+- OLD WEST TALES (https://hiddenkiss.net/oldwest)
+-- Forum: PELIT (https://hiddenkiss.net/oldwest/forumdisplay.php?fid=7)
+--- Forum: Minnesota (https://hiddenkiss.net/oldwest/forumdisplay.php?fid=18)
+---- Forum: Walnut Grove & lähiympäristö (https://hiddenkiss.net/oldwest/forumdisplay.php?fid=22)
+---- Thread: I'm just wondering (/showthread.php?tid=20)
RE: I'm just wondering - Stewart 'Steve' Correyne - 31-01-2017
Becky vaimensi mölyä ja katsoi koiraa ja isäänsä. Hän osoitti käsiään isäänsä kohti ja mies otti pienokaisen syliinsä.
Zora tuli hitaasti muiden kanssa sisälle ja muita katsomatta, hän asteli parven tikkaille, säpsähtäen kuitenkin, koiran tullessa pyörimään hänen jalkoihinsa. Mustalaisdonna säpsähti ja perääntyi nopeasti isäpuolensa luokse. Steve kiersi toisen kätensä tyttösen ympärille ja silitti tuon käsivartta: "Ei mitään hätää, se haluaa tutustua enemmän, kun sillä lienee tylsää." Zora katsoi koiraa, joka heilutti häntäänsä. Tyttö otti rohkean askeleen kuvaannollisesti ja kyykistyi silittämään koiran päätä.
Kun Elizabeth kysyi matkaa kylälle, raamikas mies kohottautui kasvattityttärensä vieressä ja vastasi: "Sinne on kolmisen kilometriä. Jumalan palvelus alkaa klo.9.00 ja sen jälkeen on lasten pyhäkoulu."
Steve piti kuitenkin edelleen kättään vanhemman tytön hartialla, jotta tyttö tunsi turvaa. Hän ei halunnut missään nimessä, että Zora tuntisi hänen seurassaan ja kotona yleensäkään, minkäänlaista pelkoa tai huonoa oloa. "Näetkö, se on ihan kiltti", kolmen lapsen isä sanoi lempeästi. Zora nosti katseensa isäänsä ja hymyili leveästi. "Se ei pure", tyttö sanoi helpottuneena. "Ei niin, se on ihan kiltti", Steve vastasi lempeästi. Zora piti toisella kädellään isänsä kädestä kiinni, tohtimatta hellittää otettaan. "Pureminen sattuu", Zora kuiskasi hiljaa ja sulki silmänsä, muistikuvat tulivat hänen silmiinsä ja hän pystyi kuulemaan vihaisen koiran haukkumisen.
RE: I'm just wondering - Gabriel McKenzie - 20-06-2017
"Charlie on hyvin rakastettu ja lapsiin tottunut. Se ei taatusti pure ketään teistä," Samuel vakuutteli asettaessaan pestyjä astioitaan kuivaten. "Hän on jo nähnyt että olette ystäviämme. Zora, sinäkin olet hänen silmissä jo kaveri. Kuten mikä tahansa koira, Charlie haistaa pelkosi, mutta kuten näet hän vain heiluttaa silti häntäänsä ja tahtoo ystävystyä," mies selitti tyynesti ja rohkaisevaan sävyyn.
Charlie, jolla todella oli tylsää, intoutui juoksentelemaan ympäri huonetta ja nappasi matkalla hampaisiinsa vauvan helistimen joka oli jossain vaiheessa päätynyt lattialle. Juoksun aikana siitä syntyvä rahina sai koiran innostumaan lisää ja se alkoi ravistella päätään.
Elizabeth oli sulkenut ulko-oven lähtiessään poikansa perään auttamaan tavaroiden kantamisessa, kun vekara ei vieläkään vaivautunut solmimaan kengännauhojaan. Noudettavaa tavaraa olisi sen verran että niiden kantaminen noin pikkuiselle herralle olisi muutenkin haastavaa.
"Gabe, nyt on ikävä kyllä jätettävä maalailut toiseen kertaan," hän ilmoitti heidän ehdittyään vankkureille. "On hampaidenpesun ja pedin aika kun palataan sisälle," nainen selitti eikä yhtään yllättynyt että jokainen sana muutti pojan ilmettä suuttuneemmaksi.
"Eikä! Ei minua väsytä yhtään!" Gabriel intti äidin nostaessa hänet vankkureihin.
"Tiedän, kulta, mutta aamulla väsyttää jos et edes yritä. Muistathan miten ikäviä sellaiset aamut ovat?"
"Ei täällä," poika vastasi siirtyessään etsimään kirjojaan ja Elizabethin noustessa hakemaan Charlien lelut ja ruoat. Väite ei ollut ihan totta, Gabriel ei koskaan ollut niin vieraskorea etteikö kiukuttelisi aamuväsymystään.
"Varovasti!" Elizabeth huudahti huomatessaan viikarin pyrkivän vankkureista alas omin päin ja aivan liian nopeasti. Portaat olivat tukevat, mutta nelivuotiaalle vielä melkoisen korkeat.
Hädintuskin kunnialla maahan selvittyään poika hyppäsi kengistään ja juoksi sukkasillaan taloa kohti. Äiti pyöritti päätään hieman hymyillen, tuo ei toisi yhtään enempää valvomisaikaa mutta pojan mielessä varmaan joka sekunti oli arvokas.
RE: I'm just wondering - Zora Correyne - 20-06-2017
"Ky-kyllä minä sen uskon", Zora sanoi ja lisäsi: "Mutta minä olin ihan normaalisti silloin kerrankin." Tummatyttö tarkoitti kertaa, jolloin koira oli täysin arvaamattomasti häntä purrut. "Se tuli ihan yhtäkkiä vain kiinni", tyttö sanoi ääni väristen, hän vain muisti ne äänet ja kivut elävästi. "Charlie on kuitenkin ihan kiltti, kuten näet. Silloin se ei ollut kenenkään hallinnassa, mutta Charlie on täysin hallinnassa ja valvonnassa", Steve sanoi kasvattityttärelleen, joka vain nyökkäsi ja sanoi: "Tämä koira on kiltti. Tämä koira on kiltti."
"Niin on", isä sanoi lempeästi ja sanoi sitten: "Mutta nyt suonette anteeksi, vesi padassa on kuumaa, joten minun on mentävä pesemään Beckyn pyykit", Steve sanoi ja kysyi: "Teetkö seuraa Sam? Tule pihalle juttelemaan niin työni sujuu rattoisammin."
Stewart siirtyi sitten pihalle kuumaan padan ääreen ja laittoi sinne pyykit ja saippuaa, alkaen keittämään niitä varovasti.
Zora siirtyi myös ulos ja meni istumaan lammella olleelle puunrungolle. Hän nautti äänestä, joka tuli siitä kun pieni raikas lähde solisi lampeen. Hän alkoi huljutella paljaita jalkojaan raikkaassa vedessä ja hänen kurkustaan lähti soinnukas purolaulu raikamaan. Jos jollain oli vähänkään korvaa hyvälle sävelelle tai musiikille, niin huomasi väkisin, että Zora oli hyvin melodinen ja osasi laulaa kauniisti.
Stevie katsoi lammen suuntaan, mutta ei sanonut mitään, vaikka isänä olisi pitänyt sanoa: "Ota aapinen käteesi ja harjoittele lukemista." Hänellä ei ollut sydäntä nyt keskeyttää tytön laulua. "Mites, musisoitteko te kotona?" mies kysyi ystävältään, mikäli tuo tuli seuraksi ulos.
RE: I'M JUST WONDERING - Gabriel McKenzie - 14-07-2017
"Isi, en halua vielä nukkumaan! Ei väsytä ei yhtään!" Gabriel kitisi ehdittyään ovelle juuri kun Steve ja Samuel ulkoistuivat siitä.
Samuel pysähtyi ja katsoi hetken alas pikkumieheen jonka silmissä ei tosiaan näkynyt väsymyksen häivääkään. Elizabeth saisi lukea kaikki nuo kirjat läpi vaikka kahdesti ja keksiä lisäksi omiakin satuja ja silti poika tuskin vaipuisi unten maille. Mies hymähti harkitsevasti.
"Mitäs jos veisitte äidin kanssa Charlien vielä iltalenkille?" hän ehdotti energiaa kuluttavampaa puuhaa. "Ehditte Tomin kanssa maalailla joku toinen kerta."
"Joooo!" poika hihkaisi onnellisena lykkääntyvästä nukkumaanmenoajasta ja ulos pääsystä. "Tom, tule sinäkin?" hän pyysi pudottaessaan kirjat lattialle ja etsi katseellaan, ja lopulta tarkemmin nurkkia koluten, talutushihnaa joka ei ollut vielä sisällä käynytkään. Charlie oli parhaillaan hyödyksi hotkaisemalla pojan aterian jämät lattialta pöydän vierestä josta äiti ei vielä ehtinyt niitä putsata, kissavauvojen yllätyssaapumisen muutettua hieman ruokailurutiineja.
Elizabeth asteli ovelle syli täynnä tavaraa, mukaan lukien talutushihna ja jokaisen omat hammasharjat ja hammastahnapurkit. Vaihdettuaan pari sanaa miehensä kanssa he molemmat palasivat sisälle ja hän laski tavarat keittiön pöydälle. Charlie puhkesi innokkaaseen haukkusarjaan ja pyörähti pari kertaa ympäri nähdessään emännän tarttuvan talutushihnaan. Se rakasti laumansa jäsenten kanssa ulkoilua melkein enemmän kuin yksin tutkimusmatkailua. Edes hihnaan sitominen ei laimentanut sen iloa.
"Hyvä on, hyvä on," Elizabeth rauhoitteli epätavallisen riehakasta reaktiota, jonka koira sai hädin tuskin hillittyä, olemaan hyppimättä. "Tiedän, että pitkä matka vankkureissa ei ollut sinustakaan kivaa..." hän lisäsi ja kiinnitti hihnan kaulapantaan, Charlien tassujen käydessä levotonta tanssia.
Samaan aikaan Sam nosti ystävänsä kuopuksen syliinsä ja siirtyi ulos Steven seuraksi. Pienokaisen olisi parempi hengailla heidän miesten kanssa, Zora kun ehti häipyä omiin oloihinsa ja Elizabethilla olisi hallittavanaan iso koira joka oli paljon vahvempi mitä hoikasta ruumiinrakenteesta voisi luulla.
"Kyllä, useamman kerran viikossa jos nyt ei aivan päivittäin", hän vastasi istahtaessaan pienelle penkille seinän vieressä ja asetti tytön mukavaan asentoon syliinsä.
"Ellie ja minä soitamme molemmat kitaraa, ja minä sen lisäksi yhä huuliharppua. Innostuin kitarasta aikoinaan kun hän muutti kaupunkiin ja tahtoi opettaa sen minullekin. Kaupungissa musikaalisuus oli erityisen rentouttavaa kaiken sen hälinän ja vilinän keskellä. Lisäksi Gabe oli taaperona sitkeä valvoja mutta musiikilla lauluun yhdistettynä saimme hänet yleensä uneen," hän kertoili, katsellen hänkin lammen suuntaan ja kuunnellen tytön kaunista laulua. Hän oli kiitollinen heille siunaantuneista laulutaidoista sillä uskoi kehtolaulujen toimivan paljon paremmin kun laulajan ääni oli miellyttävä. Hänen lauluäänensä nyt oli lähinnä menettelevä, mutta siinä oli lämmin sävy. Elizabethille, muutenkin enemmän taiteellisesti lahjakkaana, oli lahjoitettu todella kaunis ja vahva lauluääni.
"Musisointi auttaa häntä myös kestämään ukkosmyrskyjä joita hän suorastaan kammoaa."
RE: I'M JUST WONDERING - Zora Correyne - 31-08-2017
Tom seurasi uuden ystävänsä keskustelua tämän isän kanssa ja katsoi sitten kun oma isänsä astui ovesta ulos. Hän kuunteli Gabrielia ja kuullessaan kutsun koiran iltalenkille, pojan suusta kuului innostunut hihkaisu: "Joo!" Zora itse oli siirtynyt lammelle laulamaan itselleen lohdutus ja rauhoittumislauluja.
Perheen keskimmäinen mukelo rupesi nauramaan huvittuneena, kun Charlie-koira alkoi innostuneen haukkusarjan ja pyörähti parikin kertaa ympärikseen. Becky säikähti koiran remakkaan ja tarrasi äkkiä Samuel-sedän lahkeeseen ja parahti hieman, mutta rauhottui heti kun pääsi syliin ja sylissä ulos seuraamaan isän pyykkäystä. "Ätätätääää täätätäääätä ätätäää", tyttö sanoi varsin tomeralla ääneen, saaden isänsä havahtumaan ja vilkaisemaan tytärtään hymyilemään. "Meilläkin musisoidaan samaan tahtiin kuin ennenkin. Minullakin on vielä vanha haitarini ja melkein joka päivä musisoimme yhdessä. Mikäli teillä on soittimenne mukana, voisimme ennen nuorison nukkumaanmenoa, soittaa muutaman kipaleen noiden iloks?" Stewart ehdotti ystävälleen. "Meilläkin musisoidaan yleensä rajuilmoilla, juurikin rentoutumisen vuoksi", hän lisäsi rauhassa.
Ei mennyt kauaa, kun Zoran tasapaino petti ja hän molskahti lampeen. "Isä", tyttö parahti ja koitti syvässä lammessa räpiköidä pintaan. Hän oli surkea uimaan ja aina kun hän pääsi pintaan veti hän henkeä. Stewart ei epäröinyt hetkeäkään vaan juoksi niin nopeasti lammelle, kuin pääsi ja sukelsi kasvattityttärensä perässä syvyyksiin ja sai tuon lopulta pintaan ja matalammalta kohdalta pois lammesta. Zora yski ja kakoi vettä kurkustaan, kun Stewart piti tuosta kiinni. "Uskotko nyt, että uimataito olisi tärkeä?" hän kysyi tytöltä, joka lupasi oppivansa uimaan. "Hyvä. Nyt oli se päivä kun luiskahdit syvyyteen, onneksi kuulin sinut", hän sanoi ja halasi tiukasti kasvattiaan ja vei tämän talolle. Riisu märät vaatteesi ja kääriydy lämpöiseen huopaan ja kuivattele itsesi, siellä kaapissa on vaatteita ja tuo sitten märät tähän, kun olet pukeutunut, niin pesen märät vaatteesi. Zora ei pannut vastaan, vaan totteli isäänsä. Stewart seurasi tytärtään tupaan, jossa ei ollut enää muita siinä vaiheessa. Hän otti itselleen kaapista puhtaat housut ja riisui märät tuvassa, kuivaten itsensä ja puki kuivat housut ylleen ja kantoi omat märät vaatteensa pesuun, alkaen taas pestä vaatteita.
"Huhhuh. Olen sanonut sata ja miljoona kertaa, mutta nyt hän lopulta luiskahti vaikka onkin hyvä tasapainoilemaan. Hän on polskinut aina tuossa rannassa, mutta ei ole suostunut opettelemaan uimaan. Mutta eiköhän hän nyt opettele. Sillä minä en ole aina pelastamassa, valitettavasti", Stewart jutteli ystävälleen.
RE: I'M JUST WONDERING - Gabriel McKenzie - 27-04-2018
Musisointi lapsille sopi Samuelille mainiosti, ja hän kuljettikin kitaraansa aina mukana vähän pidemmillä matkoilla. Hän valpastui ja huolestui lammelta kuuluvasta hädästä, mutta lähti vain ripeästi kävelemään apuun kiirehtivän Steven perään. Vauva sylissä ei tohtinut juosta jos se ei ollut välttämätöntä. Nähdessään että Steven onnistui ongelmitta tuoda tyttö kuivalle maalle Samuel palasi vauvan kanssa pyýkkipaikalle odottamaan, arvellen ystävänsä palaavan siihen tai kutsuvan jos tarvitsisi häntä.
Vaistomaisesti hän piteli Beckyä hieman tiukemmin joskin yhä hellästi, aivan kuin vauva muka voisi pudota lampeen noin vain ja täältä,asti, äskeisen tilanteen pyörien mielessään.
Tietoisesti hän tossin ajatteli illallista edeltäviä hetkiä kun lapset olivat keskenään lammella ja nyt kävi ilmi ettei yksikään kolmesta osannut uida. Tai hän oletti ettei Tom vielä osannut ainakaan kovinnhyvin kuten hän oli olettanut että teini-ikäinen osaisi.
Ķulunut viikko oli ollut melko kuuma--entä jos tenavat olisivatkin keksineet leikkiä järvessä lupaa kysymättä? Mies pakotti kauhukuvat mielestään, hokien ääneti itselleen että kaikki olivat kunnossa ja nytpähän tiedettäisiin ettei Gabrielia lasketa lammelle Zoran seurassa ilman aikuisen läsnäoloa. Poika oli innokas opettelemaan mutta neljä-vuotiaana oli yksinkertaisesti vielä liian pieni pystymään ja jaksamaan ilman kelluvaa tai aikuisen tukea.
Tyyntyäkseen hän istui jaķkaralle ja jutteli Beckylle vauvojen maailman asioista, kysyen muun muassa kumpi tytöstä on hauskempaa; huonekalutuilla kruisailu vai osittain piilotettujen esineid löytäminen. Tyttö oli aiemmin noussut jaloilleen joten hän uskoi ensiksimainun jo kuuluvan hänen seikkailuihinsa. Samuel ei ollut aivan varma kauanko perheen äidin menehtymisestä oli kulunut mutta Becky vaikutti hänestä jotain kuuden kuukauden ja vuoden väliltä mutta ei varmasti vielä täyttä vuotta mittarissaan. Tyttösen kanssa "keskustelu" sai miehen välittömästi hymyilemään ja sydämen unohtamaan ikävät asiat. Nyt hänkin harkitsi jälleen toisen vauvan adoptoimista, mutta siitä puhuttaisiin tarkemmin kotona ja oli jo puhuttukin pariin otteeseen viimeksi kuluneen vuoden aikana.
"Miksi hän ei ole opetellut uimaan?" Samuel tiedusteli Steven saavuttua ja huokaistua huolensa. Beckyn huoleton ja söpö oleilu sylissään auttoi häntä pysymään tyynenä. Kyllä vauvoilla oli helppoa, hän ajatteli ohikiitävän hetken, no ainakin hyvin rakastetuilla.
RE: I'M JUST WONDERING - Zora Correyne - 27-04-2018
Steve sai onneksi Zoran lammesta ja ei aikaakaan, kun tyttökin oli vaihtamassa vaatteitaan.
Becky ilahtui kun häntä huomioitiin nyt enemmän ja vauvan kielellään hän vastasi kysymyksiin ja näytti jopa liikkeillään, vaikkei ymmärtänytkään kysymystä ja vastaamista, mitä hän jo osasi. Tyttö innostui kunnolla ja vain jutteli omalla kielellään juttujaan ja tutki miestä tarkasti.
Ilma oli lämmin ja ainakin tuli mahdollisuus vihdoinkin pestä ne vaatteet, joita Zora ei oltu varmaan koskaan pesty.
Kun Steve palasi märkine vaatteineen, pyykkipadalle, hän katsoi hymyillen tytärtään ja sitten hieman huolestuneena ystäväänsä, kun tämä esitti kysymyksen, tytön uimataidosta. "Kun tietäisin, hän ei tunnu pelkäävän vettä, kun istuu rannalla ja polskuttelee jaloilllaan mielellään", Steve sanoi ja kysyi ystävältään: "Toisaalta hän ei ole koskaan ole pudonnut kokonaan veteen, eli voiko hänellä olla vesikammoa?" Mies kuitenkin vastasi kysymykseen itse: "Kun olisin pessyt hänet, hän tappeli kaikin voimin vastaan, häntä ei ole hirveästi pesty."
Zora, joka ei ollut kovinkaan usein vaihtanut vaatteita, alkoi raivota sisätiloissa, että se kuului ulos asti ja Becky säikähti kovaa raivoa ja hiljeni, muttei itkenyt. Stewart meni katsomaan ja näki tytön ongelman, todeten. Äläs vielä puekaan sitä, laitan sinulle kylpyveden. "Eikä", kuului heti vastaus. "Kyllä, sinut on pestävä", Stewart sanoi.
Zora ei uskaltanut alkaa kiukuttelemaan, koska tämä, isä oli kuitenkin hyvä isä. Stewart haki saavin ja toi sisältä kiehuvaa vettä ja lammesta kylmää sekaan, että se olisi sopivan lämpöistä tytölle. Lakanaan kääriytyneenä, tyttö asteli ulos ja astui saaviin, mutta astui heti pois ja sanoi: "Valmis."
Steve katsoi ystäväänäsä ja sitten Zoraa. "Ei läheskään, mitä pahaa vedessä on?" mies kysyi lopulta tytöltä, jonka alahuuli alkoi väpättämään ja pian kuului nyyhkäisy. Becky puristi Samuelin kättä ja katsoi sisarpuoltaan, että mitä tapahtuisi. "No kun päätä vaa tungetaan ja sit ei voi hengittää", Zora sanoi hiljaa. Stewart huokaisi syvään ja meni halaamaan tyttöä, mistä lie tyttö kaivoi tuon muiston, mutta ainakaan enää hänen päätään ei tungettaisi veteen. "Kukaan, ei koskaan, tule tekemään sitä sinulle, niin kauan kuin se minusta on kiinni", isä lupasi tytölle ja silitti tuon likaista tukkaa. "Sinä olet rakas ja arvokas, eikä kenelläkään tule olemaan koskaan oikeutta tehdä sitä sinulle, se joka niin on tehnyt, joutuu Herran tuomiolle", Steve sanoi varmalla äänellä. "Ai niinkuin se Kain?" tyttö esitti kysymyksen ja sai vastaukseksi: "Juuri niin, kultaseni. Juuri niin." "Mutta nyt sinä menet kylpyyn ja minä pidän huolen, että tulet puhtaaksi", Steve sanoi lempeästi ja tuo lempeys sai tytön rohkaistumaan saaviin istumaan ja rauhallisesti Steve jätti pyykit ja alkoi hellästi pestä tyttöä, johon lika oli piinttynyt kunnolla.
RE: I'M JUST WONDERING - Gabriel McKenzie - 28-04-2018
Samuelin kasvoilla käväisi hetken verran pieni hymy sillä Zoran jalkakylpy muistutti Gabrielin käytöstä silloin kun poika olisi mieluummin leikkinyt kuin kylpenyt mitä tapahtui erityisesti kesäisin. Hän olikin arvellut että Zoran ongelma todennäköisesti juonui jostakin kurjien lähtökohtiensa traumaattisesta kokemuksesta. Hän katsoi Zoraa empaattisella ilmeellä ja pohti pitäisikö seuraavaksi adoptoida vanhempi lapsi. Toisaalta vauvojen adoptoiminen orpokodeista auttoi kaikkia. Vauvan ei tarvinnut kasvaa ja kehittyä laitoksessa ja henkilökunnalle jäi paremmin aikaa ja resursseja huolehtia isommista lapsista ja isommille lapsille enemmän aikaa leikkiin mikäli henkilökunta vaati lasten apua vauvojen hoidossa, mikä oli yksi lukuisista syistä miksi he olivat valinneet vauvan.
Pääsyý oli kuitenkin se että he olivat yrittäneet biologista vauvaa pitkään ja halusivat asianmukaista kokemusta lastenkasvatuksesta ennen kuin tarjoaisivat kodin vanhemmalle lapselle jolla oli jo ties minkälsta historiaa takanaan. Pohjimmiltaan, Samuel oli sitä mieltä että asia oli niin monitahoinen ja yksilökohtainen ja kaikenikäiset kodittomat ja orvot lapset yhtä tärkeitä ettei sitä voinut näin vain päättää tai mustavalkoisesti ajatella. Jumala kyllä johdattaisi heidät yhteen sellaisen lapsen kanssa joka heitä eniten tarvitsisi. Kuten Zoran Steven perheeseen.
Samuel nousi ylös vauva sylissään ja katsoi ystäväänsä, aikoen antaa kylpyrauhan ja yksityisyyttä etenkin kun Zora oli jo esiteini.
"Steve, lähden katselemaan tilaasi ja liityn muiden joukkoon kävelylle jos löydän heidät. Jos sopii, otan Beckyn mukaani?"
Hän ei epäillyt etteikö olisi hyväksyttävä lapsenvahti yhtä lailla kuin äskenkin tai Elizabeth Tomille tai etteikö Steve arvostaisi sitä ettei tarvitsisi katsoa liikkuvan vauvan perään samalla kun auttaa vesikammoista lasta kylpemään--mutta hän ei missään tapauksessa veisi toisten ihmisten lasta mihinkään ilman lupaa. Ei edes läheisten ystävien.
RE: I'M JUST WONDERING - Stewart 'Steve' Correyne - 28-04-2018
Steve ei ollut koskaan aiemmin joutunut, siis ennen Zoran tapaamista, tilanteeseen, jossa olisi pitänyt ajatella adoptioasioita. Mutta kun tilanne oli tullut eteen, ei hän epäröinyt hetkeäkään, tytön suhteen. Steve kuitenkin ymmärsi orpojen tilanteen ja adoptioasiat joten kuten ja nyt varsinkin oli selvitellyt sellaisia tilanteita tarkemmin.
Siitä mies oli kuitenkin iloinen, että pikkuhiljaa nuoren solmut alkoivat pikkuhiljaa avautua ja sen myötä luottamuskin. Zoralle kaikki oli ollut vaikeaa, mutta huomatessaan, millainen isä Stewart oli ja se miten tämä kohteli tätä aivan kuin olisi ollut ihan oma lapsi. No Stewart pitikin häntä omana lapsenaan, tytöstä tuli oma kun paperit oli allekirjoitettu.
Mies oli ystävälleen kiitollinen, kun tuo antoi hänelle ja Zoran kylpyhetkelle rauhaa. "Siitä olisi paljon apua", Stewart vastasi Samuelin kysymykseen, ottaako Becky mukaan kävelylle. Oli niin hankala keskittyä moneen asiaan kerrallaan ja nyt tällä hetkellä Zora oli tärkein, kun oli mahdollisuus keskittyä vain yhteen, se oli nyt kasvattitytär ja tämän henkinen minänsä.
"Meillä ei ole mitään kiirettä, edetään rauhallisesti", Stewart sanoi esikoiselleen ja katsoi tuota lempeästi hymyillen silmiin. Zora vain nyökkäsi ja antoi miehelle hymyn takaisin.
RE: I'M JUST WONDERING - Gabriel McKenzie - 08-05-2018
He olivat pysyneet Correynejen tilalla, ja Charlie touhotti innoissaan hihnan päässä välillä hitusen vetäenkin kun tarpeeksi houkutteleva tuoksu osui herkkään kirsuun. Gabriel oli hyvän aikaa kulkenut hieman jäljessä, kuljettanut mukanaan pitkää oksankarahkaa ja piirtänyt sekä numeroinut maahan ruutuhyppelyrataa--soralle helposti, ruohoalueille vaivalloisemmin mutta kohtuuselkeäksi--joka nyt oli jo useita kymmeniä metrejä pitkä ja melkoisen monimutkainen ja teki pari mutkaakin. Ainakin ruudut näyttivät piirtyneen melko laajoiksi mikä hieman helpottaisi, mutta lopulta ei paljoa noin pitkällä ja haastavalla radalla. Ihan jokaisessa ruudussa oli numero, mutta ruudun numero yhdeksäntoista jälkeen pelaaja kohtaisi ruudun numero 121, 122, 123 ja muutaman päästä 212 ja lopulta kun poika ei jaksanut enää miettiä radalta löytyi jopa niin hurjia lukuja kuin 5123. Elizabeth ei ollut laskenut, mutta niitä tuskin oli oikeasti paljon enempää kuin pari sataa.
Rata hymyilytti äitiä, se kun oli loistava esimerkki neljävuotiaan innokkuudesta ja kyvyttömyydestä arvioida omaa jaksamistaan ja yhä kehittyvää tasapainoaistiaan. Tosin hän vähän epäili että Gabriel toivoi saavansa sillä lisäaikaa valvoa, mikä ei todellakaan onnistuisi. Hän ei ehdointahdoin kärsisi aamukärttyisestä lapsesta kirkossa. Etenkään kirkossa joka ei ollut oma ja jossa moni saisi heistä ensivaikutelman.
"Eiköhän siinä jo ole teille tarpeeksi hypittävää? Ette ehkä ehdi tuotakaan loppuun tänään," nainen kommentoi katsoessaan taakseen ja todetessaan soraan piirtyvän jälleen yhden ruudun.
"Kyllä ehditään," Gabriel vakuutti ja jatkoi piirtoa kieli poskella. "Haluatko jatkaa, Tom?" hän sitten ehdotti ja ojensi toverilleeen karahkaansa. Hän piti kaikenlaisesta piirtämisestä niin paljon ettei aiemmin malttanut tarjota toiselle tätä mahdollisuutta.
Charlie nuuhkutti ja rahisteli äänekkäästi läheisissä puskissa, vain heiluva punainen häntä näkyi lehvien seasta. Muutaman sekunin kuluttua se peruutti ulos melkoisella vimmallla ja tuijotti intensiivisesti pensaisiin.
"Katso Tom! Vauva-mäyrä!" Gabriel hihkaisi, kun mäyränpoikanen ontui esiin. Hän huomasi sen välittömästi nyt kun hänellä oli aikaa katsella ympärilleen. Elizabeth huomioi ensimmäisenä ettei se pitänyt mitään kiirettä, vaikka oli juuri kohdannut ison koiran ja ettei se ollut enää aivan vauva joskaan ei lähellekään aikuinenkaan.
"Siihen on sattunut, äiti!" Gabriel huudahti ja kipittii kiireellä pikkuisen luo.
"Gabe, mene takaisin!" Elizabeth komensi ennen kuin poika ehti muuta kuin ojentaa kätensä silittääkseen eläinparkaa. Komento tuli sävyyn jota oli pakko totella välittömästi, lähes fyysinen voima itsessään, joten täysin hämmentynyt pikkupoika löysi itsensä hetkessä perääntýneenä useita metrejä taaksepäin. "Kumpikin, pojat, pysykää kaukana," hän lisäsi, pientä mäyrää tarkkaillen. Charlien vahva, varoittava haukahtelu ja mäyrään keskittynyt huomio vain vahvisti naisen päätelmät. Pikku karvapallo ei ainoastaan ontunut etujalkaansa, loukkaantunut jalka nyki. Se vaikutti myös väsyneeltä ja kuin sillä olisi särkyä muuallakin kuin jalassa.
"Se näyttää vesikauhun aikaisia merkkejä," äiti selitti lempeämmin mutta äärimmäisen vakavana ja piteli tiukemmin Charlien hihnasta jottei uskollinen ystävä päättäisi yrittää ajaa sitä pois laumansa ja laumansa ystävän läheltä.
Gabriel ei ollut neljän lýhyen vuotensa aikana koskaan aiemmin kohdannut vesikauhuista eläintä, etenkin kun kolme noista vuosista oli vietetty suurkaupungin keskustassa, mutta oli hänelle viimeksi kuluneen vuoden aikana kerrottu ķyseisestä taudista ja että se oli äärimmäisen vaarallinen. Pojalle ei oltu vielä selvitetty sen oireita tarkemmin, kun ei häntä kuitenkaan vielä päästetty kuljeksimaan mihinkään ilman aikuista tai paljon vanhempaa lasta. Tosin, tuskinpa hän niitä olisi muistanut saati vauvaeläimestä innostuneena ajatellutkaan. Neljävuotiaan ei kuulunutkaan ajatella kauheuksia moisissa tilanteissa, mistä kaikista syistä Elizabeth ei ollut lainkaan vihainen poikansa villieläinvauvan luokse ryntäilystä, etenkin kun tarkoitus oli ollut lohduttaa sitä.
Järkyttyneenä poika tuijotti pensaan vierellä, puoliksi sen alla, tassuaan nuolevaa suloista karvapalleroa.
"Mutta, äiti, se näyttää ihan normaalilta ja kiltiltä," poika kommentoi epävarmana.
"Aikaiset merkit, Gabe. Ne eivät aiheuta vielä hurjia muutoksia," Elizabeth muistutti eikä tenava uskaltanut ottaa puoltakaan askelta eteenpäin. Charlie vinkui kärsimättömänä ja yritti päästä edemmäs, ajamaan uhkaa tiehensä.
"Takaisin talolle, pojat," nainen paimensi tenavia käsielein kohti tulosuuntaa.
"Mutta, äiti, ruutuhyppelyrata--"
"Ei tänään," nainen keskeytti tiukasti ja viittoi vekaroita päättäväisesti takaisinpäin. Normaalisti hän antoi periksi melko helposti, mutta nyt ei olisi pienintäkään mahdollisuutta. Vaara oli lähellä ja lisäksi kuolettavaa tasoa. Eikä mikä tahansa kuolema vaan hidas sekä äärimmäisen kivulias ja tuskainen. Gabriel ei tätä tiennyt, mutta kuuli sävystä ja näki äidin kasvoilta ettei vastaväitteistä tällä kertaa olisi hyötyä.
"Sen äitikin saattaa olla lähistöllä," Elizabeth lisäsi. "Ja silläkin voi olla vesikauhu. Mäyrät ovat luonnostaan muutenkin arvaamattomia ja äkkipikaisia eläimiä. En halua teitä lähellekään sellaisia."
"Joko te palaatte?" Samuel ihmetteli kun tuttuja kasvoja kiirehti vastaan lähempänä taloa, noin viidenkymmenen metrin päässä siitä. Vaikka olihan kävely tainnut jo jotain parikymmentä minuuttia tai puoli tuntia kestääkin. Poika vaan ei vaikuttanut yhtään vähemmän energiseltä kuin lähtiessäkään. Tosin, ei petiaikaa kovin paljon yli sopisi venyttää siltikään.
"Charlie löysi mäyrän jolla on vesikauhun aikaisia oireita. Se on poikanen joten todennäköisesti täällä on jossakin mäyränpesä," Elizabeth selitti kyykistyessään tutkimaan levottoman koiran kuonoa, päätä, jalkoja ja tassuja. Ja lopuksi koko kehon, ettei mikään mahdollinen haava jäisi huomaamatta. Hän oli erityisen tarkka, koska koiran punainen ja pitkä turkki.
"Huh," mies henkäisi, "Oletteko kaikki kunnossa?" hän tiedusteli huolestunut katse ensin Elizabethissa ja sitten pojassaan joka oli pysähtynyt hänen vierelleen mutta katsoi horisonttiin jonne mäyrä oli jätetty. Ohikiitävän, niskakarvoja nostattavan kauhunhetken jälkeen hän rauhoittui tajutessaan että jos Gabrielia olisi puraistu, tai vaikka Tomiakin, se olisi olllut ensimäinen asia Elizabethin suusta ja jo ennen kuin hän ehti ihmetellä mitään.
"Ollaan. Charlie myös," nainen huokaisi helpottuneena, halasi ja suukotti koiraa joka ynähti iloisesti ja heilautteli häntäänsä. Ei se ollutkaan kuulostanut siltä että mikään olisi puraissut sitä, mutta tällaisissa tilanteissa järjelliset ajatuspolut herkästi sekaantuivat hetkeksi. Samuel katsoi myös horisonttiin jossa nousi todella tummia pilviä kuumanpainostavan ilman seuraksi. Myrskyyn todennäköisimmin menisi vielä useampi tunti, etäisintäkään jyrinää ei kuulunut, hyvällä tuurilla poika nukahtaisi ennen sitä. Mutta ilmanala ei ainaķaan auttanut tunnelmaa. Positiivisena puolena, ainakaan pojan kanssa ei tarvitsisi väitellä sisälle paluusta, mies mietti lastaan katsoessaan. Nyt poika tuskin edes muisti mäyrää.
"Isi..." Gabriel kuiskasi kauhuissaan, kyynelten noustessa silmiinsä, ja vaistomaisesti hapuili miehen kättä, katse lukittuneen horisonttiin. Samuel ei sanonut mitään, siirsi vain vauvan tukevasti vasemman käsivartensa varaan ja tarttui pojan käteen. Lempeästi ja rauhoittavan tiukasti, lähtien sitten astelemaan takaisin nyt kun Gabriel vielä pystyi omin jaloin kävelemään. Useimmat pikkulapset pelkäsivät ukkosta mutta Gabrielin kauhu oli aivan omalla tasollaan. Se oli epäilemättä puhtaasti kammon luokassa. Syvä psyykkinen ongelma jota ei ikinä musisoinnilla rauhoitettaisi.
"Päivänvaloa riittäisi vielä puolisentoista tuntia," mies pohti, "Eikös kello ole noin puoli kahdeksan?" hän tiedusteli vierellä astelevalta vaimoltaan joka sitten poimi miehen housujen sivutaskusta kellon.
"On," Elizabeth vastasi. Hän katsoi poikaa joka yritti kovasti kiirehtiä eteenpäin mutta ei millään tohtinut irrottaa isänsä kädestä joten päätýi lähinnä kiskomaan. Vaikkakin, isokokoisen ja lihaksikkaan miehen ja pikkuisen neljävuotiaan välillä tuota ei nyt oikein siksikään voinut sanoa. Poika ei päässyt eteenpäin sen nopemmin mitä isi päätti astella.
"Jos Steve niin toivoo, voisimme lähteä vielä etsimään sitä mäyränpoikasta ja päästää se kärsimyksestään. Samoin jos törmäämme muihin kohtalotovereihin..." hän pohti puoliksi itsekseen. Empatiasta huolimatta pääsyy kiirehtimiseen oli tämänhetkisen leviämisriskin minimointiin pyrkiminen. Vaikkei Correyneillä ollut koiraa tai kissaa jotka tilalla vapaasti telmisivät, esimerkiksi nälkäinen vesikauhua kantava kojootti saattaisi hyvinkin tartuttaa sen hevoseen tai karjaan jos sattuisi niihin kiinni pääsemään.