+- OLD WEST TALES (https://hiddenkiss.net/oldwest)
+-- Forum: PELIT (https://hiddenkiss.net/oldwest/forumdisplay.php?fid=7)
+--- Forum: Minnesota (https://hiddenkiss.net/oldwest/forumdisplay.php?fid=18)
+---- Forum: Burns (https://hiddenkiss.net/oldwest/forumdisplay.php?fid=23)
+---- Thread: Visits and friends (/showthread.php?tid=65)
RE: Visits and friends - Zora Correyne - 30-07-2021
Zora hymyili Samuelille, hän ilahtui tämän kiitoksista ja oli iloinen, kun hänen joulupuumaalaus idea sai tuulta purjeisiin sekä isältä että isännältä ja hymy loisti hänen kasvoissaan. Tyttö katsoi yläkerran suuntaan. "Okei, sir", tyttö sanoi ujosti ja hänen brittiaksenttinsa oli selkeä. Steve oli koko ajan kanniskellut kuopusta sylistää, mutta asiat hoituivat tätä kanniskellessa, siihen oli vain tottunut, kun oli kodin hallitseva aikuinen. Nyt hän laski tytön taas tepastelemaan lattialle ja tyttö kävelikin takaperin varsin mieluusti, törmäten sitten Samueliin. Hän kuuli miehen kysymyksen ja Steve vastasi: "Kelpaa varmasti." "Epaa", Becky vastasi ja hymyili leveästi, niin että hammasrivi välähti suussa. "Epaa epaa eponia", tyttö höpötti ja alkoi hypellä jaloillaan. Steve naurahti ja kehoitti tyttöä hieman siirtymään Samuel-sedän tieltä ja tyttö lähtikin sitten portaita kohti ja Zora katsoi pikkusiskoa, mutta ei sanonut mitään, kun isä houkutteli tämän laukun luokse ja näytti sieltä tytön mieli lelua. Zora oli punonut ruohonkorsista köyden, johon Steve oli tehnyt erilaisia puupalikoita, joihin oli porannut reiät ja niitä saattoi liikutta köydessä tai sitten ne saattoi ottaa pois ja punota siihen uudestaan. Zora oli vielä maalannut palikat eriväreillä, joten se kiehtoi kovasti Beckyä. "Mun!" tyttö hihkaisi ja kiirehti ottamaan lelunsa.
RE: Visits and friends - Gabriel McKenzie - 31-07-2021
Samuel vilkuili pikku taaperoa asettaessaan paistinpannua ja öljyä lämpenemään hellalle. Becky oli sydäntäsulattava tyttönen ja Zorakin vaikutti oikein mukavalta esiteiniltä. Kaikenkaikkiaan hän oli nyt erittäin iloinen että saisi viettää joulua lapsuudenystävänsä ja monenikäisten lasten kanssa. Laskiessaan vettä kattilaan hän merkitsi mieleensä että tuleviksi päiviksi pitäisi muistaa asettaa hellan nuppien eteen ritilä takaisin. No, jos hän unohtaisi, Elizabeth muistaisi varmasti. Äiti kun oli viettänyt paljon enemmän aikaa keittiössä ja heidän oman taaperonsa kanssa aikoinaan.
Mies jutteli ystävänsä kanssa tarkemmin kuulumisia, kokatessaan--jos näin yksinkertaista paistamista ja keittämistä nyt saattoi edes oikeaksi kokkaamiseksi kutsua mutta paljon mutkikkaampaa ruoanlaittoa Samuel ei onnistuneesti vetäisi. Tarvetta opetteluun kun ei ollut tähän mennessä noussut ei edes kotoa lähdön ja naimisiin menon välillä. Suurkaupungissa löysi ruokaa suhteellisen helposti - jos nyt ei aina ollut ollut varaa kaikkein terveellisimpään ateriaan.
Ruoanlaiton opetteluun ei ollut kannustanut sekään että useimmat keittiöt oli rakennettu naisten mukavuutta ajatellen, ja nimenomaan sille kuka siinä sattui ensimmäisenä kodinhengettärenä työskentelemään. Siinä missä hän oli epätavallisen pitkä jopa mieheksi. Tämän keittiön oli rakentanut mies itselleen joka ei ollut edes ajatellut ihanteellista käyttömukavuutta työtasojen korkeudessa. Niistä oli rakennettu turhan korkeat jopa Samuelin pituiselle miehelle. Hänelle ne olivat melko käyttökelpoiset silti, mutta hänen mielestään Elizabeth olisi hyötynyt paljon matalammista. Mutta Elizabeth oli inttänyt että tämä keittiö kelpaa hänelle ihan hyvin. Keittiöremontti olisi niin iso homma ja hankaloittaisi perheen elämää että Samuel oli päättänyt teettää sen vasta sitten jos vaimo joskus muuttaisi mielensä tai tulisi hyvä ajankohta niin isoon remonttiin.
Vähän yli neljä yläkerrasta kuului kiljaisu "PEKONIA!!!" ja samassa pienten jalkojen töminää ja Gabriel viiletti alas portaita niin lujaa kuin juoksematta pääsi ja tupsahti keittiöön isänsä viereen.
"Pekonia!! Pekonia!!" poika jatkoi hihkumista, sitten tarttui hellan viereisen työtason reunaan ja nousi varpailleen, muttei siltikään aivan nähnyt paistinpannun sisältöä.
"Tiedän, tiedän--se on paras ruoka ikinä," Samuel naurahti, "mutta silti muistapa sisätila äänenkäyttö. Ihan kohta on valmista."
Mies siirtyi jääkaapille ottamaan maitokannun pöytään.
"Kaikki jotka eivät pesseet käsiään ulkoa tultuaan, pyydän tekemään niin nyt ja käymään sitten pöytään. Ja jatkossa pesemään ne heti ulkoa tultuaan," hän kehotti ja asetti kannun ruokapöydän keskelle.
"Sinä myös, Bubsy," Samuel pörrötti poikansa hiuksia ja pyrki kiinnittämään huomion lempinimellä jota oli käytetty vauvasta asti ja josta tenava yhä piti, kun poika vain istahti pöydän ääreen himoitseva katse naulittuna paistinpannuun.
Tämä havahdutti Gabrielin mutta poika ei liikahtanut muutoin kuin tuijotti nyt ylös isäänsä.
"En minä ollut ulkona, "hän intti.
"Mutta väritit liiduilla ja olet varmasti mönkinyt lattialla," Samuel vastasi, "Menehän nyt, ei pekonit karkaa mihinkään."
Gabriel huokaisi mutta sen enempää vastaanväittämättä hän nousi ja tallusti keittiön päätyovesta kodinhoitohuoneeseen. Hänen äitinsä parhaillaan pesi omia käsiään, juuri palattuaan tallilta.
Poika veti pesualtaan alta jakkaran ja nousi sen päälle, tarttuen altaan reunaan molemmin käsin.
"Äiti, me syödään pekonia!" hän henkäisi onnellisena. Tavallisesti pekoni oli vain sunnuntai-aamun herkku. Joskus he söivät sitä näin erityisinä päivinäkin, mutta Gabriel ei muistanut yhtään sellaista.
"Niiin, haistan sen," nainen vastasi lämpöisesti. Herra Pekonirasva olisi valmiina pöytään vaikka vatsa ähkynä ja söisi taatusti kaikki siivut jos saisi mahdollisuuden.
"Valmis!" Gabriel ilmoitti, käytettyään käsiään kaksi sekuntia hanan alla ja hyppäsi alas, muttei ehtinyt sen pidemälle ennen kuin Elizabeth nosti hänet takaisin jakkaralle. Äiti ei sanonut mitään, katsoi vain alas poikaan merkitsevästi ja ojensi saippuapalaa.
Gabriel huokaisi hieman syvemmin, mutta otti saippuan, hieroi sitä kunnolla käsiinsä ja pudoti sitten altaaseen josta Elizabeth sen samantien kalasti ylös ja huuhteli.
"Sormien välit, kynsien alta ja kämmenten kupit myös. Pekoni ei karkaa mihinkään," hän muistutti, jääden vahtimaan että vekara hoito homman kuten kuului. Hän oli neljän vuoden aikana niin moneen kertaan joutunut siivoamaan yhtä jos toistakin kyseenalaista töhnää huonekaluista ja kaikkialta kun hän ei ollut vahtinut. Heidän lääkärinsä oli myös painottanut huolellisen pesun tärkeyttä mikroskooppisten bakteerien vuoksi kun he olivat kyselleet neuvoja adoptiovauvan hoitoon joka ei ilman äidinmaitoa voisi kehittää kunnollista vastustuskykyä.
He aloittivat aasinmaidolla joka lääkärin mukaan vastasi ravinteiltaan kaikkein eniten ihmisen maitoa, ja sitä sai helposti ostettua suurkaupungissa, ja lisänneet siihen kotona sokeria, kermaa ja vehnäjauhoja. Mutta hän oli pian sittenkin pystynyt antamaan myös äidinmaitoa. Valeraskauden oireiden hiipuessa hän yritti silti imettää adoptiolastaan ennen kuin antoi aasinmaitoa pullosta mikä oli pian johtanut maidontuotantoon. Gabriel oli siitä eteenpäin suosinut imetystä aasinmaidon sijaan, mutta äidinmaitoa ei silti ollut tarpeeksi joka päivä vaan aasinmaitoa ja pulloa tarvittiin lisäksi. Vanhemmat uskoivat niiden riittäneen sillä poika ei ollut vuosien aikana sairastellut liiemmin, mutta äiti ei silti aikonut riskeerata lepsulla käsihygienialla. Kynsien alta hän ei kuitenkaan tällä kertaa vaatinut pestä, poika kun ei nyt ollut möyrinyt missään ulkona. Talvisinkaan ei voinut luottaa lapasiin koska jotenkin ne vaan kummasti tuppasivat välillä putoilemaan viikarin käsistä...
"Hyvä poika," Elizabeth kiitti, silittäen Gabrielin kutreja kun poika eteni huuhteluvaiheeseen. Gabe malttoi kuivata käsipyyhkeeseen vielä suhteellisen huolella mutta sitten kärsivällisyys hiipui nollaan. Äiti ja poika antoivat tilaa vieraille.
Elizabeth suuntasi eteiseen ja ulkoovelle jonka takana Charlie haukkui ja ulisi - taatusti hehkuttaen paistinpannulta leijuvia tuoksuja. Samuel pyöräytti silmiään kaataessaan kuumaa vettä pois kattilasta.
"Laita hänet olohuoneeseen," hän kehotti. Tänään pöydässä olisi ainakin kaksi jotka saattaisivat sortua salaa syöttämään koiralle pekonia mikä ei yksinkertaisesti sopisi.
"Laitan," Elizabeth vahvisti avatessaan oven ja nappasi välittömästi kiinni koiran kaulapannasta. Tarkistettuaan ettei tassuissa näkynyt lehmänlantaa tai muuta vastaavaa nainen talutti koiran suoraan kylpyhuoneeseen. Hän komensi istumaan ja pysymään paikallaan, yllättyen että turre totteli jopa häntä pekonin tuoksuista huolimatta. Hän otti pyyhepatterilta Charlien ikioman pyyhkeen - hän oli kirjaillut siihen Charlien nimen ja muutaman tassunjäljen - ja alkoi kuivaamaan lunta pois punaisesta turkista.
Vanhempiensa huomion ollessa lemmikin mekastuksessa ja haluissa, Gabriel oli hiipinyt hellaa kohti kieli poskella. Isä oli hyvin, hyvin pitkä ja poika vähäisine vuosineen tosi pätkä - päälaki ylsi vain miehen lantiolle eikä lähellekään napaa joten sitä onnistui joskus tällaisissa tilanteissa seilaamaan helposti tutkan alta kun kulki tarpeeksi läheltä.
Kaadettuaan kananmunat kulhoon kylmään veteen Samuel katsahti paistinpannulle olisiko jo aika ottaa se pois liedeltä. Miehen silmät laajenivat kun hän näki enemmän mitä oli odottanut, jotain mikä ei kuulunut sinne päinkään.
Pikkuinen käsi valmistautui nappaamaan pannulta siivun Jumalten ruokaa, jos käden omistajalta kysyttäisiin. Joka myös seisoi taas varpaillaan yrityksessä nähdä herkut, mutta ei ollut mystisesti kasvanut paria senttiä parin viime minuutin aikana. Joten sokkona siinä yritti löytää hekun pannulta. Hieman tukea ottava toinen käsi oli tarttunut turhan läheltä toista yhä kuumaa liesilevyä.
"Ei!" isä komensi erittäin ankaraan sävyyn, ja korottaen ääntään enemmän kuin oli aikonut. Huolimatta siitä että hän oli tarttunut vekaran käsivarresta joa murtosekunin ennen kuin sanoi mitään, ja kiskaissut kauemmas hellasta, hänen mielessään kaikki pahin oli jo tapahtunut. Palovammat sormissa, pelästynyt lapsi, paistinpannu kiehuvine rasvoineen ja pekonisiivuinen sotkuna lattialla, palovammoja jaloissa kiitos sukkien läpi polttaneen rasvan. Unohtamatta mahdollisia haavoja jos pannu osui jalkoihin täydellisen ikävästi. Mutta se kesti vain sekunin kunnes mies rekisteröi että oli ehtinyt väliin ajoissa.
Gabriel hätkähti ja putosi raskaasti alas ahneista haavekuvistaan eikä ehtinyt edes katsoa ylös kun Samuel oli jo kiepauttanut hänet vauhdilla ympäri ja tarttunut toiseen käsivarteen. Seuraavassa sekunissa Gabriel parkaisi tuntiessaan isänsä kämmenen kunnon läimäisyn pyllyllään. Samuel koppasi pojan helposti käsivartensa alle ja suuntasi ruokailutilaan.
"Tuo, oli vaarallista. Ja samat säännöt pätevät myös vieraiden aikaan kuin muulloinkin. Tiedät, että ruokaa ei oteta ennen kuin kaikki ovat pöydässä. Ja tiedät, ettet saa mennä sorkkimaan mitään hellalla kun se on päällä," hän nuhteli ja veti sitten pari kertaa syvään henkeä. Hän halusi tästä mukavan, rauhallisen aterian. Joten hän veti keittiöön päin katsovan tuolin pöydän alta ja pudotti pojan siihen, tosin vain muutaman sentin korkeudelta.
Toki tulisi aika kun tenava saisi luvan ja velvollisuuden ottaa itse ruokaa hellalta, mutta ei todellakaan ainakaan niin kauan kun ei yltänyt edes työtasoille saati tiennyt millainen annos olisi tarpeeksi ja viitsinyt pysähtyä miettimään miten hellan ääressä toimitaan turvallisesti.
"Istu," hän komensi rauhallisempaan mutta yhä ankaraan sävyyn ja työnsi tuolia lähemmäs pöytää. Mies kumartui alemmas ja nosti lapsensa leukaa etusormellaan, ottaen katsekontaktin jota poika ei halutessaankaan voinut rikkoa sillä kummankin tunteet lukitsivat sen.
"Nouse tästä tuolista ja saat vain kananmunia. Lisää tuollaisia temppuja ja jatkamme siitä mihin äsken jäimme. Onko selvä?"
"Kyllä, isi," Gabriel vastasi jokseenkin heikolla äänellä, mutta täysin vilpittömään ja ymmärtävään sävyyn. Pojan sisällä myllersi säikähdys äkkinäisestä tilanteen käännöksestä ja lievä nolostuminen siitä miten se oli muuttunut. Niin paljon kuin hän rakastikin pekonia, ei sen saaminen ensimmäisenä ollut tämän arvoista. Niiden lomassa huokui myös helpotus sillä ohikiitävän hetken hän ehti luulla että hän itse ei olisi se joka tähän tuoliin istuisi, että hän löytäisi itsensä aivan eri asennosta isin sylistä. Pistely ja epämukavuus pepussa jo hyvää vauhtia hiipui eikä hän missään nimessä halunnut sen muuttuvan.
Samuelilla ei ollut aavistustakaan poikansa ajatuksista sillä se ei ollut hänellä itsellään käynyt mielessäkään. Hän oli antanut piiskaa julkisella paikalla ja ei välittänyt siitä ketä oli talossa kuulemassa kaiken, mutta hän ei koskaan aikonut antaa varsinaista selkäsaunaa ihmisten katsellessa. Itse sen lapsena kokeneena hän oli vannonut ettei tekisi samaa omille lapsilleen. Hän uskoi hieman nolostumisen sattavan olla ihan hyväksi luonteenrakentajaksi nuorille sieluille, mutta suoranainen nöyryytys tuolla tavoin ei. Samuel oli myös pyrkinyt tekemään pojalle selväksi että jos hän koskaan kuulisi tämän pilkkaavan muita joiden on nähnyt tai kuullut saavan piiskaa, hän saisi itsekin ja kunnolla. Hän uskoi pojan olevan tarpeeksi vanha ymmärtämään että kiusaaminen oli väärin vaikka oma empariakyky ei olisikaan vielä kehittynyt.
"Hyvä. Ei mene enää kauan. " mies totesi, silmissään yhä vakava mutta lempeämpi katse. Hän silitti pikaisesti lapsensa poskea ja siirtyi takaisin hellan ääreen, sammuttamaan levyn. Hän jätti pekonit pannulle ja pannun levylle, pysyisivätpähän lämpöisinä kunnes kaikki olivat valmiita pöydässä.
Gabrielin kurkkua kuivasi kummasti. Poika hypisteli lasiaan ja tuijotti maitokannua.
"Isi, saisinko mehua maidon sijaan?" hän kysyi, selkeästi vahvemmalla ja itsevarmemmalla äänellä. Selvää oli. Jos sitä vain istuisi tässä, kaikki menisi hyvin.
"Kyllä, kulta, se sopii," Samuel vastasi jo päällisin puolin täysin rauhoittuneena ja haki mehukannunkin jääkaapista.
Kaataessaan mehua pikkuisensa lasiin Samuel mietti olikohan käsitellyt ongelman turhan vahvasti. No, poika vaikutti toipuvan nopeasti ja muistaisipahan ainakin paremmin ensi kerralla kun joskus toivottomalta tuntuva kärsivällisyyden puute alkaisi taas nostaa päätään mahdollisesti paljon vaarallisemmassa tilanteessa
RE: Visits and friends - Zora Correyne - 31-07-2021
Zora siirtyi yläkertaan hakemaan sanomalehtiä, kun törmäsi matkalla Tomiin, joka juoksi Gabrielin perässä tämän huoneesta. Tyttö ehti tarrata pikkuveljeensä, juuri kun tämä meinasi tuuskahtaa portaiden yläpäässä nokalleen. "Sisällä pitää mennä hitaasti", tyttö torui ja Tom lähti varovasti alakertaan, jossa tämä kuuli Samuelin kehoituksen. Hän ei heti lähtenyt etsimään käsienpesupaikkaa, vaan seurasi Gabrielia, mutta vasta kun isä ohjasi häntä seuraamaan poikaa.
Zora, joka oli jo pessyt jalkansa, laittoi sanomalehdet tuolille ja hääräsi tarvikkeidensa parissa vielä hetken. Sitten hän huomasikin Gabrielin seuraavat liikkeet, kun asteli isänsä luo aikeenaan pestä kädetkin, koska oletti että niin piti tehdä vielä uudestaan, vaikka kädet olikin tullut pestyä samalla kun jalatkin, mutta tyttö hämmentyi niin Gabrielin toiminnasta, että pysähtyi vain katsomaan sitä. Kun Samuel antoi läimäyksen poikansa pepulle, se sai tytön inahtamaan pienesti ja hän syöksähti kauhuissaan kylpyhuoneen puolelle. Muut Correynet havahtuivat myös tilanteeseen ja kurinpalautukseen, ja Steve huomasi Zoran reaktion ja Becky sylissään asteli esikon luokse ja veti tämänkin lempeästi syliin. Hän tiesi jossain määrin millaista kurinpalautusta, Zora oli saanut karavaanissa, tyttö oli siitä kertonut.
Kun hän huomasi Elizabethin, hän laski Beckyn lattialle ja sanoi: "Menepäs ladylle näyttämään leluasi, niin isi juttelee Zoralle hetken."
Becky haki lelunsa sieltä minne se oli jäänyt ja lähti taapertamaan Elizabethin kohti hihkaisi: "Leiiii, mun." Samassa hän kipitti tädin luokse ja näytti värikästä leluaan, jonka isi ja isosisko olivat tehneet hänelle.
Steve istuutui kylpyhuoneessa olevalle tuolille ja otti Zoran syliinsä. "Kultaseni, kukaan ei kurita sinua. Sinä et ole enää karavaanissa. Sinä olet nyt minun luonani, minun lapseni ja sinä olet ollut todella kiltti ja reipas. Vain tuhmia pitää kurittaa, mutta ei sinua, koska olet kiltti. Sinun ei tarvitse pelätä, että meistä aikuisista kukaan rankaisee sinua, jos vain olet jatkossakin yhtä kiltti ja reipas kuin olet ollut." Steve piti hellästi Zoran leuasta kiinni, katsekontaktin vuoksi ja Zora katsoi koko tuon ajan isiään silmiin ja halasi tätä sitten tiukasti ja helpottuneena. Steve hymyili ja halasi tytärtään lempeän jämäkästi.
Zora tiputtautui sylistä lattialle ja tämä siirtyikin ruokapöydän luo istumaan, Tomin viereen, joka oli koko ajan katsonut hiljaa sivusta tapahtumia. Steve pörrötti pojan tukkaa ja kysyi sitten näiltä, kumpaa nämä tahtoivat juoda.
"Samaa kuin Gabe", Tom sanoi leveästi hymyillen. Zora katsoi maitoakannua ja sanoi hiljaa: "Ottaisin maitoa." Steve kaatoi juomat lapsille ja syöttötuolissa olevalle Beckyllekin kaatoi maitoa, muttei heti antanut juotavaa tälle, vaan sanoi: "Odotetaan hetki." Hän katsoi Thomasia, joka oli yleensä suunapäänä höpöttämässä ja vauhdissa, mutta nyt poika oli ollut yllättävän hiljaa. "Mitäs kepposia sinä mietiskelet?" Stewart kysyi pojaltaan, joka mutisi jotain hiljaa. "Anteeksi mitä, en kuullut", isä sanoi. "En mitään", Tom sanoi kuuluvammin, hän oli vain päättänyt olla tekemättä virheliikkeitä, ettei hänkin saisi läimäystä pepulleen.
RE: Visits and friends - Gabriel McKenzie - 31-07-2021
Hakiessaan tarjoiluja pöytään Samuel katsahti joukon nuorimmaisia. Vasta siinä hän huomasi että Gabrielin tyynyä ei ollut yhdessäkään tuoleista eikä varsinkaan siinä mihin hän oli pojan tupsauttanut. Takuulla päätynyt joihinkin leikkeihin lounaan jälkeen. No, tämä olisi lyhyt välipala. Näyttiväthän muksut hieman avuttomilta siinä vain olkapäät pöydänkannen yläpuolella mutta syöminen onnistuisi kyllä. Illalliseen mennessä hän kyllä aikoi kaivaa jostain esiin sopivan tyynyn korokkeeksi Gabrielille ja tarjota myös Tomille, koska se ateria saattaisi olla hankalampaa syötävää ja varmasti pidempi.
Elizabeth ilmestyi takaisin keittiöön saatuaan Charlien olohuoneeseen viihtymään puruluun kanssa ja otti kananmunakulhon. Hän laittoi kaksi kananmunaa pojalleen ja yhden itselleen ja aviomiehelleen, sitten kulhon kiertämään. Niitä oli keitetty niin monta että taatusti jäisi ainakin muutama jäljelle vielä aamuksikin. Heillä itsellään ei ollut vielä nälkä mutta he tahtoivat syödä seuraksi.
Samuel laittoi yhden pekonisiivun poikansa lautaelle.
Poika tuijotti sitä hetken epäröiden.
"...Enkö saisi kolme siivua ja yhden kananmunan?" Gabriel kysyi napittaen ylös isäänsä. Se tuntui enemmän toiveikkaalta ehdotukselta kuin valitukselta.
"Yksi siivu riittää sinun pikku kehollesi. Nämä eivät ole terveellistä välipalaa," mies totesi. Hän kuitenkin siirsi sen omalle lautaselleen ja laittoi Gabrielille sen tilalle huomattavasti isomman siivun. "Eikä sinun tarvitse syödä molempia kananmunia, minä voin syödä toisesta puolet tai kokonaan jos ei maistu," hän lisäsi istuessaan alas.
Samuel lisäsi omalle lautaselleen vielä kaksi keskikokoista siivua ja antoi sitten tarjoilulautasen kiertämään.
"Kuka haluaa sanoa ruokarukouksen?" hän tiedusteli alkaessaan kuoria yhtä Gabrielin kananmunaa oman lautasensa reunalle.
"Minä, minä!" Gabriel heilui tuolillaan innokkaasti, muistaen kuitenkin vihdoin sisätila-äänenvoimakkuuden, vain hieman korottaen ääntään.
"Hyvä poika. Annas mennä," Samuel totesi halkaistessaan kananmunan kahtia pojan lautaselle. Hän oli ehtinyt hieman pelätä että tenava alkaisi nurisemaan kun aterian aloitus vain venyi. Gabriel ei sitä muistanut, mutta heillä ei ollut aina ollut tapana sanoa kiitoksia ennen aamupalaa ja välipalaa vaan ainoastaan lounaalla ja illallisella, silloin tällöin yleistä kiitosta ruoasta muihin rukouksiinsa. Mutta heinäsirkkojen iskettyä ja jo toista kesää viipyessä he olivat muuttaneet tapaa, erityisen kiitollisina siitä miten siunattuja he olivat. Valtavat määrät kansaa kärsi nälänhätää jopa kaupungissa vähäisen saatavuuden ja korkeiden hintojen myötä, samalla kun heillä oli varaa maksaa ruoasta kirjaimellisesti mitä tahansa kauppiaat kehtasivat hintaa laittaa - ja näin heillä ei ollut vain joka päivä tarpeeksi ruokaa vaan myös valinnanvaraa mitä syödä. Gabriel oli toki liian nuori ymmärtämään moista, mutta poikaa he olivat vaatineet tavallistakin järkähtämättömämmin syömään lautasensa tyhjäksi.
Gabriel pohti hetken, mutta ei lopultakaan muistanut ulkoa kuin yhden--ensimmäisen mikä hänelle oli opetettu hyvänä tilanteisiin jossa on juuri tavannut seuralaisensa. Poika risti kätensä rinnalleen, sulki silmänsä ja käänsi kasvonsa ylös.
"Herra, näistä ystävistä ja tästä ruoasta, me kiitämme sinua," hän sanoi koko sydämestään, koska herkkua lautasella. "Ja saisimmeko maailman isoimman pekonin jouluateriaksi? Amen."
Isä ja äiti naurahtivat sisäisesti, poika taisi luulla että pekoni oli kokonainen sika jonka voisi kypsentää uunissa jouluksi. No, jottei aivan täyttä pettymystä tulisi, ehkäpä joulupöydästä löytyisi muutama siivu tätäkin. Sitä täytyisi vain muistaa ostaa lisää lähempänä, nämä kun olivatt viimeiset ja jääkaappi ei pitänyt mitään tuoreena kovin pitkään.
RE: Visits and friends - Zora Correyne - 31-07-2021
Stewart auttoi Beckyä ruuan kanssa ja Zora auttoi Tomia kahden kananmunan kuorimisessa ja laittoi tällekin isohkon pekonisiivun ja itselleen otti kaksi pientä, ottaen lisäksi kaksi kananmunaa. "Käyttäkää varovasti astioita, ne särkyvät helpommin kuin kotona olevat", Steve sanoi Tomille ja Zoralle
Zora osasi jo käyttäytyä hyvin ja istui vain odottaen, kädet ristissä, kun Gabriel lopulta lausui ruokarukouksen. Hän hihkaisi ääneen, kun kuuli tämän viimeisimmän pyynnön, mutta sanoi veljensä kanssa yhteen ääneen: "Amen." Tom katsoi isosiskoaan ja sanoi: "Se oli oikein hyvä pyyntö, joulupekoni on mainio ajatus." Zora kääntyi katsomaan Tomia ja sanoi sitten: "Tietty oli. Se oli vaan hupsua. Vähän." Stewart hymyili lempeästi pojan rukoukselle. "Eponi aamen", Beckyn suusta kuului ja sitten hän otti isältään kananmunan ja alkoi syödä sitä varovasti, kun isi muistutti siitä taas kerran, niinkuin joka kerta, kun syötiin. "Aroatti", tyttö sanoi, kun nielaisi ensimmäisen palan kananmunasta. Zora popsi pekonia ja joi varovasti lasista maitoa, hänestä astiat olivat kauniita ja erilaisia kuin kotona. "Nämä on nätit", hän sanoi laskiessaan lasin hyvin varovasti takaisin pöydälle ja katsoi Elizabethiä hymyillen. Elizabeth oli ensimmäinen nainen naapurin Franin lisäksi, jolle hän koskaan hymyili, Steve oli kertonutkin näille, miten Zoran luottamus naisiin oli heikkoa ja ettei tämä koskaan osannut olla kohtelias naisille, vain koska oli kokenut äidiltäänkin kaltoinkohtelua ja syrjintää, siksi mies olikin iloinen kun huomasi tytön suovan Elizabethille hymyn ja jatkoikin sitten varovasti syömistään. "Ja tää on huisin hyvää", Tom sanoi suu täynnä ruokaa. "Mitäs minä olen sanonut syömisestä ja puhumisesta?" Steve kysyi matalalla äänellän ja Tom veti kätensä suun eteen. "Anteeksi isi, mutta tää on hyvää", poika sanoi pahoittelevasti.
RE: Visits and friends - Gabriel McKenzie - 01-08-2021
""Kiitos, Zora. Minäkin pidän niistä paljon. Mutta älä suotta ihan kauheasti pelkää," nainen totesi lämpimästi hymyillen sillä oli huomioinut miten ylivarovaisesti tyttö niiden kanssa toimi. Hän arvosti sitä mutta ei halunnut kenenkään turhaan stressaavan aterioiden aikana joiden ihanteellisesti pitäisi olla mukava, rentouttava hetki päivästä. "Ne ovat särkyviä, ja se on hyvä muistaa. Mutta kestävät kyllä hyvin normaalia käsittelyä. Olkaa vain varovaisia että ette huido niitä alas pöydältä."
He eivät käyttäneet kaikkein kalleimpia tai tunnearvollisimpia astiastojaan muutoin kuin juhlapyhinä tai muina todella erityisissä tilaisuuksissa. Kuten jouluaterioilla. Hääastiastoaan eivät ikinä muulloin kuin vuosipäivinään ja silloinkin vain itse - Gabriel ei niihin koskisi ainakaan lapsena. Tässä olisi nyt sopivasti pari päivää aikaa nähdä miten nätisti ja varovasti varsinkin Tom aterioi ja näyttikö siltä että lapsille uskaltaisi sallia kallisarvoisempiakin astioita. Varsinkaan jouluna sitä ei haluaisi kenellekään pahaa mieltä vanhinkojen takia, eikä myöskään turhaa stressiä liian hienoilla astioilla. Gabriel oli luonnollisesti jo oppinut olemaan varovainen, joten oman poikansa suhteen he arvioivat asian tenavan senhetkisen asenteen mukaan. Jos poika vaikutti todella ärtyneeltä tai kovin väsyneeltä aterian alussa, todennäköisyys astioita lennättävään kiukkupuuskaan oli huomattavasti korkeampi kuin muulloin. Tällöin Gabriel käytti tavallisia vaikka muilla olisi millaiset, halusi tai ei.
Gabriel ei kuullut tai nähnyt mitään. Hän oli vaipunut lähes pekoni-nirvanaan, imeskellen ja kevyesti naturstaen siivuaan, silmät puoliksi kiinni ja katse kaukaisuudessa. Hän oli nojautunut eteenpäin, kietonut vapaan käsivartensa lautasensa ympärille, pekonia pitelvä käsivarsi osittain lautasellaan. Lyhyiden käsivarsien takia lautanen oli päätynyt turhan lähelle pöydän reunaa, mutta asennosta ja halailusta ja muksun lyhyydestä johtuen ei ollut vaarassa pudota. Jos lautasella olisi enemmän ruokaa pojan paidan hiha ja mahdollisesti leukakin olisi sotkeutunut siihen.
Samuel oli keskittynyt omien kananmuniensa kuorintaan ja Steven lasten puheisiin eikä siksi ollut huomannut tätä sen eenmpää kuin vaimonsakaan. Tomin unohtaessa pöytätavat hetkellisesti, Samuel sen tarkemmin asiaa ajattelematta käänsi katseensa omaan poikaansa. Mies kurtisti kulmiaan, mutta ei voinut olla myös hymyilemättä pienesti.
"Hei," mies sanoi tiukasti joskin lempeään sävyyn ja koputti pojan päälakea etisormellaan. Gabriel havahtui ja katsoi ylös isäänsä kysyvästi.
"Käsivarret pois pöydältä ja ryhdistäydy."
"Anteeksi. Mutta kun tämä on niin hvyää," Gabriel vastasi, samalla korjaten asentonsa.
"Tiedän," Samuel totesi, vieden kätensä kevyesti ja pikaisesti pojan tukan läpi. "Mutta käsivarret pysyy poissa pöydältä paitsi kun otat lasisi," hän lisäsi, tietäen ettei ollut realistista vaatia enempää kun pöydänkansi ylsi muksun kainalokuoppiin asti.
"Mihin sinä olet vienyt tyynysi?" mies kysyi, toivoen että poika muistaisi jottei sitä tarvitsisi etsiä ympäri taloa.
"Omaan huoneeseeni. Se on tyynylinnani savupiippuna," Gabriel otti vihdoin kunnon palan pakeonisiivustaan.
"No, tuot sen tänne kun on illallisen aika," Samuel totesi palatessaan oman annoksensa pariin.
"Niin," Elizabeth totesi, kääntäen katseensa perheestään Steveen. "Minä olen muuntanut pari vanhan sohvamme iistuintyynyä tuoleihin sopivaksi. Meillä on niitä kaksi, jos Tom on tottunut tyynyyn myös," nainen katsahti viimeisten sanojen kohdalla Tomiinkin kysyvästi. "Tämä on sormiruokaa, mutta illallinen ei ole."
RE: Visits and friends - Zora Correyne - 01-08-2021
"Okei madam", Zora sanoi ja rentoutui jonkin verran. "Minä osaan varoa", tyttö sanoi hymyillen, jatkaen ruuan popsimista.
Stewart hymyili lempeästi lapsilleen ja autteli kuopustaan, joka joi puisesta mukista maitoa ja nappasi isänsä lautaselta pieniä suupaloja.
"Namnam", tyttö sanoi hymyillen leveästi ja Steve sipaisi lempeästi kuopuksensa nenänpäästä sormellaan. "Niin onkin", hän isä sanoi lempeästi ja katsoi sitten poikaansa, joka käyttäytyi hieman paremmin, huomaten myös Gabrielin asennon.
Steve käänsi katseensa Elizabethiin ja kuunteli mitä tämä sanoi ja vastasikin tälle hymyille: "Juu se olisi kyllä hyvä, kotonakin meillä on tyynyt tuolilla, että Tom yltää paremmin. Poika otti vielä yhden rapean pekonin popsi sitä rauhallisesti, nauttien sen tuomasta mausta kielellään. Zora alkoi olla kylläinen, mutta maito vielä maistui, joten hän katsoi Elizabethiä, jonka lähellä maitokannu oli ja kysyi: "Madam, saisinko maitoa vielä puolisen?"
RE: Visits and friends - Gabriel McKenzie - 01-08-2021
"Tottakai," Elizabeth sanoi hyväntuulisesti ja kaatoi tytön lasin puolitäyteen. Katsoen taas Steveen hän tiedusteli "Ajattelin jotain keittoa illalliseksi kun syömme välipalaa näin lähellä sitä. Onko kukaan teistä allerginen millekään? Tai onko toiveita mitä keittoa?"
"Gabe, älä sano pekoni. Se ei tule tapahtumaan," äiti lisäsi välittömästi perään tarvitsematta edes kääntää katsettaan, ystävälliseen sävyyn mutta sisäisesti hitusen kyllästyneenä vekaran pakkomielteeseen. Ei poika sunnuntaisin niin hillittömästi sitä himoinnut että paistinpannulta yrittäisi sitä näpistää tai unohtaisi pöytätavat. Hän arveli epätavallisen poikkeuksellisen kerran vaikuttavan tämänpäiväiseen käytöklseen sekä sen että viime sunnuntaina aamupala oli ollut täysin pekoniton koska sitä ei ollut kummassakaan sekatavarakaupassa juuri silloin kun hän oli ruokaostoksilla.
RE: Visits and friends - Stewart 'Steve' Correyne - 01-08-2021
"Kiitos", Zora sanoi hymyillen ja joi tyytyväisenä maidon pienin kulauksin, hänelle tuli maitoviikset siitä. Hänen hymyillessä ylähampaissa näkyi rako, joka oli tullut kun kaksi hammasta oli irronut myöhäisessä vaiheessa.
"Se kuulostaa hyvältä. Meillä ei ole mitään allergioita", Steve sanoi hymyillen. "Mikä se semmoinen on? Onko se jotain lihaa?" Zora esitti kysymyksen, hän ei ollut koskaan kuullut sellaista sanaa kuin allergia. "Ei kultaseni, se tarkoittaa, että sairastut jostain asiasta, ruuasta tai kukasta tai mistä vain", Steve selitti ja lisäsi sitten Elizabethille: "Meille käy ihan mitä vain teiltä löytyy, emme nuukaile tällaisena aikana mistään vaan olemme kiitollisia kaikesta." Tom alkoi keikkua tuolillan ja Steve katsoi poikaa tuimasti ja sanoi möreällä äänellä: "Thomas."
Hän käytti pojan etunimeä harvoin, mutta painottaakseen joskus, että piti keskeyttää toimensa heti. Tom lopetti saman tien ja kysyi viattomasti: "Niin isi?" Zora katsoi pikkuveljeään, kun isä sanoi rauhallisena: "Mitä tuolilla ei saa tehdä?" Tomin suusta pieni: "Hups." Jonka jälkeen hän sanoi: "Ei saa keikkua." Juuri niin. Kun kaikki tuntuivat lopettaneen syönnin, Tom kysyi: "Saadaanko jo mennä leikkimään?"
Steve katsoi muita aikuisia ja sanoi: "Eiköhän se onnistu, mutta ensin pitää pestä kädet ja kasvot." "Jes, joo", poika hihkaisi ja nousi tuoliltaan ja lähti heti kodinhoitohuoneeseen pesemään käsiään ja kasvojaan.
RE: Visits and friends - Gabriel McKenzie - 01-08-2021
Elizabeth jutteli parhaillaan Zoralle taulujen maalaamisesta, kertoen omasta historiastaan sen suhteen ja kysyi haluaisiko tyttö maalata jotain yhdessä joku päivä. Tänään hän ei ehtisi kotitöiltään mutta huomenna tai joulupäivinä olisi paljon aikaa. Aterialla hän oli iloisesti yllättynyt että tyttö oli niin rohkeasti ja kauniisti puhunut hänelle omasta aloitteestaan sillä hän muisti kyllä mitä Steve oli kertonut asoptiotyttärensä menneisyydestä. Yllättävää se oli koska hän ei ollut Zoran kanssa montaa sanaa vaihtanut kesällä eikä tänään ennen välipalaa yhtään, mutta hän arveli Zoran tarkkailleen häntä sivusta enemmänkin ja ehkäpä alkanut vähäsen luottaa ettei hän ollut ilkeä - ei varsinkaan lapselle. Joten nainen oli tarttunut tilaisuuteen rohkaista mustalaistyttöstä lisää nostamalla esiin yhteisen kiinnostuksenkohteen.
Gabriel mutusti viimeistä palaa pekonistaan ja katseli ulos ikkunasta.
"Saadaanko mennä ulos leikkimään piilosta?"
Samuel katsoi seinäkelloa. Aurinko alkaisi laskea alle puolen tunnin kuluttua, mutta toisaalta liian pimeää olisi vasta hämärän toisen vaiheen alkaessa eli aikaa olisi vielä melkein tunti. No, todennäköisemmin vain hieman yli puoli tuntia ennen kuin he olisivat ehtineet ulos asti. Hän tiesi ettei vaimonsa ehtisi tenavia valvomaan nyt kun tiskejä oli niin paljon enemmän ja illallisen valmistaminen pitäisi aloittaa jossain vaiheessa.
"Hmmh...En tiedä..." mies pohti hetken. "Ei ainakaan piilosta," hän totesi, "Tom ei tunne maatilaamme vielä yhtään." Lisäksi hän ei luottanut tämän ikäisten kykyyn valita vain turvallisia piiloja ja jos mukana piti koko ajan olla aikuinen se hankaloittaisi leikkiä turhan paljon. Sisällä se olisi eri asia, koska avunhuudot kuulisi välittömästi ja apu olisi lähellä. Samuel muisti pojan toisen aiemman ehdotuksen.
"Mutta mitäs sanot, Steve?" Samuel käänsi katseensa ystäväänsä. "Olisiko aika rakentaa lumiukkoja?"