättömäksi. Elizabeth vilkaisi miehensä taskukelloa joka oli kaiken keskellä jäänyt hänen haltuunsa. Varttia vailla yhdeksän. Samuel oli lähtenyt tunti sitten, kun ei vielä satanut. Mutta ilmeisesti kaikkia ei löytynyt ennen sadetta kun miehet olivat yhä poissa. Alakerrasta ei ainakaan kuulunut miespuolisia ääniä eikä pihalla, ainakaan tässä puolella näkynyt mitään liikettä. Nainen istahti tyhjälle vuoteelle, jääden pohtimaan miten paljon vaaroja maaseudullakin oli...mutta silti hänestä oli parempi kasvattaa lapsi täällä kuin suurkaupungin sykkeessä ja kaupunkikulttuurissa. Samuel oli kokenut metsästäjä ja kohdannut vesikauhuisia eläimiä ennenkin, ja Gabriel ei liikkuisi vielä missään yksinään moneen vuoteen.
Elizabeth ei hennonut jättää Gabrielia nukkumaan yksin näin pian, joten hän kaivoi laukusta yhden suosikkikirjoistaan, Jane Austenin Pride and prejudice. Hän oli lukenut sen läpi vuosien aikana jo niin monesti että osasi sen lähes ulkoa, mutta se oli silti aina yhtä nautinnollinen lukuelämys. Mutta siitä johtuen hän nykyään lueskeli sitä vain silloin kun tiesi ettei aivan uuteen tarinaan uppoutuminen onnistuisi syystä tai toisesta. Kuten nyt, hänen keskittymiskykynsä ei riittänyt minkään kirjan kunnolla sisäistämiseen.
RE: I'M JUST WONDERING - Zora Correyne - 01-08-2018
Zoraa oli kehoitettu tai oikeastaan käsketty menemään sisälle, mutta tyttö jäi itsepäisesti tanssimaan sateeseen, hän vain tahtoi tanssia ja nauttia sateesta ja alkavasta ukkosesta.
Sisällä Tom ja Becky nukkuivat sikeästi, kunnes nuorimmainen, luultavasti pahan unen takia, parahti itkuun. Tom säpsähti hereille ja unisena alkoi liekuttamaan kehtoa, mutta se ei tuntunut tyttöä rauhoittavan. "Becky, älä itke. Nukutaan", Tom koitti rauhoitella tyttö ja nosti tämän syliinsä kehdosta ja koitti keinuttaa, mutta tyttö ei siitäkään rauhoittunut. Tom poistui makuuhuoneesta, pieni sisko sylissään, Becky osoitti olevansa tyytymätön nyt täydellisesti, tyttö ei viihtynyt lainkaan siinä sylissä, se tahtoi selkeästi isompaan syliin, jossa ei roikkuisi niin epämukavasti.
"Isi? Zora?" poika huhuili, mutta huomasi etteivät nämä olleet paikalla. Matka yläkertaan tuntui väsyneestä pojasta hirveän pitkältä, mutta urheasti tämä lähti portaisiin. Vieras koira taisi huomata tässä jonkinlaisen vaaratilanteen, koska tämä riensi heti Thomaksen taakse varmistamaan, ettei tämä horjahtaisi portailta vauvan kanssa. Kun kolmikko oli päässyt yläkertaan, Beckyn itku saattoi jo kuulua vieraskamariin. Pian poika pääsi ovelle, jonka sai jotenkin raolleen. Becky rimpuili sylissä jo melko paljon, kun poika avuttomana katsoi naista ja kysyi: "Voiksää auttaa? Beebee ei rauhotu. "
RE: I'M JUST WONDERING - Gabriel McKenzie - 06-08-2018
"Voi ei," Elizabethhenkäisi, laski kirjan vuoteelle ja kiirehti ottamaan vauvan syliinsä.
Samalla hän ohjasi Tomia takaisin edellään ja sulki huoneen oven perässään kun Charlie oli ensin pujahtanut sisään.
"Kaikki on hyvin Tom, mene vain takaisin nukkumaan," hän sanoi vieden kätensä lempeästi unisen pojan kutrien läpi ja suuntasi itsekin alakertaan otettuaan Beckyn turvalliseen ja mukavaan asentoon sylissään.
"Hush, pikku kulta, mistä järkytyitkään se on nyt poissa. Olet turvassa," nainen puheli hiljaa vauvalle ja suukotti kevyesti tytön otsaa.
Kuten Elizabeth oli pelännyt, Gabriel ei ollut lähelläkään syvää unta vaan melu havahdutti hänet. Mutta kuten äiti oli toivonut, juuri sillä hetkel Charlie hypähti hänen vuoteelleen ja laskeutui makuulle aivan kiinni lapsen kylkeen. Poika halasi häntäänsä heilauttelevaa hauvaa ja nukahti siihen lähes samantien, ehtimättä sen enempää huolia oliko huoneessa enää muita. Alakerrassa Elizabeth asteli rauhallisesti ympäriinsä samalla keinutellen vauvaa takaisin uneen. Hän hyräili hiljaa kehtolaulua jonka nuotit hän oli pari vuotta aiemmin saanut perhetuttavaltaan joka oli muuttanut Saksasta Yhdysvaltoihin. Laulu oli kuulema vasta muutama vuosi sitten julkaistu eikä siihen ollut vielä englanninkielisiä sanoituksia, mutta melodia oli niin kaunis ja rauhoittava ettei hän epäillytkään jonkun joskus kirjoittavan ne. Etenkin kun sen säveltäjä oli kuulema nimenomaan luonut sen kehtolauluksi ystävänsä lapselle.